MyPa kirjoitti:
"Yksi Antti Muurisen jatkokauden parhaalta kulostaneita perusteluja olis Suomen kiipeäminen Fifan arvolistalla. Hyvä niin. Listan laskuperusteet eivät aukea kovin helposti penkkiurheilijalle. Paljon helpompaa on tajuta, että listalla sijalta 56 löytyvä Latvia pisti MM-krapulaa poteneelle Turkille luun kurkkuun ja tunkeutui Portugalin EM-kinkereihin. Jos Suomi olisi päässyt jatkokarsintaan ja saanut Turkin vastaansa, virallinen arvio olisi manannut heikon arpatuurin alimpaan kerrokseen, olihan vastassa MM-mitalisti. Sitten kaikki olisivat olleet liikuttavan yksimielisiä siitä, että muutamalla maalilla putoaminen maailman huippumaalle oli erinomainen suoritus. Suomalainen jalkapallo olisi taas kaatunut eteenpäin."
Tästä olen samaa mieltä. Mielestäni asenne ei ole aina ollut tarpeeksi ammattimainen saati intohimoinen.
Olkoon valmentajana kuka tahansa, suomalaisten on ehdottomasti päästävä tästä Muurisen "nuoret pelaajamme saivat arvokasta kokemusta" -ajattelutavasta. On lähdettävä hakemaan himokkaasti ja taistelutahtoisesti voittoa joka ottelusta ja lakattava olemaan tyytyväinen parin maalin tappioihin kovimmiltakaan vastustajilta. Arvokasta kokemusta voi hakea toisistakin tanssisaleista. Ripaus kylmäverisyyttä ei myöskään olisi pahitteeksi tyyliin Forssell, joka on siltä ominaisuudeltaan oikeastaan ensimmäisiä ja mm. siksi nähdäkseni jo nyt Suomen kaikkien aikojen paras maalitykki. Litmanen oli/on parhaimmillaan toki siinäkin lajissa paras, mutta maajoukkueessa hänellä on valtava vastuu jo pelkästä pelin rakentamisesta, eikä mies muutenkaan siitä enää nuorru. Vaikkei sitä ääneen sanotakaan, tuntuu usein siltä, etteivät pelaajat itsekään todellisuudessa edes usko kisapaikkaan, suomalaiskannattajista puhumattakaan. Näin muodoin olemme valmiiksi hävinneitä, ja sillä mentaliteetilla arvokisatoiveet voidaan unohtaa samantien.
Toivottavasti tunteeni on väärä. Tosiasia on kuitenkin se, että näissäkin karsinnoissa usea Suomea paperilla heikompi maa taisteli aivan viimeiseen otteluun saakka jopa lohkovoitosta ja suorasta kisapaikasta. Näin ollen emme voi enää piiloutua materiaaliselitysten taakse. Kuten jo aiemmin kirjoitin, Suomella on eväät siinä missä muillakin. Latvia on tästä loistava esimerkki, eikä todellakaan ensimmäinen. Melkein joka arvoturnaukseen selviää yllätyksellisesti Suomen tasoisia - tai voimasuhteiltaan jopa kehnompia - maita.
Olen tässä ketjussa itsekin horjahtanut selittelemään Suomen kohtaloa myös kovalla lohkolla. Jälkeenpäin tämä hiukan kaduttaa, nimittäin siitä samaisesta lohkosta kutakuinkin Suomen tasoinen Wales oli hyvin lähellä edetä suoraan kisoihin ja taisteli pudotuspeleissäkin tasaveroisesti viimeiseen minuuttiin. Ei hyvältä näytä, jos heti aletaan voivotella kovaa lohkoa ja näin keksitään selitykset jo valmiiksi. Euroopasta ei helppoja lohkoja tulekaan, ei ainakaan Suomelle, kuten MM-pronssimitalistien kirous osoittaa. Puhumattakaan esim. Ranskan ja Englannin kohtalosta MM-kisojen 1994 karsinnoissa tai Hollannin putoamisesta vuoden 2002 MM-kisoista.
Tavoitteen on oltava selkeä, eikä tappiota saa hyväksyä. Vain tällä asenteella Suomella on ylipäätään mahdollisuuksia. Täältä on helppo kirjoitella - kyllä - muttei sen silti tarvitse tarkoittaa, että olisin väärässä. Kaikki kunnia Muuriselle, mutten panisi pahakseni myöskään kovaa satsausta ulkomaalaiseen huippuvalmentajaan, jolla on kunnon meriitit ja kova auktoriteetti. Kuten eräs ystäväni tokaisi, Möller-Nielsen taisi tulla väärään aikaan.
Ranger