Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 334 574
  • 8 802

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ehkä kyseessä on rakkaus seuraa kohtaan? Ihan samalla paatoksella Selänne, NN:n väki ja muut ovat tähän lähteneet.

Nauravan lähtökohdat olivat erilaiset. Heillä ei ollut tarvetta ostaa JHC:n liiketoimintaa ja myydä Jokereita eteenpäin. He olisivat pitäneet seuran. Sen sijaan Joel Harkimo oli taloudellisesti heikossa hapessa ja pidän näistä lähtökohdista todennäköisenä, että isänsä oli suunnittelemassa Areenan ja Jokerien sekä poikansa talouteen vaikuttavaa operaatiota.

Spekulaatiota tämäkin.

Noin muuten, lukisin mielelläni TJ:n osalta missä ihan oikeasti mennään. Nyt liikkuu kyllä kaikkien aikojen kovimpia huhuja TJ:n + Areenan ympärillä. Alkaen amerikkalaisyhtiön operatiivisesta vetäytymisestä jo aikaa sitten, vaikka sen nimissä kerrotaan kauppojen jos ei jo tapahtuneen, viimeistään ensi viikolla tapahtuvan. Kyllä se taustalla on, mutta odottavassa tilassa, koska on selvinnyt, että kauppa ei nyt etene. Tämä siis huhu.

Ry saisi tulla esille, vihdoin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun on todella vaikea nähdä kuviota, jolla tässä joku pääsisi oikeasti rahastamaan.

Enää, kun asiat on jo pitkälti tupeksittu. Pitää kuitenkin muistaa hetki ja näkymä, jolloin Jolle Jokerit Kurrilta osti: näköpiirissä oli liigapaikka, ihan kohta tapahtuva areena-kauppa... Lyön pääni pantiksi, että Hjallis haistoi rahan ja ehdotti Jollelle toimintaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Hjalliksen bisnesvaistojen hedelmäthän ovat yleensä jääneet muiden maksettaviksi hänen itse vetäytyessä sopivassa kohtaa sivuun. Nyt vaan taitaa käydä niin, että tavalla tai toisella luu jää käteen hänen omalle pojalleen.
 
Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Alkaen amerikkalaisyhtiön operatiivisesta vetäytymisestä jo aikaa sitten, vaikka sen nimissä kerrotaan kauppojen jos ei jo tapahtuneen, viimeistään ensi viikolla tapahtuvan.

Kertokaahan arvon tietäjät @powerplaymaker ja @Cobol (?), Että onko TJn projektissa myös joku toinen / joitakin toisia merkittäviä rahoittajia, vai kaatuisiko koko projekti jenkkien mahdolliseen vetäytymiseen?

Lisäksi jenkeistä, että ovatko he sitoutuneet rahoittamaan Mestis-projektia vaikka Hartwallin kaupat ei (ennen ensi kautta tai sen aikana) toteutuisi? Vai onko heillä joku deadline mihin mennessä kauppojen kohtalo tulisi ratketa, tai muuten vetäytyvät projektista?
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
- Ottamalla JHC oy:n "velvoitteet" omalle kontolleen estettiin edellisen taustayhtiö konkurssi, joka olisi mitä ilmeisimmin vaikeuttanut Liigaan pääsyä, ehkä jopa estänyt sen. Tämä on hyvä periaate Liigalta, ettei kukaan voi tehdä kuten Dynamo Moskova teki ryssänmaalla. Edit: tähän sen verran, etten tarkalleen tiedä miten nämä järjestelyt tehtiin ja mihin liikkui rahaa ja kenelle jäi esim. työntekijöiden palkanmaskuvelvoitteet. Kurria dissattiin "ahneeksi rahastajaksi", mutta tästäkin kannattaa odottaa faktat ensin. Pienesti siis spekulaatiota mukana.

Itse veikkaan, että tästä ei tule koskaan mitään faktoja esiin ainakaan sillä tasolla, että joku virallisempi taho sitä kommentoisi. Ei ole ry:n eikä nykyisen-Jokerifirman etu, että tätä alettaisiin vatvomaan.

Joku syväkurkku toki voi sitä avata, mutta jää loppujen lopuksi huhu/spekulaatioasteelle, kun lähteen luotettavuus on mitä on.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kertokaahan arvon tietäjät @powerplaymaker ja @Cobol (?), Että onko TJn projektissa myös joku toinen / joitakin toisia merkittäviä rahoittajia, vai kaatuisiko koko projekti jenkkien mahdolliseen vetäytymiseen?

Lisäksi jenkeistä, että ovatko he sitoutuneet rahoittamaan Mestis-projektia vaikka Hartwallin kaupat ei (ennen ensi kautta tai sen aikana) toteutuisi? Vai onko heillä joku deadline mihin mennessä kauppojen kohtalo tulisi ratketa, tai muuten vetäytyvät projektista?

TJ:n projektissa on muita rahoittajia. Kannattaa huomata, että en kirjoittanut vetäytymisestä. Asia ei tässä vaiheessa etene, vaan ollaan odotustilassa, oli huhuni. Kyse on huhun mukaan siitä, saavatko oligarkit rahojaan mahdollisesti koskaan. Jos tähän suostuvat - mahdollisesti eivät saa - kauppa etenee.

Tämä asia on ollut esillä aiemmin myös mediassa ja kukaan ei ole sitä tyrmännyt. Täällä keskustelupalstalla on kerrottu, että huhu ei ole totta.
 
Smpö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Ei kai tuolle mitään estettä ole, sopimusvapaus ja niin edelleen. Tässähän varmaan vaan seuraisi se, että jos sarjapaikkaa ei tule eikä maksua suoriteta, niin luovutettu liiketoiminta ja muu palautuu takaisin JHC Oy:lle. Kauppa siis purkaantuisi.
Tämä olisi varmasti se huonoin lopputulos Jokereiden kannalta miten tässä saattaa käydä. Tosin jos molemminpuolista halua olisi, olisi kaupan purkamista edellyttävä klausuuli varmasti neuvoteltavissa
uudelleen niin että ehtoja muutettaisiin olennaisten päivämäärien osalta, niin ettei tuohon vielä ryhdyttäisi.
Olettaisin että Kurrilla ei ainakaan ole mitään haluja enää olla Jokereiden kanssa missään tekemisissä, ja
vaikka olisikin, on hän varmasti ymmärtänyt olevansa "persona non grata", ainakin toivon mukaan. Myöskään
logolla ja nimellä rahastaminen tuossa vaiheessa olisi varmasti jo hyvin paljon vaikeampaa, kuin aikaisemmassa tilanteessa, ja ilmeisesti myös velvoitteet Ry:tä kohtaan palautuisivat. Tosin jos mestispaikkaa ei irtoa, niin tarkoittaako tämä sitten lopullisesti Team Jokereiden hankkeen kaatumista, hyvin mahdollista tämäkin.

Ajatuksenani alunperin tuolla yrityskauppoihin liittyvällä kysymykselläni oli tuoda esille mahdollinen tapahtumakulku, jossa Joel Harkimo olisi tämän liiketoiminnan JHC Oy:ltä pystynyt lunastamaan niin,
ettei rahaa ole tosiasiassa liikkunut vielä mihinkään suuntaan. Termi "palstatotuus" on esiintynyt täällä
viime aikoina hyvinkin paljon, ja yksi niistä on ollut se, että Joel Harkimo olisi maksanut Kurrille isänsä
rahoilla. Vaikka tämä edelleen on mahdollista, on siihen kuitenkin vaihtoehtoja että näin ei ole, ja myöskään
rahaa ei välttämättä olisi vielä tarvittu "mysteerijenkeiltä" ainakaan tässä kohtaa.

Tietysti aina kaikesta toiminnasta on jonkinlaisia kuluja, ja myös tuo (ilmeisesti edelleen) lomautettuna oleva henkilöstö näyttelee tässä roolia kulujen suhteen, ainakin lomautusten päättyessä. Tämä ei ole kannanotto
Joel Harkimon puolesta tai vastaan, vaan spekulointia yhden pienen osan ympäriltä tätä helvetin sotkua.
Aika tulee näyttämään hänen todelliset motiivinsa, ja tuolloin ainakin itse hänet joko tuomitsen jyrkimmän
kautta tai sitten annan varauksellisen hyväksyntäni, ja tämä koskee oikeastaan koko Team Jokereita ja heidän projektiaan. Mielipiteeni on toisaalta vähäpätöinen, mutta siinä mielessä arvokas, että edustan varmasti
monellakin tavalla sitä "kannattajamassaa", joka hallin täyttää -tai sitten ei.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Suht uskomatonta, että täällä vielä keskustellaan Jollesta, person non grata. Yrittäkää nyt ymmärtää, että hän ei voi olla missään tekemisissä tulevaisuuden Jokereissa. Muuten kyllä odotan faniyhdistyksiltä täyttä ja selkeää selontekoa, jos/ja kun laiva ajaa karikolle. Ei selityksiä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mun on todella vaikea nähdä kuviota, jolla tässä joku pääsisi oikeasti rahastamaan. Paine on nimenomaan toiseen suuntaan. Jolle tuskin myy osakkeitaan, vaan annilla osakemäärä kasvaa ja osakeannin rahat menevät seuralle. Samalla Jollesta tukee automaattisesti pienosakas (riippuen tietysti osakeannin koosta).
Niin. Jos Jolle jää osakkaaksi tullee eteen auttamatta kysymys, että mistä J H on sen alkupääomansa saanut, jolla hallitsee tällä hetkellä 100% osakkeista? Tämä on tieto joka kiinnostaa aivan varmasti myös Mestistä.

Mutta vaikka eri mieltä ollaankin monesti niin avaa nyt hyvänen aika sen verran silmiä, että tässä sekin mahdollisuus on, että Harkimo(t) ovat oikeasti tässä rahastamassa. Siitä huolimatta, että paine olisi Jokereiden osalta mihin tahansa suuntaan. Ei tuo nyt todellakaan ole millään tavalla mistään kuusta haettu skenaario että J H(Hjalliksen myötävaikutuksella) olisi rahan paikan haistanut sillä, että Hjallis tuntee sekä venäläiset että potentiaalisen hallin ostajan ja tästä myös JH hyötyy taloudellisesti jos ja kun kaupat saadaan maaliin. Ei tarvita lainkaan foliohattua, ihan jokerilippis riittää.

Edit. Mitä tulee taloudelliseen vertailuun esim. NN/Selänne vs Joel Harkimo niin toisella näistä on itse tehtyä rahaa aikamoinen kasa ja toisella ei. Päivän päättelytehtävä, että kumpi on kumpi...Nyt sen enempää kummankaan rakkautta seuraan kyseenalaistamatta, ei Selänteen tätä operaatiota rahan vuoksi olisi tarvinnut tehdä, meanwhile JH:lla ei kassa ihan eläkkeelle asti taida vielä kantaa...
 
Viimeksi muokattu:

Pedrito

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suht uskomatonta, että täällä vielä keskustellaan Jollesta, person non grata. Yrittäkää nyt ymmärtää, että hän ei voi olla missään tekemisissä tulevaisuuden Jokereissa. Muuten kyllä odotan faniyhdistyksiltä täyttä ja selkeää selontekoa, jos/ja kun laiva ajaa karikolle. Ei selityksiä.
Yritän ymmärtää Jollen tulevia liikkeitä, mutta voitko perustella ja selittää miten tämä tapahtuu?

Edit: nevermind, meni "ei voi olla" ja "ei ole" täysin sekaisin
 
Viimeksi muokattu:

luukkumies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, maajoukkue , voima
U20 pelissä tänään 1197 katsojaa. Ihan uskomaton määrä. Jos maallikkona saan veikata, niin jokaisen liiga/mestis seuran talousvastaavat toivovat, että Jokerit suomen kiekkokartalle tiensä löytävät. Nimettömänä pysyvät liigajohtajat toki ovat erimieltä, mitä heillä omissa kanavissaan "pakotetaan" kertomaan. Mutta mitäs näistä. U20 yleisömäärä kertoo sen , että kaipaamme toisiamme. Uskon tulevaan. Menee siihen vuosi tai 10.
 
SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat

Upea katsojamäärä tosiaan. HIFK:n kotipelissä. Jokerien kotipeleissä tällä kaudella yhteensä (tilastopalvelussa ilmoitettujen lukujen mukaan) 1350 katsojaa. Seitsemässä ottelussa. Siis keskimäärin n. 192 katsojaa per ottelu. Mikä on sinällään jo huomattava parannus viime kauden runkosarjan katsojamääriin (856 kokonaisuudessa eli n. 66 per ottelu) Pitäisikö liiga-/mestisseurojen talousvastaavien katsella lisää näitä lukuja?
 
Sinua harmittaa , että peleissä käy yleisöä ?
 
Viimeksi muokattu:

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Sinua harmittaa , että peleissä käy yleisöä ?
Ei, päin vastoin. Mitä enemmän yleisöä peleissä, sen parempi. Joukkueesta riippumatta! 1197 katsojaa ottelussa on kunnioitettava määrä. Mutta ennenkuin aletaan odottamaan liiga-/mestisseurojen talousvastaavien alkavan huutamaan hoosiannaa Jokerien voitokkaan paluun kunniaksi olisi syytä kenties tosiaan katsoa tuon yhden ottelun katsojamäärää pidemmälle. Tuossa yhdessä ottelussa oli katsojia lähes sama määrä kuin Jokereiden alkukauden seitsemässä ottelussa yhteensä. Siis yhdessä ottelussa. Ei yhden ottelun katsojamäärän varaan voi alkaa laskemaan minkäänlaista yleisöboomia tulevalle kaudelle.

Mutta kyllähän tuo 1197 katsojaa on kenties positiivinen merkki potentiaalista. Jokereiden U20 kotipelien ilmoitetut katsojamäärät kauden seitsemässä ottelussa ovat olleet 110, 110, 310, 130, 200, 220 ja 270. Jos te nyt katsotte että tuo 1197 katsojaa HIFK-Jokerit ottelussa on merkki potentiaalista, buumista, niin näyttäkää se! Tuplatkaa nuo kotipelien katsojamäärät! Näyttäkää se potentiaali mikä tiedetään (kyllä, kaikki me, myös me "väärien" joukkueiden kannattajat sen tiedämme) Jokerikannattajissa olevan. Seuraava kotiottelu on 3.2. Pirkkolassa Kärppiä vastaan. Vetäkää katsomo täyteen! Näyttäkää niille! Näyttäkää meille! Näyttäkää itsellenne! Näyttäkää kaikille! Näyttäkää, että riippumatta siitä mitä mieltä olette jälleenrakennusprojektista, sen vetäjistä, siitä kenen pitäisi jälleenrakennusta johtaa (NN, TJ, ihan mikä vaan) te olette TE! Tuokaa se esille! Kiukutelkaa palstalla toisillenne ja muille niin paljon kuin sielu sietää. Mutta menkää silti katsomoon! Paiskatkaa siellä kättä! Huutakaa! Yhtenä joukkona! Yhtenä äänenä! Yhtenä!

Älkää odottako boomia! Tehkää se!
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kapaskat ja divari-kookoot.

Näin se meni. Jokereiden (ja myöhemmin Blues) poistuminen raivasi tilaa joukkuemäärän kasvulle. KalPasta en tiedä, mutta enpä usko että esim KooKoo on niitä, joilla löytyy suurin antipatia ja halu äänestää ”EI” Jokereiden paluulle: kannattaa soitella big fiven suuntaan ja kysellä kuulumisia fiiliksistä: Lukko, Kärpät, HIFK, Tappara ja Ilves

Mutta nyt onnea lisenssihakuun Jollen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mukavaa tosiaan että junnut ovat päässeet pelaamaan noinkin suurelle yleisömäärälle (1197) eilisessä pelissään.
Voiko tuosta lukemasta vetää sitten mitään isompia johtopäätöksiä mihinkään, onkin tarina toinen.

Sen verran vielä tähän "yleisömäärä-keskusteluun" lisäten että 747, 365, 812, 518, 488, 507, 509, 1418, 949 ja 344.
Tässä siis viimeisen kymmenen Mestis-pelin yleisömäärät ja kyllähän nämä lukemat kertovat aika lailla karusti missä mennään nyky-Mestiksessä.

Samaan aikaan länsinaapurissa Allsvenskan-peleissä noin 32 000 katsojaa samaan määrään (10 peliä).
Okei, myönnän että katsoja otanta on pieni ja vertaus muutenkin varmastikkin epäreilu, sillä Ruotsissahan divarikiekko on ammattilaisssarja ja Suomessa mennään hyvin pitkälle "rakkaudesta lajin"-mentaliteetilla.
Ja sitten vielä yksi ihan pieni yksityiskohta, Ruotsissa nousu pääsarjaan on pelaamalla ihan mahdollista (luit oikein).

Tämä sepustus ei tosiaan ihan kauheasti varsinaista aihetta ( Jokerit- suomalaisessa jääkiekkosarjassa kaud..) koske, mutta kyllä mä vaan kauheast ihmettelen, että kuka perkele tuohon Mestikseen viitsii/pystyy/kykenee kasaamaan salonkikelpoisen jengin (mahdollista) SM-liigaa ajatellen.
Voi perkele, kun pääsis jollain "aikakoneella" takas kauteen 88-89..
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä sepustus ei tosiaan ihan kauheasti varsinaista aihetta ( Jokerit- suomalaisessa jääkiekkosarjassa kaud..) koske, mutta kyllä mä vaan kauheast ihmettelen, että kuka perkele tuohon Mestikseen viitsii/pystyy/kykenee kasaamaan salonkikelpoisen jengin (mahdollista) SM-liigaa ajatellen.

Eräs ekonomistituttava arvioi, että Mestiksessä tulisi varautua kolmen kauden tappioihin keskiarvoa selvästi kalliimmalla joukkueella. Ensimmäiseen vuoteen voi tietenkin laittaa suurimmat paukut, mutta sitä hän piti virheenä. Liigaan nousu ei välttämättä nauti Liigassa tukea yhden kauden perusteella ilman poikkeuksellisen hyviä taustoja.

Rahaa ja hyviä suhteita Liigan päättäjiin ja erityisesti yhteistyökykyä hänen mukaansa tarvitaan. Eipä tuosta eri mieltä voi olla.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sen verran vielä tähän "yleisömäärä-keskusteluun" lisäten että 747, 365, 812, 518, 488, 507, 509, 1418, 949 ja 344.
Tässä siis viimeisen kymmenen Mestis-pelin yleisömäärät ja kyllähän nämä lukemat kertovat aika lailla karusti missä mennään nyky-Mestiksessä.

Samaan aikaan länsinaapurissa Allsvenskan-peleissä noin 32 000 katsojaa samaan määrään (10 peliä).
Okei, myönnän että katsoja otanta on pieni ja vertaus muutenkin varmastikkin epäreilu, sillä Ruotsissahan divarikiekko on ammattilaisssarja ja Suomessa mennään hyvin pitkälle "rakkaudesta lajin"-mentaliteetilla.
Ja sitten vielä yksi ihan pieni yksityiskohta, Ruotsissa nousu pääsarjaan on pelaamalla ihan mahdollista (luit oikein).

Tämä sepustus ei tosiaan ihan kauheasti varsinaista aihetta ( Jokerit- suomalaisessa jääkiekkosarjassa kaud..) koske, mutta kyllä mä vaan kauheast ihmettelen, että kuka perkele tuohon Mestikseen viitsii/pystyy/kykenee kasaamaan salonkikelpoisen jengin (mahdollista) SM-liigaa ajatellen.
Voi perkele, kun pääsis jollain "aikakoneella" takas kauteen 88-89..

Tämä on se iso kuva, johon Suomessa pitäisi vihdoin herätä. Ratkaisu on aivan todella simppeli: sarjat täysin auki, urheilullisin perustein. Kun sarjalla on katsojien mielessä joku merkitys, alkaa yksittäinenkin peli kiinnostamaan.

Ja kun kohta joku vääräleuka miettii pienimielisesti sitä, ettei syrjäseudun pikkupaikkakunnalla kuitenkaan voitaisi nousta, pitää asettua yksilön asemaan: kun Mestiksessä pelaavaa pikkuseuraa symppaava ihminen miettii mihin vapaa-aikaansa käyttää, hän tekee päätöksen siitä mikä on hänelle merkityksellisempää, esimerkiksi elokuvan katsominen vai jääkiekkopelin seuraaminen. Jos jääkiekkopeli on vain yksi peli muiden joukossa, ilman mitään suurempaa mihin se voi johtaa, miksi se kiinnostaisi? Se on sarjatasoon katsomatta se "tiistaisaipa", mutta edes ilman niitä pisteitä jotka "tiistaisaipasta" on saatavilla matkalla kohti kauden päässä häämöttävää palkintoa.

Ruotsissa on kautta historian tehty monissa asioissa fiksumpia päätöksiä kuin Suomessa. Siellä ei päästetty jengejä Venäjälle vaikka sielläkin paikalliset hjallikset haistoivat rahan, siellä ei missään vaiheessa suljettu sarjoja, vaikka sielläkin joukkueiden talous ei ollut aina niin justiinsa ja samat houkuttelevuusongelmat olivat läsnä kuin "maailman toiseksi parhaaksi" lätkäsarjaksi itsensä pöyhkeästi nimenneessä SM-liigassa.

Sarjat auki. Se ei ole oikotie mihinkään, mutta se on ensimmäinen ja tärkein askel siinä, että suomi-kiekko saadaan oikeasti uuteen lentoon (enkä puhu mistään yhdentekevistä maajoukkueturnauksista vaan aidosta, läpi kauden kestävistä kilpailuista).
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Positiivista tällä hetkellä, että siellä on arpa vetämässä. Eli pelit luultavasti jatkuu syksyllä. Negatiivista on, että tuskinpa Harkimoista on mahdollista päästä eroon. Eli tällä hetkellä "taistellaan" kuinka näkyvässä roolissa voivat olla. Jäänevät taustalle häärimään kaikissa tapauksissa. Raha on valtaa ja pystyvät junailemaan kuviot haluamallaan tavalla. Jopa niin, että näyttävät sieltä kadonneen, vaikka totuus olisi toinen. Eli ei tässä taida auttaa muu kuin sopeutua tilanteeseen.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Tämä on se iso kuva, johon Suomessa pitäisi vihdoin herätä. Ratkaisu on aivan todella simppeli: sarjat täysin auki, urheilullisin perustein. Kun sarjalla on katsojien mielessä joku merkitys, alkaa yksittäinenkin peli kiinnostamaan.
No, simppeli tuo ei ainakaan ole, ja väitän, ettei myöskään ratkaisu. Avoin sarja ja nousumahdollisuus ei ole mikään taikavarpu, joksi sitä jatkuvasti nostetaan, kun ei muitakaan syitä haluta nähdä. Viimeksi kun sarja oli auki, oli Ilves pahimmassa aallonpohjassaan, ja toistuvasti karsijan paikalla. Meillä oli mukana loppuunkulutettuja joukkueita, joskus junioreilla vahvistettuna, ja pelaajia, jotka laskivat päiviä kauden ja sopimuksensa loppuun päästäkseen pois joukkueesta. Silti Mestis-joukkueilla ei ollut mitään sanaa noissa peleissä.

Aina hävinneeltä puolelta löytyi selityksiä, kuten "Mestiksen playoffit olivat liian rasittavat" tai "Mestiksen mestaruutta juhlittiin jo, ja lataus katosi" tai "Miksi Liiga-joukkue saa kotiedun?". Kyse ei koskaan ollut mistään pienestä edusta. Oikeasti peleissä ainoa jännitysmomentti oli siinä, pystyttiinkö takkia avaamaan Ilveksen puolelta niin pahasti, että annetaan peli Mestis-joukkueelle. Jos noita ei katsonut, ei ymmärrä kuinka suuri ero resursseissa oli jo tuolloin Liigan ja Mestiksen välillä. Siitä ero on vain kasvanut. Tammisen Sportin ajoista ero on kasvanut massiivisesti, ja Sport maksoi yrityksensä hintaa pitkään.

Niitä tahoja, jotka haluavat ja pystyvät rahoittamaan Mestikseen joukkueen, joka oikeasti pystyy haastamaan edes Liigan heittopussin - ja Ilves oli tuolloin selkeästi huonompi kuin Liigan tämän hetken heikoimmat seurat - ei Suomessa ole juurikaan tai ollenkaan. Paitsi, että joukkueen pitää olla riittävän hyvä, sen pitää myös pystyä pitämään kiinni näistä riittävän hyvistä pelaajistaan, jotka haluaisivat varmasti mielummin pelata Liigaa jossain muualla kuin yrittää päästä Liigaan nykyisessä Mestis-joukkueessaan.

Isoin ero Ruotsiin on rahoituksessa. Ilman avointa Liigaa lisärahoitusta Mestikseen ei varmasti tule, mutta ei sitä Suomessa tullut riittävästi silloinkaan, kun Liiga oli auki. Pelkkä Liigan avaaminen ei muuta sarjojen välistä kilpailutilannetta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Eipä Mestiksen rahoitus heti taikaiskusta nousisi, jos sarja avattaisiin, mutta aivan varmasti pitkän päälle.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Silti Mestis-joukkueilla ei ollut mitään sanaa noissa peleissä.
Tästä päästään aasinsillalla aiheeseen, josta olen jo pariin kertaan kirjoittanutkin, että tämä Liigan asettama kriteeristö koskien sarjaan pääsemistä: urheilullinen ja taloudellinen menestyminen Mestiksessä on melko hirtehinen. Näillä kummallakaan kun ei ole mitään tekoa sen kanssa kuinka tällä organisaatiolla Liigassa menee. En sano, että itsellä olisi parempaa heittää tilalle, mutta ei sillä ole Liigan kanssa mitään tekemistä vaikka jyräät finaaleissa 3 kautta putkeen KeuPaa turpaan 3000 katsojan edessä. Aivan eri kisat on Liigassa kyseessä niin urheilullisesti kuin taloudellisesti.

Junioriputken merkityksen ymmärrän, samoin pelipaikan, talousalueen ja alkurahoituksen sekä liiketoimintasuunnitelman. Mutta en näitä kahta muuta historiaan peilaavaa isompaa topikkia, koska korrelaatiolle ei ole yhtään mitään takeita, kun Mestiksestä hypätään Liigaan.

Ennemmin tuntuu olevan vallalla ajatus siitä, että pitää ensin kyntää jokin ihme korpitaival alasarjoissa ennen kuin "ansaitsee" paikan.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät

Ymmärrän täysin ajatuksesi, mutta eikö koko suljettu sarja ollut Jokerien ja Hjalliksen idea vai onko muistini tosi väärin? Jos en ole väärässä niin tulisihan sitten elää omien ajatustensa mukaan`?. En pitäisi korpivaelluksena , että pelaa mestistä jos kuitenkaan ei ole edes joukkuetta olemassa tällä hetkellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös