Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 542 300
  • 8 139

jeani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Iiron tyyliä kaipailen. Yhdessä-puhumiset on tällä kaudella ollut tyhjää huutelua.
No se on totta. Nuo ”Yhdessä” ovat todella muovisia. Sellaiset sanat pitää kummuta faneilta, yhteisöstä tai tekemisestä. Seuran suunnalta pelkkänä irrallisena sanottuna ne kuulostavat ”clap your hands” tai ”Go Caps Go” hallikuuluttajan avustamina -tyylisiltä. Eli juttua voidaan tehdä Yhdessä, mutta sillä kuka sen sanoi tai kirjoittaa on väliä, etenkin markkinointikamoihin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Jokerien yleisökeskiarvo runkosarjassa samaisessa Mestiksessä oli 4483. Playoffeissa se on toistaiseksi ollut 5603 - eli melkein 25%:n kasvu runkosarjaan. Nyt ollaan jäämässä johonkin tuohon välimaastoon, vaikka pelataan avausfinaalia.

Kyllä se syy tähän on markkinoinnin ja hinnoittelun yhdistelmässä. Jokerit ovat jostain syystä myös hoitaneet esimerkiksi lehdistösuhteita todella heikosti - en ole nähnyt missään mediassa yhtään ennakkoa tästä finaalisarjasta. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan faktana, että noihin asioihin voi seura vaikuttaa, eikä vain odottaa juttua tipahtavaksi lahjana. Kutsu avoimiin harjoituksiin, lupaus FIlppulan&RD:n haastattelusta jnejne. Nyt ei ole mitään.

Ainoa mitä toimistolla on tehty, on heitelty sitä samaa YHDESSÄ -fraasia automaattipostauksilla someen ja toivottu, että se tavoittaisi tarpeeksi ihmisiä. Heikkoa.

Omille HC-kannattajille (jotka sinänsä ovat tässä toissijainen ryhmä) on tarjottu yksi Forsblomin haastattelu ennakoksi. Se siitä.

E: Väkisin tulee mieleen, että tässä näkyy sen operatiivisen johtajan eli CEO:n puute. Saarni varmasti osaisi tuon pestin hoitaa, mutta hänellä tuskin aika siihen riittää täysipäiväisesti. Sen jälkeen tuossa organisaatioissa onkin jäljellä enää jiriveistoloita ja nakkimuusseja, joilla ei liike-elämästä mitään meriittejä ole.

Kyllä, nyt aletaan olla ongelman ytimessä. Hyvä viesti kaiken kaikkiaan, mutta nostona vielä tuo yhdessä-teema. Mielestäni se on täydellinen teema, enkä ainakaan itse keksisi parempaa. Mutta kyse onkin siitä, miten se on toteutettu. Ei se nyt vaan ihan oikeasti riitä, että johonkin markkinointiviestiin laitetaan vain laittamisen takia, että tehdään tästä yhdessä ikimuistoinen kevät. Pitäisihän se nyt edes auttavasti avata, että miten se tehdään ja mitä se tarkoittaa. Tuollaisenaan tuo on ihan yhtä tyhjänpäiväinen heitto vaikka kuin ”laitetaan yhdessä Suomi kuntoon”, eikä oteta kantaa, että kuka tekee ja mitä tavoitteeseen pääsemiseksi ja miksi.

Siis ihan oikeasti noin 30 sekunnin brainstormaamisellakin tällainen kaikkea muuta kuin markkinoinnin ammattilainenkin onnistui kehittelemään helpon ja varmasti paljon toimivamman konseptin tuohon sähköpostimalliin. ”Sloganin” yhteyteen upotus parin minuutin videoon, jossa on vaikka 4 tai 5 henkilöä, ensin erikseen ja lopussa yhdessä vaikka kättelemässä tai heittämässä yläfemmoja keskenään:

1. Kannattaja kertoo, mitä Jokerit seurana merkitsee, mitä peleissä käyminen ja yhteisön osana oleminen merkitsee, miksi siellä haluaa käydä, jne.

2. Nuori pelaaja (esim. koodinimi Onni) kertoo, mitä Jokerit seurana merkitsee, miltä kannattajien edessä pelaaminen tuntuu, miten kannattaminen vaikuttaa omaan pelaamiseen, miltä tuntuisi pelata Jokerit-paidassa liigaa jne.

3. Kokenut pelaaja (esim. koodinimi Valtteri) kertoisi samat asiat ja mitä hänelle merkitsee, että hän saa toimia tavoitteessa ikään kuin johtohahmona

4. RD kuvaa samat asiat valmennuksen näkökulmasta, heittää jonkun ristomaisen letkautuksen perään

5. Saarni kuvailee em. lisäksi konkreettisesti ja esimerkinomaisesti mitä seuralle oikeasti tarkoittaa, jos lipputuloja saadaan matsista X euroa versus X + Y euroa. Mitä niillä lisäeuroilla tehdään ja mitä niillä saadaan aikaan

Näihin puheenvuoroihin yhdistetty noita erittäin hienosti toteutettuja ”hypevideoita” matsitapahtumista. Tällaisella hyvin yksinkertaisella idealla oltaisiin jo oltu paljon syvemmällä ”Yhdessä”-teemassa, että tätä tehdään oikeasti yhdessä ja että kaikkia jokerihenkisiä tarvitaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Nyt markkinoinnissa on päädytty vetämään hyvin puolivillaisella ja kädenlämpöisellä mallilla lähinnä sieltä, mistä aita on matalin. Se näkyy nyt isosti kauden tärkeimmän hetken kynnyksellä.
 
DiMarcus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt markkinoinnissa on päädytty vetämään hyvin puolivillaisella ja kädenlämpöisellä mallilla lähinnä sieltä, mistä aita on matalin. Se näkyy nyt isosti kauden tärkeimmän hetken kynnyksellä.

Samaa mieltä koko viestistä.

Tiivistettynä meidän "markkinointi" on ollut sitä, että leikataan jokin tällainen hypepätkä, johon liitetään tekoälyjumputus taustalle ja kirjoitetaan "YHDESSÄ - TÄSTÄ LIPUT HALTUUN".

Kukahan tuolla jo ne aiemmin nostamani mediasuhteet hoitaa? On oikeasti aika erikoista, että Jokerit aloittaa tänään finaalisarjan ja en löydä yhden yhtä ennakkoa mistään. Tuohon voi seura vaikuttaa, ja nyt näyttää siltä, että tämä aspekti on laiminlyöty täysin.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Moni ajattelee toisin. Tänään alkava sarja on osa runkosarjaa. Ja siihen nähden yleisömäärät ovat olleet loistavia Mestiksen pudotuspeleissä. Lähes 6 000 katsojaa, joka on huippu!

Oikeat playoffit alkavat Liigan joukkuetta vastaan. Vähän sama oli muistaakseni meininki kun Jokerit edellisellä kerralla haki nousua Mestiksestä. Silloin oikeat pelit alkoivat Kärppiä vastaan. Ja se sarja pistettiin Oulussa pakettiin. Ehkä historia toistaa tavallaan itseään ja Mikkelissä Jokerien nousu varmistuu.
Pudotuspelien yleisökeskiarvo on minunkin mielestäni hyvä (toki lipun keskihintaa en tiedä), mutta miten yleisö jakautuu yksittäisiin otteluihin taas ei. Mieluummin 4500 puolivälierissä ja 6000 finaaleissa kuin toisin päin.

Tiedän että fokus on karsinnoissa ja olen kirjoittanut siitä (sekä Mestiksen kiinnostavuuden haasteista ylipäänsä) itsekin. Office sen sijaan on luottanut finaalien vetovoimaan ja nyt pelataan "finaalihinnoilla" ja pelkän uutiskirjespämmimarkkinoinnin voimin sarjaa, jota harva mieltää kauden huipennukseksi, ja se näkyy lehtereillä.

Voi kaiken lisäksi käydä niinkin, että Jukurit/Pelsut lataa 8-0 ekaan matsiin ja sitten karsinnoistakin tulee yhtäkkiä merkityksettömät ihmisten silmissä - tai mikä hienointa, karsintoihin meneekin IPK, ja sitten koko kausi onkin ollut pelkkää runkosarjaa.
 
jokerijunnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta -95
Samaa mieltä koko viestistä.

Tiivistettynä meidän "markkinointi" on ollut sitä, että leikataan jokin tällainen hypepätkä, johon liitetään tekoälyjumputus taustalle ja kirjoitetaan "YHDESSÄ - TÄSTÄ LIPUT HALTUUN".

Kukahan tuolla jo ne aiemmin nostamani mediasuhteet hoitaa? On oikeasti aika erikoista, että Jokerit aloittaa tänään finaalisarjan ja en löydä yhden yhtä ennakkoa mistään. Tuohon voi seura vaikuttaa, ja nyt näyttää siltä, että tämä aspekti on laiminlyöty täysin.
Kiteytetysti markkinointi on ollut täysin sielutonta ja mielikuvituksetonta. Kaikki julkaisut ovat käytännössä sellaisia, jotka oltaisiin voitu laittaa ajastuksella eetteriin viikko sitten. Missä on ns. build up? Ei kiinnosta pätkääkään uudelleenelää jotain Kiekko-Vantaa-sarjaa kyseisten klippien ja valokuvien kautta.

Tämä ”yhdessä” -pehmoilu vaikuttaa ensimmäiseltä idealta, jolla on päätetty mennä. Keihin tuolla pyritään vaikuttamaan? Heihin, jotka ostavat liput joka tapauksessa kaikkiin otteluihin? Tuo toimisi ehkä näiden markkinointiheebojen pienissä kotikylissä, mutta ei Stadissa.

Ulkomainoksissa olisi myös tekemistä. Epäedustavia pelaajakuvia, pieni Jokerilogo ja pieni fonttikoko. Jos alla oleva mainos tulisi vastaan kadulla, voisitko varmuudella sanoa, että tulisit huomaamaan sen mainostavan nimenomaan finaaliottelua?
 
Liitteet

  • IMG_1214.jpeg
    IMG_1214.jpeg
    1 017,3 KB · kertaa luettu: 125

Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiteytetysti markkinointi on ollut täysin sielutonta ja mielikuvituksetonta. Kaikki julkaisut ovat käytännössä sellaisia, jotka oltaisiin voitu laittaa ajastuksella eetteriin viikko sitten. Missä on ns. build up? Ei kiinnosta pätkääkään uudelleenelää jotain Kiekko-Vantaa-sarjaa kyseisten klippien ja valokuvien kautta.
Ristiriitainen viesti. Viikko sitten ei olisi ollut ajastuksella mahdollista laittaa Kiekko-Vantaa-sarjan koosteita koko ottelusarjan osalta mainokseksi. Sitä et kuitenkaan nytkään halua. Vaikea ymmärtää, mitä ajat takaa.
 
DiMarcus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös se niin ollut, että tämä porukka jätettiin tietoisesti ulos markkinoinnin coresta ja tällä perusteltiin myös sitä miksi Iiron lähtö oli jopa hyväksi.

Näinpä.

Olisi kyllä mielenkiinnosta nähdä se memo, jonka perusteella Iiron ulostaminen tehtiin ja annettiin markkinointi- ja viestintävastuu tällaiselle hassuttelijaporukalle. Ja myös sitten tämän Nakkimuussin business plan siitä, miten tätä markkinointia tehdään, millä mittareilla ja mitä tavoitellaan.
 
massaonvoimaa

Se vain on niin, että vaikka uutta navettaa alat rakentamaan niin ilman olemassa olevien lehmien ruokkimista jää se uusi navetta herkästi rakentamatta. Bostonin eläintarhasta terveisiä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiteytetysti markkinointi on ollut täysin sielutonta ja mielikuvituksetonta. Kaikki julkaisut ovat käytännössä sellaisia, jotka oltaisiin voitu laittaa ajastuksella eetteriin viikko sitten. Missä on ns. build up? Ei kiinnosta pätkääkään uudelleenelää jotain Kiekko-Vantaa-sarjaa kyseisten klippien ja valokuvien kautta.

Tämä ”yhdessä” -pehmoilu vaikuttaa ensimmäiseltä idealta, jolla on päätetty mennä. Keihin tuolla pyritään vaikuttamaan? Heihin, jotka ostavat liput joka tapauksessa kaikkiin otteluihin? Tuo toimisi ehkä näiden markkinointiheebojen pienissä kotikylissä, mutta ei Stadissa.

Ulkomainoksissa olisi myös tekemistä. Epäedustavia pelaajakuvia, pieni Jokerilogo ja pieni fonttikoko. Jos alla oleva mainos tulisi vastaan kadulla, voisitko varmuudella sanoa, että tulisit huomaamaan sen mainostavan nimenomaan finaaliottelua?
Nakkimuusi on reilun puolen vuoden aikana parantanut hurjasti, mutta juurikin "mä olen vaan töissä täällä"-meno paistaa markkinoinnista edelleen varsin usein. Jokereiden brändi on vahva ja moniulotteinen, mutta sitä ei edelleenkään kyetä hyödyntämään riittävästi.

Urheilu- ja tapahtumabisnes yleensä on globaali jättibisnes ja eri strategioita saada porukka ostamaan pääsylippuja on analysoitu ainakin vuosisadat. Jokereiden tämänhetkinen markkinointi alkaa olla jo "ihan ok"-tasolla, mutta huomioiden joukkueemme kilpailevan ihmisten vapaa-ajasta maamme ylivoimaisesti suurimmalla ja kilpailuimmalla markkina-alueella, parempaan on vain pystyttävä.

Mikä on paras tyyli ulkomainoksille? Ns. oikeaa vastausta tähän ei tietenkään voi löytää, mutta jo mainitsemasi jokerilogon pienuus on osunut, tai siis nimenomaan ei ole osunut silmään, kun mainoksia olen Steissillä nähnyt. Meillä on koko suomalaisen seuraurheilun hienoin ja myös tunnistettavin logo. Se pitäisi ehdottomasti nostaa isommin keskiöön. Se tyypillisin työmatkalainen ei välttämättä tunnista Filppulaa lukuun ottamatta ainuttakaan pelaajaa, mutta logon kyllä tunnistaa.

Jos jotain, niin Stanley Cup-voittaja, olympiavoittaja ja maailmanmestari Valtteri Filppulalla näitä pudotuspelejäkin tulisi ennen kaikkea pyrkiä markkinoimaan. Dösärit ja sporapysäkit vain "täyteen" "Steve Jobs"-tyylisiä kuvia kapteenistamme ja samanmoisen mainoksen voisi tehdä myös päävalmentaja Risto Dufvasta. Ns. household-nimi hänkin.
 
SalmiakApina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se tyypillisin työmatkalainen ei välttämättä tunnista Filppulaa lukuun ottamatta ainuttakaan pelaajaa, mutta logon kyllä tunnistaa.
Se tyypillinen työmatkalainen tuskin lähtee katsomaan Mestiksen ginaalia maantaina vaikka pelkkä mainos olisi isoa Jokeri-logoa ja Ginaali sanaa täynnä. Ikävä totuus on se, että vastustaja on täysin tuntematon niille jotka eivät tätä sarjaa ole seuranneet.
 
DiMarcus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se tyypillinen työmatkalainen tuskin lähtee katsomaan Mestiksen ginaalia maantaina vaikka pelkkä mainos olisi isoa Jokeri-logoa ja Ginaali sanaa täynnä. Ikävä totuus on se, että vastustaja on täysin tuntematon niille jotka eivät tätä sarjaa ole seuranneet.

Jos tilanne olisi tämä, niin Jokereiden ei kannattaisi käyttää mihinkään markkinointiin euroakaan. Samahan pätee oikeastaan kaikkeen muuhun maailman bisnekseen ja markkinointiin.

Onneksemme se todellisuus ei kuitenkaan tuota vastaa - eli jollain hinnoittelu-, mainos-, ja kiinnostuskombolla se prosentti X työmatkalaisista sinne hallille löytävät.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se tyypillinen työmatkalainen tuskin lähtee katsomaan Mestiksen ginaalia maantaina vaikka pelkkä mainos olisi isoa Jokeri-logoa ja Ginaali sanaa täynnä. Ikävä totuus on se, että vastustaja on täysin tuntematon niille jotka eivät tätä sarjaa ole seuranneet.
Vaikka "Mestis-realiteettiin" vetoaminen osaltaan vähän itseään toistava narratiivi onkin, tokihan asialla on merkitystä. Niin karua kuin se onkin, mielenkiintoista mm. nähdä, tulevatko esim. naapurin jullit keräämään selvästi suuremman yleisömäärän ylihuomenna ensimmäisessä Liigan puolivälieräottelussaan, mitä me Mestiksen finaaleissa.

Vieraskannattajien olematon määrä toki osaltaan laskee myös pudotuspelien yleisömääriä. Lieneenköhän tänään mestoilla sataakaan IPK-fania? Ehkä jokunen PK-seudulla asuva _KalPa-fani_ paikalla tsemppaamassa, mikä kertoo kyllä juuri karusta Mestis-realiteetista. Näivetetty sarja.
 
Jontte91

Jäsen
En löytänyt helposti ticketmasterin sivuilta tietoa niin osaako täällä joku kertoa, että pääseekö minkä ikäiset lapset ilmaiseksi peliin? Kiitos vastauksesta etukäteen!
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Onko näin aina? Mä olen aina ostanut liput ja kukaan ei ole asiasta maininnut etteivät lapset tarvitsisi lippuja.

Joo, mutta toki tuossa ilmaiseksi pääsemisessä on se, että istuvat tietty sylissä, jos vieressä ei satu paikkaa olemaan vapaana… lipun ostamalla varmistat lapselle oman paikan.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Yleinen käytäntö lähes kaikkien jengien matseissa on se että alle 7v ei tarvitse omaa lippua jos istuu vanhemman sylissä.
Ja jos hallissa on tilaa, niin kuin ilmeisesti tänään on, niin ei sitä alle 7v tule kukaan vanhemman syliin pakottamaan jos pikkumies tai -neiti pystyy istumaan omalla tuolilla.
 
Nortti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä sarja on nähty.
Kaikki kunnioitus Mestikselle, mutta vain 10 joukkuetta on tynkäsarja.
Liian usein peli samoja joukkueita vastaan, jotka eivät herätä tunteita juuri faneissakaan.Edes K-Vantaa tai TuTo viirit eivät heiluneet Nordiksella!
Halli täyttyy Liiga-seuroista ja niillä on niitä omiakin faneja, joista lähtee ääntä.
Nyt täytyy voittaa Mestis ja sitten Liigaan vaikka saranapuolelta sisään.
Sitten lähtee perus Penakin perheineen liikkeelle.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK vs SaiPa
  • 1.87
  • 4.05
  • 3.70
Ilves vs Tappara
  • 1.99
  • 3.95
  • 3.40
KalPa vs Ässät
  • 1.72
  • 4.45
  • 4.65
Lukko vs Sport
  • 1.58
  • 4.60
  • 5.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös