Mainos

Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 382 488
  • 8 799

olpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Eli tässä tapauksessa rahanarvoiseksi arvioidut brändioikeudet palaisivat käräjäjäoikeuden päätöksellä pesään.

HTT kertoo, että Team Jokereiden rahoittajana olisi toiminut Jokerit Ry. Eli jos ( ja kun) paperit on hoidettu fiksusti, niin ry "osti" Team Jokereilta oikeudet takaisin samalla summalla, minkä lainasivat Team Jokereille, jotta se sai oikeudet Kurrin yritykseltä. Näin Team Jokereiden nykyiset velat ovat hyvin vähäisiä lomautettujen työntekijöiden palkkasaatavia lukuun ottamatta. Nämä kuittaa palkkaturva. Pesällä ei ole intressejä takaisin saantiin, koska ry on maksanut (=kuitannut velkansa) Team Jokereille käyvän hinnan nimestä ja logosta. On siis hyvin mahdollista, että konkurssi raukeaa varojen puutteeseen. Pesänhoitajan voi haluta konkurssiin hakija, mutta jos pesässä ei ole varoja, niin halukkaita ei todennäköisesti ole. Tällöin käräjäoikeus määrää pesänhoitajan, joka toteaa pesän varattomaksi ja konkurssin rauenneeksi. Team Jokereissa ei myöskään ole vastuuhenkilöitä, koska hallituksessa ei oleketään.

Kaiken kaikkiaan ilmeisen fiksusti hoidettu konkurssi, jossa ei ole epäselvyyksiä. Kurrin yritys sai rahansa ry:ltä ja ry saa rahat takaisin nykyiseltä oikeuden haltijalta, eli Jokerit Helsinki Oy:ltä pikku hiljaa logon käyttöoikeudesta.

Kelpaako tämä järjestely Liitolle, on enää kysymysmerkki.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereitten venäläiset siteet täysin katkaistu.
Kurri poissa kaikesta toiminnasta.
Yhtiössä ei ole töissä KHL-ajan työntekijöitä.
Harkimot poissa kaikesta toiminnasta.
Harkimo ajaa yrityksensä konkurssiin, kun sille ei kertakaikkiaan ole mitään tulevaisuutta.
Toiminta aloitettu puhtaalta pöydältä uusien sijoittajien hypätessä remmiin.
Eli aikalailla kaikki se on tapahtunut, mitä täällä on vaadittu Jokereitten paluulle.

Ihan en löydä sitä ongelmaa tässä. Vai tuliko jo Harkimoita ikävä? Vaiko ihan periaatteesta vastustetaan kaikkea Jokereihin liittyvää? Vai olisko Harkimon pitänyt ihan periaatteesta pitää firma pöytälaatikossa elossa, vaikka sille ei ole nyt sen paremmin kuin jatkossakaan mitään käyttöä? Ja tähän saadaan vielä nykyinen yhtiö jotenkin syyllisen ja kärsijän penkille?
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
HTT kertoo, että Team Jokereiden rahoittajana olisi toiminut Jokerit Ry. Eli jos ( ja kun) paperit on hoidettu fiksusti, niin ry "osti" Team Jokereilta oikeudet takaisin samalla summalla, minkä lainasivat Team Jokereille, jotta se sai oikeudet Kurrin yritykseltä. Näin Team Jokereiden nykyiset velat ovat hyvin vähäisiä lomautettujen työntekijöiden palkkasaatavia lukuun ottamatta. Nämä kuittaa palkkaturva. Pesällä ei ole intressejä takaisin saantiin, koska ry on maksanut (=kuitannut velkansa) Team Jokereille käyvän hinnan nimestä ja logosta. On siis hyvin mahdollista, että konkurssi raukeaa varojen puutteeseen. Pesänhoitajan voi haluta konkurssiin hakija, mutta jos pesässä ei ole varoja, niin halukkaita ei todennäköisesti ole. Tällöin käräjäoikeus määrää pesänhoitajan, joka toteaa pesän varattomaksi ja konkurssin rauenneeksi. Team Jokereissa ei myöskään ole vastuuhenkilöitä, koska hallituksessa ei oleketään.

Kaiken kaikkiaan ilmeisen fiksusti hoidettu konkurssi, jossa ei ole epäselvyyksiä. Kurrin yritys sai rahansa ry:ltä ja ry saa rahat takaisin nykyiseltä oikeuden haltijalta, eli Jokerit Helsinki Oy:ltä pikku hiljaa logon käyttöoikeudesta.

Kelpaako tämä järjestely Liitolle, on enää kysymysmerkki.

Luulen, että Jokereiden työntekijät siirtyivät Jollen yritykseen liikkeenluovutuksella ns. vanhoina työntekijöinä. Tällöin yleensä myyjä (Kurrin Oy) vastaa palkoista yms. kuluista luovutushetkeen saakka. Jos näin on niin ei työntekijöillä käsittääkseni pitäisi olla kovin suuria palkkasaatavia Jokerit Team Oy:lta. Voi jopa olla, että niitä saatavia ei ole ollenkaan, mutta tätä en toki varmaksi tiedä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan en löydä sitä ongelmaa tässä.
Onko ihan normaalia siis, että Suomen top3 urheilubrändin oikeudet siirtyy "nollahinnalla" eteenpäin, sen jälkeen tämä firma, joka on sen nollahinnalla dumpannut tekee konkan ja työntekijät perii palkkansa palkkaturvasta? Löysitkö nyt vai autanko vielä lisää? Liigalle tämä olisi varmasti show stopper. Liitosta en tiedä kun Mestiksessä on niin epävakaita virityksiä jo valmiiksi. Kuten täälläkin todettiin, näin toimimalla voisi "joka kausi aloittaa alusta".
 
Onko tuosta ”nollahinnasta” jotain oikeaa tietoa olemassa? Ja onko nykyinen yhtiö ostanut jotain Hjollen yhtiöltä vai Ry:ltä? Tuossa on jo aika iso ero. Ja minkälaisilla ehdoilla Ry on myynyt/luovuttanut logon käyttöoikeuden Hjollelle aikanaan ja minkälaisille ehdoilla nykyiselle firmalle?

Jos ja kun noihin ei ole vastausta, niin aika turhaa täällä repiä pelihousujaan jostain Harkimon firman konkurssista ja pahoittaa mielensä propagandakoneessa töissä olleiden oikeuksien perään, jotka ei ole edes vuoteen olleet töissä. Kysyköön mun puolesta rahojensa perään vaikka Kurrilta tai Potaninilta, kun ovat siihen kelkkaan alunperinkin halunneet lähteä leikkimään.

Sitäpaitsi, Jokereitten tarkoitushan on nimenomaan aloittaa alusta. Ihan niinkuin kokoajan on vaadittukin. Vai nytkö olisi pitänytkin jatkaa venäläisellä virityksellä Suomen sarjoihin eikä aloittaa alusta? Mistään ”normaaleista” on ihan turha puhua, kun mitään ”normaalia” ei ole koskaan ollutkaan Jokereitten KHL-vedätyksessä, josta on nyt vihdoin päästy eroon. Uusi alku.

Eli ei, en löytänyt.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Onko ihan normaalia siis, että Suomen top3 urheilubrändin oikeudet siirtyy "nollahinnalla" eteenpäin, sen jälkeen tämä firma, joka on sen nollahinnalla dumpannut tekee konkan ja työntekijät perii palkkansa palkkaturvasta? Löysitkö nyt vai autanko vielä lisää? Liigalle tämä olisi varmasti show stopper. Liitosta en tiedä kun Mestiksessä on niin epävakaita virityksiä jo valmiiksi. Kuten täälläkin todettiin, näin toimimalla voisi "joka kausi aloittaa alusta".
Eikö me koko syksy ja alkutalvi käytetty taivastellen sitä, että Kurri halusi myydä irtaimistonsa vastineeksi oikeuksien siirtämisestä? Se ei ollut ok ja nyt kun Jolle teki kuten Kurria vaadittiin tekemään, niin ei mene sekään läpi. On työmaa.

Oleellista tässä on myös se, etteivät brändioikeudet todennäköisesti ole mikään myytävä omaisuuserä. Niistä tehdään Ry:n kanssa sopimus ja jos ei sopparin ehtoja pysty täyttämään, niin menettää oikeuden nimeä ja logoa käyttää. Tämähän Jollella olisi ollut edessä ja siihen varmaan viittasikin sillä, ettei Team Jokereilla ollut edellytyksiä toiminnalle. Työntekijät ja Jokerilippikset jäivät konkurssipesään ja brändioikeuksista Ry teki Saarnin kanssa sopimuksen. Ilmeisesti tämä järjestely oli Jollellekin ok ja sitä Saarni ja Väänänen ovat kiitelleet. Ehkä siitä olisi halutessaan voinut tehdä vaikeampaa tilanteessa, jossa aika oli todella vähissä.

Alusta voi aloittaa ihan niin usein kun saa Mestikseltä sarjapaikan ja lisenssin. Jokereiden tilanne on aika ainutlaatuinen ja luulenpa ettei vastaavaa tapausta enää tule, eikä Jokereillakaan sama toimi enää toistamiseen jos jengi Mestiksessä menisi nurin. Jos mentäisiin täysin sääntöjen mukaan, niin eihän Mestikseen pitäisi ottaa mitään joukkueita liiton sarjojen ulkopuolelta. Jokerit sai erityiskohtelua brändinsä ja potentiaalinsa vuoksi, koska liittokin ajaa omaansa ja Mestiksen etua.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tuosta ”nollahinnasta” jotain oikeaa tietoa olemassa? Ja onko nykyinen yhtiö ostanut jotain Hjollen yhtiöltä vai Ry:ltä? Tuossa on jo aika iso ero.
Niin. Itseasiassa ei ole. Jos se konkurssi tulee näin nopeasti tuon Ry:n takaisinoston jälkeen niin Hjollen voidaan olettaa tienneen, että konkurssi tulee. Tämä tulee Suomen laista.
Jos ja kun noihin ei ole vastausta, niin aika turhaa täällä repiä pelihousujaan jostain Harkimon firman konkurssista ja pahoittaa mielensä propagandakoneessa töissä olleiden oikeuksien perään, jotka ei ole edes vuoteen olleet töissä. Kysyköön mun puolesta rahojensa perään vaikka Kurrilta tai Potaninilta, kun ovat siihen kelkkaan alunperinkin halunneet lähteä leikkimään.
Tässä olisi hyvä ymmärtää se sama asia mikä Jokereille kävi jo osittain Liigaan paluun kanssa. Mikä siis? Se, että asiat ovat yleisölle sitä miltä ne näyttävät ja tässä ei kovin kaukana kohta olla siitä tilanteesta, kun Sanomat painaa muutaman artikkelin Lempisen ja Rantasen johdolla eetteriin. Moraalinen paine kohdistuu Liittoon ja hupsankeikkaa. Ollaan Suomisarjassa.
Sitäpaitsi, Jokereitten tarkoitushan on nimenomaan aloittaa alusta. Ihan niinkuin kokoajan on vaadittukin. Vai nytkö olisi pitänytkin jatkaa venäläisellä virityksellä Suomen sarjoihin eikä aloittaa alusta? Normaalia
Normaalia olisi lienee ollut maksaa jotain J Harkimon yhtiölle logon käyttöoikeuksista? Vai onko se normaalia, että saat Jokereiden brändin vastikkeetta toiselta yritykseltä käyttöösi?
Eli ei, en löytänyt.
Löysitkö nyt?
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oleellista tässä on myös se, etteivät brändioikeudet todennäköisesti ole mikään myytävä omaisuuserä.
Päinvastoin. Ry:hän nimenomaan meni sen taakse, että eivät he voi päättää oikeuksien ollessa Kurrilla, että kenelle ne menee vaan Kurrin pitää ne myydä. Muistat lienee tämän?
Niistä tehdään Ry:n kanssa sopimus ja jos ei sopparin ehtoja pysty täyttämään, niin menettää oikeuden nimeä ja logoa käyttää.
Ja näinhän ei tapahtunut Kurrin kanssa. Vaan Ry meni Kurrin taakse piiloon.
Alusta voi aloittaa ihan niin usein kun saa Mestikseltä sarjapaikan ja lisenssin.
Alusta voi aloittaa, mutta ymmärtääkseni silloin sarjaporrasta alempaa. Toivotaan, että saadaan se lisenssi ja sarjapaikka. Ja Sanomat ei tätä asiaa syvemmin tongi. Jostain syystä vakaasti tätä kuitenkin epäilen ja luulen, että tämä vielä löytyy Jokereiden edestä.
liittokin ajaa omaansa ja Mestiksen etua.
Toki kuten pitääkin. Liiga puhalsi pelin poikki koska Jokerit sai mediatilaa, toki negatiivista sellaista, toivotaan ettei Liitto tee samaa.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Itseasiassa ei ole. Jos se konkurssi tulee näin nopeasti tuon Ry:n takaisinoston jälkeen niin Hjollen voidaan olettaa tienneen, että konkurssi tulee. Tämä tulee Suomen laista.

Ihan varmasti on tiennyt konkurssin tulevan, kun yhtiö ei pääse pyörittämään Jokereita, joka oli yhtiön tarkoitus. Miksi sitä pystyssä pitäisikään, kun yrityksellä ei ole enää mitään tarkoitusta? Mitä sitten? Turha itsestäänselvyyksistä on ongelmaa tehdä.

Tässä olisi hyvä ymmärtää se sama asia mikä Jokereille kävi jo osittain Liigaan paluun kanssa. Mikä siis? Se, että asiat ovat yleisölle sitä miltä ne näyttävät ja tässä ei kovin kaukana kohta olla siitä tilanteesta, kun Sanomat painaa muutaman artikkelin Lempisen ja Rantasen johdolla eetteriin. Moraalinen paine kohdistuu Liittoon ja hupsankeikkaa. Ollaan Suomisarjassa.
No miltä ne nyt yleisölle sitten näyttää? Mun mielestä ne näyttää siltä, että kaikki yhteydet Venäjään, Harkimoihin ja KHL-Jokereihin on nyt täysin katkaistu. Ihan kuten vaadittiinkin.
Ja Harkimokin on paketoinut omalta osaltaan pakettinsa lopullisesti konkurssin kautta.

Normaalia olisi lienee ollut maksaa jotain J Harkimon yhtiölle logon käyttöoikeuksista? Vai onko se normaalia, että saat Jokereiden brändin vastikkeetta toiselta yritykseltä käyttöösi?

Miksi nykyisen yrityksen olisi pitänyt tai pitäisi maksaa jotain Harkimolle Ry:n omistaman logon käyttöoikeuksista? Saarnion firmalla on Ry:n logon käyttöoikeus Ry:ltä. Ei Harkimo voi myydä asiaa, mitä ei omista. Kyllä se maksu siis pitäisi mennä vain ja ainoastaan Ry:n suuntaan, joka logonkin omistaa. Se on kokonaan toinen asia, mitä Ry ja Harkimo ovat logon käyttöoikeuksistaan keskenään sopineet ja minkälaisella menettelyllä Ry on ottanut Harkimolta käyttöoikeuden pois, jonka sitten antanut eteenpäin Saarnion firmalle. Mutta en oikein tässäkään ymmärrä, mistä nykyistä firmaa syytetään. Ovatko he tehneet jotain väärää logon käyttöoikeuksien hankkimisprosessissa Ry:ltä? Jos ovat, niin osaisitko avata?

Löysitkö nyt?
En.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Päinvastoin. Ry:hän nimenomaan meni sen taakse, että eivät he voi päättää oikeuksien ollessa Kurrilla, että kenelle ne menee vaan Kurrin pitää ne myydä. Muistat lienee tämän?
Mehän emme tiedä millä ehdoilla soppareita on Kurrin tai Jollen kanssa tehty. Syksyllä Ry oli ainakin julkisesti sitä mieltä etteivät voi yksipuolisesti sopimusta purkaa. En osaa yhtään sanoa miten helppoa noita asioita olisi riitauttaa, mikäli toinen osapuoli ei purkuun suostu. Oikeudet itsessään olivat Kurrillekin siinä vaiheessa arvottomia, mutta hän pystyi sopimusta käyttämään vipuvartena kaupitellessaan kiinteää omaisuuttaan. Jolle mitä ilmeisimmin ei tähän samaan kiusantekoon lähtenyt. Tarina ei kerro olisiko hänellä siihen ollut järkeviä mahdollisuuksiakaan. Sen pari kriittistä viikkoa olisi voinut hyvinkin saada silti tuhlattua.

Niin kauan kun meillä ei ole soppareita nähtävinä, ei tästä oikein saa pihviä. Käsittääkseni Jokerit Helsinki Oy on tähän asti toiminut kaikkia sidosryhmiään kohtaan luottamuksen arvoisesti, joten lähtökohtaisesti minä uskon heidän sanaansa siitä, että homma on hoidettu kunnolla. Eikö siellä ollut joku lakimieskin mukana porukassa?
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan varmasti on tiennyt konkurssin tulevan, kun yhtiö ei pääse pyörittämään Jokereita, joka oli yhtiön tarkoitus. Miksi sitä pystyssä pitäisikään, kun yrityksellä ei ole enää mitään tarkoitusta? Mitä sitten?
Sitä sitten, että vielä alle vuosi sitten tällä samalla asialla oli arvoa. Ja mm.Ry meni Kurrin selän taakse aiheesta. Nyt se olikin sitten arvoton....
No miltä ne nyt yleisölle sitten näyttää?
Noh katsotaan mitä tapahtuu.
Miksi nykyisen yrityksen olisi pitänyt tai pitäisi maksaa jotain Harkimolle Ry:n omistaman logon käyttöoikeuksista?
En tiedä. Miksi esim.Selänteen nipun olisi pitänyt neuvotella Kurrin yhtiön kanssa logon käyttöoikeuksista eikä Ry:n kanssa? En tosiaankaan tiedä. Merkillinen kuvio, joka ehkä vielä selviää.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mehän emme tiedä millä ehdoilla soppareita on Kurrin tai Jollen kanssa tehty. Syksyllä Ry oli ainakin julkisesti sitä mieltä etteivät voi yksipuolisesti sopimusta purkaa. En osaa yhtään sanoa miten helppoa noita asioita olisi riitauttaa, mikäli toinen osapuoli ei purkuun suostu. Oikeudet itsessään olivat Kurrillekin siinä vaiheessa arvottomia, mutta hän pystyi sopimusta käyttämään vipuvartena kaupitellessaan kiinteää omaisuuttaan. Jolle mitä ilmeisimmin ei tähän samaan kiusantekoon lähtenyt. Tarina ei kerro olisiko hänellä siihen ollut järkeviä mahdollisuuksiakaan. Sen pari kriittistä viikkoa olisi voinut hyvinkin saada silti tuhlattua.
Jep. Vaikea tosiaan sanoa, mutta hiukan erikoisesti tämä ainakin itselleni näyttäytyy. Ymmärsin kyllä että Kurri käytännössä kaupitteli niitä oikeuksia myös. Voi olla että ymmärsin myös väärin. Tällainen muistikuva ainakin jäi.
Niin kauan kun meillä ei ole soppareita nähtävinä, ei tästä oikein saa pihviä. Käsittääkseni Jokerit Helsinki Oy on tähän asti toiminut kaikkia sidosryhmiään kohtaan luottamuksen arvoisesti, joten lähtökohtaisesti minä uskon heidän sanaansa siitä, että homma on hoidettu kunnolla. Eikö siellä ollut joku lakimieskin mukana porukassa?
Toivotaan näin. Ja toivotaan, että tästä ei lööppejä tule. Lisenssikomiteasta tämä lienee kiinni ja heidän tulkinnastaan. Ja todella toivon, että jos lööppejä tulee niin Jokerit myös astuu median eteen puolustamaan itseään.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Muutama kommentti yleisesti keskusteluun:

Kaikki on tällä hetkellä vain spekulointia.

Ensimmäinen lähtöolettamus tietenkin on, että jotain velvotteita on, koska niistä erikseen mainittiin, että ne jäävät J. Harkimon pöytälaatikkoon. Palkkaturva ei esimerkiksi niele mitään selityksiä. Se ei ole "rästiin jääneiden palkkojen maksaja", vaan maksaa ne työntekijälle, mutta perii kyllä konkurssipesästä kaiken, minkä irti vain saa. Etusijaisuudesta en tiedä, mutta epäilen, että mahdollinen laina ry:ltä jäisi tuossa kakkoseksi, kuten se jää palkkojenkin kanssa.

Toinen lähtöolettamus on, että brändi-oikeuksilla on arvo, koska niiden ostamisesta ja myymisestä on koko ajan puhuttu vaatimuksena. Kolmas, että sopimuksella niiden käytöstä on arvoa, koska sitä ei ole ry:n mukaan voinut purkaa.

Kyse ei tässä enää ole siitä, onko täytetty kaikki Jatkoajan lukijoiden vaatimukset, tai edes Liigan/Mestiksen vaatimus Harkimon ja Kurrin saamisesta pois verhon takaa vetelemästä naruja, vaan kahdesta meitä kirjoittajia ja Jokereita isommasta asiasta.

Ensimmäinen riippuu Liigasta, liitosta ja Mestiksestä, eli se hyväksytäänkö mahdollisten kiekkotoimintaa pyörittäneen Oy:n velvoitteiden putsaaminen konkurssin avulla. Tämä on juuri sellainen rakennelma, mitä aikoinaan käytettiin hyväksi näissä, ja mitä vastaan säännöt on tehty: Oikeudet brändiin (perinteisemmin: logoon ja nimeen) ovat ry:llä, ja varsinaista toimintaa pyörittämään perustetaan aina uusi oy, joka aikanaan menee nurin. Sitten tulee seuraava oy, joka jatkaa jääkiekkotoiminnan pyörittämistä samalla logolla ja nimellä. Ei käy enää. Eikä yksi pöytälaatikkopyöräytys muuta konseptia miksikään. Korkeintaa brändi tulee pölyisemmäksi koukatessaan sen pöytälaatikon kautta. Liitossa yritetään varmasti kiertää tätä jollain tavalla Jokereiden Mestis-taipaleen hyväksi, mutta siinä kaivetaan kyllä kuoppaa, koska siitä tulee nousemaan meteli syystä ennakkotapaukset. Ja mahdolliset tulevaisuuden tapaukset.

Toinen, edellisestä täysin irrallinen, on sitten Suomen laki. Jos perustetaan pöytälaatikkofirma, joka maksaa x k€ liiketoiminnasta, johon kuuluu omaisuuserä A ja nippu mm. työnantajavelvotteita, joilla on kaupassa käytännössä negatiivinen arvo, ja josta annetaan sen jälkeen ulos tuo omaisuuserä A juuri ennen konkurssia, jättäen velvotteet maksamatta (mm. tuo palkkaturva, ehkä verottaja?) ollaan hyvin lähellä päätyä lain silmien alle suurennuslasin kanssa. Onko uusi firma ollut tosiasiassa aloitteellinen tässä konkurssiasiassa? Onko brändioikeuksien siirto ollut kosher? Kuka ne omistaa? Kenellä on sopimus ja mitä siinä oikeasti lukee?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lisenssikomiteasta tämä lienee kiinni ja heidän tulkinnastaan.

Näin on. Eiköhän alla olevaa Mikko Saarnin sanomaa viikon takaa pohdita:

”Vaikka Jolle jäi kokonaan sivuun, hän ei vaatinut mitään rahaa brändioikeuksien hallinnan siirtämisestä ry:n siunauksella Team Jokerit Oy:ltä meidän yhtiöllemme, eikä meille langennut vanhoja vastuitakaan. Jolle ymmärsi, että meidän oli päästävä aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Se oli miehen teko.”

Lähinnä kaiketi tulee esille, millainen paino on sillä, että tuore yhtiö sai brändioikeudet ja jätti vastuut yhtiöön, joka teki konkurssin. Miehen teko olisi kaiketi ollut hoitaa vastuut. Kävi miten kävi, en pidä oikeana tapana kulkea uuteen alkuun veronmaksajien kautta. Miten se vaikuttaa lisenssiin, sen näyttää aika.

Jokerien johdon ulostuloa tässä vaiheessa ei varmaan nähdä. Sen verran hiljaa ovat muutenkin. Tällaiset veivaukset mitä Harkimot ja ry ovat vuodessa saaneet aikaan eivät ole positiivisia asioita Jokereille.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näin on. Eiköhän alla olevaa Mikko Saarnin sanomaa viikon takaa pohdita:

”Vaikka Jolle jäi kokonaan sivuun, hän ei vaatinut mitään rahaa brändioikeuksien hallinnan siirtämisestä ry:n siunauksella Team Jokerit Oy:ltä meidän yhtiöllemme, eikä meille langennut vanhoja vastuitakaan. Jolle ymmärsi, että meidän oli päästävä aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Se oli miehen teko.”

Lähinnä kaiketi tulee esille, millainen paino on sillä, että tuore yhtiö sai brändioikeudet ja jätti vastuut yhtiöön, joka teki konkurssin. Miehen teko olisi kaiketi ollut hoitaa vastuut. Kävi miten kävi, en pidä oikeana tapana kulkea uuteen alkuun veronmaksajien kautta. Miten se vaikuttaa lisenssiin, sen näyttää aika.
Samaa mieltä. Liigalle tämä tuskin olisi mennyt läpi kaiken sen uutisoinnin ja dd vaatimusten jälkeen. Liitto? En osaa sanoa. Tahtotila on varmasti saada Jokerit Mestikseen. Julkinen paine on asia joka voi mieltä muuttaa. Vaikka Nummela toki, osin varmasti jo päivätyönsäkin vuoksi, oli jo Jollen viritelmää kerran torppaamassa.

Jokerien johdon ulostuloa tässä vaiheessa ei varmaan nähdä. Sen verran hiljaa ovat muutenkin.
Toivoisin ulostuloa jos julkisuus tämän asian ympärillä lisääntyy ja aihetta pengotaan enemmän.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos Jolle on siirtänyt brändioikeudet suoraan nykyiselle firmalle, niin eikös se tarkoita, että ko. oikeudet ovat olleet siirtokelpoisia?

Jos brändioikeuksissa on ollut ehto, että niitä pitää käyttää Liigassa tai Mestiksessä, niin miksi ry ei purkanut sopimusta, kun Jolle naurettiin pihalle Liitosta hakemuksensa kanssa?
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Toivottavasti ei ole Jokereille jäänyt sitä yhtä asiaa vielä KHL:stä jäljelle - ryssimistä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Jolle on siirtänyt brändioikeudet suoraan nykyiselle firmalle, niin eikös se tarkoita, että ko. oikeudet ovat olleet siirtokelpoisia?
Purkanut sopimuksen Ry:n kanssa ja siitä oikeudet suorilta nykyiselle Oy:lle. Vastikkeetta.
Jos brändioikeuksissa on ollut ehto, että niitä pitää käyttää Liigassa tai Mestiksessä, niin miksi ry ei purkanut sopimusta, kun Jolle naurettiin pihalle Liitosta hakemuksensa kanssa?
Hyvä kysymys. Miksi Ry ei tehnyt näin jo Kurrin kanssa?
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Purkanut sopimuksen Ry:n kanssa ja siitä oikeudet suorilta nykyiselle Oy:lle. Vastikkeetta.

Tässä tapauksessa yllä @Cobol in viestissä olevassa sitaatissa siis kehutaan Harkimoa syyttä. Oikeudet olisi palannut yhdistykselle, joka olisi ne nykyisille yrittäjille luovuttanut.

Oikeuksien arvosta kun on ollut puhetta, niin jos oikein muistan, niin JHC Oy:n taseessa ei näitä oikeuksia lainkaan ollut.
 
spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Puhtaassa liiketoimintakaupassa vastuu työntekijöiden palkoista säilyy myyjällä liiketoiminnan siirtopäivään asti sisältäen kertyneet lomapalkat sosiaalikuluineen. Työntekijät olivat lomautettuina , joten palkkakuluja Team Jokereille ei syntynyt.
Niille työntekijoille jotka olivat vielä/enää työsuhteessa pitää konkurssipesän maksaa irtisanomisajan palkkana 14 pv palkka eli huomattavasti vähemmän kun normaalisti työnantajan irtisanoessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä tapauksessa yllä @Cobol in viestissä olevassa sitaatissa siis kehutaan Harkimoa syyttä. Oikeudet olisi palannut yhdistykselle, joka olisi ne nykyisille yrittäjille luovuttanut.

Ymmärsin lainauksen siten, että Saarni kehui Joel Harkimoa kun hän piti vanhat vastuut eivätkä ne siirtyneet uuteen yhtiöön. Siksi pohdin, oliko kehuun aihetta, jos vastuut mm. palkkasaatavat siirtyvätkin veronmaksajien maksettavaksi konkurssin vuoksi.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tästä oli kahta lainopillista vastakkaista näkemystä vuosi sitten keväällä mediassa esillä.

Sehän liittyi siihen olisiko yhdistys voinut purkaa sopimuksen JHC:n kanssa vai ei?

Tarkoitin siis sitä yllä, että jos Jolle olisi purkanut sopimuksen, niin yhdistyksenhän ne oikeudet nykyisille olisi siirtänyt.

No aika näyttää kiinnostuuko pesänhoitaja oikeuksista vai ei.

@Cobol olet varmaan oikeasaa sitaatin tulkinnassa. Väsyneenä ei itsellä ajatus toimi sitä vähääkään.
 
SjiiS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pietarinkadun Oilers
Ymmärsin lainauksen siten, että Saarni kehui Joel Harkimoa kun hän piti vanhat vastuut eivätkä ne siirtyneet uuteen yhtiöön. Siksi pohdin, oliko kehuun aihetta, jos vastuut mm. palkkasaatavat siirtyvätkin veronmaksajien maksettavaksi konkurssin vuoksi.
Näin minäkin ymmärsin. Konkurssin (lopettamisen) täytyi kuitenkin olla selvä kohtalo jo kauan sitten. Kun yrityksellä ei ollut toimintaa, eikä siten tulojakaan.

Jos Jolle rakasti Jokereita, niin konkurssin ajankohta mietityttää. Miksi ei odottanut, että lisenssit on käsitelty. Pari asia tulee mieleen

- firma nurin äkkiä, pääsee siitä eroon -> tyhmyys ja Jokereiden kohtalon riskeeraaminen

- joku halusi Team Jokereilta rahaa ja kassa oli kuiva, konkurssi oli pakotettu siirto

Jos velkojia ja suurempia menoja ei ollut, niin konkkaa olisi voinut pitkittää muutamilla viikoilla.

Lisenssiä tuskin tulee ensimmäisessä erässä. Lisätietoja varmaan kysellään.
 
Toinen, edellisestä täysin irrallinen, on sitten Suomen laki. Jos perustetaan pöytälaatikkofirma, joka maksaa x k€ liiketoiminnasta, johon kuuluu omaisuuserä A ja nippu mm. työnantajavelvotteita, joilla on kaupassa käytännössä negatiivinen arvo, ja josta annetaan sen jälkeen ulos tuo omaisuuserä A juuri ennen konkurssia, jättäen velvotteet maksamatta (mm. tuo palkkaturva, ehkä verottaja?) ollaan hyvin lähellä päätyä lain silmien alle suurennuslasin kanssa. Onko uusi firma ollut tosiasiassa aloitteellinen tässä konkurssiasiassa? Onko brändioikeuksien siirto ollut kosher? Kuka ne omistaa? Kenellä on sopimus ja mitä siinä oikeasti lukee?

Täysin ulkopuolinen voisi nähdä koko kuvion myös etukäteen sovittuna kokonaisuutena epämiellyttävien vastuiden eliminoimiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös