Joonas Lyytinen Stadissa

  • 128 803
  • 633

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Pepper Jack , en väitä vastaan, vaikka mun muistikuvieni mukaan Lyytinen ei kyllä lauo mitenkään järin hanakasti kiekolliseksi pakiksi. Pitäisikin jaksaa purkaa tilastoja tarkemmin ja ehkä teenkin sen myöhemmin. Katsoin nopeasti Lyytisen osalta Liigan sivuilta ”ottelu ottelulta”-tilastoja viime kaudelta ja mielenkiintoista oli, että kauden avausottelussa Pelicansia vastaan Lyytinen laukoi 11 kertaa. HIFK:han laukoi kohti maalia surullisenkuuluisasti 62 kertaa saamatta maalin maalia. Seuraavana päivänä Kalpaa vastaan Lyytinen laukoi 7 kertaa, eli alku oli laukausten osalta hurja. Sen jälkeen hän laukoi viisi kertaa tai enemmän 12:ssa ottelussa koko loppukauden aikana. Lisäksi hän laukoi yhden tai kaksi kertaa 14:ssä ottelussa ja viidessä ottelussa hän ei laukonut lainkaan. Tilastoihin tutustuminen on kyllä mielenkiintoista. Ja itse mietin sitäkin, että onko mun verkkokalvoilleni tarttunut jostain syystä noita vähälaukauksisia pelejä, kun mulla on oikeasti sellainen mielikuva, että Lyytinen nimenomaan säästelisi laukaustaan. Ja joku toinen taas muistaisi paremmin ne pelit, missä on lauottu enemmän ja siksi mielikuvat voivat olla hyvinkin erilaisia. Luultavasti.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Omaan silmään Lyytinen ampui alkusyksystä paljon, mutta kun ei mennyt, niin muutti tekemistään ja mieluummin syötti. Runkosarjassa 16 syöttöpistettä ei ole pakille huono, joten silläkin mittarilla Lyytinen selviytyi mielestäni palstadissaamista paremmin.
Kousa oli pakkiemme paras syöttäjä 23 pisteellä, mikä näinen kahden ylivoima-aikaan suhteutettuna mulle tarkoittaa sitä, että Lyytinen oli parempi. Kousa -11 ja Lyytinen +10 ei vielä kerro pelaajasta ihan kaikkea, mutta hämmentää mua ihan helvetisti, että miten Kousasta täällä leivotaan kuningasta ja Lyytistä ei pidetä minään. Lyytisen vahvoja puolia on, ettei hän jäätynyt epäonnistumisistaan, vaan usein kovalla tsempillä ehti paikkaamaan mokansa. Kousalla putosi leuka rintaan ja heti kolisi omissa

Tilastoilla ei tietenkään mitään syväanalyysia pelaajasta piirretä, mutten hyväksy sitäkään, että dissaajille nuo faktat eivät merkitse mitään. Mielipide paskasta on lukittu yhdellä kiekon päältä lumet sutimisella, eikä sitä faktoilla tai tosiasioilla saisi häiritä.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Omaan silmään Lyytinen ampui alkusyksystä paljon, mutta kun ei mennyt, niin muutti tekemistään ja mieluummin syötti.
Kyllä Lyytinen ampui, ei se siitä ole kiinni. Laukaisuprosentti oli maalin tehneistä joukkueen huonoin. 150 laukausta ja yksi maali. Voisi siitä jo haulikkoampujapystin Joonakselle ojentaa. Siitä voi myös laskea kuinka monta tilannetta kuivui järkyttävän epätarkan laukauksen myötä kasaan.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
En ole huomannut täällä hehkutusta Kousastakaan, vaan ollaan oltu yleisesti huolissaan hänen ailahtelevaisuudestaan ja asenteestaan sekä vaatimattomasta puolustamiskyvystään. Toisaalta mies oli Liigan 4. tehokkain pakki ja paras maalintekijä, joten tarjosi etenkin tehokkaalla ylivoimapelaamisellaan jotain konkreettista hyötyä joukkueelleen.

HIFK:n pakkien kärkikolmikko Kousa - Varakas (29.j- Lyytinen (36.) ei ollut läheskään riittävä mestaruutta vakavissaan tavoittelevan joukkueen rungoksi. Kärpät, Lukko, Ilves, Tappara ja jopa KooKoo&Ässät omasivat tulivoimaisemman pakkikärjen kuin HIFK. Teräväisen pikainen nousu huipulle on ehdoton edellytys, että HIFK pystyisi parantamaan viime kaudesta tällä osa-alueella. Kousan pelkään taantuvan ainakin siten, ettei ole TOP10 tai edes TOP20-listoilla alkavalla kaudella, joten se taas painaa pakiston tehoja puolestaan alaspäin vastapainona Teräväisen oletetulle läpimurrolle.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Pepper Jack , en väitä vastaan, vaikka mun muistikuvieni mukaan Lyytinen ei kyllä lauo mitenkään järin hanakasti kiekolliseksi pakiksi. Pitäisikin jaksaa purkaa tilastoja tarkemmin ja ehkä teenkin sen myöhemmin. Katsoin nopeasti Lyytisen osalta Liigan sivuilta ”ottelu ottelulta”-tilastoja viime kaudelta ja mielenkiintoista oli, että kauden avausottelussa Pelicansia vastaan Lyytinen laukoi 11 kertaa. HIFK:han laukoi kohti maalia surullisenkuuluisasti 62 kertaa saamatta maalin maalia. Seuraavana päivänä Kalpaa vastaan Lyytinen laukoi 7 kertaa, eli alku oli laukausten osalta hurja. Sen jälkeen hän laukoi viisi kertaa tai enemmän 12:ssa ottelussa koko loppukauden aikana. Lisäksi hän laukoi yhden tai kaksi kertaa 14:ssä ottelussa ja viidessä ottelussa hän ei laukonut lainkaan. Tilastoihin tutustuminen on kyllä mielenkiintoista. Ja itse mietin sitäkin, että onko mun verkkokalvoilleni tarttunut jostain syystä noita vähälaukauksisia pelejä, kun mulla on oikeasti sellainen mielikuva, että Lyytinen nimenomaan säästelisi laukaustaan. Ja joku toinen taas muistaisi paremmin ne pelit, missä on lauottu enemmän ja siksi mielikuvat voivat olla hyvinkin erilaisia. Luultavasti.
Kohtuu tasaisesti Lyytisen laukaukset jakaantui kuitenkin kuukausittain, enkä itse ole muutenkaan samaa mieltä @Lätty-ylämummo tuoman näkemyksen kanssa, jossa Lyytinen olisi muuttanut tekemistään ja hakenut enemmän syöttöjä.

Omaan silmään Lyytinen ampui alkusyksystä paljon, mutta kun ei mennyt, niin muutti tekemistään ja mieluummin syötti. Runkosarjassa 16 syöttöpistettä ei ole pakille huono, joten silläkin mittarilla Lyytinen selviytyi mielestäni palstadissaamista paremmin.
Kousa oli pakkiemme paras syöttäjä 23 pisteellä, mikä näinen kahden ylivoima-aikaan suhteutettuna mulle tarkoittaa sitä, että Lyytinen oli parempi. Kousa -11 ja Lyytinen +10 ei vielä kerro pelaajasta ihan kaikkea, mutta hämmentää mua ihan helvetisti, että miten Kousasta täällä leivotaan kuningasta ja Lyytistä ei pidetä minään. Lyytisen vahvoja puolia on, ettei hän jäätynyt epäonnistumisistaan, vaan usein kovalla tsempillä ehti paikkaamaan mokansa. Kousalla putosi leuka rintaan ja heti kolisi omissa

Tilastoilla ei tietenkään mitään syväanalyysia pelaajasta piirretä, mutten hyväksy sitäkään, että dissaajille nuo faktat eivät merkitse mitään. Mielipide paskasta on lukittu yhdellä kiekon päältä lumet sutimisella, eikä sitä faktoilla tai tosiasioilla saisi häiritä.
Minusta Kousa on saanut aika paljon kritiikkiä huonosta puolustuspelaamisesta, joten ei kai kukaan hänestä ole kuningasta leiponut? Kymmenen maalia on kuitenkin kunnioitettava suoritus puolustajalta, joten ihan mielelläni näen Kousan jatkossakin ylivoimalla.

Olet aivan oikeassa ettei pelkistä tilastoista tehdä syväanalyysia, etenkään niin heikosta tilastosta kuin tehotilasto. Tehotilastosta on kuitenkin ollut Lyytisenkin tapauksessa aika paljon puhetta joten kasasin ihan mielenkiinnosta tällaisen tilaston. Minusta tästä ei kannata vetää juuri johtopäätöksiä, mutta kai tämän perusteella voidaan heittää ilmoille kysymys, olisiko Lyytisen tehotilasto ollut Kousan vastaavaa merkittävästi parempi, jos hän olisi pelannut samoilla minuuteilla.

OAPAKA= Ottelu alle peliaikakeskiarvon
OYPAKA= Ottelu yli peliaikakeskiarvon

Plussat OAPAKAMiinukset OAPAKAPlussat OYPAKAMiinukset OYPAKA
Kousa161511729−12
Lyytinen16412911−2
Varakas1515023149

Kyllä Lyytinen ampui, ei se siitä ole kiinni. Laukaisuprosentti oli maalin tehneistä joukkueen huonoin.
Laukaisuprosentti oli maalin tehneistä pelaajista koko Liigan huonoin. Se oli myös huonoin kaikista yli 100 laukausta laukoneesta pelaajasta.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
En nähnyt kuin kolmannen erän, mutta jos vähän väritetään niin sen perusteella saa pelätä kohta että Lyytinenkin on mukana änäriin lähtijöissä. Hienosti pelasi ja nopeutti paljon avauksiakin. Petasi mielettömällä maltilla tossa lopussa tasoitukseenkin paikkoja.

Hienoa!
 
F#21

Lyytinen oli kyllä vahva kolmannessa erässä. Hyvää tekemistä läpi kaukalon. Kaksi ekaa erää mulla meni pää niin huurussa etten muista miten se pelasi niissä...
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Lyytinen oli kyllä vahva kolmannessa erässä. Hyvää tekemistä läpi kaukalon. Kaksi ekaa erää mulla meni pää niin huurussa etten muista miten se pelasi niissä...
Oli se ekassaki hyvä. Pieni Suvantovaihe tuli siinä erän lopulla. 8/10 tänää.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa, että Lyytinen sai myös maalin muodossa palkinnon hyvästä duunista. Onnistumiset ruokkii onnistumisia ja nyt, kun Lyytinen on nyt ns. kuuma, on jännä nähdä, mitä se tuottaa hyökkäyspäähän. Lyytinenhän on loppujen lopuksi pelannut hyökkäyssuuntaan melko varman päälle jo pidemmän aikaa. Mikä oli myös oikea ratkaisu.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvä paluu Lyytikäiseltä, palkittiin maalilla ja oli ainoa pakki jonka jokaista syöttöä ei tarvinnut pelätä että olisi omien jaloissa tai vastustajan lavassa.

Eikä Lyytisen kohdalla tarvinnut pelätä mitään puolustuspelaamisenkaan suhteen. Motinista/Ahosesta/Varakkaasta ei koskaan tiedä minne ne sinkoilevat kentällä kuin päättömät kanat ja jättävät miehet vartioimatta sekä kuten Lukon kolmannessa maalissa nähtiin niin mailapelikään ei suju kun jostain käsittämättömästä syystä Ahonen ei anna Lukon pelaajalle tilanteessa mitään mailapainetta vaan tyytyy tekemään hienon maskin omalle maalivahdilleen.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ainoa pakki jolla oli virtaa kun tehtiin nousua. Tuli juuri saikulta. Kertooko jotain IFK:sta?
Onko muut jo rikki ja koputtelemassa sairastuvan ovia. Kuluttava pelitapa, kuluttavaa kohellusta?
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Lyytinen ei näytä tänään pelaavan.
 
Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varma voitto tulossa, joten saa huilia loukin jälkeen. Sallinen pelaa varmaan pakkina ja Laakso kohtaa joukkoja sentterinä.
 
rok49

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK NYG
Voihan vinetto, mitä v..tua Lyytinen tekee ylivoimalla. Hidas, onneton laukaus,eikä syötöissäkään ole kehumista.
Mitä Pikkarainen näkee Lyytisessä, mitä en itse näe
 
Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voihan vinetto, mitä v..tua Lyytinen tekee ylivoimalla. Hidas, onneton laukaus,eikä syötöissäkään ole kehumista.
Mitä Pikkarainen näkee Lyytisessä, mitä en itse näe
Aivan. Mutkun ei ole oikein muutakaan laittaa. Vois vetää viidellä hyökkääjällä. Koko ajan.

Pakkien pelaaminen omassa päässä on samanlaista riippumatta siitä pelataanko tasaviisikoin, alivoimaa tai ylivoimaa. Norsukiekko, ränni tai pleksin kautta jonnekin. Helppoa on kun osaa!
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllähän Lyytinen on meidän pakeista se selkeästi paras tuomaan kiekko ylös. Hänellä sentään jalka riittää siihen. Minusta on tällä kaudella pelatessaan aina ollut pakiston parhaimmistoa (en tosin sano että tämä mikään kummoinen saavutus on). Kyllä ne keskeiset ongelmat pakistossa on ihan jossain muualla kuin Lyytisessä.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Paikkasiko Lyytinen Kousaa sen 5min YVn aikana? Lyytinen ja Teräväinen vetivät melkein koko femman vuorotellen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viime kausi oli iso pettymys, hukkaili kiekkoja eikä mikään onnistunut. Tällä kaudella on ollut kenties jopa pakiston paras. Hieno esityö Karjalaisen maaliin.
 
rok49

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK NYG
Tämä kuuluisi hymyilyttää ketjuun: Heti kun haukuin Lyytikäisen, niin peli parani, eilen oli jopa hyvä.
Kenethän haukkuisin seuraavaksi ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös