Paikalla olin.
Peli päättyi jo 34. peliminuutilla kun Totti teki maalin. Tilanne oli aivan vaaraton, mutta yhtäkkiä se olikin erittäin vaarallinen. Tyypillistä Italiaa.
Sitä ennen Suomi hallitsi peliä, ja sai vaarallisia tilanteita Buffonin maalille. Lähes-maali syntyi, mutta selvästi lähes kaikki näkivät, että lippu oli pystyssä näyttäen kulmaa, kun Miklu laukoi pallon maaliin.
Del Pieron maali oli enää vain lukemien kaunistelua. Muurisella ei ollut munaa ottaa ketään vaihtoon aikaisessa vaiheessa, vaikka jo ensimmäisellä puoliajalla huomasi että ainakin Valakari ja Nurmela pelasivat alle tasonsa. Nurmela "loukkaantuikin" että Muurinen osasi ottaa hänet pois (kukaan ei tiedä, totuutta, paitsi Nurmela itse). Antti olisi varmasti jatkanut samalla kokoonpanolla aina sinne 80. minuutin tuntumaan, ilman tuota loukkaantumista.
Olin pettynyt italialaisiin, ja heidän akkamaiseen tyyliinsä. Posliinijalkojen kaatamiseen olisi tarvittu vain puhallus. Vaikka esim. Valakari pelasi palloa, niin ItaLADY oli jo maassa itkemässä. Ja umpisurkea tuomari vihelsi lähes jokaisesta ItaLadyn kaatumisesta ItaLadysille vaparin. Minä sanon, että Italia ei ole lähelläkään jalkapallomaiden eliittiä.
Pelin ratkaisevat tapahtumat:
Tottin maali. Seurauksena: Suomen peli oli pelattu. ItaLadysien kaatuminen ja kroaattituomarin surkeat vihellykset: Kukaan ei uskaltanut enää pelata kovaa pallonriistotilanteissa.
Italia teki sen mitä tarvitsi. Mutta ne pienetkin hipaisut joista takatukkatotit sun muut kaatuivat näyttävästi, virittivät minulle suuren italia-vihan...