Jokerit 2002-2003

  • 359 696
  • 3 490

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Viestin lähetti rossoblu

Tähän en usko pätkääkään, siis että mukamas tsekit ja slovakit olisivat jotenkin geneettisesti taiteellisempia ja rytmitajuisempia kuin suomalaiset.
Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, etteivät suomalaiset merkittävästi poikkea (joskin jossain määrin erottuvat omaksi ryhmäkseen) muista eurooppalaisista. Tässä, kuten monissa muissakin asioissa pätee se, että ryhmänsisäinen variaatio on suurempi kuin ryhmien mediaanien ero.

Geneettistä eroa nyt tuskin ainakaan on, ennemminkin kyse voi olla jääkiekkoa laajemmasta tai syvemmästä kulttuurisesta erosta. Suomessa pallopelikulttuuri, ja oikeastaan kulttuuri (tässä tapauksessa mahdollisimman laajassa merkityksessä) ylipäätäänkin, on korostanut aina joukkuepelin merkitystä, osaksi yksilöiden kustannuksella.

Toisaalta kyse voi olla myös siitä, millaiset tyypit ylipäätään ajautuvat jääkiekon pariin. Tähänkin toki vaikuttavat juniorivalmennuksessa vallalla olevat suuntaukset, kuten fyysisyyden korostaminen liian aikaisessa vaiheessa jne. Tälle keskustelulle ("Mihin menet (suomalainen) jääkiekko?") voisi avata oman ketjunsa tai peräti osastonsa palstalla, sillä keskustelua aiheesta näyttää syntyvän jatkuvasti ja joka paikassa. Voisipa joku kirjoittaa aiheesta artikkelinkin; tai kirjan. ;)
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestin lähetti rossoblu
Tähän en usko pätkääkään, siis että mukamas tsekit ja slovakit olisivat jotenkin geneettisesti taiteellisempia ja rytmitajuisempia kuin suomalaiset.
Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, etteivät suomalaiset merkittävästi poikkea (joskin jossain määrin erottuvat omaksi ryhmäkseen) muista eurooppalaisista. Tässä, kuten monissa muissakin asioissa pätee se, että ryhmänsisäinen variaatio on suurempi kuin ryhmien mediaanien ero.
Viimeinen lauseesi :confused:

Joopajoo. Ja monissa tutkimuksissa on todettu, ettei mustien ja kalpeanaamaisten juoksijoiden genetiikassa ja lihasten nopeus/voima/kimmoisuus/kestävyysominaisuuksissa olisi muka eroa. Aivan varmasti Euroopan sisälläkin on niitä pienen pieniä eroja lihasten motoriikassa, aivojen tilanhahmottamiskyvyssä yms., kun verrataan vaikka skandinaaveja ja Itä-Eurooppalaisia keskenään. Nämä pienet erot tekevät yhdessä oikean harjoittelun, ympäristön ja motivaatiotekijöiden kanssa esim. tsekeistä ja slovakeista NHL:n huippupelaajia, kun kotimaisen sarjamme huiput jäävät yleensä junnamaan farmin ja NHL:n väliä palaten sitten maitojunalla kotiin.

Mielestäni Suomessa kiekkojoukkueiden harjoituksissa pitäisi käyttää nykyistä enemmän pienryhmäharjoituksia ja eri (joukkueen sisäisten) ryhmien eri tavalla painotettuja harjoitteita (lihasvoima ja -kunto, luistelu, laukaus, tekniikka, taktiset kuviot) vaihtelevalla rasitustasolla. Kaikista junnuista ei tule teemuselänteitä tai sakukoivuja. Ja vaikka heillä potentiaalia siihen olisikin, kaikista ei sellaisia tule samalla tavalla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
TRuutu

Tässä olen työn ohessa koittanut tarkistella TRuutun tilannetta. Aikaahan NHL-sopimuksen teklemiseen on huomiseen klo 24 asti. Kaikki asiansa tietävät tahot eli tässä tapauksessa yhteensä kolme eri tahoa ovat sitä mieltä, että TRuutu pelaa Chicagossa kaudella 02-03 käytännössä 100 prosentin varmuudella. Soppari julkistetaan pian.

Kiitos sinulle TRuutu hienoista hetkistä Jokereissa. Ja onnea matkaan - sitäkin tarvitset :D
 

Handzus11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Re: niin...

Viestin lähetti mixu


Hentusen kannattais nyt ensiksi opiskella englannin kieli ja vasta sitten koittaa uudestaan takaisin rapakon taakse.
Ja nää puheet nosteesta uudelle nhl-uralle ovat yleensäkin kärsineet inflaation enkä nyt tarkoita pelkästään Hentusta vaan joka joukkueessa on näitä luovuttajia jotka eivät halua tehdä työtä nhl-uran eteen vaikka farmissa ja tulevat tänne eräänlaisina luusereina mukamas hakemaan nostetta uudelle nhl-uralle.Eivät toki kaikki paluumuuttajat ole näitä mutta osa kylläkin.

Eiköhän Hentusen NHL:ssä pelaamisen tai pelaamattomuuden syyt johtune pelillisistä asioista, vai meinaatko että Nashvillessä tsiigattiin että onpa loistava kaveri mutta ei tarjota sopimusta kun ei oikein tuo kieli luonnistu? Yksi hyvä kausi Suomessa ja Jukka on takaisin jenkeissä. Näetkö Jukan luuserina hakemassa "mukamas" nostetta uralleen jo nyt ennen kuin mies on ehtinyt vielä peliäkään Jokereissa pelata?? Kateellisten panettelua sanon minä.

Tuohon erilaisten pelaaja tyyppien keskusteluun lisäisin sen että ehkäpä yksi tärkeimmistä tekijöistä pistepörssin voittajatyypiksi tulemiseen on kuitenkin se harjoittelu mitä pelaaja tekee koko uransa alkuvaiheesta loppuun, oli se maa sitten vaikka Turkki. Ainakin itselle on tullut erittäin selväksi esim. Slovakkipelaajien harjoitusten rakenne verrattuna Suomeen. Taitoa ja vapaita oivalluiksia harjoitellaan ja niihin annetaan vapauksia huomattavasti enemmän kuin Suomalaisessa harjoituskulttuurissa. Vaikka tahtoa ja kuntoa olisi kuinka paljon niin ilman poikkeuksellisen hyvää taitoa ja tekniikkaa ei NHL:ssä nousta top 20 listalle piste-/maalipörssissä, ei sitten millään. Tietysti ryyditettynä erinomaisella pelisilmällä, jota sitäkään ei valmentaja voi pelaajalle antaa, oli kysymys sitten Summasesta tai Suhosesta.

Onnen toivotukset menestyksekkäälle NHL -uralle myös täältä mikäli Tuomo todellakin Chicagoon nyt suuntaa. Ja kiitokset erittäin miellytävistä kokemuksista kaikkine avojääpommeineen!
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Malmivaaran koko?

Nyt kun useammat ovat jo seuranneet jonkin aikaa mm. Olli Malmivaaran harjoittelua ja pelaamista, voisiko joku vahvistaa virheellisiksi ne tiedot, joiden mukaan Ollin nykyiset mitat olisivat 2 metriä ja 100 kiloa. HFBoardsilla nimittäin huhuiltiin aiemmin kesällä, että Blackhawksin tulevaisuuden lupauksille tarkoitetun leirin aloittaneissa mittauksissa Ollille saatiin mitat 6'7" (!) ja 220, jotka vastaavat suunnilleen noita jo mainittuja metrimitoissa.

Painoa on hyvinkin voinut tulla tuon verran lisää, mutta olisiko Olli tosiaan kasvanut pituutta lähes kymmenen senttiä sitten viime syksyn? En oikein jaksa uskoa, etenkään, kun Olli ei lähellekään tuon pituiselta näyttänyt edes vielä finaaleissa.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Viestin lähetti eh

-puolustuksesta pois Koivisto, Haakana ja Brooks -> puolustus heikentynyt viime keväästä

-puolustuksesta pois Alanko ja Saarinen, tilalle (toivottavasti) paremmin Jokereissa pärjääviä -> materiaali leveämpi

-hyökkäyksestä puuttuu huipputaitavia yksilöitä, mutta materiaali (jälleen) viimekautista laajempi

-Ram oli valtaosan viime kaudesta ykkösmaalivahti, Helanen ei ole vielä näyttänyt mitään liigatasolla ja Lehtosella on edessä maalivahdeille vaikea inttivuosi -> huolestumisenkin aihetta voi ilmaantua

Tähän loppuun teen vielä jonkinmoista yhteenvetoa pelaajista ja odotuksistani kautta ajatellen.

Läpimurtokausi:

Arto Tukio (kaikesta päätellen tulevan kauden "vallin")
Tomek Valtonen (eipä olisi uskonut pari vuotta sitten...)
Olli Malmivaara (voimaa on tullut lisää, nyt vaan kovuutta peliin!)

Pienet kysymysmerkit:

Kari Lehtonen (ks. Antero Niittymäki kaudella 2000-01, Mika Noronen kaudella 1998-99, ...)
Markus Kankaanperä (-rooli? -luistelu? -sijoittuminen?)
Toni Sihvonen (-rooli (etenkin, jos Tuomo Ruutu sattuukin pelaamaan ensi kaudella Jokereissa)?)
Timo Vertala (-viime kauden toinen puolisko täysin penkin alle, miten toipuu? -rooli?)

Suuret kysymysmerkit:

Mika Strömberg (Siirtyi Sveitsiin "jäähdyttelemään" vuosia sitten heikomman kauden jälkeen, miten sopeutuu liigarytmiin? 90-luvun alun Ströbaa tuskin nähdään, mutta mitä sitten pitäisi odottaa?)
Markus Helanen (Hyvä kausi Mestiksessä ei vielä takaa mitään; voi osoittautua liigatason maalivahdiksi, tai sitten ei)
Tommi Turunen (Pelicansissa nakutteli pisteitä, mutta entä pienemmässä roolissa ja suuremmissa ympyröissä? Voi olla joko täysi floppi, tai erinomainen hankinta.)
Teemu Laine (Pakko menestyä, pakko saada vakituinen paikka joukkueessa, pakko pakko pakko... Jos ei tee läpimurtoaan tällä kaudella, ei tee läpimurtoaan Jokereissa.)
omat juniorit (Mistä löytyy peliaikaa?)

Muita mestarisuosikkeja voisivat olla Kärpät (kovat hankinnat ennestään vahvaan runkoon; nuoret superlupaukset (Pitkänen, Jaakola, Jokinen, Juntunen, ...) vuoden kokeneempia), Tappara (ei kuitenkaan ole heikentynyt niin mahdottomasti) ja HPK (viime hetken menetykset täytyy vielä korvata, mutta jo nyt materiaaliltaan liigan kärkeä).

Mahdollisiin yllättäjiin laskisin taas HIFK:n (viime kauden nuori joukkue ainakin sai paljon kokemusta; kovia hankintoja), Ilveksen (mahdollisesti liigan kovimmat ulkomaalaisvahvistukset; nuoruuden into kohtaa kokemuksen (lue:Raipen)), Bluesin (kovat hankinnat jo nyt, Detroit-yhteys voi vielä vahvistaa joukkuetta) ja TPS:n (eivät ne kaikki aikaisemmatkaan mestarijoukkueet mitään tähtisikermiä paperilla olleet).

Sarjaan lähdettäessä Jokerit on siis ehkä ykkössuosikki mestariksi, muttei mitenkään ylivoimainen sellainen. Jo lueteltujen joukkueiden ulkopuolelta mestari tuskin tulee, mutta eipä se ole tullutkaan kohta 25 vuoteen. Jos Jokerit ei mestaruutta voita, toivon Kärppien tai HPK:n vihdoin murtavan liian pitkään jatkuneen Helsinki-Turku-Tampere-akselin ylivallan.

Minusta Jokerit on ylivoimainen ykkössuosikki ja sitä viittaa kannetaan. Kaikki paitsi mestaruus on joka tapauksessa pettymys varmasti meille faneillekin. No, ehkä se kuuluisa rytinäpronssikin jättäisi suhteellisen hyvän maun suuhun, mikäli meillä olisi taisteleva ja viihdyttävä joukkue. Ensiksi mainittu on varmasti, jälkimmäisestä en ole niin varma. Mestaruutta kuitenkin lähdetään selkeästi hakemaan.

Sanoit puolustuksen heikentyneen. Puolustuksessa Haakanan korvaaja voi olla Malmivaara, Kankaanperä tai Sandwith. Puskistahan Haakanakin kaksi vuotta sitten tuli, joten tuskin noista kolmesta jonkun nousu sille tasolle mahdotonta on. Joku kolmikosta korvaa myös Brooksin ja jäljelle jäävä vastaa sitten viime kauden Malmivaaraa. Kiekollisella puolella Koivistoa korvaavat Tukio ja Strömberg. Koivistoa ei tule kumpikaan yksin korvaamaan, mutta tuskin on tarkoituskaan. Menetykset on siis korvattu ja jäljelle jäi vielä Niemi, jolle tuskin on suunniteltu kahdeksannen pakin roolia. Puolustuksemme on heikentynyt aivan marginaalisesti, jos ollenkaan. Pari pakkia saa flopatakin ja silti ollaan todella lähellä viime kauden tasoa. Paljon riippuu siitä, saavatko Malmivaara, Kankaaperä ja Sandwith Haakanan ja Brooksin suuret saappaat täytettyä edes joten kuten. Yllättyisin, ellei meillä olisi playoffeissa vähintään yhtä hyvä puolustus kuin viime kaudella.

Kysymysmerkkeinä pidit Strömbergiä ja jossain määrin Kankaanperää. Ströbä todella onkin kysymysmerkki, mutta mies ei ole vielä kovin vanha ja luulisi miehen haluavan näyttää kaikille osaavansa vielä pelata, myös Aravirralle kotikisoja silmällä pitäen. Osaisikohan Summanen kaivaa sen viiden vuoden takaisin Ströbän jostain? Tuskin, mutta vähän vähempikin kyllä riittää. Kankaanperän hankinnassa uskoisin Summasen olleen suurin vaikuttaja ja tietävän mitä tämä osaa ja missä roolissa aikoo häntä peluuttaa. Kankaanperä voi pelata myös hyökkääjänä, joten nelosketjuun vain ellei peliaikaa puolustuksessa löydy. Ströbän flopatessakin meillä on kädellisiä puolustajia Tukio, Vallin, Mikkola ja Niemi.

Lehtosen intti ja Helasen liigakelpoisuus olivat myös kysymysmerkkejä. Lehtosen päässee siviiliin tammikuussa ja voi keskittyä tosipeleihin minkään häiritsemättä, joten eiköhän Kari ole silloin vielä parempi kuin viime kaudella. Lehtonen on yksinkertaisesti voittaja. Helanen on vielä pienempi ongelma. Alkukaudella hän saa pelata ja näyttää kelpaako kakkoseksi. Jos ei kelpaa, hankitaan uusi. Eivätköhän nuo maalivahdit kuitenkin riitä siihen, ettei kärki karkaa syyskaudella kovin kauas. Tosipeleissä meillä on suhteellisen varmasti huippukuntoinen Lehtonen.

Hyökkäyksessä Sihvonen, Vertala ja Turunen olivat kysymysmerkkejä ja huippuyksilöiden puuttuminenkin vaivasi. Viime kauden hyökkäyksestä puuttuvat Rosa, Machulda, T.Ruutu, Mikkola, Tuominen, Törmänen ja kenties M.Ruutu. Tilalle ovat tulleet Peltonen, Hentunen, Sihvonen, Turunen ja Vertala.

Ykkösketjuun Peltonen Machuldan tilalle ja Hentunen Rosan tilalle. Peltonen korvaa varmasti Machuldan, mutta Hentunen-Rosa -vaihdossa hävitään suhteellisen paljon. Kaikki varmaan muistavat miten Hentunen viimeksi pelasi playoffeissa.

Kakkoseen Mikkolan tilalle Turunen. Erilaisia pelaajia, mutta Turunen taitava pelaajana vapauttaa Aallon pelintekijän hommista kulmiin vääntämään. Turunenkaan ei kai ole aivan omimmillaan pelintekijänä, mutta ei voi mitään kun Jokerit ei hankkinut pelintekijöitä. 50 pisteen mies tuskin kuitenkaan jää Mikkolaa huonommaksi.

Kolmosessa T.Ruutu vaihtuu Sihvoseen ja Törmänen Vertalaan. Sihvonen on ideaali kolmosen sentteri, vaikka TRuutun myötä menikin luovuutta. Ei tässä vaihdossa mitään hävitä. Umpisurkean Törmäsen, joka oli suorastaan riippakivi viime kaudella, vaihtuminen Vertalaan taas ei voi olla kuin positiivista. Vertalalla on potentiaalia suureenkin maalimäärään ja hän pelannee myös ykkös- ja kakkosketjuissa. Nelosessa sitten pelaa pelkkiä nuoria. Tuominen on menetys, mutta nelosketjun pelaaja ei koskaan ole kovin vaikea korvattava.

Hyökkäys on yhtä vahva kuin viime kaudella vaikkei kukaan kehittyisi yhtään. Mikäli Valtonen, Laine, Pesonen, Bergenheim ja Voutilainen kehittyvät, sanoisinko odotusten mukaisesti, hyökkäys on vahvempi kuin viime kaudella. Loukkaantumisetkaan eivät nyt haittaa kovin paljoa. Vertala-Sihvonen-Pesonen olisi monessa joukkueessa ykkösketju, mutta meillä se on kolmonen.

Pahimmista vastustajista HPK ja Tappara ovat molemmat heikentyneet, mutta runko ja valmennus ovat samoja kuin viime kaudella. TPS on samoin heikentynyt, mutta onnistuneella valmentajavaihdoksella nousee jopa ykköshaastajaksi. Hifk ja Blues eivät tuolla materiaalilla vielä haasta Jokereita vaikka ovatkin vahvistuneet ja Kärppien mahdollisuudet ykköshaastajan asemaan menivät Pirjetän mukana. Onnistunut puolustaja-hankinta nostaa heidät mitalitaisteluihin, mutta en silti pidä Kärppiä mestariehdokkaana. Ilveskään ei lukeudu mestariehdokkaisiin, vaikka liigan parhaan hyökkäysketjun saakin kasattua. Kaikki mainitsemani joukkueet lähtevät minusta aika tasaisina haastamaan Jokereita ja kauden aikana joku nousee varmasti ykköshaastajaksi.

Matkalla mestaruuteen pitää taistella kymmenen playoff-voittoa joista jokaiseen tarvitaan paljon työtä. Kun viimeksi lähdettiin takki auki varmaan mestaruuteen, kävi todella köpelösti. Summanenkin epäonnistui 00-01 materiaaliltaan ehkä liigan parhaalla joukkueella. Raato, Ville Peltonen ja Kari Lehtonen ovat tärkeimmät henkilöt. Jos yksikin näistä pettää, Jokereiden mestaruus on yllätys. Pienestä se siis on kiinni, viime vuonna mestaruus olisi jäänyt tulematta mikäli Peltonen olisi loukkaantunut vasta siirtorajan jälkeen eikä Machuldaa olisi hankittu.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Re: Malmivaaran koko?

Viestin lähetti eh
Nyt kun useammat ovat jo seuranneet jonkin aikaa mm. Olli Malmivaaran harjoittelua ja pelaamista, voisiko joku vahvistaa virheellisiksi ne tiedot, joiden mukaan Ollin nykyiset mitat olisivat 2 metriä ja 100 kiloa.

Eilisessä pelleilyottelussa Olli kyllä näytti todella isolta. Maamme-laulun aikana Olli seisoi Sandwichin vieressä ja näytti ainakin 10 senttiä pidemmältä. Muutenkin Olli näytti paljon jykevämmältä kuin finaaleissa. Mutta nopealla kasvulla on myös veronsa; Ollin liike näytti todella kankealta, tämän voinee vahvistaa myös muut tarkkasilmäiset katsojat. Ajoittain näytti siltä että Ollilla olisi ollut molemmissa jaloissa puujalat.
 

jesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK/EDMONTON OILERS/HSV/WANK
Terran?

Tiedustelisin vaan, että pelasko se Terran eilen pelissä NHL-Osmoja vastaan?
Jos pelas niin onko se nyt sitten kädellinen, vai onko se Trevor Doylen tasoinen peloite?
:o
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti eh
Kirjoittelin ihan hirvittävän pitkän jutun, jossa ruodin tätä Jokereiden (muka) ylivoimaista ennakkosuosikin asemaa ja sitten, yhtäkkiä, selain jumittui. Kylläpä harmittaa kovasti. Koko juttu olisi liian pitkä kirjoitettavaksi uudestaan, joten kiteytän sen muutamaan ranskalaiseen viivaan.

-puolustuksesta pois Koivisto, Haakana ja Brooks -> puolustus heikentynyt viime keväästä

-puolustuksesta pois Alanko ja Saarinen, tilalle (toivottavasti) paremmin Jokereissa pärjääviä -> materiaali leveämpi

-hyökkäyksestä puuttuu huipputaitavia yksilöitä, mutta materiaali (jälleen) viimekautista laajempi

-Ram oli valtaosan viime kaudesta ykkösmaalivahti, Helanen ei ole vielä näyttänyt mitään liigatasolla ja Lehtosella on edessä maalivahdeille vaikea inttivuosi -> huolestumisenkin aihetta voi ilmaantua

Tähän loppuun teen vielä jonkinmoista yhteenvetoa pelaajista ja odotuksistani kautta ajatellen.

Läpimurtokausi:

Arto Tukio (kaikesta päätellen tulevan kauden "vallin")
Tomek Valtonen (eipä olisi uskonut pari vuotta sitten...)
Olli Malmivaara (voimaa on tullut lisää, nyt vaan kovuutta peliin!)

Pienet kysymysmerkit:

Kari Lehtonen (ks. Antero Niittymäki kaudella 2000-01, Mika Noronen kaudella 1998-99, ...)
Markus Kankaanperä (-rooli? -luistelu? -sijoittuminen?)
Toni Sihvonen (-rooli (etenkin, jos Tuomo Ruutu sattuukin pelaamaan ensi kaudella Jokereissa)?)
Timo Vertala (-viime kauden toinen puolisko täysin penkin alle, miten toipuu? -rooli?)

Suuret kysymysmerkit:

Mika Strömberg (Siirtyi Sveitsiin "jäähdyttelemään" vuosia sitten heikomman kauden jälkeen, miten sopeutuu liigarytmiin? 90-luvun alun Ströbaa tuskin nähdään, mutta mitä sitten pitäisi odottaa?)
Markus Helanen (Hyvä kausi Mestiksessä ei vielä takaa mitään; voi osoittautua liigatason maalivahdiksi, tai sitten ei)
Tommi Turunen (Pelicansissa nakutteli pisteitä, mutta entä pienemmässä roolissa ja suuremmissa ympyröissä? Voi olla joko täysi floppi, tai erinomainen hankinta.)
Teemu Laine (Pakko menestyä, pakko saada vakituinen paikka joukkueessa, pakko pakko pakko... Jos ei tee läpimurtoaan tällä kaudella, ei tee läpimurtoaan Jokereissa.)
omat juniorit (Mistä löytyy peliaikaa?)

Muita mestarisuosikkeja voisivat olla Kärpät (kovat hankinnat ennestään vahvaan runkoon; nuoret superlupaukset (Pitkänen, Jaakola, Jokinen, Juntunen, ...) vuoden kokeneempia), Tappara (ei kuitenkaan ole heikentynyt niin mahdottomasti) ja HPK (viime hetken menetykset täytyy vielä korvata, mutta jo nyt materiaaliltaan liigan kärkeä).

Mahdollisiin yllättäjiin laskisin taas HIFK:n (viime kauden nuori joukkue ainakin sai paljon kokemusta; kovia hankintoja), Ilveksen (mahdollisesti liigan kovimmat ulkomaalaisvahvistukset; nuoruuden into kohtaa kokemuksen (lue:Raipen)), Bluesin (kovat hankinnat jo nyt, Detroit-yhteys voi vielä vahvistaa joukkuetta) ja TPS:n (eivät ne kaikki aikaisemmatkaan mestarijoukkueet mitään tähtisikermiä paperilla olleet).

Sarjaan lähdettäessä Jokerit on siis ehkä ykkössuosikki mestariksi, muttei mitenkään ylivoimainen sellainen. Jo lueteltujen joukkueiden ulkopuolelta mestari tuskin tulee, mutta eipä se ole tullutkaan kohta 25 vuoteen. Jos Jokerit ei mestaruutta voita, toivon Kärppien tai HPK:n vihdoin murtavan liian pitkään jatkuneen Helsinki-Turku-Tampere-akselin ylivallan.

Kiitoksia noista ylistys sanoista näin Kärppä fanina. Kyllä Jokeri porukka vaikuttaa niin vahvalta, että ihmeitä täytyy tapahtua, jollei se ole loppuottelussa. Mainitsitkin yhden mahdollisen kompatuskiven maalivahdit, mutta Jokerien ulkomaalaistilanne on myös sellainen, että sitä voi tarpeen tullen vahvistaa. Puolustuksessanne rintamaa niin leveästi, että siellä ei huolta pitäisi olla. Veikkampa, että puolustuksenne kanatavat voimat tulevat nuoremmasta kaartista, A-J, Tukion ja Vallinin puolelta. Arvoituksia on Ströbä ja Terran, molemmat voi olla vahvassakin roolissa, itse kyllä epäilen Terranin pakkaavan kamat jossain vaiheessa kautta, kyllä Ströbä ja Niemi ja Malmivaara tarvittavan kovuuden tuo puolustukseen, Terranilla uskon olevan vaikeuksia sopeutua Summasen entistä hyökkäävämpään peliin.

Omalta kohdaltani epäilys oli teidän maalinteko sektori. Mutta tämäkin puoli on varmasti kunnossa, Peltonen ja Turunen vaikuttavat olevan hyvässä vireessä harjoitus otteluiden perusteella, saitte Hentusen, Banham tunnetaan ja sitten on nämä nuorempi kaarti, Valtonen ja mahdollisesti Ruutu. HIFK fanit puhuivat tuosta liian tähti joukkueesta, sekään ei ole teidän huolena, teillä useita kovia työntekijöitä: Aalto, Valtonen, Pesonen, Pakaslahti, Sihvonen, Vertala puhumaatkaan pakkipään johtohamostanne A-J Niemestä. Kaikin puolin pakka kasassa. Kun tähän lisättään valmentajaksi mielestäni liigan tämän hetken paras valmentaja Summanen, ei tuloksessa pitäisi olla epäselvää. Tietysti voi miettiä, onko Jokerit niin ylivoimanen, että joukkueen peli ja harjoitusmoraali painuu alas kauden aikana?

Pahimpina kilpailijoina teille, pidän Tapparaa, joka on säilyttänyt hyvin runkonsa. Maalivahti osasto saattaa olla hiukan viime vuotista jopa parempi, Hovi on vuotta vanhempi ja voi olla, että Lehto pystyy Draperia tasaisempaan suoritukseen. Oulaisille tutusta Kimmo Koskenkorvasta tulee Tapparalle juuri sellainen mies mitä he tarvii, paljon liikkuva työmyyrä, joka hankkii joukkueelle arvokkaita ylivoima tilanteita. Tappara pystyy myös playpffeissa vastaamaan kokeneilla duunareilla Jokereiden huutoon.

Kärpät voi olla hyväkin runkosarja. Kärppien ongelmat playoffeja ajatellen on, että meiltä lähti kokeneet työmyyrät. Playoff peleissä nousee esiin nämä kokeiden työmiesten pienet koiruudet, jäähyjen kalastelut ja sääntöjen vastaiset otteet oikeassa paikassa saamatta jäähyä. Hyvin useasti juuri 3-4 ketjun duunarit ratkaisee pelejä, esimerkkejä viimekaudelta Niko Mikkola ja Marko Mäkinen. Kärpiltä on pois Laukkanen, Koskenkorva ja Joenväärä viime kaudelta, tilalla junnuja. Näille on liian kova paikka vääntää playoffeissa esimerkiksi Sihvosta vastaan. Toinen kompastus kivi on valmennus. Heikkilän taktisten siirrot kauden aikana yhtä monet kuin Summasella yhden erän aikana.

Tässä nostaisin esille kovaksi haastajaksi myös HIFK:n. Joukkueessa tuntuu olevan hyviä vahvistuksia ja nuoret on marssimassa esiin laajalla rintamalla. Ainoa kysymys merkki on maalivahti osasto. Draper on aijoittain ailahteleva ja sopivan kakkosen löytäminen voi olla hankalaa. HIFK saanee aikaiseksi yhden liigan parhaista ylivoimista Marek Z:n johdolla, joka liigan johtava kiekollinen puolustaja.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Markus Helanen

Uuge juttelee snickersissä että Helanen olisi vailla sopimústa. Onko muka näin vai onko Uuge kesäterässä?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Helanen

Jokeri-sivujen mukaan Helasella on vuoden sopimus. Uuge on siis vaihteeksi kuutamolla, ellei Helasen eilinen pohjanoteeraus muuttanut tilannetta :D .
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ruudusta

minä olen kuullut omista lähteistäni, että Ruutu tosiaan lähtee, mutta eipä sopimusta vielä ole julkistettu. Syy vetkutteluun on Ruudun puolelta ollut koko ajan allekirjoituspalkkio, joka on jostain syystä Chigacon tarjoamana pienempi kuin muilla NHL-joukkueilla. Eihän Tuomo siis voi lähteä seuransa ykkösvarauksena nöyristelemään, että tullaan tullaan, mukavaa jos luistimet teroitatte. Johan siitä suuttuisi pelaajayhdistyskin.
Ilmeisesti niin Tuomon kuin Chigaconkin intresseissä on päästä sopimukseen. Luulen, että vielä kipeämmin Chigacon, koska vuosi Suomessa tehnee Tuomolle vain hyvää, varsinkin kun intti on käymättä ja koulu on kesken.
Jos neuvottolut viime hetkellä ovat kariutuneet/kariutuvat, alkavat neuvottelut Suomessa. Valitettavasti Jokerit ei taida olla ykkösvaihtoehto tai ainakaan ainoa vaihtoehto...
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Eipä Helanen mitään loistopeliä tosiaan pelannut, mutta täytyy muistaa, että tuollaiset pelit ovat maalivahdeille vaikeita koska puolustus puuttuu maalin edestä ja näin Helaselle tehtiin ripareista monta maalia.
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Eipa eilisesta pelista kannata liian paljon lahtea paattelemaan silla sen luokan avointen ovien paiva oli kyseessa. Enpa muista koska olisin nahnyt mm Kiprulle menevan 4 maalia yhdessa erassa eli sama tahti jossa Markukselle meni noita maaleja.

Toki sielta olisi voinut ottaa jonkun lisaa kiinnikin, mutta kylla Marskin pelit olivat parempi mittari Markuksen taidoista seka tulevat kunnon pelit. Lopussa tuli Markukselta todella tarkea koppi pahassa tilanteessa ja sailyi maalin johto.

No, me teemme duunia ja pyrimme parantamaan suorituksia koko ajan.

Jukka
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Hienoa Jukka, että edelleen kirjoittelet tänne ja ainakaan minun usko Markuksen taitoihin ei heikentynyt pätkääkään. Nurmisen otteista sen verran, että rankkari kisassa näytti hyppivän suorastaan kiekkojen edestä pois ja ajattelin poikien järkkävän nuo "leikkimaalit" tasan jotta peli ratkaisisi. En usko muuten Nurmiselle menevän normaalisti kaikki rankkarit :(
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Jukka Ropponen

Mukava saada viestiä joukkueen sisältä. Eipä tuo minun kommenttini Markuksesta ollut vakavasti otettavaksi tarkoitettukaan, siksihän siinä oli hymiö. Näin toki Marskissa Helasen pelit ja olen niitä viesteissäni kehunut.

Tässähän oli pääpointtina Uugen väitteet siitä, että Helasella ei olisi sopimusta. Jokerien sivut väittävät toista, joten juttu lienee tyypillistä uugeilua.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Re: Jukka Ropponen

Viestin lähetti Vakio
Tässähän oli pääpointtina Uugen väitteet siitä, että Helasella ei olisi sopimusta. Jokerien sivut väittävät toista, joten juttu lienee tyypillistä uugeilua.

Taisi olla Uugelta pieni näppäilyvirhe. Pahoittelut löytyvät jo Snickersin sivuilta. Helasella on, of course, sopimus Jokereitten kanssa.
 

Playmaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Re: Jukka Ropponen

Viestin lähetti Vakio

Tässähän oli pääpointtina Uugen väitteet siitä, että Helasella ei olisi sopimusta. Jokerien sivut väittävät toista, joten juttu lienee tyypillistä uugeilua.
Uuge onkin jo korjannut asian.

Erittäin mukava huomata, että Jukka kirjoittelee vielä kotimaisen pestinkin jälkeen tänne. Toivottavasti voit myös kauden alettua kirjoittaa kuulumisia joukkueen sisältä.
 

chandler

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,NY RANGERS
Re: Re: Jukka Ropponen

Viestin lähetti Playmaker

Uuge onkin jo korjannut asian.

Erittäin mukava huomata, että Jukka kirjoittelee vielä kotimaisen pestinkin jälkeen tänne. Toivottavasti voit myös kauden alettua kirjoittaa kuulumisia joukkueen sisältä.

Ihan mielenkiinnosta,kuka on Jukka Roponen?
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Enpä malttanut itsekään eilen olla käymättä Areenalla.
Itse pelistä ei ole mitään sanottavaa, mutta jumaleisson että on tyylikkäät peliasut! Värit kutakuinkin samat, mutta Niken paitoihin verrattuna vielä ihan kertakaikkiaan fantastisen onnistuneet leikkaukset ja värikontrastien lisääminen. Vaikkeivat todellakaan huonot olleet vanhatkaan, niin tämä oli kyllä parasta mitä olen nähnyt. Hyvä kuva: http://www.jokerit.com/matsit/ottelut/kuvat/1408200294b.jpg

Hyvä Koho/CCM!

Eh:lle: Malmivaaran mitat lienevät tällä hetkellä aika lähellä noita mainitsemiasi, joskin pituuteen on tainnut rapakon takana tulla n. 5cm lapin lisää. Massaa kaveri on saanut paljon lisää ja paino vaikuttaisi aika oikealta.

ISH:n kanssa myöskin samaa mieltä siitä, että eilen näytti kankealta kaverin luistelu.
Nuo eilisen tapaiset pelit ovat kuitenkin tämäntyyppisille pelaajille _hiukan_ vääriä näyttämöitä ja toisaalta Kouvolassa luistinkin kulki ihan mallikkaasti. Kahtellaan rauhassa..

Edit. painovirheen korjailin
 
Viimeksi muokattu:

J.Pursey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NyR, Chelsea
Re: Re: Re: Jukka Ropponen

Viestin lähetti chandler


Ihan mielenkiinnosta,kuka on Jukka Roponen?

Onkos kyseessä sama Ropponen, joka jo 70-luvulla vaikutti mm. itä-helsinkäisessä koriksessa, seura tais olla Wartti ja myöhemmin oli tuomassa aitoa baseballia Suomeen ?

Löytäis jostain kuvan, niin tunnistaisin kyl heti vanhana Kontulan poikana, onks kyseessä sama heebo !
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Re: Re: Re: Re: Jukka Ropponen

Viestin lähetti Shammy Agitator


Onkos kyseessä sama Ropponen, joka jo 70-luvulla vaikutti mm. itä-helsinkäisessä koriksessa, seura tais olla Wartti ja myöhemmin oli tuomassa aitoa baseballia Suomeen ?

Löytäis jostain kuvan, niin tunnistaisin kyl heti vanhana Kontulan poikana, onks kyseessä sama heebo !

Kyseessä on sama heebo.
 

Stadin1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Mike
Enpä malttanut itsekään eilen olla käymättä Areenalla.
Itse pelistä ei ole mitään sanottavaa, mutta jumaleisson että on tyylikkäät peliasut! Värit kutakuinkin samat, mutta Niken paitoihin verrattuna vielä ihan kertakaikkiaan fantastisen onnistuneet leikkaukset ja värikontrastien lisääminen. Vaikkeivat todellakaan huonot olleet vanhatkaan, niin tämä oli kyllä parasta mitä olen nähnyt. Hyvä kuva: http://www.jokerit.com/matsit/ottelut/kuvat/1408200294b.jpg

Hyvä Koho/CCM!


Eihän kenenkään paidassa näkynyt hesburgerin mainoksia, eihän?
 

Handzus11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paidat näyttää todellakin hieman tarkemman tutkiskelun pohjalta ihan tyylikkäiltä, vaikka hieman aina risoo kun koko "trendi" muuttuu valmistajan mukana. Mutta niin kuin aikaisemminkin tokaisin niin henk. koht tärkeämpää on se paidan sisältö vaikka paidat olisivat kuinka perinteiset.

Näin muutaman treenimatsin perusteella näyttäisi siltä että meillä alkaa olla koossa varsin toimiva ykkönen: peltonen-Paka-Banham. Tokihan on selvää että tuokin kokonaisuus tullaan muuttamaan valmennuksen toimesta ennen pitkään mutta kyllähän tuollaisella kentällä saadaan revittyä vastustajan puolustus palasiksi varsinkin alkukaudesta! Mahtaakon kenelläkään tietäjistä olla faktaa Hentusen loukkaantumisesta? Ensimmäisissä matseissa ei mies ole jäälle astunut ja hieman mietityttää tuo saikun pituus. Se mikä ainakin itseäni ilahduttaa on Bergenheimin peluuttaminen vaikkakin väliaikaisesti kolmoskentässä, sillä se tuo uskoa siihen että Seanille järjestyy asiaankuuluvasti vakituista peliaikaa ensikaudella. Oli se kenttä sitten kolmonen tai nelonen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös