Mainos

Jokerit Mestikseen – millä fiiliksillä?

  • 129 275
  • 782

syöttäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leijonat
Piti kirjoittaa lyhyt vastaus joihinkin viesteihin täällä mutta menikin tällaiseksi ajatusten virraksi. Tiivistelmä lopussa jos on liikaa tekstiä.

Oma näkemykseni Jokeri-fanien joukosta on se että aika harva huutaa pää punaisena että meille kaikki heti nyt. Jokunen sellainenkin varmaan löytyy ja ymmärrän hyvin että sellaiset huutelut ottaa päähän, kyllä itseänikin ärsyttää liian kapeakatseinen suhtautuminen oman jengin tilanteeseen. Fakta on se, että Jokerien paluu mihin tahansa sarjaan Suomessa tapahtuu niin että mukana on pakko olla aimo annos nöyryyttä. On ihan epärealistista ajatella että voidaan palata melkein vuosikymmenen Siperian-reissun jälkeen niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jotkut fanit toki ajattelee niin, mutta väitän että enemmistö ymmärtää yskän. Paikka pöydästä on ansaittava uudestaan.

Itselleni olisi sopinut varsin hyvin että Jokerit aloittaisi uudestaan Suomi-sarjasta tai vaikka alempaakin kunhan organisaatio on puhdistettu KHL-kytköksistä. Samassa on pakko sanoa että viime kesänä sitä toki innostui kun vaikutti että paluu suoraan Liigaankin voisi olla mahdollinen. Onhan se eri asia taistella Suomen mestaruudesta kuin alempien sarjojen voitosta. Ne ovat kuitenkin sivuseikka siinä, että viimeisen vuoden ajan Jokereiden osalta taistelut on käyty lähinnä olemassaolosta. Uudet omistajat ovat ainakin paperilla uskottavaa porukkaa ja tämä lienee suurimalle osalle Jokereiden faneista se ylivoimaisesti tärkein juttu, ei niinkään se miltä sarjatasolta aloitetaan. Tuskin esim. Jollelle, Kurrille tai Hjallikselle olisi levitetty fanien puolesta punaista mattoa vaikka olisivat neuvotelleet Jokerit ensi kaudelle suoraan Liigaan ja siniviivalle Erik Karlssonin. Tärkeää on myös että selvittäisiin yhdellä välivuodella pelien suhteen. Uskallan väittää että aika monelle Jokeri-fanille maistuu tässä vaiheessa ajatus vaikka tammikuisesta tiistaipelistä Forssan jäähallissa kunhan vaan Jokerit saadaan jäälle.

Se mitä Väänänen sanoi eilen haastattelussa on minun mielestäni tässä vaiheessa hyvin realistinen lausunto. Realistinen siinä mielessä että on tärkeää luoda kuva organisaatiosta joka pyrkii eteenpäin, jolla on tavoitteet korkealla ja joka innostaa faneja, sijoittajia, sponsoreita ja muita tahoja tulemaan mukaan tähän Jokereiden ”uudestisyntymiseen”. En ainakaan itse tulkinnut sitä niin että Ossi olisi nyt sanonut keskisormet pystyssä että yhden Mestis-kauden jälkeen Jokerit muuten pelaa Liigaa kunhan ollaan tämä paskasarja pelattu ensin läpi. Päinvastoin, minusta se oli varsin varovainen ilmaus eli jos hommat luistaa niin periaatetasolla ei ole estettä miksei voitaisi laittaa Liiga-hakemusta jo ensi syksynä sisään. Samassa kuitenkin todettiin että prosessissa ollaan todella alussa ja kaikkea tulevaa ei tiedetä tai osata hahmottaa eli pelkillä periaatteilla ei pitkälle pötkitä. Kuulostaa ainakin omaan korvaani siltä että nyt pyritään tekemään asiat huomattavasti kestävämmälle pohjalle kuin mitä ne Jokereilla on perinteisesti ollut. Jos edellytykset Liigaan rakennetaan nopeasti niin miksi sinne ei sitten hakeuduttaisi? Eipä tuossa taidettu myöskään sanoa että Liigaan pitäisi päästä ilman edellytyksiä.

Toivoisin, että Liiga, Mestis ja Suomi-sarja olisivat auki ja niiden välillä joukkueet liikkuisivat urheilullisin perustein. Urheiluromantikkona pitäisin ihan helvetisti siitä että runkosarjan viimeiselläkin kierroksella olisi merkitystä suunnilleen jokaiselle jengille ja putoamiskarsinnoissa pelattaisiin elämästä ja kuolemasta nykyisten kabinettipäätöksien, suljettujen sarjojen ja kevään tyhjennysmyyntien sijaan. Bisnes on kuitenkin bisnestä ja siksi nykytilanteessa asiat eivät toimi niin. Siksi en ihan ymmärrä niitä joiden mielestä Jokereiden mukaantulo Mestikseen olisi jotenkin poikkeuksellisen törkeää, ihan linjassa se on viimeisten vuosien toimintaan suomalaisessa jääkiekossa. Jokereiden tilanne on myös siinä mielessä hieman erikoinen että ennakkotapausta ulkomaisesta liigasta palaavasta joukkueesta ei ole. Nyt tehdään päätöksiä ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa tällaisen asian osata.

Ei ole realistista sanoa että Jokerit aloittaisi uuden ajan täysin puhtaalta pöydältä koska sitä se ei tee, niin hyvässä kuin pahassa. KHL-taakka tulee olemaan niskassa pitkään, joidenkin mielestä varmaan ikuisesti. Jokereiden pitää olla korostetun läpinäkyvä toiminnassaan jotta sitä voidaan pitää uskottavana ja jotta epäröiviä entisiä faneja ja muita tahoja voidaan voittaa takaisin omalle puolelle. Uskallan väittää että mukana tulee kuitenkin myös isompi mediahuomio ja fanipohja kuin millään muulla Mestikseen tulevalla/tulleella seuralla. Ei Mestis varmaan Jokereita tarvitse, mutta kyllä se kiinnostavampi tuote on Jokereilla kuin ilman. Vaikka sitten huumoriarvon vuoksi jos ei muuten.

Uskallan myös väittää että Mestis-Jokereilla tulee olemaan enemmän tosifaneja kuin KHL-Jokereilla. Aika harva jätti nyt kelkan sen vuoksi että enää ei pelata venäläisiä joukkueita vastaan. Sen verran surulliselta vaikka puolityhjä Eteläpääty on näyttänyt viime vuosina verrattuna Liiga-aikoihin että suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Kaikesta yleisöstä on paha sanoa, mutta Jokerit olisi piristysruiske Mestikselle ainakin lyhyellä tähtäimellä vaikka vain ne kovimmat fanit tulisivat hallille. Sekin joukko on varsin suuri Mestis-tasolle. Miten se sitten näkyy esimerkiksi kokonaiskatsojamäärissä tulevina vuosina? Sitä on hankala ennustaa, mutta potentiaali on valtava. Siksi voin jopa ilman Jokerit-laseja todeta että Mestiksen kannattaa ottaa uskottava ja läpinäkyvä Jokerit mukaan. Potentiaali on kuitenkin niin suuri, että pienellä riskilläkin tämä jokerikortti kannattaa katsoa.

Tykkään todella paljon siitä mitä Espoossa on saatu viime vuosina aikaan. Viime keväänä kävin ensimmäistä kertaa Metro-areenalla sitten kevään 2015. Silloinen Blues-Ilves oli toki liigapeli, mutta pelin taso oli huonoa ja yleisössä oli lähinnä kaurismäkeläinen tunnelma. Hallilla melkein kuuli Bluesin kuolonkorinat. Nyt fiilis oli aivan erilainen vaikka pelattiin Mestistä. Tupa oli kaukana täydestä mutta siellä oli sähköä ihan eri tavalla kuin seitsemän vuotta aiemmin. Peli oli viihdyttävää ja fanien joukossa näkyi aitoa seuraylpeyttä ja intohimoa, selvästi Espoossa on tehty asioita oikein Bluesin ja Unitedin jälkeen. Toivon todella, että Kiekko-Espoo saadaan Liigaan pian. Tällä hetkellä nousu olisi huomattavasti ansaitumpaa kuin Jokereille. Espoossa on oppirahat maksettu ja perustaa pieteetillä valettu, Jokereilla on historiaa ja potentiaalia mutta ei mitään konkreettisia näyttöjä. Se ei silti tarkoita että Kiekko-Espoon tie olisi ainoa oikea ja Jokereiden tai muiden seurojen pitäisi käydä täysin sama polku ollakseen riittävän uskottava nousua varten.

Jos näytöt riittävät ja ehdot täyttyvät niin Liigaan voi hakea minun mielestäni millä aikataululla tahansa. Mestiksen osalta olen samoilla linjoilla. Jos säännöt mahdollistavat sen että sarjaan voi nousta riittävän hyvällä hakemuksella ilman menestystä alemmissa sarjoissa, en näe mielekkäänä Mestikselle että Jokerit tai kukaan muukaan pakotettaisiin hakemaan vauhtia alempaa ihan vaan koska se olisi reilumpaa joidenkin silmissä. Jokereiden brändin arvo tuskin kasvaa nykyistä suuremmaksi Suomi-sarjassa tai alempana pelaamalla joten Mestiksen kannalta on fiksua ottaa Jokerit mukaan nyt jos nykyinen hakemus täyttää kriteerit. Kuukausi sitten ei riittänyt.

Jos Jokerit otetaan Mestikseen mukaan ensi kaudelle niin toivon sekä Mestiksen että Jokereiden kannalta että ketään ei pudoteta tällä kaudella Mestiksestä. Se ei palvelisi ketään, vaan uskottavampi ratkaisu olisi vaikka se, että pudotukset tehtäisiin vasta ensi kauden jälkeen karsintasarjan kautta. Siinä kustaan kaikkien muroihin jos vaikka nyt se Forssa pudotetaan ja Jokerit nostetaan tilalle, lähdettäisiin heti huonolla tavalla liikkeelle. Käsitykseni mukaan tätä ei toivo kovin moni jokerifanikaan.

Suomalaisen jääkiekon kannalta olisi parasta että sarjat saadaan auki ja urheilullisesti parhaat seurat löytyvät huipulta esimerkiksi Ruotsin tyyliin. Ei vapaalippuja kenellekään ja esimerkiksi pääkaupungin paikallismittelöt käydään toisella sarjatasolla jos joukkueiden taso ei riitä huipulle. Fanina toki toivon että Jokerit nousee vielä kirkkaimmalle huipulle(ja vääntää siellä IFK:ta vastaan), mutta ehkä vielä enemmän toivon sitä että menestys ansaitaan kaukalossa. Oli se sitten hyvää tai huonoa, kunhan se on ansaittua.

Tiivistettynä: Suurin osa jokerifaneista ottanee Mestis-paikan nöyrästi ja ilolla vastaan. Ihannetilanteessa sarjat on auki ja sarjapaikat ansaitaan pelaamalla. Nyt kuitenkin päätöksiä tehdään muillakin kriteereillä joten Jokerit voi hakea Mestikseen ja tavoitella Liiga-paikkaa heti kun edellytyksiä on, vaikka heti syksyllä jos mahdollista. Tuskin siis on mahdollista moneen vuoteen mutta silti tämän ääneen sanominen ei ollut väärin Ossin suusta tässä tilanteessa. Espoossa on tehty asioita oikein, se ei silti ole ainoa oikea reitti ylös. Jokereiden brändi on nyt Mestistä ajatellen arvokkaimmillaan joten olisi järkevää ottaa Jokerit mukaan jos suunnitelma on uskottava. Jos ei ole niin älkää ottako. Ei pudotuksia Mestiksestä Jokereiden mukaan tullessa, kiitos. Mestis ei ehkä tarvitse Jokereita mutta hyötyisi kyllä.

EDIT: Korjattu pari kirjoitusvirhettä.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Koskee vanhempia ikäluokkia ja kausimaksujen osalta käsittääkseni ainoastaan U20-joukkuetta. Noin muuten sama tilanne oli Liiga-aikoina. Niin se on Jokereissa aina mennyt. Raha valuu edustukselta alaspäin eikä toiseen suuntaan. Ei ole siis mikään KHL:n aikainen suhmurointi kyseessä.
Aika iso kuluerä mestisjoukkueelle laittaa joku 200000-300000 euroa junnujoukkueeseen. Toki se hieman halvemmallakin onnistuu kun karsitaan kuluja.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
En tiedä mitä aivan tarkalleen ottaen tarkoitat konkretialla? Minulle konkretiaa olisi esim. nimetyt henkilöt organisaation avainpaikoille huollosta joukkueenjohtoon ja valmennukseen.
Sitä, että onko organisaatio ylipäätänsä kykyneväinen operoimaan. Eikä ole esim. 3 kuukauden jälkeen rahat loppu tai tulee joku muu ongelma, kun osaaminen loppuu. Toki nimekäs porukka auttaa, mutta ei se takaa mitään. Esim. jos on eri suuntaan narusta vetäjiä liikaa, niin homma voi kosahtaa jo siihen. Tai johonkin muuhun syyhyn. Lopulta vain tekeminen ratkaisee ja sitä ei saa selville kuin pelaamalla jotain sarjaa. Liigalle varmaan riittää, että organisaatio on uskottava ja se on todistettavasti vetänyt Mestiksessä jonkun tietyn ajan ja täyttänyt siellä jotkut tavoitteet. En usko, että päällään tarvitsee kuitenkaan seisoa vaan vähempikin riittää. Jokereiden potentiaalin tietää kaikki, joten sen puolesta ei huolia.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä, että onko organisaatio ylipäätänsä kykyneväinen operoimaan. Eikä ole esim. 3 kuukauden jälkeen rahat loppu tai tulee joku muu ongelma, kun osaaminen loppuu.
Rahoitus luonnollisesti pitää täysin läpinäkyvästi avata ja esittää pääomat sekä suunnitelma. Osaamisen osalta jos esim. koko taustalla on kokemusta Liigasta vastaavista rooleista niin eipä se muuksi muutu Mestiksessä. En näe että tässä olisi mitään todistettavaa jos siellä on uskottavat henkilöt kullakin paikalla.
Toki nimekäs porukka auttaa, mutta ei se takaa mitään. Esim. jos on eri suuntaan narusta vetäjiä liikaa, niin homma voi kosahtaa jo siihen.
Ei toki takaa, mutta sitten jos tälle tasolle mennään niin tämä samahan koskee aivan joka ikistä Liiga organisaatiota, jolla tulee henkilöstömuutoksia. En siis koe kovinkaan relevanttina huolena "eri suuntaan narusta vetämistä".
Tai johonkin muuhun syyhyn. Lopulta vain tekeminen ratkaisee ja sitä ei saa selville kuin pelaamalla jotain sarjaa. Liigalle varmaan riittää, että organisaatio on uskottava ja se on todistettavasti vetänyt Mestiksessä jonkun tietyn ajan ja täyttänyt siellä jotkut tavoitteet
Todennäköisesti näin. Paljolti veikkaan riippuvan juurikin siitä kokonaisuudesta en niinkään siitä onko joukkue Mestiksessä 10 kierroksen jälkeen toisena, viidentenä vai kymmenentenä.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Olen jossain määrin aina samaistunut K-Espoon ja Bluesin kamppailuun pääjengien varjossa.
Jossain kohtaa näin hetkellisesti tilanteen, jossa K-Espoo ottaisi stadin paikalliskilpailijan paikan liigassa edes muutamaksi armon vuodeksi, edes kahdeksi kolmeksi vuodeksi. Jonkinlaisesta korvikkeestahan sellaisessa paikallisottelussa puhutaan verrattuna alkuperäiseen, mutta kyllä siinä aineksia olisi ollut. Sellainen olisi tukenut Espoon paluuta liigakartalle, kassaa ja brandia. Jokerit voisi kiilata sekaan myöhemmin. Asioilla on tapana mennä eteenpäin ja muuttua. Kaikki hyvä ei löydy historiasta vaan uuttakin voi syntyä, jos sille annetaan mahdollisuus. Jos Espoo nousisi yksin, me emme historiaa tutkimalla tiedä, mitä tapahtuu.

Nythän on kuitenkin niin, että pitkän korpivaelluksen käynyt Espoo jäänee sille tielle ja Jokerit kiilaa ohi. Ideaalinen skenaario ei toteudu.

Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että jokerit suhmuroidaan Liigaan vaikka väkisin ja tämän kuprun peittelemiseksi päästetään hämäysoperaationa muitakin seuroja sisään. K-Espoon sauma on siinä, tulla kylkiäisinä sisään. Joku Liigan laajennus siinä luultavasti tehdään.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen jossain määrin aina samaistunut K-Espoon ja Bluesin kamppailuun pääjengien varjossa.
Jossain kohtaa näin hetkellisesti tilanteen, jossa K-Espoo ottaisi stadin paikalliskilpailijan paikan liigassa edes muutamaksi armon vuodeksi, edes kahdeksi kolmeksi vuodeksi. Jonkinlaisesta korvikkeestahan sellaisessa paikallisottelussa puhutaan verrattuna alkuperäiseen, mutta kyllä siinä aineksia olisi ollut. Sellainen olisi tukenut Espoon paluuta liigakartalle, kassaa ja brandia. Jokerit voisi kiilata sekaan myöhemmin. Asioilla on tapana mennä eteenpäin ja muuttua. Kaikki hyvä ei löydy historiasta vaan uuttakin voi syntyä, jos sille annetaan mahdollisuus. Jos Espoo nousisi yksin, me emme historiaa tutkimalla tiedä, mitä tapahtuu.
Ilman sarvia ja hampaita, mitä sellaisia uusia aineksia siinä olisi ollut kuin Bluesinkaan aikana? Ylipäätään erikoinen asettelu, että Jokerit kiilaisi K-Espoon edelle pk-seudun paikallistaistoissa. Jokerit vs HIFK asetelmalla on sukupolven verran jännitteitä, historiaa, muistoja ja tarinoita, jotka kyllä vetää yleisöä oli Espoo mukana tai ei ja ei sen pitäisi Espoolta pois olla saati esteenä heille luoda omat rivalrynsa IFK:n, Jokereiden tai vaikka Tapparan kanssa.
Ideaalinen skenaario ei toteudu.
Mikä tässä skenaariossasi oli ideaalia ja kenen kannalta? Espoolaisten elvyttäminen muiden kustannuksella?
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Jokerit on tulossa raamit kaulassa Mestikseen kun ego ei mahdu ovesta. Ja sitten ollaan vaatimassa poikkeuslupia kun ei pystytä täyttämään naurettavan helppoja lisenssiehtoja.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
RoKi ja Kiekko-Espoo pyrkivät Liigaan. Ilmeisesti myös Joensuussa viritellään jotain. Tähän päälle Jokerit, jota ei vielä edes ole olemassa, haluaa myös Liigaan. Mestis ei ole ihan täysin onnistunut.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tai toisaalta on onnistunut, että on noussut uusia kärkiorganisaatioita nostettujen tilalle?
No jaa. Kymmenessä vuodessa se on aika heikko suoritus. Varsinkin, kun yksi näistä on olemassa vasta paperilla ja silti liian iso Mestikseen.

Alkaa muuten Kivikovan räpeltäminen vähän huolestuttavaan. Ketterä ja RoKi vetävät aika kliinisesti ja me kontataan runkosarjan lopulla.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
RoKi ja Kiekko-Espoo pyrkivät Liigaan. Ilmeisesti myös Joensuussa viritellään jotain. Tähän päälle Jokerit, jota ei vielä edes ole olemassa, haluaa myös Liigaan.
Mielenkiintoinen kuvio kun monen mielestä (myös minun) liiga on jo nyt liian iso. Minusta Espoon ja Jokereiden paikka on Liigassa, mutta miten se käytännössä tapahtuu. Puhumattakaan vielä noista muista. Nykyiset liigaosakkeen haltijat tuskin suostuvat mihinkään liigan jakamiseen kahteen osaan, A ja B -liigaan, mitä jotka haikailevat.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Eiköhän TV-rahat pidä huolen että Liigassa ei tapahdu mitään. Kukaan ei luovu osuudestaan ja lisää jakajia tietäisi osuuden pienenemistä. Siksi on kaikille paras että Ketterä jatkaa mestarina. Aina voi selittää että ois kyllä Liigaan päästy mut se pikkuseura vei sen mestaruuden.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eiköhän TV-rahat pidä huolen että Liigassa ei tapahdu mitään. Kukaan ei luovu osuudestaan ja lisää jakajia tietäisi osuuden pienenemistä. Siksi on kaikille paras että Ketterä jatkaa mestarina. Aina voi selittää että ois kyllä Liigaan päästy mut se pikkuseura vei sen mestaruuden.
TV-rahahan on neuvottelukysymys. Uusi liigaseura tuo mukanaan uuden asiakasryhmän TV-toimijalle eli lisää tuloja. Sillä perusteella pitäisi olla mahdollista myös kasvattaa maksettavaa korvausta.
 

Ladex

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Jokerit Mestikseen, kyllä. K-Espoo ja Jokerit nykyliigaan, ei.

Koko nykyliiga on rakennettu urheilullisen tyhjiön päälle. Pitää saada ylempi ja alempi SM-sarja kuten U20 junnuissa, lisäksi Mestis ja sitten menestyksen perusteella liikkuminen sarjojen välillä.

Se rykii jolla on räkää, thats it. Kuten Ruotsissa. Jotka pelkää kilpailua, heippa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Koko nykyliiga on rakennettu urheilullisen tyhjiön päälle. Pitää saada ylempi ja alempi SM-sarja kuten U20 junnuissa, lisäksi Mestis ja sitten menestyksen perusteella liikkuminen sarjojen välillä.
Meinaatko että Liigaa pelattaisiin kuten U20 sarjaa eli ensin kaksinkertainen sarja kaikkia vastaan ja sitten jako ylempään ja alempaan kevään ajaksi? Vai että ylempi ja alempi olisi kauden alusta asti omia sarjojaan?
 

Ladex

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Meinaatko että Liigaa pelattaisiin kuten U20 sarjaa eli ensin kaksinkertainen sarja kaikkia vastaan ja sitten jako ylempään ja alempaan kevään ajaksi? Vai että ylempi ja alempi olisi kauden alusta asti omia sarjojaan?
Ei samoin, mutta ajatuksellisesti ylempi ja alempi + Mestis.

Kauden alusta asti omia sarjoja. Sitten esimerkiksi ylemmän neljä viimeistä (jotka eivät pleijareissa pelaa Suomen mestaruudesta) alemman neljän parhaan kanssa sarja jossa jaetaan neljä ylös ja neljä alas.

Ja sama alemman neljän viimeisen ja Mestiksen neljän parhaan kanssa.

Ylemmässä 12 joukkuetta ja alemmassa 10. Mestiksessä myös kymmenkunta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Moni muukin on jo kirjoittanut pitkälti samat jutut, mutta tässä minun ajatukseni kootusti.


Fakta: Jokerit olisi huikea juttu Mestikselle

Jokerit toisi ihan uutta buustia koko sarjaan ja hyödyttäisi myös muita seuroja. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin Mestiksessä on tapahtunut "jotain" viimeksi silloin, kun Sport, KooKoo ja Jukurit kisasivat liigapaikoista. Ja nykymenolla mitään merkittävää ei ilman Jokereita tai sarjajärjestelmän remonttia tule tapahtumaankaan. Kylmää realimisia, mitenkään Kiekko-Espoon uutta tulemista vähättelemättä.

* Jokerit kerää sarjan isoimman kotiyleisön, jos vaan pelaa sellaisessa hallissa, mihin yleisöä mahtuu
* Vieraspaikkakunnilla Jokereiden pelatessa yleisöä tulee olemaan 10-50% enemmän kuin muita vastustajia vastaan
* Jokereiden ensimmäinen ottelu tulee olemaan päivän seuratuin ottelu mediassa, vaikka samana päivänä pelattaisiin liigaa
* Enemmän mediahuomiota sarjalle = enemmän huomiota ja rahaa muille seuroille

Mestiksellä tai sen seuroilla ei ole hävittävää. Paitsi ehkä Kiekko-Espoolla liigamahdollisuuksiensa suhteen. Muut seurat joko ottavan haasteesta kopin ja kehittävät toimintaansa uudessa kilpailutilanteessa (kuten nähtiin silloin, kun liigaan oli mahdollista päästä) tai tyytyvät ottamaan passiivisen hyödyn.

Entä fanit? No, jos Jokerit pärjää, niin syntyy Kärpät-ilmiö: jännitetään oman seuran taistelua miljoonaporukkaa vastaan ja iloitaan, kun joku kyläseuran Hurskainen aiheuttaa maalillaan narrilauman shokkiputoamisen puolivälierissä. Tai jos Jokerien homma menee pieleen, niin "mitäs minä sanoin, häh-häh-hää".


Fakta: Pääkaupunkiseutu ja sitä myötä koko kiekko-Suomi tarvitsee Jokereita

Tai ei se nyt ihan välttämättä juuri Jokereita tarvitse, mutta toisen liigajoukkueen kuitenkin. Ja, ei: Kiekko-Espoosta ei ole täyttämään tätä aukkoa. Nähty on.

Ja jos se ei ole Kiekko-Espoo, niin mikä se toinen jengi olisi? Kiekko-Vantaako? Vielä heikompi vaihtoehto. Karhu-Kissat, HJK tai joku muu perinteinen junnuseura? No, eipä ole heillä ollut aiemminkaan mitään intoa lähteä kisaamaan ammattiurheiluun, tuskin tuleekaan.

Ihan uusi, kokonaan tyhjästä nyhjäisty seura voisi olla vaihtoehto. Mutta melkoinen savotta sillä olisi kammettavinaan, verrattuna Jokereihin. Jokereilla on jo valmiiksi junnut, faneja ja ennen kaikkea tunnettu (vaikkakin tuhrittu) brändi.


Kysymysmerkki: urheilullisuus?

Onko oikein, jos Jokerit pääsee aloittamaan suoraan Mestiksestä? Mestis on ylin jääkiekon sarjataso Suomessa, jonne on mahdollista päästä urheilullisesti menestymällä. Tai oikeammin: sen pitäisi olla.

Ideaalitilanteessa Suomi-sarjassa kilpailtaisiin verisesti paikoista Mestiksen karsintasarjaan ja nousu Mestikseen olisi unelma monelle kakkosdivarijengillekin. Mutta onkohan mikään Suomi-sarjan seura oikeasti edes pyrkimässä Mestikseen? Onko ohituskaistan käyttäminen epäreilua, jos ei ole ketään ohitettavaa?

Ja kun lisäksi mietitään, että miten muut entiset ja nykyiset seurat ovat tulleet Mestikseen, niin eipä Jokereiden ottaminen mukaan senkään perusteella mitenkään julkeaa olisi. Sarjaan on tultu armolla ja sääntöjenvastaisesti (Espoo United), kutsuttuna ja täysin räätälöidyllä paketilla (Zemgale), häviämällä karsinnat ja niin onnettomalla taloussuunnitelmalla, että rahat ovat loppuneet tai ainakin meinanneet loppua kesken kauden.

Eli periaatteessa mielestäni ei ok, mutta käytännössä sarjan tapa, ja siksi hyväksyttävä. Yhdellä reunaehdolla kuitenkin: yksikään nykyisistä (suomalaisista) Mestis-seuroista ei saa menettää sarjapaikkaansa sen johdosta, jos Jokerit otetaan mukaan sarjaan.


Kysymysmerkki: taustat?

En ole koskaan sietänyt Jokereita. Jokereiden vihaaminen on tehty helpoksi. Urheiluseuran sijaan siitä rakennettiin viihdeilmiötä, jolle oli jopa hyödyllisempää esiintyä viihdejuoruissa ja naistenlehdissä kuin Urheiluruudussa. Yksi sopiva adjektiivi olisi myös 'ylimielinen'.

Lisäksi Jokereiden toimintaan on niin kauan kuin minä muistan liittynyt aina jotenkin poikkeuksellinen suhmurointi, salailu ja härskiys. KHL kaikkine todella hämärine kuvioineen ja valehteluineen oli ihan loogista jatkoa 1990-luvulta alkaneelle tarinalle.

Ja nyt tuo salailu ja suhmurointi tuntuu jatkuvan edelleen. Sen paremmin ry:n kuin edellisten omistajayrittäjien toiminta on ollut ihan kaikkea muuta kuin avointa ja vakuuttavaa. Vähän - tai ehkä jopa vähän enemmänkin - epäilyttää nykyisenkin porukan toiminta. Kaikenmaailman perskärpäsistä nyt puhumattakaan.

Kuka on rahoittaja? Millä masseilla hommaa tullaan pyörittämään? Mestikseen tältä porukalta löytynee säästöjä sukanvarresta tarpeeksi, mutta liigajoukkuetta varten tarvitaan jo moninkertaisesti paksumpi pinkka. Vaikka Jokerit poikkeaakin tässä tilanteessa tavallisesta urheiluseurasta, mitkä ovat aina todella huonoja sijoituskohteita, niin tuskin kukaan silti on niin pöljä, että laittaisi koko omaisuutensa kiinni jokerikorttiin.

Uskon siihen, että ruplia ei enää tilille tule, ja yhteydet Venäjään on saatu poikki. Sen sijaa jo pelkkää uuden porukan nimilistaa katsomalla lienee saletti, että Hjallis pyörii edelleen jollain tapaa kuvioissa. Viralliseen rooliin ei voi tulla, mutta malttaako olla siltikään sekaantumatta asioihin? Etenkään, jos poliittinen ura ei lähde liitoon näissäkään vaaleissa.

Uusien yrittäjien viestintä on ehtinyt jo näinkin lyhyessä ajassa olla sekavaa. Vuotoja mediaan ja sen jälkeen yksittäisten henkilöiden lausuntoja, jotka ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Onko tämä porukka nyt koottu viime hetken hätäratkaisuna pikaisesti, vai onko se sittenkin ihan sama porukka, joka on tunaroinut ja tuhlannut aikaa jo lähes vuoden saamatta mitään konkreettista aikaiseksi?

Mitä ja miksi Jokerit sumuttaa ja salailee? Itse en ainakaan olisi sellaisen toimintakulttuurin omaavan seuran yhteistyökumppani. Toivoisin myös, että Jääkiekkoliitto torppaisi hankkeen saman tien, jos sille ei olla rehellisiä. Mestis-lisenssien myöntäminen on tosin ainakin ollut niin silkkaa sketsiä, että en varaa Jokereiden asioiden selvittämisen suhteen liiton suuntaan kovin suurta toivoa.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eiköhän TV-rahat pidä huolen että Liigassa ei tapahdu mitään. Kukaan ei luovu osuudestaan ja lisää jakajia tietäisi osuuden pienenemistä. Siksi on kaikille paras että Ketterä jatkaa mestarina. Aina voi selittää että ois kyllä Liigaan päästy mut se pikkuseura vei sen mestaruuden.

Asiasta viidenteen. Paljonkos tuo Mestiksen tv-sopimuksen arvo on ja kuinka paljon seurat saavat Mestiksessä niin sanottua tv-rahaa? Googlella löysin vain jonkun epämääräisen keskustelun Suomi24 palvelussa, jossa väitettiin arvon olevan kausitasolla 560 tuhatta euroa kaudessa ja siitäkin osa menisi hallinto ja kehitys kuluihin. Samassa postauksessa väitettin yksittäisten joukkueiden saavat 22 tuhatta euroa tv-rahaa kaudessa. Onko tosiaan näin?

Meinaa jos noin on, niin kyllähän Jokerit kaiken järjen mukaan kiinnostaisi sellaista massaa yleisöä pääkaupunkiseudulla (ja mahdollisesti muuallakin), että tuo sopimus vääjäämättä paranisi Jokereiden kanssa. Jos se CMoren tilaus olisi keskimäärin 30e kuukaudelta ja kausi kestäisi sen kahdeksan kuukautta, niin Jokerit "lunastaisi" paikkansa joukkueille jaettavan tv-rahan osalta, kerätessään 92 kuluttajaa CMoren äärelle koko kaudeksi. Jos tuo kokonaissumma jaettaisiin 14 joukkueella, niin silloin Jokereiden pitäisi kerätä 167 kuluttajaa koko kaudeksi CMoren äärelle, että olisi "ansainnut" paikkansa.

Jokerit on tosiaan pääkaupunkiseudulta, heillä on välikausi menossa ja palaisivat heidän fanikuntaansa isosti jakaneelta Venäjän reissulta. Jos he joutuisivat vielä kaiken tuon lisäksi pelaamaan ilman kotihallia, niin voisi ihan mutulla kuvitella, että Jokerit vetäisi tv-tuotteen äärelle helposti moninkertaisia lukemia urheilukuluttajia, suhteessa noihin ylempänä mainittuihin lukemiin.
 

Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Mestiksen TV-sopimus on valtiosalaisuustasolla eli todennäköisesti seurojen kannalta helvetin huono. Luultavasti myös monivuotinen joten Jokereiden tulosta hyötyisi vain C-More.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

Keravalla ainakin IL huhuaa pelaavan.
Aika kauas juuristaan Töölön Vesa menee, mutta jostain on lähdettävä rakentamaan. Pistää kyllä mietityttämään, olisiko parempi edetä vähän rauhallisemmin tehdä hallittu (pun intended) come back.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestiksen TV-sopimus on valtiosalaisuustasolla eli todennäköisesti seurojen kannalta helvetin huono. Luultavasti myös monivuotinen joten Jokereiden tulosta hyötyisi vain C-More.

Mestiksellä käsittääkseni alkaa viimeinen vuosi nykyistä tv-sopimusta ensikaudella eli Jokerit tulisi juuri oikeaan kohtaan kun neuvotellaan uutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös