Mainos

Jonne Virtanen – Monsterimonni

  • 540 767
  • 1 790

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Jonnelle kaikkea hyvää jatkoon ja toivottavasti ura lähtee muhimaan rauhassa. Aikaahan miehellä on. Jonnen kaltaisia väriläiskiä suomalainen jääkiekkoa tarvitsee. Silti näitä hänen verbaalisia laukomisiaan kannattaa aina vähän makustella ennen nielemistä. On hyvä, että on persoonia, jotka uskaltavat avata suunsa, mutta kyllähän Jonne tarvitsee vielä aika paljon lihaa luiden ympärille näyttöjensä suhteen. Jonne loi keskinkertaisilla taidoilla hienon liigauran, mutta kannukset ovat vielä täysin ansaitsematta penkin takana.

Tepsiin toiminnassa on varmasti kritisoinnin aihetta, mutta saaneen epäillä, että Jonne Virtaselle olisi juuri henkseleitä niiden konkreettiseen arviointiin. Rohkeasta suunsa avaajasta on kuitenkin melko lyhyt matka sivusta huutelijaksi. Jonnehan on jo Twitteristä aikanaan tunnettu melko köyhin argumentein suoritetuista sutkautteluista. Tällainen Tammismainen ote pienellä Karalahti höysteellä tunnetusti uppoaa monesti lätkäkansaan. Värikäs persoona, mutta paljon on vielä tekemistä, että tuo kovan lätkäjätkän karisma muuttuu penkin takana myös konkreettisesti analyyttisesti valmentamiseksi. Mutta kuten sanoin, aikaa miehellä on. Nyt ei muuta kuin näyttämään. Mikäli saa hyvän flown päälle, luulisi ainakin media tukevan Kupittaan keisarin alkumetrejä.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ihan viihdyttävä pätkähän tuo keskustelu oli. Toivottavasti TuTossa onnistuu ja näin. Jokerit-matsia voisi melkein harkita käydä katsomassa.

Samaan aikaan täytyy kyllä sanoa, että nuo Virtasen ja Lehkosen jutut olivat kyllä paikoitellen sen verran junttimaisia, että tuosta sai kyllä täyteen parin vuoden tarpeet tällaista kendojanarien jutustelua. Ellei pidemmäksikin aikaa. Lopun mieshuoraukselle vielä erikseen epäuskoista päänpudistelua.
 
Tarasenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, St. Louis Blues, Manchester United
Tuli kuunneltua nyt vihdoin tuo Monnin jakso. Jonne ja Ismo ovat taitavia tarinankertojia joilla tuntuu kemiat toimivan hyvin yksiin, mukavaa kuunneltavaa. Koko homman omalta osalta pilasi tämä kolmas (äänen perusteella jostain katuojasta mukaan noukittu?) janari. Yritti selvästi liidata hommaa mutta päätyi vain jatkuvasti keskeyttämään keskustelut fanipoikamaisella "hyvää settiä, hyvää settiä" huutelullaan tai kyselemään geneerisiä kuuntelijakysymyksiä.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Monsteri painaa kovaa tulosta Mestiksessä, kun TuTo porskuttaa kolmantena. Takana mm KEspoo ja Jokerit. Vaikka kausi on vielä pahasti kesken, niin Jonne tainnut lyödä jauhot melko moneen suuhun. Ihan mahtava juttu, että mies on onnistunut äärimmäisen haastavassa tehtävässä.

Joku joka pelejä on enemmän nähnyt, niin olisi ihan mielenkiintoista kuulla tarkemmin, millaista kiekkoa Jonne peluuttaa. Voisin kuvitella että joukkueen pukukopissa on melko hyvä henki päällä. Hyvä Jonne!
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Todella lämmin suositus Riina-Maria Metson uutukaiselle 'Rivipelaaja'. Kirjassa pääsee ääneen Pauli Levokari, Monni ja Marlo Koponen. Kirjan nimen mukaisesti teoksessa kerrotaan lätkästä rivipelaajan näkövinkkelistä, joka on oikeasti hyvin raadollinen ja glamourista ei ole tietoakaan.

En tänne juttuja spoilaile, koska tämä kirja todella kannattaa lukea. Olen elämäni aikana lukenut todella suuren määrän lätkäukkojen elämäkertoja ym lajikirjallisuutta, mutta äkkiseltään ei tule mieleen näin hyvää teosta. Antaa todella hyvää perspektiiviä myös meille terävän kielen ja näppäimistön taakse.

Hyviä elämänmakuisia stooreja eikä todellakaan mitään sensaatiohakuista soopaa.
Mahtava kirja, jossa myös meidän rakas seuramme on luonnollisesti esillä Monnin myötä.
 
Rasvasektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, HIFK, Junnut

Tattista vinkistä, tulee varmaan kuunneltua vkl aikana.
 
Turnipsi

Jäsen
On tuo Kalle Kaskinen ollut yksi saatanan syöpä tässä edustusjoukkueessa, jonka ansioihin voidaan lukea hyvällä rosterilla keväällä kaksi kertaa sulaminen heti playoffien aikana. Näkyvimpänä asiana toki tämä Virtasen ulospotkiminen.

hyi helvetti.
 
kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Semmonen tähän lauantai-iltaan.
 
Turnipsi

Jäsen
Semmonen tähän lauantai-iltaan.

Suosittelen kuuntelemaan ko. kirjan ja miten tuo tilanne on mennyt. Virtasella ollut mitään tietoa siitä että vanhat toimintamallit muutettu ja Kaskinen alkanut sitten pätemään ja mennyt 'kerrasta poikki mallilla tilanteeseen jossa Virtanen kengitty seurasta.

Lopputuloksena seuralle 100000e lasku laittomasta irtisanomisesta.

Eli se mitä täälläkin aikanaan spekuloitiin Kaskisen osuudesta ja säädöstä osuu myös kirjan mukaan toteen.

Virtaselle ei annettu edes mahdollisuutta, vaan vaikuttaa siltä että Kaskinen vanhan liiton valmentajana (ref Summanen ja Levokari) päätti että nyt löytyi hyvä syy heittää kaveri pihalle.
 
Olen kyllå kuunnellut kirjan ja siinä on erittäin kattava näkemys toiselta puolelta
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Lienee juridisestikin selvää, että Tepsi hoisi tilanteen heikosti. Toki Virtasen mediaan itkut vei miehen gloorian pois. Toisaalta se että on jälkeenpäin myöntänyt olleensa alkoholisti antaa vähän anteeksi.

Onneksi ilmeisesti nykyään on pääsyt päihteistä irti.
 
SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyykin kuunnella.
Hieman veikkaan, että tota potkimista ei perata ihan luihin asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös