Jokerien yleisökeskiarvo runkosarjassa samaisessa Mestiksessä oli 4483. Playoffeissa se on toistaiseksi ollut 5603 - eli melkein 25%:n kasvu runkosarjaan. Nyt ollaan jäämässä johonkin tuohon välimaastoon, vaikka pelataan avausfinaalia.
Kyllä se syy tähän on markkinoinnin ja hinnoittelun yhdistelmässä. Jokerit ovat jostain syystä myös hoitaneet esimerkiksi lehdistösuhteita todella heikosti - en ole nähnyt missään mediassa yhtään ennakkoa tästä finaalisarjasta. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan faktana, että noihin asioihin voi seura vaikuttaa, eikä vain odottaa juttua tipahtavaksi lahjana. Kutsu avoimiin harjoituksiin, lupaus FIlppulan&RD:n haastattelusta jnejne. Nyt ei ole mitään.
Ainoa mitä toimistolla on tehty, on heitelty sitä samaa YHDESSÄ -fraasia automaattipostauksilla someen ja toivottu, että se tavoittaisi tarpeeksi ihmisiä. Heikkoa.
Omille HC-kannattajille (jotka sinänsä ovat tässä toissijainen ryhmä) on tarjottu yksi Forsblomin haastattelu ennakoksi. Se siitä.
E: Väkisin tulee mieleen, että tässä näkyy sen operatiivisen johtajan eli CEO:n puute. Saarni varmasti osaisi tuon pestin hoitaa, mutta hänellä tuskin aika siihen riittää täysipäiväisesti. Sen jälkeen tuossa organisaatioissa onkin jäljellä enää jiriveistoloita ja nakkimuusseja, joilla ei liike-elämästä mitään meriittejä ole.
Kyllä, nyt aletaan olla ongelman ytimessä. Hyvä viesti kaiken kaikkiaan, mutta nostona vielä tuo yhdessä-teema. Mielestäni se on täydellinen teema, enkä ainakaan itse keksisi parempaa. Mutta kyse onkin siitä, miten se on toteutettu. Ei se nyt vaan ihan oikeasti riitä, että johonkin markkinointiviestiin laitetaan vain laittamisen takia, että tehdään tästä yhdessä ikimuistoinen kevät. Pitäisihän se nyt edes auttavasti avata, että miten se tehdään ja mitä se tarkoittaa. Tuollaisenaan tuo on ihan yhtä tyhjänpäiväinen heitto vaikka kuin ”laitetaan yhdessä Suomi kuntoon”, eikä oteta kantaa, että kuka tekee ja mitä tavoitteeseen pääsemiseksi ja miksi.
Siis ihan oikeasti noin 30 sekunnin brainstormaamisellakin tällainen kaikkea muuta kuin markkinoinnin ammattilainenkin onnistui kehittelemään helpon ja varmasti paljon toimivamman konseptin tuohon sähköpostimalliin. ”Sloganin” yhteyteen upotus parin minuutin videoon, jossa on vaikka 4 tai 5 henkilöä, ensin erikseen ja lopussa yhdessä vaikka kättelemässä tai heittämässä yläfemmoja keskenään:
1. Kannattaja kertoo, mitä Jokerit seurana merkitsee, mitä peleissä käyminen ja yhteisön osana oleminen merkitsee, miksi siellä haluaa käydä, jne.
2. Nuori pelaaja (esim. koodinimi Onni) kertoo, mitä Jokerit seurana merkitsee, miltä kannattajien edessä pelaaminen tuntuu, miten kannattaminen vaikuttaa omaan pelaamiseen, miltä tuntuisi pelata Jokerit-paidassa liigaa jne.
3. Kokenut pelaaja (esim. koodinimi Valtteri) kertoisi samat asiat ja mitä hänelle merkitsee, että hän saa toimia tavoitteessa ikään kuin johtohahmona
4. RD kuvaa samat asiat valmennuksen näkökulmasta, heittää jonkun ristomaisen letkautuksen perään
5. Saarni kuvailee em. lisäksi konkreettisesti ja esimerkinomaisesti mitä seuralle oikeasti tarkoittaa, jos lipputuloja saadaan matsista X euroa versus X + Y euroa. Mitä niillä lisäeuroilla tehdään ja mitä niillä saadaan aikaan
Näihin puheenvuoroihin yhdistetty noita erittäin hienosti toteutettuja ”hypevideoita” matsitapahtumista. Tällaisella hyvin yksinkertaisella idealla oltaisiin jo oltu paljon syvemmällä ”Yhdessä”-teemassa, että tätä tehdään oikeasti yhdessä ja että kaikkia jokerihenkisiä tarvitaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Nyt markkinoinnissa on päädytty vetämään hyvin puolivillaisella ja kädenlämpöisellä mallilla lähinnä sieltä, mistä aita on matalin. Se näkyy nyt isosti kauden tärkeimmän hetken kynnyksellä.