Mainos

Jokerit kaudella 2020–2021 – joukkueen rakennus

  • 384 096
  • 1 895

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Normitilanteessa olen kirjoittanut, että Jokerit tarvitsee aiempia vuosia enemmän hallittuja riskejä pelaajarintamalla. Siis niitä, joilta voi odottaa tason nousevan tai jotka ovat syystä tai toisesta "tasoaan halvempia". Koronatilanteen vaikutusta KHL:ään en pysty aivan liikaa arvioimaan, joten mennään "vanhoilla höyryillä" riskipelaajien osalta.

Julius Honka olisi yksi esimerkki sinänsä "hyvästä riskistä". Kaudella 2015-16 44 pistettä AHL:ssa ja PPG 0,01 parempi kuin suunnilleen saman ottelumäärän pelanneella Julius Pokalla. Vielä seuraava kausi oli pisteiden valossa AHL:ssa hyvä, pelejä NHL:ssä kertyi ihan mukavat 16. Sen jälkeen seurasi pari kautta hissiliikettä ennen paluuta Eurooppaan. Joulukuussa lasiin tulee 25, isot massit tekemättä ja uran puolesta mahdollisuuksia vaikka mihin. Viime kausi oli heikko, joten tuskin tarvitsee liikaa kilpailla. Minskin varaus toki. Jos tämän kauden pakisto siirtyisi nykytasoisena seuraavalle kaudelle, mikä tietenkin on täysin epärealistista erityisesti sanaa "taso" painottaen, näkisin Hongan ihan hyvänä hakuna jos hinta on kohdillaan. Potentiaalisesti olisi syrjäyttänyt Löövin, pahimmillaan sitten syönyt poppareita katsomossa kuuden tai seitsemän sopivamman ja sarjaan riittävän pakin pelatessa.

Mutta. Sitten päästäänkin siihen, miksi itse en lämpene liikaa Hongasta tällä hetkellä. Meillä on pakistossa Eronen, pakiston liiderit menevät mahdollisesti uusiksi Lepän ja Lehtosen tilanteiden takia ja KHL:ään on huudeltu Iltalehden tasolla Frimania. Tuossa on pakistossa siis yksi kysymysmerkki, yksi Eronen ja mahdollisesti kärki korvattavana. Tuohon spottiin en yksinkertaisesti näe Honkaa ratkaisuna. Erosen tilalle, kyllä kiitos. Frimanin tilalle, ei välttämättä. Kaikki kolme? Ei.

Jos lopulta KHL:ssa voimasuhteet, käytössä olevat rahat ja yhteiskunnat muutoin pysyisivät kauden alun tasolla, niin olisin valmis tuomaan vielä Erosen sopparista ja Frimanin mahdollisesta tulosta huolimatta vielä sen 1-2 "arpaa". Se vain, että näistä kumpikaan ei voisi olla puolustaja.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Nyt varmistui että Mika Saarinen jättää Jokerit.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Maukka on joo varmaan Saarisen tilalle. Siitä Kangasalustasta oli jtn huhua
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos tänne tulee Maukka ja Parru niin voi hyvää päivää taas.
Ketä ovat Maukka ja Parru? Olisi ihan kiva näin meidän tietämättömienkin kannalta, jos puhuttaisiin ihan oikeilla nimillä.
edit. Täytyi ihan googletella, Pekka Kangasalusta ja Ari-Pekka Pajuluoma? Ei kai nyt sentään?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Toke Virran piti olla täysi huumorihaku apuvalmentajaksi, mutta ihan hyvinhän tuo yhteistyö Marjamäen kanssa meni. Paras yv ja joukkue ennenäkemättömässä iskussa. Ei noilla apuvalmentajien nimillä ole mitään virkaa. Jos jakavat ideologian Marjamäen kanssa, se on aika sama kuka siellä seisoo apukoutsina.
 

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millaisia valmentajia nämä ovat? Heikkoudet, vahvuudet, miten ovat peluuttaneet edellisiä joukkueitaan?

Pajuluoma ainakin ollut pidetty pelaajien kesken. Hyvä hengenluoja, vaativa, eli homnat tehdää ammattimaisesti. Pyrkinyt eteenpäin. Mitä nyt on tullu kuultua. Toki perusasioita mitä pitää ollakkin.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Huippunopeus on asia. Kiihtyvyys on toinen asia. Joensuukin paineli kovia huippuja kun pääsi vauhtiin. Enkä siis sano että Jere olisi lähdössä hidas mutta huippunopeus ei ole koko totuus.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Huippunopeus on asia. Kiihtyvyys on toinen asia. Joensuukin paineli kovia huippuja kun pääsi vauhtiin. Enkä siis sano että Jere olisi lähdössä hidas mutta huippunopeus ei ole koko totuus.
Kyllä. Marko Anttilahan on Jokereiden nopein pelaaja, mutta ei se kyllä siltä näytä aina kentällä. Sama pätee Karjalaiseen. Jos Karjalainen laitetaan viivalle esim Danforthin kanssa, isoilla metreillä Karjalainen jää kun tikku paskaan.
 

Jeppe44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakarinen - Regin - O'Neill
Enlund - Lehterä - Savinainen
Haapala - Mäenalanen - Jensen
Karjalainen - Pihlström - Anttila

Kai ne nyt Joensuulle sopparin vääntää?
Ei todellakaan

Joensuu-Regin-O'Neill
Haapala-Mäenalanen-Jensen
Savinainen-Lehterä-Nättinen
Pakarinen-Pihlström-Anttila
13. Karjalainen
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Pyörinyt huhuissa jo pitkään. Lehterä, Karjalainen, Nättinen, Pakarinen. Pakeista taas Pudas, Honka, Friman, Kemiläinen. Veskoista Garteig ja Lindbäck
Kuinka moni näistä on lähtenyt liikkeelle jostain nettipalstalta, ja kuinka moni on ollut mediassa esillä? Ainakin Karjalainen, Pudas, Friman ja Lindbäck ovat olleet esillä jossain mediassa (IS, IL, Jatkoaika). Iltapäivälehdet kuitenkin aika hyvin ovat osuneet Jokereiden ja Liiga-joukkueiden huhuissa.

Honkaa en vieläkään jaksa uskoa. Siellä on Elite Prospectista skoutattu, että kaveri on pelannut vähän aikaa sitten NHL:ää. Muuten tuota hankintaa ei voisi perustella. Veikkaan että Karjalainen, Nättinen, Pudas, Friman, Kemiläinen ja Lindbäck tulevat. Lehterästä en sano mitään ja Pakarinen, Honka ja Garteig eivät tule.
 

Jeppe44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuinka moni näistä on lähtenyt liikkeelle jostain nettipalstalta, ja kuinka moni on ollut mediassa esillä? Ainakin Karjalainen, Pudas, Friman ja Lindbäck ovat olleet esillä jossain mediassa (IS, IL, Jatkoaika). Iltapäivälehdet kuitenkin aika hyvin ovat osuneet Jokereiden ja Liiga-joukkueiden huhuissa.

Honkaa en vieläkään jaksa uskoa. Siellä on Elite Prospectista skoutattu, että kaveri on pelannut vähän aikaa sitten NHL:ää. Muuten tuota hankintaa ei voisi perustella. Veikkaan että Karjalainen, Nättinen, Pudas, Friman, Kemiläinen ja Lindbäck tulevat. Lehterästä en sano mitään ja Pakarinen, Honka ja Garteig eivät tule.

Joensuu-Regin-O'Neill
Haapala-Mäenalanen-Jensen
Savinainen-Lehterä-Nättinen
Pakarinen-Pihlström-Anttila
13. Karjalainen
(Ikonen, (Norman), Hirvonen)

Lehtonen-Grant
Lööv-Lepistö
Friman-Pudas
Eronen-Kemiläinen

Kalnins-Lindbäck
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joensuu-Regin-O'Neill
Haapala-Mäenalanen-Jensen
Savinainen-Lehterä-Nättinen
Pakarinen-Pihlström-Anttila
13. Karjalainen
(Ikonen, (Norman), Hirvonen)

Lehtonen-Grant
Lööv-Lepistö
Friman-Pudas
Eronen-Kemiläinen

Kalnins-Lindbäck
Älä unta näe että Pakarinen olisi nelosessa Jokereissa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös