Pakko myöntää, kesällä (ja vielä alkukaudestakin sarjapelien jo alettuakin) kävi ensimmäistä kertaa KHL-taipaleen aikana mielessä ajatus siitä että olisikohan mielekkäämpää jälleen pelata kotimaista Liigaa.
No, tänään kävin ensimmäistä kertaa tällä kaudella haistelemassa livenä tuota Liigatunnelmaa rakkaan paikallisvastustajan kotiottelussa.
Nyt on pakko myöntää että tämä "koti-ikävä" karisi kuin lehdet ulkona puista ja fiilis ottelussa oli samankaltainen kuin aamulla räntäsateessa dösärille kävellessä. Tunnelma Nordiksella oli aivan kuollut (juhlapelin kunniaksi tottakai). Peli itsessään hirveätä skeidaa, kaikki se paljon puhuttu KHL:stä puuttuva fyysisyys loisti poissaolollaan kuin aurinko loka-marraskuussa Helsingin taivaalta. Tunnetta riitti kentällä (ja katsomossa) tasan yhden vaihdon ajan, kun kentän väriläiskä, Joe Finley, toi oman mausteensa peliin. No, tottakai Liigan vanha tuttu linja piti ja kaveri ajettiin samantien suihkuun. Tämän jälkeen kukaan yksittäinen pelaaja ei noussut toisen yläpuolelle, vaan kaikki olivat samaa harmaata massaa. Helvetin tylsää toisin sanoen. Sanomattakin selvää on varmaan se että joukkuetasollakaan ei hienouksilla juhlittu.
Joskus muistan lukeneeni myös siitä että olisi siistiä kun olisi peleissä vastakkainasettelua vastustajan fanien kanssa. Tänään Nordiksella spottasin yhden (1) Pelicansfanin. Siistiä. Ja ihan samanlailla siellä Hifkin peleissäkin oli mainoksia jokaisella pelikatkolla, ja olipa heilläkin joku "katsomo-juontaja" siellä hämmentämässä. Tosin aivan amatööri oli hän verrattuna Jokereiden vastaavaan.
Joten eipä ole ikävä Liigaa, kaikkine huonoine puolineenkin KHL-pelissä viihtyy edelleen aivan helvetisti paremmin kuin Liigaotteluissa viihtyi, poislukien paikalliskamppailut ja lockout-kaudet.