Mainos

JoKP 2021–2022

  • 142 280
  • 739
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ylen radio-ohjelmassa tänään rakennuttajatoimisto Protiimin edustaja Sami Mutanen sanoi, että kilpahalli on ensi viikolla valmis luovutettavaksi. Siis siivous on ensi viikolla valmis. Ehkä JoKP pääsee jo harjoittelemaan
Kun halli luovutetaan ensi viikolla, niin siinä menee silti vielä jonkin aikaa ennen kuin käyttäjät pääsevät kaukaloon. Jäätä päästään tekemään luovutuksen jälkeen ja siinä menee oma aikansa. Lisäksi jäämainoksien asentaminen on vielä oma savottonsa. Pääasia kuitenkin, että halli on tavoitteiden mukaisesti käyttökunnossa marraskuun alussa ja päästään pelaamaan ensimmäinen peli omassa kotihallissa.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kattelin tänään HIFK:n pelin Tapparaa vastaan ja vaikka voittivat, niin Jokipoikien pelitapa ja peli näyttää paljon järkevämmältä alkukangertelujen jälkeen kuin mitä nyt oli HIFK:llä. Mico Luotoa tuli seurattua vähän tarkemmin sikäli kuin sai peliaikaa ja samaa hyvää peliä pelasi Liigapelissä mitä Jokipojissa. Pahoin pelkään, että jos Luodon otteet säilyvät samanlaisina ja HIFK:n pakiston loukkaantumiset jatkuvat, niin voipi olla, että Jokipojilla on tarve löytää uusi yhtä hyvän monipuolinen, etenkin kiekollinen, pakki. Saas nähdä palaako vielä Joensuuhun loppukaudeksi.
 
Martzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekkopojat

Samaa mietin itsekin. Taidokkaasti kaveri pyöritteli mitä satuin näkemään eilisestä pelistä.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Näissä lainahommissa on juuri tämä ongelma, että heti kun pelaajaan ihastutaan niin se viedään käsistä. Toinen ehkä huonompi vaihtoehto on sitten se, että lainapelaaja ei vakuuta ja vie vaan käytännössä pelipaikan esim. omalta junnulta.
Kyllähän Luoto ilman muuta ansaitsee paikan Liigassa, mutta näin JoKP-kannattajan näkökulmasta se harmittaa.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Näissä lainahommissa on juuri tämä ongelma, että heti kun pelaajaan ihastutaan niin se viedään käsistä. Toinen ehkä huonompi vaihtoehto on sitten se, että lainapelaaja ei vakuuta ja vie vaan käytännössä pelipaikan esim. omalta junnulta.
Kyllähän Luoto ilman muuta ansaitsee paikan Liigassa, mutta näin JoKP-kannattajan näkökulmasta se harmittaa.
Itse katson touhua pelaajalähtöisesti ja olen aina iloinen pelaajan puolesta, jos pelaaja pääsee sarjatasolla ja urallaan ylöspäin. Sehän on kuitenkin pelaajilla tavoitteena.

Tuo on huonompi tilanne, jossa lainapelaaja on saman tasoinen tai jopa huonompi kuin esim. joku omista junnuista tai saati muu seuran oma sopimuspelaaja. Liigaseura maksaa kuitenkin lainapelaajan palkan ja hänet on annettu lainalle, että hän saa peliaikaa, niin silloin sitä peliaikaa yleensä järjestetään joskus osin muidenkin pelaajien kustanuksella. Tarkoitan siis ihan yleisellä tasolla.

Mitä itse katsoin eilistä matsia, niin ei Luoto nyt erikoisemmin loistanut, mutta ei ollut kyllä huonokaan. Edellisessä CHL-pelissä Luodolla teki tiukkaa pärjätä vauhdissa ja oli vaikeuksissa omassa päässä, mutta vastassa olikin kova Frölunda. Luodossa on ilman muuta ainesta Liigapelaajaksi, mutta onko sitten vielä, joten saa nähdä jatkuuko pelit jo nyt sitten Liigassa vai Mestiksessä, kunhan JoKP:n pelit taas alkavat? Tilanteet muuttuu Liigaseuroissa kuitenkin nopeasti ja voihan olla, että HIFK hankkii jonkun uuden pakin?
 
Minua kans eniten kiinnostaa se, että oman kylän jengi voittaa otteluita ja voi Mehtimäellä tuulettaa maalia. Eli voi nähdä viihdettä paikan päällä. Toki on on hyvä, jos joku pelaaja kehittyy JoKP:ssa ja pääsee eteenpäin, mutta se on kuitenkin toisarvoista katsojien kannalta.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Pitkässä juoksussa se että pelaajat kehittyvät ja pääsevät eteenpäin Joensuussa on myös katsojalle hyvä asia sillä se edesauttaa kehittyvien pelaajien saamista seuraan ja sitä kautta pelin ja joukkueen tasoa. Mestisseurat eivät pysty kilpailemaan palkoilla, joten pelaajat valitsevat seuransa muilla perusteilla.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Pitkässä juoksussa se että pelaajat kehittyvät ja pääsevät eteenpäin Joensuussa on myös katsojalle hyvä asia sillä se edesauttaa kehittyvien pelaajien saamista seuraan ja sitä kautta pelin ja joukkueen tasoa. Mestisseurat eivät pysty kilpailemaan palkoilla, joten pelaajat valitsevat seuransa muilla perusteilla.
Tyhjentävästi sanottu. Se ei ole keltään mitään pois, jos ja kun joku pelaaja menee urallaan eteenpäin. Se on merkki siitä, että seurassa on tehty asioita oikein ja se tuo, kuten Espoonmies korostaa HUOM! "pitkässä juoksussa" hyötyä sekä mahdollista menestymistä myös seuralle. Ja joukkueen menestymistähän juuri iso yleisö ja fanit, kuten ilmeisesti esim. waltterikin21 on kaipaavat. Toki itsekin siis tottakai jännään JoKP:n puolesta ja iloitsen aina voitosta, mutta itse tykkään seurata muutenkin kiekkoa monelta kantilta. Yksittäisten pelaajien/valmentajien (varsinkin joensuulaislähtöisten) sekä eri sarjojen ja joukkueiden otteet kiinnostavat yleisesti.

Kun pelaajia pääsee jostain esim. Mestis-seurasta isompiin valoihin, niin se lisää aina myös pelaajien, valmentajien, yhteistyökumppaneiden ja muiden seurojen mielenkiintoa tätä seuraa kohtaan. Se, että Mestiksestä pelaajia pääsee urallaan eteenpäin vaikkapa Liigaan ja seuran menestys kulkevat yleensä käsi kädessä. Joku lähtee ja toinen tulee sitten tilalle. Joku on pidempään ja toinen taas vähän aikaa. Näin se kiertokulku menee haluttiin tai ei. On tärkeää pystyä pitämään toiminnassa riittävä taso, että pysytään tässä karusellissa mukana.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Sovelluksessa loukkitilanteesta. Brygger ja Kerkkänen palaavat seuraavaan peliin. Esa Lehikoinen ja Ville Räsänen jatkavat vielä sairastuvalla.
No sitten on kolme avainpakkia pois kun Luotokin on HIFK:n mukana. Pitäiskö jostain saada pari pakkia pikalainaksi vain löytyiskö omista junnuista?
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
No sitten on kolme avainpakkia pois kun Luotokin on HIFK:n mukana. Pitäiskö jostain saada pari pakkia pikalainaksi vain löytyiskö omista junnuista?
Onhan siellä vielä kuitenkin kuusi pakkia, mutta eihän se paljoa ole, jos tulee lisää loukkaantumisia. Toisaalta tällä viikolla on vain yksi peli perjantaina ja sitten vasta viikon päästä seuraavat. Onko siitä ollut muuten tietoa missään, että onko Luoto vielä HIFK:n mukana vai täällä? Jos Luoto on täällä, niin sittenhän on jo seitsemän pakkia rosterissa. Jokipoikien U20 joukkueen pakkeja, jos miettii, niin Santeri Mutikainen lienee paras vaihtoehto, jos tarvitsee sieltä pelaajia nostaa edustuksen mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Onko siitä ollut muuten tietoa missään, että onko Luoto vielä HIFK:n mukana vai täällä?

Ymmärtääkseni HIFK:llä on vielä sen verran pitkään saikulla olevia pakkeja (Salin, Lyytinen, Winberg), että Luoto ei pelaa Joensuussa. HIFK:lla on myös Teräväisen siirron takia ainakin yksi lisäpakki haussa, mutta markkinat ovat vielä kuivat, jolloin Luoto senkin takia pidetään joukkueessa. Ja kyllähän Luoto on omilla peliesityksillään ainakin Jatkiksen kommenttien perusteella tehnyt moneen kannattajaan jo nyt niin hyvän vaikutuksen, että noinkohan joukkueen valmennus on päätynyt samaan johtopäätökseen eli Luoto pidetään kiertävänä pakkina joukkueessa vaikka rosteri saisi täydennystä. Hyvin on pullat uunissa Luodolla vaikka kaveria olisi mahtavaa seurata myös Jokipojissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ja kyllähän Luoto on omilla peliesityksillään ainakin Jatkiksen kommenttien perusteella tehnyt moneen kannattajaan jo nyt niin hyvän vaikutuksen, että noinkohan joukkueen valmennus on päätynyt samaan johtopäätökseen eli Luoto pidetään kiertävänä pakkina joukkueessa vaikka rosteri saisi täydennystä. Hyvin on pullat uunissa Luodolla vaikka kaveria olisi mahtavaa seurata myös Jokipojissa.
Luoto ei ainakaan tänään mahdu HIFK:n kokoonpanoon, vaikka pakkeja onkin edelleen sivussa. Saa nähdä nyt sitten jatkaako vielä isolla kirkolla vai onko tullut mahdollisesti tänne?
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Luoto ei ainakaan tänään mahdu HIFK:n kokoonpanoon, vaikka pakkeja onkin edelleen sivussa. Saa nähdä nyt sitten jatkaako vielä isolla kirkolla vai onko tullut mahdollisesti tänne?

Samaa mietiskelin itsekin, mutta vähän oudoksuttaa kun on mielestäni pelannnut hyvin HIFK:ssa ja silti joukkue lähtee Ilvestä vastaan kuudella pakilla eikä enempää ole juuri nyt käytettävissä. Oisko jotain pientä sairastumista (toivottavasti ei kuitenkaan koronaa), mutta ei ole loukkaantuneidenkaan listalla. Parasta olisi tietysti Jokipoikien kannalta, että olisi jo tulossa kohti Joensuuta.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Samaa mietiskelin itsekin, mutta vähän oudoksuttaa kun on mielestäni pelannnut hyvin HIFK:ssa ja silti joukkue lähtee Ilvestä vastaan kuudella pakilla eikä enempää ole juuri nyt käytettävissä. Oisko jotain pientä sairastumista (toivottavasti ei kuitenkaan koronaa), mutta ei ole loukkaantuneidenkaan listalla. Parasta olisi tietysti Jokipoikien kannalta, että olisi jo tulossa kohti Joensuuta.
Kuudella pakilla pelaaminen on ihan normaalia ja nyt Åsten on sitten 13. hyökkääjänä matkassa.

Mitä ehdin katsoa Luodon pelaavan kokonaisen CHL-matsin ja osin paria Liigamatsia, niin näemme Jäkishöntsä nyt kyllä Luodon esitykset pikkasen eri tavalla. CHL-matsissa oli varsinkin vaikeuksissa, eikä Liigamatsitkaan nyt, niin erikoisesti menneet. Mutta Luoto on siis kuitenkin lupaava pelaaja ja omaa hyvät mahdollisuudet tehdä vielä tulevaisuudessa Liigauraa vakiokokoonpanossa. Vielä ei taida olla kuitenkaan sen aika?

Mutta näitähän on osin vaikea ennustaa ja seuraava mahdollisuus antaa lisänäyttöjä voi tulla jo taas seuraavassa Liigamatsissa? Joskus nämä jutut ovat hyvinkin pienestä kiinni ja osin sattumastakin, miten ne lähtevät etenemään. Näen, että Luodon kehityksen kannalta on tärkeää, että nuori pelaaja saa kunnolla vastuuta ja pääsee pelaamaan isossa roolissa Mestiksessä. Toki valmentajat voivat olla erimieltä? :)

Loukkaantumisista johtuen luulen, että HIFK täydentää vielä pakkiosastoaan jollain kokeneemmalla, joko laina- tai uudella sopimuspelaajalla?
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Näen, että Luodon kehityksen kannalta on tärkeää, että nuori pelaaja saa kunnolla vastuuta ja pääsee pelaamaan isossa roolissa Mestiksessä. Toki valmentajat voivat olla erimieltä? :)

Loukkaantumisista johtuen luulen, että HIFK täydentää vielä pakkiosastoaan jollain kokeneemmalla, joko laina- tai uudella sopimuspelaajalla?

Sama täällä eli näen, että Luodon kehitykselle paras paikka olisi tällä hetkellä Jokipojat; vaatimustaso varmasti Martikaisella kova ja peliaikaa tiedossa runsaasti. Mestiksen matsit ovat tällä kaudella erityisen tiukkoja ja astetta aiempaa tasokkaampia kun jokainen joukkue on satsannut putoamisen pelossa normaalia enemmän pelaajistoon, joka kyllä hyvin kasvattaa nuorta pelaajaa. Ei kuitenkaan olla heti rankaisemassa virheistä nuoren pelaajan peliajan supistuksella kuten Liigassa tahtoo tapahtua paljon herkemmin. Ymmärtääkseni HIFK:lla on aktiivisessa haussa pitkien pakkiloukkaantumisten ja muutenkin ainakin yksi kiekollinen rightin laatupakki, joka voisi ylivoimalla hallita viivapelaamista. Mutta koska markkinat ovat toistaiseksi vielä aika kuivat, niin odotellaan varmaan jonkun aikaa, että sellaisia astetta tasokkaampia alkaisi mahdollisesti löytymään lähinnä NHL:n farmijoukkueisiin tippuneista tai kenties Euroopan kärkisarjoista. Ei ole ihan helppoa juuri nyt löytää sellaista asialliseen hintaan.
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Jäähallissa ollut tänään ammoniakkivuoto.

"Vuotoreikä tukittiin pelastushenkilöstön toimesta. Pelastushenkilöstö käytti ammoniakin vuoksi työskennellessään paineilmahengityslaitteita. Korjaaja on tulossa paikalle maanantaina, halli on asiakkailta käyttökiellossa ammoniakin vuoksi kunnes vuotopaikka on saatu korjattua. Tilannetta seurataan hallin kiinteistöhenkilökunnan toimesta."

Lainaus on pelastuslaitoksen tiedotteesta, joka on ainakin tilannehuone.fi sivustolla nähtävissä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Jäähallissa ollut tänään ammoniakkivuoto.
Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta kilpahallin lähihistoriassa, taitaa olla jo osin "normijuttu", kun ruvetaan jäätä tekemään ja joskus muulloinkin? No onneksi tulevan kilpahallin remontin yhteydessä putkisto käsittääkseni uusitaan, on jo kuitenkin tullut tiensä päähän. Vuoto koskee suljettua kilpahallia ja harjoitushallit ovat edelleen normaalisti käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei me voida lähteä ens viikon peleihin tällä pakistolla, jos Lehikoinen ja Räsänen ovat poissa tai puolikuntoisia, Luoto on Hifkin mukana ja Pennanen pelikiellossa. Eli pakkipuotiin on mentävä shoppailemaan ensi viikolla?

Muuten vois pelatakin niillä ketä on, mutta pisteitäkin ois saatava ettei juna karkaa jo tässä vaiheessa kautta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös