Jokerit KHL:ssä 2014–2015

  • 680 368
  • 1 783

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No on kyllä todellakin. Missähän aineissa se Hjallis siellä kuuluisassa tiedotustilaisuudessa on oikein ollut. Ensin lupaillaan epäsuorasti uutta sentteriä ja maalivahtia tulevalle kaudelle ja sitten budjetin kolminkertaistamista kaudelle 2014-2015. Nyt alkaa vaikuttamaan siltä että tämä kaikki oli vain pas*apuhetta ja pehmittelyä, jotta fanit saataisiin helpommin hyväksymään siirto KHL:ään.

Ottamatta kantaa sen tarkemmin mitä Hjallis on höblälle kokonaisuudessaan sanonut (en jaksa lukea ko juttua) niin vaikka Hjallis on sanonut että budjetti pitää kolminkertaistaa KHL:ssä niin eihän Hjallis käsittääkseni ole antanut tuolle aikataulua joten voi hyvin olla että budjettia kasvatetaan jatkossa mutta sitä budjetin kolminkertaistamista ei pystytä tekemään ainakaan näillä tiedoin vielä ensimmäiselle KHL-kaudelle. En usko että Jokerit meinaa pelata KHL:ää tällä budjetilla jolla liigaa pelataan, tai jos todella meinaa niin tulemme olemaan KHL:n oma Ilves joka on aina hännillä.
 
faro

Jäsen
Siinä mielessä meillä on hyvä tilanne Venäjälle lähdettäessä, että nykyisestä pakistosta ainakin neljällä riittää rahkeet khl:ään. Siis jos kaikki vain haluaisivat jatkaa khl Jokereissa, niin meillä on pakisto hyvin kasassa. Dehner ei myöskään ole mahdottomuus ensi kauden joukkueeseen.

Väänänen-Kousa
Eronen-Karalahti
X/Dehner-X

Siinä mielestäni ihan hyvä pakisto ensi kaudelle, jos kaikki pelaavat omalla tasollaan. Hyökkäys onkin sitten kinkkisempi juttu sillä tämän hetken joukkueesta ei sinne montaa mahdu. Tässä on kova työ utj:llä.

X---------X---------X
Moses---X--------X
Hardt---X---Lahti (jos on kunnossa)
Tyrsky-Hahl-Julle

Maalivahdiksi joku suomalainen huippuvahti ja sparraajaksi vaikka Lelu. Näin ollen joukkueeseen pitää hankkia ainakin 3 sentteriä, 3 laituria, 2 pakkia ja ykkösmaalivahti.
 
Gemondo

Jäsen
Valmennus

Jukka Jalonen kertoo tänään ilmestyneessä USanomissa että jos ei ensi kaudella jatka SKA:ssa niin Jokereiden valmennuspesti kiinnostaa.
Itse tervehtisin ilolla Lämsän vaihtoa Jaloseen, vaikka JJ ei persoonana herätäkkään riemunkiljahduksia.
Jalonen&Kurri kaksikko voisi helpottaa myös EHT-pelureiden hankkimista meille.
Jalosta puoltaa myös se tosiasia että hän tietää mitä KHL:ssä vaaditaan pärjätäkseen.
 
Faxing Berlin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse tervehtisin ilolla Lämsän vaihtoa Jaloseen, vaikka JJ ei persoonana herätäkkään riemunkiljahduksia.

Saisiko Lämsän jäämään Jalosen kakkoseksi? On päässyt haistelemaan päävalmentajan roolia, mutta on kuitenkin vielä todella nuori koutsiksi, että sinänsä mikään kiire Lämsälle ei ole. Vuosikymmeniä aikaa olla päävalmentaja. KHL:stä jo kokemusta omaava, vaikka sitten jompikumpi Jalonen, päävalmentajaksi muutamaksi vuodeksi, jonka jälkeen Lämsällä kokeilemaan. Työpaikka pysyisi samana, suomalainen kärkinimi mentorina, isommat kuviot. Jotkut voivat arvostaa em. asioita.

Lähtihän Vuorinenkin Bluesin päättävältä pallilta Jokereihin "kakkos-GM:ksi". Jokereiden kakkosvalmentajan pesti voi hyvinkin kilpailla esim. pienien maakuntajoukkueiden ykkösvalmentajien pestien kanssa kunhan kandidaatti on nuori ilman suurempaa päävalmentajan kokemusta (kukaan isommin uraa tehnyt päävalmentajajyrä tuskin enään lähtisi kakkoseksi).

EDIT: Vuorinen taisi olla, ei Virtanen.
 
Viimeksi muokattu:

faro

Jäsen
Ensi kaudelle tärkeimmät hankinnat ovat hyvä valmentaja ja 4 sentteriä. Sentterien määrässä ja laadussa ei saa kyllä tippaakaan tinkiä ensi kaudella. Sen verran paskaa peli nyt on kun joukkueessa on ainoastaan yksi pelaaja, joka osaa pelata sentteriä. Makso mitä makso.
 
Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Twitterissä puhutaan kummia;

@SamirLaine: Hakki kertoo #IS'ssä kuulleensa luotettavalta lähteeltä, että #EspooBlues on ensi kaudella Jokereiden farmiseura. #KHLfi #Jokerit #Liiga

Saatiin just viime viikolla meijän farmiseuralta turpiin.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders

Tästä on kuulunut eri tahoilta kuiskintaa jo pidemmän aikaa, joten varmaan jotain totuuspohjaakin on.

Jokerien kannalta varmasti ihan hyvä liike, mutta mitenhän suhtautuvat tähän Bluesin kannattajat...?
 
arpa80

On se Harkimo vaan junailija. Eka torppaa Bluesin siirron KHLn ja ajaa sen joukkueen niin huonoon jamaan, että niiden on tartuttava tällaiseen vaihtoehtoon.
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tästä on kuulunut eri tahoilta kuiskintaa jo pidemmän aikaa, joten varmaan jotain totuuspohjaakin on.

Jokerien kannalta varmasti ihan hyvä liike, mutta mitenhän suhtautuvat tähän Bluesin kannattajat...?

Niin tai Liiga. Bluesille ja Jokereille tää voisi olla win win tilanne. Osa Jokereiden kannattajista, siirtyy "kannattamaan" Bluesia Liigassa tai ainakin seuraamaan pelejä enemmän mielenkiinnolla. -Bluesille pelaajia/menestystä/rahoitusta, IFK:lle todellinen haastaja resursseiltaan Liigaan ja pääkaupunki seudulle, mistä myös tavallaan Liiga hyötyisi
-Jokereille toimiva farmi, Bluesin kannalta siirtorajat ja muut pelisäännöt win win sopimuksin toimivaksi

Mahdollista ja mielenkiintoista.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Jos Hjalliksella/Kurrilla on yhtään pelisilmää, niin tässä menettelyssä ei puhuttaisi sanallakaan mistään farmistatuksesta, vaan kyse olisi "syvennetystä yhteistyöstä" josta hyötyvät kummatkin jne...

Farmiseuran statuksella pelaileva Blues ei varmasti nappaa Espoossa yhtään.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Jos Hjalliksella/Kurrilla on yhtään pelisilmää, niin tässä menettelyssä ei puhuttaisi sanallakaan mistään farmistatuksesta, vaan kyse olisi "syvennetystä yhteistyöstä" josta hyötyvät kummatkin jne...

Farmiseuran statuksella pelaileva Blues ei varmasti nappaa Espoossa yhtään.

Sillä miten Hjallis/Kurri nimeää mahdollisen Espoo-diilin ei ole mitään merkitystä.

t. voittolaukauskilpailu
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Twitterissä puhutaan kummia;

@SamirLaine: Hakki kertoo #IS'ssä kuulleensa luotettavalta lähteeltä, että #EspooBlues on ensi kaudella Jokereiden farmiseura. #KHLfi #Jokerit #Liiga

Saatiin just viime viikolla meijän farmiseuralta turpiin.

Tämähän on itseasiassa äärimmäisen hyvä idea. Voisin kuvitella itseni jatkossa kannattamassa Bluesia SM-liigassa, jos siellä pelailisi meidän lupaavimpia junioreita, hyvänä esimerkkinä mm. Petteri Lindbohm. Toisi itseasissa valtavasti lisämielenkiintoa Liigan seuraamiseen.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Oskar Osala: Voisin pelata KHL-Jokereissa pienemmällä palkalla - Suomikiekko

Tästäkin aiheesta tovi sitten väännettiin kättä mm. minun toimestani, joten otetaan nyt asiaan liittyvä linkki talteen.

Osala pelaa toistaiseksi piste per peli-tahdilla Neftehimikissä, joten ihan tervetullut vahvistus olisi ensi kaudelle, vaikkei tämä mikään huhu edes vielä ole.

Mielenkiintoisesti Osala on jo ainakin kolmas, joka julkisuudessa ilmoittaa mielenkiinnostaan pelata Jokereissa. Lepistö ja Komarov kommentoivat asiaa silloin melko tuoreeltaan ja nyt tämä. Onko siellä joku toimittaja joka soittelee kaikkia pelaajia läpi ja kyselee Jokereista, vai mistä tämä tämmöinen johtuu? Kivahan se toki on olla haluttu työnantaja.
 
Oskar Osala: Voisin pelata KHL-Jokereissa pienemmällä palkalla - Suomikiekko

Tästäkin aiheesta tovi sitten väännettiin kättä mm. minun toimestani, joten otetaan nyt asiaan liittyvä linkki talteen.

Jos Osala saisi Jokereista saman palkan kuin venäläisseuralta niin eikös se silloin ole paljon pienempi kun verot joutuu maksamaan Suomeen? Vai muuttuuko Jokereiden kotimaa? Samaa asiaa tuli funtsittua jo tovi sitten, jos näin on niin saattaa Jokereiden olla vaikeaa houkutella pelaajia riveihinsä vs. muut KHL-seurat.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Vai muuttuuko Jokereiden kotimaa?

Miksi muuttuisi? Viimeksi viime perjantain IS Veikkaajassa Roman Rotenberg ilmoitti, että Jokerien joukkue rakennetaan hyvin pitkäkti Suomen maajoukkuepelaajien varaan, koska se on heille hyvä mahdollisuus pelata KHL:ää ja asua kotona.
 
En tiedä, se olikin vain yksi osa kysymystäni. Aika paljon isompia liksoja saa Jokerit maksaa jotta pelaajan käteen jäävä osuus on sama kuin venäläisessä joukkueessa, tämän näen suurimpana ongelmana pelaajia rekrytoitaessa tuleville kausille. Voihan tietenkin olla että jotkut arvostavat niin paljon Suomea asuinpaikkana että ovat valmiit tinkimään puolet liksastaan.
 
Koohottaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nää Osalat, Komarovit, Lepistöt myös omalta osalta näyttää kertovan et tarjotkaa nyt sopparia vaan. Komarov muistaakseni jopa toivoi että tarjous tulisi. Veikkaan et Jokerit saa todella kilpailukykyisen joukkueen kasaan. Sitten vielä Immonen, Lehterä ja muita timantteja ni kyllä meikäläinen istuu tiistai-iltana areenalla katsomassa. Jos pelaajat antaa noin positiivisen kuvan koko projektista ni hyvältä näyttää.. Tosiaan iso asia saada asua Suomessa varsinkin perheelliset..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä mä uskon siihen että omasta palkasta voidaan tinkiä muutama kymppitonni kun ajatellaan että saa kumminkin asua Suomessa missä on ilmainen koulutus, sosiaaliturva ja terveydenhuolto, varsinkin jos on jo lapsia, poikamiehillä sitten kaverit, perhesuhteet yms ovat jo täällä valmiiksi joten ei tarvitse lomalla lentää sitä paria tuntia suuntaan x nähdäkseen kavereita.
 
hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers

Jep, näin minäkin olen sen kuvitellut. Lisäksi uskon, että Pohjois-Amerikkalaiset Huipun Veljet perheineen varmasti arvostavat tätä myös. Mielummin 300 000€ vuodessa käteen Suomessa, kuin 450 000€ käteen Siperiassa? En tiedä. Täällä ainakin kaikki puhuvat englantia ja homma toimii.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos KHL-Jokerit todellakin rakennetaan ei-NHL maajoukkuepelaajien varaan niin meillähän on silloin iso etulyöntiasema MM-kisoissa kun joukkueen 2.-4. ketjut pelaavat koko kauden yhdessä. Samaan tapaan kuin punakoneella aikoinaan.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jos KHL-Jokerit todellakin rakennetaan ei-NHL maajoukkuepelaajien varaan niin meillähän on silloin iso etulyöntiasema MM-kisoissa kun joukkueen 2.-4. ketjut pelaavat koko kauden yhdessä.
Nimenomaan meillä. Minä, Me, Jokerit. Mahtaa olla paha paikka monelle, ties vaikka Ruotsin kannattaminen lisääntyisi Suomessa oleellisesti.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Jos KHL-Jokerit todellakin rakennetaan ei-NHL maajoukkuepelaajien varaan niin meillähän on silloin iso etulyöntiasema MM-kisoissa kun joukkueen 2.-4. ketjut pelaavat koko kauden yhdessä. Samaan tapaan kuin punakoneella aikoinaan.

Jokerit tulee saamaan todellisuudessa vain B-luokan suomalaisia KHL-pelaajia. Jotain Marko Anttiloita ja kumppaneita.
 
Jokerit tulee saamaan todellisuudessa vain B-luokan suomalaisia KHL-pelaajia. Jotain Marko Anttiloita ja kumppaneita.

Tämä vaikuttaa realistisimmalta vaihtoehdolta. Jos huipputason suomalainen KHL-pelaaja saa miljoonan venäläisestä joukkueesta puhtaana käteen niin tarkoittaisi sama palkka suomessa operoivalle Jokereille miljoonien diiliä, eli palkan pitäisi olla kaksi miljoonaa jotta puolet jää käteen ja siihen vielä sivukulut päälle. Kuvittelisin että Jokereiden resursseilla tyydytään pääsääntöisesti pelaajiin jotka ovat hyvää liigatasoa mutta eivät kelpaa muille KHL-seuroille.
 
rancid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Mietinpä tuossa sellaista, että säilyykö Jokereiden pelaajilla mahdollisuus rahastoida tulojaan?
Uskallan väittää, että venäläisten osto-optio jokereihin (se 49%) on varmasti ainakin osittain luotu juurikin siksi, että rysyt tuon osuuden lunastavat ja pumppaavat liksaa sisään kilpailukykyisen joukkueen rakentamiseksi. Vaikka Harkimo on koko ikänsä ollut helevetin hyvä pelaamaan muiden rahoilla, en jaksa uskoa, että hänkään saisi suoraan suomesta sellaista summaa kasaan, että Jokerit pystyy rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen. Gennadilla ja Boriksella on tilillä yhteensä 20mrd € löysää, niin eiköhän se Narrien budjetti tule sieltä suunnalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös