Jokerien valmennus 2012–2013: Lämsä, Valtonen, Virta & Ketterer

  • 420 601
  • 1 182

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Vähän täytyy olla erimieltä Hantan valmentamisesta. Peliä ei osattu ainakaan kolmessa matsissa tappaa selkeästä hallinnasta huolimatta. Hantta keskittyi aivan liikaa fläppitauluunsa, kun olisi pitänyt piiskata peaajia hoitamaan homma. Eilen ei huolestuttanut edes Tapparan pikamaali, kun näki miten valmennusjohto reagoi siihen. Tekstiä ja neuvoja tuli tuutin täydeltä. Kolmas väärä vaihto - jäähy tällä kaudella oli kyllä outo moka. Jokaisesta näistä vastustaja on rokottanut Jokereita. Ei hyvä.
 

Pande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Tuota Virran fläppitauluun keskittymistä sain todistaa Oulussa "aitiopaikalta", kun istuin heti Jokereiden penkin takana ekalla rivillä. Hän tuntui keskittyvän tauluun raapusteluun tosiaan lähes täysin ja muutenkin fiilis koko vaihtoaition osalta oli todella vaisu varsinkin 3.erässä, kun olisi pitänyt ottaa peli haltuun ja nousta tasoihin.

Tästäkin syystä oli hienoa huomata eilen, että penkin takana reagoitiin kesken pelin ketjumuutosten ja oikea-aikaisen aikalisän muodossa. Toivottavasti sama meno jatkuu tästäkin eteenpäin eikä mahdolliset jatkoseuraamukset poliisitutkinnan jälkeen muuta palettia ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noihin yllä oleviin kommentteihin puolustetaan nyt vielä vähän Hanttaa. Minusta pitää miettiä mihin paikkaan hän joutui. Hantta tuli Jokereihin apuvalmentajaksi ja hän on aivan huippu silloin, kun saa keskittyä siihen minkä parhaiten osaa. Ja se osaaminen on puolustuspäässä ja erikoistilanteissa.

Nythän ukko kuitenkin joutui kaiken hässäkän ja loukkaantumisten keskellä suoraan yksinvaltiaaksi, pelin johtajaksi ja loppujen lopuksi paljonko hän aidosti pystyi apulaisiinsa tukeutumaan. Olen täysin samaa mieltä siitä, että Hantta ei takuulla ole parhaimmillaan fläppitaulun kanssa ja peliä johtamassa. Tuohon hän kuitenkin joutui ja todellisen ammattilaisen tavoin teki kaikkensa eikä selitellyt. Jos Hantta olisi hoitanut hommansa päin seiniä ei joukkue pystyisi eilisen kaltaisiin suorituksiin. Hantta hoiti ison pomon hommansa VPK hengessä ja teki varsinaiselle valmennukselle paluun helpoksi.

Lämsälle tosiaan varaukseton tuki. Eilinen pelin johtaminen aikalisineen voidaan koulunumeroilla arvioida 10+.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Tuota Virran fläppitauluun keskittymistä sain todistaa Oulussa "aitiopaikalta", kun istuin heti Jokereiden penkin takana ekalla rivillä. Hän tuntui keskittyvän tauluun raapusteluun tosiaan lähes täysin ja muutenkin fiilis koko vaihtoaition osalta oli todella vaisu varsinkin 3.erässä, kun olisi pitänyt ottaa peli haltuun ja nousta tasoihin.

Fläppitaulun tuijottaminen on ollut Hantan tavaramerkki kaikissa alkukauden matseissa. Kun kaukalossa on liian jännää, niin katse vain tauluun :). Oli kyllä haastattelussakin helpottuneen oloinen torstaina, kun pääsi pois päävastuusta, mikä kertoo sekin paljon. Kuten sanoin, niin Hantta on Wade Immosen tyyliin valmennusapurina varmasti uskollinen sotilas ja pidetty mies, mutta päävalmentajuus ei vain sovi Virralle. Hyvä stunttaus kuitenkin häneltä ja eihän tuossa lopulta hullummin käynyt.

Tomek Valtonen on sitten aikalailla Hannu Powerin vastakohta:
Valtonen käski Teräväistä pelaamaan loppuun | SM-liiga | Iltalehti.fi
"Siinä laitettiin kiekkoa maalille. Näin, että se oli vapaana, niin kävin survaisemassa sen sisään. Tomekilta olen saanut käskyn, että aina pitää pelata tilanteet loppuun", Teräväinen kertasi illan tähtihetkeään.

Valtonen ja Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä palasivat toimitsijakieltojensa jälkeen takaisin vaihtopenkin taakse.

- "Hyvältä tuntui. He toivat jämäkkyyttä toimintaamme. Hyvin toimi homma ilman heitä, mutta kivahan se on pelata koutsien kanssa kuin ilman niitä", Teräväinen virnisti.

Valmentajat ohjasivat omiaan äänekkäästi läpi ottelun.

- "Tomekin luonteeseen kuuluu, että hän heittäytyy peliin täysillä. Valmentajat antavat suoran palautteen. He eivät tykkää, jos tulee virheitä".

Jokerien koutsitiimissa on mukavasti erilaisia ja toisia täydentäviä persoonia, Lämsän ollessa päästrategisti.
 

Pande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Noihin yllä oleviin kommentteihin puolustetaan nyt vielä vähän Hanttaa. Minusta pitää miettiä mihin paikkaan hän joutui. Hantta tuli Jokereihin apuvalmentajaksi ja hän on aivan huippu silloin, kun saa keskittyä siihen minkä parhaiten osaa. Ja se osaaminen on puolustuspäässä ja erikoistilanteissa.

Samaa mieltä tässä bozikin kanssa. Hantta hoiti todella vaikean tilanteen kaikesta huolimatta kohtuu hyvin ja HIFK-voitto oli hyvä lopetus tämän kertaiselle "päävalmentaja pestille". Omassa kommentissa tuossa yllä ihmettelin lähinnä Oulun pelin toimintaa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Oli kyllä haastattelussakin helpottuneen oloinen torstaina, kun pääsi pois päävastuusta, mikä kertoo sekin paljon. Hantta on Wade Immosen tyyliin valmennusapurina varmasti uskollinen sotilas ja pidetty mies, mutta päävalmentajuus ei vain sovi Virralle. Hyvä stunttaus kuitenkin häneltä ja eihän tuossa lopulta hullummin käynyt.

Virran haluttomuus/kyvyttömyys ykköskoutsiksi on julkinen salaisuus, jonka mm. Erkka Westerlund on kysyttäessä suoraan todennut (toki sisäsiistein sanakääntein:). Eikä siinä mitään, kun Virta itse tuntuu nykyisin asian tiedostavan ja viihtyvän omalla toimintatontillaan - jonka hoitaakin hyvin

Btw, ainakin täällä naurattanut kuriositeetti nosti myös miehen pisteitä SaiPa-matsin jälkeen. Kun kaikki toimittajat hyökkäsivät V. Filppulan kimppuun, Virta vilkaisi Tirkkosta: "Häivytään ny äkkiä, kun kerrankin päästään - ketään ei kiinnosta" tjsp ja molemmat alkoivat nauraa. Itseironia rules.

Jokerien koutsitiimissa on mukavasti erilaisia ja toisia täydentäviä persoonia, Lämsän ollessa päästrategisti.

No näin voi todella sanoa... Mutta iltalehtituubasta huolimatta ainakin Tampereella näytti, että Lämsä johtaa peliä huomattavasti aktiivisemmin ja Mr. Valtonen on se, joka pitää naamaansa pienemmällä ja pysyttelee omalla tontillaan. Kas kummaa, kuinkas nyt näin:).
 
Viimeksi muokattu:

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta iltalehtituubasta huolimatta ainakin Tampereella näytti, että Lämsä johtaa peliä huomattavasti aktiivisemmin ja Mr. Valtonen on se, joka pitää naamaansa pienemmällä ja pysyttelee omalla tontillaan. Kas kummaa, kuinkas nyt näin:).

Urholta peliä katsoessa Tomek näkyi huutamassa aitiossa lähes joka kerta kun sinne päin kamera eksyi, eli kyllä hänkin ääntä pitää. Eivät he nyt tietenkään samaan aikaan huuda välttämättä, sillä siinä menisi viesti vähän ehkä sekavaksi.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Urholta peliä katsoessa Tomek näkyi huutamassa aitiossa lähes joka kerta kun sinne päin kamera eksyi, eli kyllä hänkin ääntä pitää. Eivät he nyt tietenkään samaan aikaan huuda, siinä menisi viesti vähän ehkä sekavaksi.

Jep, kaikki on suhteellista:) eli totta kai Valtonen(kin) mölyää. Mutta mitä hommaa tuli paikan päällä tarkkailtua, marssijärjestyksessä näkyi ihan selvä siirtymä ja selvempi vastuunjako (lue: Valtonen pysyy omalla peluutustontillaan eikä juuri kommunikoi esim. tuomareille) alkukauden surullisenkuuluisiin säätöihin verrattuna. Muu toki olisikin tässä tilanteessa vähintään kummallista.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näin hyökkäysorientoitunutta ja hyvää syöttöpeliä pelannutta Jokereita ei ole nähty 15 vuoteen (Areenan aikana). Annan tästä kaiken kunnian Lämsälle ja uskon, että tässä on seuraava suomalainen huippuvalmentaja. Nyt Jokerit pelaa sitä peliä, mitä JYP on pelannut viime kausina eli systeemi on niin vahva, että kiekollisesti huonommatkin pelaajat näyttävät hyvältä. Westerlund loi systeemin, muttei saanut sitä toimimaan, koska lähti aina puolustus edellä ja pelkäsi maaleja. Nykyinen valmennus ei pelkää ja tuomitse virheitä, vaan kehottaa joukkueen tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja.

Lämsän voittoprosentti liigassa taitaa olla viiden pelin jälkeen 100?
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mulla on erittäin vahva kutina että lämsässä onnyt käsissä seuraava suomen huippu koutsi. On tehnyt kyllä tämän jätkän tyyli erittäin suuren vaikutuksen jokaisessa pelissä jossa on penkin takana vaikuttanut, ihan sieltä viime vuoden hifk sarjasta lähtien. Ei sekään että voittoja tulee vaan millä tyylillä, tämä valmentaja saa joukkueen pelaamaan uskomatonta hyökkäävää ja kiekollista lätkää! Jokerit on suomen kaunein ja mahtavin seura juuri tälläistä pelia haluan aina jokereilta nähdä eikä mitään kilpikonna roiskimis jyp paskaa!
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Mulla on erittäin vahva kutina että lämsässä onnyt käsissä seuraava suomen huippu koutsi.

Koutsaaminen on taktisuuden ja strategian(=suurten kuvioiden) lisäksi myös johtamista ja blatanttia käskemistä. Tässä mielessä Tomek Valtonen vaikuttaa täydelliseltä kumppanilta Lämsälle.

Väkisinkin kaksikosta tulee mieleen Westerlund & Summanen -duo. Sillä erolla, että Valtonen ei ole Summasen tyyliin maaninen kaikkiin asioihin sotkeutuja. Tomek on sopivasti tyhmempi, jos tajuatte mitä tarkoitan.
 

yyz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Team Korak, Tapanilan Erä
Tomek on sopivasti tyhmempi, jos tajuatte mitä tarkoitan.
Tämähän on lähes allekirjoituskamaa!

Mutta näinhän se on.
Erkka näki selvästi Lämsässä jotain, joka on nyt puhkeamassa kukkaan.
Uskon myös, että vuodet Erkan kakkosena on antanut Lämsälle aikaa kehitellä omia ajatuksiaan ja taktiikoitaan samalla, kun on ollut hyvässä opissa ja nähnyt mitkä mentorinsa metodit eivät kenties toimikaan tarpeeksi hyvin tai odotetulla tavalla.

Tomek taas on juuri "sopivasti tyhmempi"; vahvasti tunteella ja intuitiolla valmentava lätkäjätkä, joka osaa haistaa pelaajien tunne- ja vireystilat loisteliaasti. Hänessä on myös sopivasti v-mäisyyttä ja uskallusta sanoa asiat suoraan katsomatta ensin mitä pelipaidan selkämyksessä lukee.

Kaiken kaikkiaan erinomainen ja toisiaan hienosti täydentävä parivaljakko.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Koutsaaminen on taktisuuden ja strategian(=suurten kuvioiden) lisäksi myös johtamista ja käskemistä. Tässä mielessä Tomek Valtonen vaikuttaa täydelliseltä kumppanilta Lämsälle.

Väkisinkin kaksikosta tulee mieleen Westerlund & Summanen -duo. Sillä erolla, että Valtonen ei ole Summasen tyyliin maaninen kaikkiin asioihin sotkeutuja. Tomek on sopivasti tyhmempi, jos tajuatte mitä tarkoitan.

No tämä on helppo allekirj... anteeksi;). Mutta joo: kun nyt on silminnähden (tosin erittäin viime tipassa) tehty selväksi, mikä on marssijärjestys ja missä liekaköysi menee, Valtosen tapainen jätkä kyllä uskoo ja ymmärtää asian. Ja on omissa rajoissaan varmasti hyvä ja kehittyvä koutsi - kun vaan malttaa pysyä niissä rajoissa.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Erkka näki selvästi Lämsässä jotain, joka on nyt puhkeamassa kukkaan.

Kyllähän mm. Raimo Summanen on kehunut Lämsää todella paljon ja haukkunut tyylinsä mukaisesti Jaloset ja Westerlundit. Lämsä vaikuttaa Summasen ja Westerlundin tapaiselta valmentajalta; taktinen osaaminen huippuluokkaa, karismaattia löytyy ja osaa kuunnella pelaajia.

Voi sanoa, että sexy hockey Lämsä & Valtonen!
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Tänään peli muuttui valmennuksen suhteen heti, kun Pelsu teki maalin. Tomeki alkoi sotkea ketjuja koko ajan ja tulos olikin Pelsun hyväksi sen suhteen että saivat yhden pisteen.
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
No johan alkoi tulosta tulla kunhan valmentajakaksikko pääsi pois "vankilasta". Pientä hienoviritystä noissa jatkoaikavoitoissa, mutta yhtäkaikki tappiot loistavat poissaolollaan.

Tästä on hyvä jatkaa uuden sukupolven "W&S"-sydeemillä!
 

Remontoire

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Seitsemän peliä nyt menty Lämsän ja Valtosen johdolla, ja otettu 17 pistettä 21 mahdollisesta. Neljä 3 pisteen voittoa, kaksi 2 pisteen voittoa, ja yksi VL-tappio. Ei yhtään 0 pisteen matsia.

Vaikka kausi on vielä nuori, niin täytyy sanoa, että en olisi viime kauden jälkeen uskaltanut odottaa Lämsän aikakaudelta näin hyvää suorittamista. Karismaa ja ääntä näyttäisi vaihtoaitiossa riittävän. Mikä tärkeintä, itse peli on kuosissa, meillä on toimiva ja äärimmäisen viihdyttävä pelitapa, 2010-luvulle päivitetty Jokerikiekko.

Tämäniltainen 1-0 -puolustusvoitto Jypistä oli erityisen ilahduttava siksi, että Lämsä & Co olivat löytäneet lääkkeet viime keväänä meidät pudottaneeseen Jypin aktiiviseen karvauspeliin. Nyt pakkien kiekkorohkeus ja syöttövarmuus mahdollisti karvauksen alta karkuun pääsyn, ja leveä rintama keskialueen yli toi kiekon kerta toisensa jälkeen Jypin alueelle.

Varmasti huonompia jaksoja kauden aikana tulee, kun vastustajat oppivat Jokereiden pelisysteemin, ja silloin vasta se lopullinen taso mitataan. Ainakin tällä hetkellä minulla on aika vahva luotto Lämsän, Valtosen ja Virran reagointi- ja mukautumiskykyyn.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Vähän mietityttää, että onko pitkässä juoksussa järkeä peluuttaa näitä ykkösen jätkiä noinkin paljon? Jengissä on kuitenkin neljä hyvää ketjua, joten vähän ihmettelen näinkin räikeää peliaikojen eroa. Toki valittamista ei ole, kun voittoja tulee, mutta puhkiin peluuttamisen riski häilyy aika vahvana.
 

Sambody

Jäsen
Vähän mietityttää, että onko pitkässä juoksussa järkeä peluuttaa näitä ykkösen jätkiä noinkin paljon? Jengissä on kuitenkin neljä hyvää ketjua, joten vähän ihmettelen näinkin räikeää peliaikojen eroa. Toki valittamista ei ole, kun voittoja tulee, mutta puhkiin peluuttamisen riski häilyy aika vahvana.

Eipä sielä taida kuin Valle ja Karlsson vetää pelistä toiseen ihan jäätäviä minuutteja. Karlssonkin todella hyvänä luistelijana ja pelikäsitykseltään hyvänä pakkina kyllä jaksaa tuon kuorman kantaa todennäkösesti, mutta Vallen minuutit ovat kyllä aivan järkyttäviä hyökkääjälle. Täytyy vain toivoa, että valmennus tietää mitä tekee. Tasaisessa peluuttamisessa on toki puolensa, mutta kyllä nuo Ilarin ja Mosesin minuutit ovat yleensä peleissä varsin normaaleja selkeän ykköskentän minuutteja ja antaa äijjien pelata kerran homma toimii noin hienosti.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Vähän mietityttää, että onko pitkässä juoksussa järkeä peluuttaa näitä ykkösen jätkiä noinkin paljon? Jengissä on kuitenkin neljä hyvää ketjua, joten vähän ihmettelen näinkin räikeää peliaikojen eroa. Toki valittamista ei ole, kun voittoja tulee, mutta puhkiin peluuttamisen riski häilyy aika vahvana.

Itsekin kaipaisin hieman tasaisempaa peluuttamista. Ei siksi, etteivätkö nämä tähdet jaksaisi, vaan siksi, että muut jäävät vähän kylmiksi eikä heistä saada parasta irti.

Pelit ovat selvästä hallinnasta huolimatta tiukkoja, jolloin tietysti valmennuksella kiusaus kasvaa peluuttaa syömähampaita enemmän. Jos peli edes joskus ratkeaisi vaikkapa toisessa erässä, olen varma, että kärkipelaajien minuutit vähenisivät lopussa.
 

strapat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, TB, PattU, Jokerit
Vähän mietityttää, että onko pitkässä juoksussa järkeä peluuttaa näitä ykkösen jätkiä noinkin paljon? Jengissä on kuitenkin neljä hyvää ketjua, joten vähän ihmettelen näinkin räikeää peliaikojen eroa. Toki valittamista ei ole, kun voittoja tulee, mutta puhkiin peluuttamisen riski häilyy aika vahvana.

Ainakin tänään oli kokoonpanoon palaavia pelaajia joten niiden peliajat ei varmaan heti ole kovin korkealla, voi olla yks selittävä tekijä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Itsekin kaipaisin hieman tasaisempaa peluuttamista. Ei siksi, etteivätkö nämä tähdet jaksaisi, vaan siksi, että muut jäävät vähän kylmiksi eikä heistä saada parasta irti.

Pelit ovat selvästä hallinnasta huolimatta tiukkoja, jolloin tietysti valmennuksella kiusaus kasvaa peluuttaa syömähampaita enemmän. Jos peli edes joskus ratkeaisi vaikkapa toisessa erässä, olen varma, että kärkipelaajien minuutit vähenisivät lopussa.

Jotenkin uskoisin, että syömähampaiden ratkaisut terästyisivät, kun ei täytyisi vetää melkeinpä joka toista vaihtoa. Se on ikävä juttu, jos se työsulku sitten joskus päättyy ja pelutuus muuttuu totaallisesti niin hankala siihen ykköskentän tulosyksikköön on kenenkään Valtterin tilalle hypätä, kun on joutunut pelaamaan 12-15min peliaikoja matseissa. Jotenkin turhaan mennään yhden ketjun varassa, joka kyllä toimii, mutta mielummin näkisin kaksi kovaa hyökkäysketjua kuin tämän nykyisen yhden. Hardt ja Pulkkinen eivät 12 minsan peliajoilla ihmeitä saa aikaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tässä Vallen ja Erikin pelaamisessa voi olla kyse myös siitä että perinteisesti NHL-pelaajat vetää vähän kevyemmän kesän ja pelaavat itsensä huippu kuntoon. Tätä voidaan olla tekemässä myös nyt. Toisaalta NHL:ssä ei ole mikään ihme että huippupakit pelaa tuollaista reilua 25 minuuttia peliin. Hyökkääjälle Vallen peliajat on tosin isot, mutta jos katsotte Vallen pelaamista niin ei tuokaa liikaa hötkyile vaan koko ajan peli on järkevää.
 

kymppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo on suht ymmärrettävää, että kärkihyökkääjiä on kuormitettu runsaasti, kun ukkoa on ollut saikulla vaikka kuinka ja kolmos-neloskentät junnuja täynnä. Nyt kun vähitellen kovempaa ukkoa alkaa löytyä muistakin kentistä, luulisi peliaikojenkin tasaantuvan... ainakin vähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös