Mainos

Jokeripakka kaudella 2010-2011 - Uusi aikakausi

  • 411 531
  • 780
Tila
Viestiketju on suljettu.

naapuri

Jäsen
Kahdeksan kiloa?!

Melko hurjalta kuullostaa jos Pulkkinen on tosiaan saanut kahdeksan kiloa lisää massaa kesän aikana. Ihan pelkällä raejuustolla ja tonnikalalla tuollaisia määriä ei kesässä saada. Pitäisiköhän Gallagherin ottaa hevoskuuri samaa settiä kuin Pulkkisen ja vetää vuosi Vantaalla? Jos ensi vuonna mies ei olisi koko ajan perseellään jään pinnassa...

Positiivista Pulkkisen pelissä oli se ettei laukaus ole kärsinyt voimareenistä tai luistelu ole muuttunut tönköksi. Aika moni junnu on joskus pilannut uransa kun on nostanut liikaa rautaa ja lopulta voimaa olisi vuoren siirtämiseen mutta tekua ei enää löydy. Edes sen vuoren siirtoon.
 
Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muistan kun aikoinaan Ilmari Selänne kehuskeli katsomossa, että poikansa on saanut kesällä 8kg pelkkää lihasta ;) Teemusta näköjään tehdään tosissaan seuraavaa Teemua.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Samaan kiinnitin huomiota Iltalehden haastattelussa. Lisäksi takana on keväällä tehty olkapää leikkaus eli massa on hankittu vieläkin lyhyemmässä ajassa.

Eräs jääkiekon parissa toimiva urheilulääkäri kertoi luennollaan, että urheilijan keho pystyy normaalisti kasvattamaan 1,5 - 2,5kg lihasta vuodessa. Syy tähän rajoitukseen oli luennon mukaan ihmisen hormoonituotanto eli kehon normaali testosteroidi tuotto ei anna rakennusmateriaalia tuon suurempaan lihastuotantoon. Ehkä Pulkkisella on myöhäinen murroikä tai sitten vaakalukemassa on hieman amerikanlisää.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ehkä Pulkkisella on myöhäinen murroikä tai sitten vaakalukemassa on hieman amerikanlisää.

Jokereille pitää tehdä doping-testit koko joukkueelle. Tuskin Pulkkinen on ainut, joka on nostanut massaansa noin paljon. Onhan se nyt perkule ihme juttu, heti kun tulee P-Amerikkalaista osaamista seuraan, niin aletaan tekemään vilunkipeliä ;) Eaves ja Keklu tuonut rahdin mukana jotain muutakin kuin tax-free ostoksia...
 
Huh, kahdeksan kiloa massaa? Toivottavasti tuosta edes muutama kilo olis lihasta. Ihmisen maksimihan on puurolla ja ruisleivällä jotain 0,5-1 kg lihasmassaa per kuukausi, joten jos ei Amerikan tuliaisilla ole treeniä tehostettu, niin pahasti rupeaa eturepulta kuulostamaan. :D

Noh, onneksi pelit kuitenkin sujui. Läpimurtoa odotellessa. Onkos kellään tietoa millon Eaves pelailis? Alottaako vasta liigapeleistä vai ottaako tuntumaa jo ET:ssä?
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Melko hurjalta kuullostaa jos Pulkkinen on tosiaan saanut kahdeksan kiloa lisää massaa kesän aikana. Ihan pelkällä raejuustolla ja tonnikalalla tuollaisia määriä ei kesässä saada. Pitäisiköhän Gallagherin ottaa hevoskuuri samaa settiä kuin Pulkkisen ja vetää vuosi Vantaalla? Jos ensi vuonna mies ei olisi koko ajan perseellään jään pinnassa...

Kahdeksan kiloa voipi olla hieman väritetty arvio, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä sitä massaa, nimenomaan lihasmassaa, tulee nopeasti oikealla harjoitusohjelmalla. Mave, syväkyykky oikeilla painoilla jne.

Pari treenipeliä olen nähnyt ja tuntuu, että aika monella Jokeripelaajalla on sama tilanne kuin Pulkkisella: Kesätreeni on ollut onnistunutta ja siksi luistin kulkee ihan eri malliin kuin vuosi sitten. Jääkiekossahan kaikki lähtee kuitenkin siitä luistelusta. Jos sulla ei kuntopohja ole kunnossa, niin ei silloin nykyliigassa pärjää. Toista se oli vielä pari vuosikymmentä sitten...

Huomenna taas hallille ihastelemaan Pulkkisen ja kumppanien meininkiä. Alkais jo se kausi!
 
Sambody

Jäsen
Noh, onneksi pelit kuitenkin sujui. Läpimurtoa odotellessa. Onkos kellään tietoa millon Eaves pelailis? Alottaako vasta liigapeleistä vai ottaako tuntumaa jo ET:ssä?

Varmaankin hyppää Ruotsin rundilla askiin. Kuitenkin on mahdollista, että jo perjantaina pelaa Tikkurilassa. Näin osasi kertoa Jokerit.com.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihmisen maksimihan on puurolla ja ruisleivällä jotain 0,5-1 kg lihasmassaa per kuukausi, joten jos ei Amerikan tuliaisilla ole treeniä tehostettu, niin pahasti rupeaa eturepulta kuulostamaan. :D

Ei siihen mitään Amerikan tuliaisia tarvitse, jotta saa sen 8 kiloa massaa kesän aikana. Ihan normaaleita lisäaineita (ei välttämättä tarvitse edes niitä, jos on kunnon harjoitusohjelma ja ruokavalio erittäin kurinalainen), joita lähes kaikki käyttävät.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

Hurjat saa kyllä olla ravintolisät, jos ottaa massaa 8kg (!!) kesän aikana, heh. Täysin lääketieteellisesti mahdotonta...tai siis riippuu tottakai missä muodossa nuo 8kg ovat tulleet. Kyllähän muuta kun lihasta pystyy kasaamaan, mutta kenen etu se taas sitten urheilussa on?
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Hurjat saa kyllä olla ravintolisät, jos ottaa massaa 8kg (!!) kesän aikana, heh. Täysin lääketieteellisesti mahdotonta...tai siis riippuu tottakai missä muodossa nuo 8kg ovat tulleet.

Eikö tuon ikäisellä "pojalla" lihasmassaa kasva vielä ihan luontaisestikin jonkin verran? Kukkakepistä mieheksi.

Jokereissa on taidettu jättää muutenkin pitkät lenkit pois ja keskitytty enemmän lajille tärkeiden ominaisuuksien kehittämiseen.

Muistan vielä muutaman vuoden takaa kun Metropolit kirosi alimpaan helvettiin Jortikan juoksulenkit.
 
Terveis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisiko mahdollista, että Pulkkinen oli leikkauksen jäljiltä niin sanotusti tavallista kevyemmässä kunnossa, ja tähän 8kg kuuluu myös kesän makkarat? ;p Jos poika ollut ennen niin sanotusti luuta ja nahkaa, niin ihan hyvää vaan tekee pari kiloa läskiäkin. ;)
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täysin lääketieteellisesti mahdotonta...tai siis riippuu tottakai missä muodossa nuo 8kg ovat tulleet.

Niin, no en usko, että tuosta 8 kilosta kaikki 8 kiloa olisi lihasta. Sanotaan, että 5-6 kiloa, joka on täysin mahdollista. Pari kiloa sitten sitä ei-niin-toivottua, mutta ei siitäkään haittaa ole, kunhan ei ole liikaa. Ja ei Pulkkisella sitä liikaa ole.
 
rey

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kyllä se 5-6 kiloa lihasta kesän aikana kyllä tuntuu aivan mahdottomalta. Realistinnen voisi olla 2-3 kg joka olisi silti helvetin kova suoritus. Oletan siis että douppeja ei ole käytetty.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Niin, no en usko, että tuosta 8 kilosta kaikki 8 kiloa olisi lihasta. Sanotaan, että 5-6 kiloa, joka on täysin mahdollista.

Huhti-touko-kesä-heinäkuu, kevyestihän tuossa ajassa ottaa massaa ton 8 kiloa, kun treenaa todella ajatellen sitä massanottoa. Tulee sivussa vähän läskiä mitä sitten.
Mutta aika helvetin iso MUTTA on siinä, jotta kai sitä tällaisen kiekkoilijan täytyisi siinä sivussa pitää huolta liikkuvuudesta ja kunnostakin. Kyllä siinä väkin motoriikka kärsii kun väitetyt kahdeksan kiloa lihasta isketään kroppaan lyhyessä ajassa.

Mutta jos tämä pitää paikkansa, kehottaisin Pulkkista ja hän treenaajiaan ottamaan yhteyttä kehonrakennuspiireihin. Vuodessa 24 kiloo massaa, liikkuvuudella ja hyvällä kunnolla, varo Cutler suomalaiset ovat perässäsi....
 
Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Pystyisikö joku postaamaan tänne vielä before ja after kuvat Pulkkisesta. Laittamaan pylväs tai ympyrädiagrammin lihas- ja rasvakudoksen muutoksista ja jos mitenkään mahdollista referoisi Tohtori Tolosen kirjasta "kaikki mitä olet aina halunnut tietää ihmisen anatomista" kaikki lihaskasvuun viittaavat osiot.

Minulle se on aivan sama vaikka se 8 kiloa olisi päähän noussutta kusta jos putki kulkee ja verkot on tötteröllä!
 
basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minulle se on aivan sama vaikka se 8 kiloa olisi päähän noussutta kusta jos putki kulkee ja verkot on tötteröllä!

Juuri näin. Lisäksi mm. jokerit.com ilmoittaa Pulkkisen (viime kauden) painoksi 78kg, kun taas eliteprospects 83kg. Jos se paino on ollut mm. rikkinäisestä olkapäästä ja puutteellisesta voimaharjoittelusta johtuen keväällä jossain 80kg:n tietämillä, niin ei se painon nostaminen nyt johonkin 86kg mikään mahdottomuus ole.

Mutta kuten sanottu ihan sama vaikka olisi läskiä 10kg jos putki liikkuu ja kentällä tapahtuu, kuten ilmeisesti eilen on asian laita ollut..
 
Filosofem

Jäsen
Muistan vielä muutaman vuoden takaa kun Metropolit kirosi alimpaan helvettiin Jortikan juoksulenkit.

Eihän tuo vielä mitään, mutta Jortsun jälkeen Wade "marathon" Immonen alkoi juoksuttamaan Lukkarilan peesaamana jengiä syyskuntoon...

Helvetin hyvä, että harjoitteluun on saatu järkeä kuin taikaiskusta!
 
Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Jatkoajastahan löytyy before kuva Teemu Pulkkisesta. After kuva on parin viikon takaiselta Rooman reissulta "Teemu Roomassa".

Se voi olla, että kaikkea ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti. Kuvista voi kuitenkin sen päätellä, että kehittymistä on tapahtunut.

Siis ei mitenkään voi pitää paikkansa toi kuva! Teemu sanoi ite haastiksessa että on ollu joukkkueen kanssa jäällä kolme viikkoa, niin mitenköhän se on voinu olla muka patsastelemassa Roomassa pari viikkoa sitten?
 
S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
En muista 30 vuoden ajalta tapausta, jossa yksittäinen pelaaja olisi mennyt yhden kesän aikana noin paljon eteenpäin.
Itse oon onnistunut siinä, tosin lihaksia en huomannut;-D

Jotenkin varautunut olo koko ajan. Niin pitkään ollaan pelattu alle resurssien. Hommassa tuntuu kerrankin olevan järkeä.
 
Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Jatkoajastahan löytyy before kuva Teemu Pulkkisesta. After kuva on parin viikon takaiselta Rooman reissulta "Teemu Roomassa".

Se voi olla, että kaikkea ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti. Kuvista voi kuitenkin sen päätellä, että kehittymistä on tapahtunut.

Vitun bozik. Savumuikut ja reissumiehet nenästä ja ruutu maidossa.
 
S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Muistan kun aikoinaan Ilmari Selänne kehuskeli katsomossa, että poikansa on saanut kesällä 8kg pelkkää lihasta ;) Teemusta näköjään tehdään tosissaan seuraavaa Teemua.

Joskus Teemu S:n uran alkuaikoina oli tie vienyt tyyliin joka treenien jälkeen snägärille, ainoastaan kasvattamaan massaa. Olisikohan ikää ollut 16-17? Jospa junior on kuunnellut senioria...
 
basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yllä oleva kuulostaa oikealta päätökseltä omien ja muitten kirjoittajien havaintojen perusteella. Turha roikottaa mukana, varsinkin kun oikealta ja vasemmalta pukkaa vauhko-olavia ja pulkkis-teemua vakuuttavammilla otteilla.

Täysi luotto johdon päätökseen tässä(kin) asiassa.

edit. Tässä vielä linkki jokerit.comin uutiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös