Jos Blues tippuu Liigasta...

  • 109 661
  • 458

Ralph

Jäsen
Eikö tästä ollut jo jotain juttua, että KooKoo pysyy SaiPan ja Pelsujen kanssa samassa lohkossa. Jukurit menee muistaakseni Kalpan kanssa samaan lohkoon.
Eli tällöin Kärpät siirtyy etelälohkoon Bluesiksi Bluesin paikalle. Ei ole ihan naapureita, mutta lentokoneet kulkee.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Eli tällöin Kärpät siirtyy etelälohkoon Bluesiksi Bluesin paikalle. Ei ole ihan naapureita, mutta lentokoneet kulkee.
Tuo kelpaisi KalPalle paremmin kuin hyvin. Viime kaudella oli vaikeat Kärpät ja JYP samassa lohkossa. Kärpiltä saatiin vissiin 2 pistettä ja JYP vs pelattiinkin sitten paremmin ja vietiin Järvi-Suomen herruus nimiin. Nyt siihen sitten Jukurit kylkeen niin hyvä homma olisi. Jyväskylään ja Mikkeliin kun on Kuopiosta matkaa vain 150km molempiin. Ouluun sen sijaan on se 300km.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ei siinä mitään palkintoa sijoituksesta kyllä olisi. Paitsi tietty esimerkiksi kolmanneksi tullut palkittaisiin helpommalla lohkolla kuin neljänneksi tullut, mutta neljänneksi tullut saisi sitten taas vaikeamman lohkon kuin viidenneksi tullut.

Lohkojako olisi sijoituksellisesti tasainen jos A- ja C-korien joukkueista puolet vaihtaisivat paikkaa. Ihan tasaiseksi sitä ei saa, koska koreissa on viisi joukkuetta ja viittä ei voi jakaa tasan kahteen osaan.

@Ralph

Joo en nyt itsekään enää ymmärrä mistä vedin palkitsevuuden tuohon lohkorakenteeseen kun ideani oli nimenomaan teoriassa kohdella kaikkia joukkueita mahdollisimman samalla tavoin suhteessa viime kauden menestykseen ja palkita menestyksestä kotiotteluvalinnoilla.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinällään lohkot saa kaikkein oikeudenmukaisemmiksi, tekemällä lohkot edellisen kauden loppusijoitusten mukaisesti eli viisi kolmen joukkueen lohkoa olisivat siis.
Lohko A 1,6 ja 11
Lohko B 2,7 ja 12
Lohko C 3,8 ja 13
Lohko D 4,9 ja 14
Lohko E 5,10 ja 15

Edellisen kauden loppusijoitusten mukaisesti. Tällöin tietysti maantieteellisyys heitetään romukoppaan ja Tappara ja Ilves voivat joutua eri lohkoihin. Mitenkään muuten tasapuolisuudesta on turha puhua.

Sinällään tämä ketju on muuttunut jo ensi kauden kausiketjuksi. Joten Modet voisivat siirtää lopun tästä ketjusta perustamaansa ensi kauden kausiketjuun.
 
Ralph

Jäsen
Sinällään lohkot saa kaikkein oikeudenmukaisemmiksi, tekemällä lohkot edellisen kauden loppusijoitusten mukaisesti eli viisi kolmen joukkueen lohkoa olisivat siis.
Lohko A 1,6 ja 11
Lohko B 2,7 ja 12
Lohko C 3,8 ja 13
Lohko D 4,9 ja 14
Lohko E 5,10 ja 15.
Jatketaan tätä edelleen, että miten nuo ovat oikeudenmukaiset? Lohkon A yhteissijoitukset ovat 18 ja lohkon E ne on 30. Ei kovin tasaiset lohkot ole, kun voittaja Tappara saa vaikeammat vastukset kuin viidenneksi tullut SaiPa.

Tässä olisi minun mielestäni tasainen lohkojako perustuen viime kauteen:

Lohko A: Tappara, Sport, Jukurit
Lohko B: HIFK, KalPa, Ilves
Lohko C: Kärpät, Pelicans, HPK
Lohko D: JYP, TPS, Ässät
Lohko E: SaiPa, Lukko, KooKoo

Ei tuossakaan mene aivan tasan sijoitukset, mutta kahden ensimmäisen joukkueen osalta menee eli sijoitukset yhteensä 11. Loput viisi joukkuetta jakautuvat niin, että voittaja Tappara saa "helpoimman", palkintona mestaruudesta jne.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siten niin tasaiset kun lohko A sisältää siis joukkueet jotka sijoittuivat lopputuloksissa sijoille 1, 6 ja 11. Tällöin tietysti seuraava lohko on 2, 7 ja 12. Siis joukkueet jotka sijoittuivat yhden huonommin kuin A lohkossa. Samalla tavalla edetään jolloin joka viides joukkue tulee samaan lohkoon. Ennakkoon lohkot ovat niin tasaiset kuin joukkueet ovat kesän aikana tasonsa säilyttäneet. Tietysti myös mestaruudesta pitää sikäli palkita että mestari saa helpoimman lohkon ja siitä eteenpäin lohkot tiukkenevat. Haluatko helpon lohkon? Voita siis mestaruus. Haluatko vaikean lohkon ensi kaudella? jää siis viimeiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Nythän mä hokasin, ettei mitään lohkoja tarvita lainkaan. Koska sarja on joka tapauksessa epäsymmetrinen, voidaan yhtä hyvin ne neljä peliä pelata näin: Jokainen joukkue valitsee vastustajan (Tappara ensin jne.) kahteen kotipeliin. Kukin joukkue on valittavissa vain kahdesti ja samat joukkueet eivät voi kohdata toisiaan (näissä neljässä pelissä) kuin kerran.
 
Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
En ny parempaakaa topikkia löytäny ni kysyn täällä, missä on blegin liigaosake? Lunastiko liiga sen jollain höpöhöpö eurolla? Vai onko se konkurssipesässä 0e arvoinen? Liiga luo sitten vaan uuden 1,8milj. osakkeen jos Tuto tai United haluaa tulla liigaan pellaillee?
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena

Muistaakseni asiasta mainittiin talvella jotenkin niin, että Liigalla on lunastusoikeus jollain (ennalta määrätyllä) summalla, jos osakkeenhaltija ei pysty hoitamaan velvollisuuksiaan. Ei varmaan 1,8M oo lähellä siinä tapauksessa.
 
Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Ei varmaan 1,8M oo lähellä siinä tapauksessa.

Lienee se nimellinen "1euron ostosumma" , mutta jännä homma miten pesänhaltija tuollasiin suhtautuu. Kaipa se bluesin liigalisenssin voi vaan jättää sinne ja kehittää uusi lisenssi joka maksaa sen 1,8milj. tai mitä ikinä maksaakaan.

edit lisenssi=osake. Aamujumi
 
Viimeksi muokattu:

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Eipä ole mediassa kerrottu lisenssin kohtalosta, mutta eikös tuo Liigan osakas-sopimus ole salainen joten tuskin tuleekaan tietoa. Talvella oli tosiaan puhe että liiga lunastaa osakkeen konkurssi tilanteessa "halvalla".
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä

Niin siis lisenssin kohtalohan on selvä, sitä ei olisi kukaan myöntänyt Bluesille tuossa tilassa ollessaan. Osake on sitten se asia, mistä ei ole selvyyttä että mikä on hinta, jolla Liiga sen tulee lunastamaan konkurssipesästä. En kuitenkaan usko mihinkään euron tyyppisiin naurettaviin summiin, enkä toisaalta myöskään mihinkään 1,8 miljoonaan. Muutamasatatuhatta lienee todennäköisin vaihtoehto.
 
Jaa, tuli ajatus virhe tarkoitin osaketta mutta kirjoitin lisenssin.
 
ilu

Jäsen
Liigan yhtiöjärjestyksen mukaan Liigalla on osakkeen myyntitilanteessa etuoikeus lunastaa osake kauppahinnalla itselleen. Vastikkettomassa siirrossa osakkeen lunastushinta on viimeiseen tilinpäätökseen perustuva arvo.

Sinänsä osakkeella ei juuri ole arvoa kuin Liigaseuroille, joten kukaan ulkopuolinen tuskin on siitä kovin kovaa hintaa konkurssipesälle valmis maksamaan eikä toisaalta Liigalla ole kiirettä sitä itselleenkään ostaa.

Osakassopimuksen puitteissa puolestaan Bluesin lisenssi olisi ollut mahdollista ottaa pois yrityssaneerauksen yhteydessä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen ajatelmaan, saisiko Jukurit ostettua lisenssin halvemmalla Bluesin konkurssipesästä kuin Liigalta? Todennäköisesti saisi, sillä tosiaan tuo 1,8m€ on ainoastaan hinta joka joudutaan Liigalle maksamaan siinä missä konkurssipesä joutuisi tyytymään todennäköisesti korkeimpaan tarjoukseen. Toinen kysymys toki on, päästäisikö Liiga Jukurit (tai minkään muunkaan seuran) käytetyllä osakkeella mukaan toiminaan.

Karsintojen aikaanhan ainakin puhe oli, että nousijajoukkue lunastaa osakkeen suoraan pudonneelta tiimiltä, mutta tuo tuskin pätee tällaisissa tapauksissa joissa nousu ja tippuminen (konkurssi) ei liity millään lailla toisiinsa.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen ajatelmaan, saisiko Jukurit ostettua lisenssin halvemmalla Bluesin konkurssipesästä kuin Liigalta? Todennäköisesti saisi, sillä tosiaan tuo 1,8m€ on ainoastaan hinta joka joudutaan Liigalle maksamaan siinä missä konkurssipesä joutuisi tyytymään todennäköisesti korkeimpaan tarjoukseen. Toinen kysymys toki on, päästäisikö Liiga Jukurit (tai minkään muunkaan seuran) käytetyllä osakkeella mukaan toiminaan.
Tästä on jauhettu tuolla Bluesin talousseurantaketjussa kyllästymiseen saakka ja pystyn aika suurella todennäköisyydellä toteamaan, että tuollainen "keplottelu" ei tulisi onnistumaan. Luulisi Jukureiden tehneen jo ensimmäisen maksun tuosta omasta osakkeestaan. Ja edelleen, se myytävissä oleva kapistus on siis osake, ei lisenssi.
 
ilu

Jäsen
Ja edelleen, se myytävissä oleva kapistus on siis osake, ei lisenssi.

Osakas on toki oikeutettu lisenssiin, mikäli lisenssin ehdot vain täyttyvät. Mikäli Jukurit kuitenkin yrittäisi osakkeen konkurssipesältä ostaa, Liiga sen varmasti lunastaisi itselleen ja tämän jälkeen Jukureilla tuskin olisi enää mahdollisuuksia hankkia sen enempää osaketta kuin lisenssiäkään.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tästä on jauhettu tuolla Bluesin talousseurantaketjussa kyllästymiseen saakka ja pystyn aika suurella todennäköisyydellä toteamaan, että tuollainen "keplottelu" ei tulisi onnistumaan. Luulisi Jukureiden tehneen jo ensimmäisen maksun tuosta omasta osakkeestaan. Ja edelleen, se myytävissä oleva kapistus on siis osake, ei lisenssi.
Osakkeesta oli tarkoitus puhua mutta näköjään tuo lisenssi tunki jostain (liekö Ilveksen tiimoilta julkistetuista otsikoista) tekstiin.

Osakas on toki oikeutettu lisenssiin, mikäli lisenssin ehdot vain täyttyvät. Mikäli Jukurit kuitenkin yrittäisi osakkeen konkurssipesältä ostaa, Liiga sen varmasti lunastaisi itselleen ja tämän jälkeen Jukureilla tuskin olisi enää mahdollisuuksia hankkia sen enempää osaketta kuin lisenssiäkään.
Tuota juuri mietin kun käsittääkseni konkurssipesä pitää ihan lain mukaan myydä eniten tarjoavalle ja tällaisia etuosto-oikeuksia voi hyödyntää ainoastaan tilanteessa jossa useampi taho on tarjonnut saman hinnan osakkeesta. Ei toki ole ominta alaani ja voi täysin perustellusti veikata minun kirjoittavan tässä silkkaa shittiä.

Siitä olen toki samaa mieltä ettei tuollaista puljausta missään nimessä hyvällä katsottaisi ja aivan varmasti ostopaikka (samoin kuin -summa ja maksuaikataulu) on Jukureille osoitettu jo hyvissä ajoin ennen liiga-anomuksen hyväksymistä.
 
ilu

Jäsen
Tuota juuri mietin kun käsittääkseni konkurssipesä pitää ihan lain mukaan myydä eniten tarjoavalle ja tällaisia etuosto-oikeuksia voi hyödyntää ainoastaan tilanteessa jossa useampi taho on tarjonnut saman hinnan osakkeesta. Ei toki ole ominta alaani ja voi täysin perustellusti veikata minun kirjoittavan tässä silkkaa shittiä.

Lunastusoikeus tässä yhteydessä siis tarkoittaa sitä, että Liiga voi tulla kaupantekoon väliin ja lunastaa osakkeen itselleen myyntihintaa vastaavalla summalla. Myyjä saa Liigalta saman rahan kuin olisi saanut ostajalta, ostaja puolestaan pitää rahansa ja jää ilman osaketta.

Liigan yhtiösopimuksessa asia on ilmoitettu näin:

12 § Lunastuslauseke
Jos osake siirtyy yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle ja yhtiöllä on oikeus lunastaa osake seuraavilla ehdoilla:

1. Lunastusoikeus ei koske perintöön, ennakkoperintöön, testamenttiin, avio-oikeuteen tai sulautumiseen perustuvia saantoja.

2. Lunastusoikeus on siirtäjän ja siirronsaajan sopima hinta taikka, jos saanto on vastikkeeton, osakkeen viimeiseen tilinpäätökseen perustuva arvo.

3. Hallituksen tulee antaa tieto osakkeenomistajille osakkeen siirtymisestä kahden (2) viikon kuluessa siirtoilmoituksesta lukien. Tiedoksi antaminen tulee tapahtua samoin kuin kokouskutsun antaminen.

4. Yhtiön on esitettävä lunastusvaatimuksensa siirronsaajalle yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on hallitukselle ilmoitettu.

5. Lunastushinta on suoritettava siirronsaajalle käteisenä rahana tai pankin varmentamalla shekillä yhden (1) kuukauden kuluessa lunastushinnan vahvistamisesta.

6. Lunastusoikeutta ja lunastushinnan määrää koskevat erimielisyydet on siirrettävä välimiesten ratkaistavaksi välimiesmenettelystä annetun lain (967/92) mukaisessa järjestyksessä.

Tämä pykälä on merkittävä osakekirjoihin, osakeluetteloon, mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen ja osakeantilippuun."

Osakeyhtiölaki mainitsee asiasta seuraavaa:

I Osa 3 luku 7 § Lunastuslauseke

Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että osakkeenomistajalla, yhtiöllä tai muulla henkilöllä on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake. Lunastuslausekkeessa on määrättävä, keillä on lunastusoikeus ja miten useiden lunastukseen oikeutettujen keskinäinen etuoikeus määräytyy.

jne.

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: 21.7.2006/624
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Joo ei jatkoon kiitos.

Liigaan voidaan ottaa mun puolesta 16. joukkue mutta avaamalla sarja. Ei kabinettinostoja enää vaan urheilullisin perustein.

Toki jos sinne nyt joku noususarja kehitetään ja Espoo sen voittaa niin fine. Mutta pointti oli se että urheilullinen menestys edellä.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Sarjaan nostetaan seura, jolla ei ole mitään historiaa, kannattajapohjaa ja ketään se ei kiinnosta pätkääkään?? Pitäkää tunkkinne...
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No huh huh.

Tämä olisi jo sen sortin ratkaisu, että loputkin urheilullisuuden rippeet voidaan heittää roskakoriin. Mestaruus tuohon nyt pitäisi ainakin vaatia, on HIFK mitä mieltä tahansa ja on Espoossa puitteet missä kunnossa tahansa. Jukurit, Sport ja KooKoo ovat kaikki sentään voittaneet sen Mestiksen ennen nousua.

Mutta toisaalta mikään ei enää yllätä tässä liigassa. Uskoin vain, että Kallioniemi saisi jotain järkeä tähän touhuun.
 
juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Sarjaan nostetaan seura, jolla ei ole mitään historiaa, kannattajapohjaa ja ketään se ei kiinnosta pätkääkään?? Pitäkää tunkkinne...
Tämä. Muutenkin varmaan muista Mestisjengeistä on hemmetin hienoa, jos joku EU junaillaan liigaan ilman mitään karsintoja etc. Homma haisee..
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Homma on haissut siitä asti kun liiga suljettiin. Sport nostettiin kabinetissa, vaikkeivät voittaneet tuona kautena mestistä (toki meriselityksenä riitti sitten se, että joskus ovat voittaneet), nyt liigassa pelaa Jukurit, jolla ei ole kunnon junioreita eikä hirveän vahvaa kannatusta edes Mikkelissä.

Eli samaa paskojen päätösten sarjaahan tämä olisi. Itselleni on aika se ja sama pelaako United Mestiksessä vai Liigassa, mutta suomalaisen sarjajärjestelmän kannalta toivoisi tähän jo vihdoin jotain järkeä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös