Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 544 409
  • 8 155

Kebis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Lisäksi yhtiön edustaja osallistuu tietääkseni ns. Advisory Boardeihin säännöllisesti. Tähän mennessä en ainakaan itse ole saanut yhtiön kautta mitään tietoa mitä tuolla on puhuttu tai miten voisi vaikuttaa yhtiön osakkeenomistajana, mitä siellä meidän edustajamme puhuu.
Tähän olisi hyvä saada muutos ensi kaudella ja lienee paras ottaa asia esille seuraavassa vuosikokouksessa.

Korjaanpa itseäni saatuani asiasta lisätietoa.
Suoraan Jokerikannattajat Oy:stä ei istu kyseisessä pöydässä kukaan, vaan tähän kuuluu mm. muuten ydinfanitoiminnassa liittyviä henkilöitä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Perjantain peliin on nyt kaikki katsomolohkot auki, joskin toki paria alinta riviä yläkulmien paikoista ei ole laitettu myyntiin. Olisi kiva saada päivitystä lipunmyynnin tilanteeseen, onko vielä mennyt 6000 rikki? Lauantainahan ilmoitettiin, että lippuja oli myyty ”lähes 5000”.

K-Vantaan lauantaimatsissa yleisömäärä oli 7206 ja kaiken järjen mukaan tuo pitäisi kyllä rikkoa, tässä on kuitenkin vielä lähes kolme päivää aikaa peliin. Perjantai on muuten samalla kertaa viimeinen mahdollisuus rikkoa Mestiksen tämän kauden yleisöennätys. Jos ylipäätään Espoossa pelataan ja se jollain ihmeellä myytäisiin vieläpä täyteen, niin tuota K-Vantaan määrää enempää katsojia ei joka tapauksessa hallille mahdu. Olisihan se jotenkin hassua ja noloakin, jos kauden yleisöennätystä ei rikottaisi finaaleissa.
 
Koppipelaaja

Pahalta näyttää enkä ihmettele. Syksyllä Jokereiden puhuttiin pelaavan pitkää peliä lippuasioiden suhteen ja nyt tämä pitkä peli näyttää ylimielisen ahneelta perseennäytöltä tavallisia keskituloisia palkansaaja-kannattajia kohtaan, joka taatusti kostautuu nimenomaan siinä pitkässä pelissä.

Oi aikoja kun hifk-lisä oli 4 euroa..
 
SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
On kyllä suolaisen hintaisia liput alakatsomon sivuille. Kaverin kanssa samaan katsomoon meinasin ostaa lipun, mutta mieli muuttui, kun hinta näytti 69 euroa. Ja kyseessä ei ollut edes K-18 katsomo. Ihan niin paljoa en viitsi Mestis-pelistä maksaa.

"Vieraspäädystä" poistin nyt kuitenkin kolme lippua hintaan 28e/kpl. Vinkkinä siis vain muillekin, jos meinaatte alakatsomoon katsomaan.
 
Mesu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuopioon näyttäisi lippukauppa hieman jäähtyneen lauantaille. Tämä varmastikin on paljolti riippuvainen siitä miten sarja etenee ja miten tänään matsissa käy. Toki myös Kalpa aloittaa tänään pudotuspelikeväänsä kotona ja tässä suhteessa satunnaiskatsojille tietenkin Liiga > Mestis, kun maanantaina pelataan taas Kuopiossa.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti saavat hallin täyteen tuolla hinnoittelulla. Kassa kiittäisi!

Finaaleissa ja karsinnoissa tosin ylivoimaisesti tärkein prioriteetti pitäisi olla täysi halli ja sen kautta maksimaalinen tuki joukkueelle, jotta mahdollisuudet Liiganousulle olisivat paremmat. Lipputulojen maksimoimisella ei kuitenkaan paranneta yhtään tämän kevään Liiganousun mahdollisuuksia.
 
Panostaja

Raha on toki tärkeetä. Mutta olen kyllä samaa mieltä että tärkeämpää olisi täysi tupa. Nyt olisi voinut lukita alakatsomon vaikka 35€ ja sillä selvä. Pelien loppuunmyynti on mahdotonta. Myöhässä lippuja ostavat eivät ole yleensä niitä kovimpia faneja. Ja he jättää kyllä mestis pelin väliin jos hintaa alkaa olla yli 50€.
 
Tertsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lentolippujen suhteen ihmisille tulee maksoi mitä maksoi -tyyppisiä tilanteita, mutta Mestiksen finaalit eivät tosiaan ole tuulareille tällainen pakko. Eli paikat jäävät myymättä, paitsi ehkä karsintojen seiskapelissä tai vastaavassa. Toki sata tyhjää kallista penkkiä ei olisi kummoinen ongelma, jos halli muuten olisi täynnä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun omiin mielenkiintoihin ei ole niin kuulunut hallin pohjakartan tsekkailu ja eri hintatyyppien stalkkarointi,
niin en osaa yhdellä silmäyksellä sanoa, miten suuri osuus näistä paljon puhutuista ja arvostelua saaneista kalliimmista lipuista on myymättä perjantain matsiin?
Kun omiin silmiin näyttäis alakatsomot olevan aika loppuun myytyjä, hajapaikkoja siellä täällä,
Yläkulmat lähinnä myymättä. Ei kai ne niitä kuudenkympin paikkoja ole?
 
DiMarcus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä perjantain lipunmyynti on nyt tosiaan hyvällä tasolla ja aivan varmasti myös tuotto on maksimoitu. Vielä yksi sysäys siihen tulee, jos ja kun tänään kairataan voitto.

Se on tunnelman kannalta aivan se ja sama, onko ylänurkissa porukkaa vai ei.
 
Nortti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuli ostettua lippu F5 8 riviltä.
Ei tainnut montaa jäädä sinne.
Ei aivan piippuhyllyllä.
Edellisessä IPK/Loiri tribuutissa olin F5 12 eli ylimmällä rivillä.
Pakko oli ostaa kun vaimo käski lopettaa jahkailun hinnasta(37).
Kerranhan tässä eletään tätä kevään kiekkokiimaa!
 
Janecky91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juu nyt kannattaa ostaa lippu, sillä ei tarvii kauhea ennustaja olla että kauden paras tunnelma!!! Kauden ennätysyleisö ja perjantai-ilta!!! Saattaa olla että virsi #29 kajahtaa ja lujaa!!!
 
Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Edit: gmailin kääntäjä jostain syystä sekoili Jokerien viestin kanssa:

”Kausikorttilaisena saat lunastaa itsellesi paikan päällä myös Espoossa pelattaviin otteluihin. Kausikortit eivät salliaan toimi Espoon Metro Areena, vaan kausikorttienalla pitää erikseen lunastaa sin lippu. Voit lähettää sinulle linkin, jonka kautta voita paikkasi otteluun. Linkin takaa löydät kausikorttilaisille varatut paikat omasta hintakategoriastasi. Huom. pelaamme Espoossa kaksi ottelua, tulee molempiin lunastaa erikseen oma lippunsa.
 
Viimeksi muokattu:

harryy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Helsinki
Mitä vittua Jokerit?

”Kausikorttilaisena saat lunastaa itsellesi paikan päällä myös Espoossa pelattaviin otteluihin. Kausikortit eivät salliaan toimi Espoon Metro Areena, vaan kausikorttienalla pitää erikseen lunastaa sin lippu. Voit lähettää sinulle linkin, jonka kautta voita paikkasi otteluun. Linkin takaa löydät kausikorttilaisille varatut paikat omasta hintakategoriastasi. Huom. pelaamme Espoossa kaksi ottelua, tulee molempiin lunastaa erikseen oma lippunsa.
Niin että haluavat tarjota mahdollisuuden vaikuttaa paikanvalintaan. Mitä vikaa?
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niin että haluavat tarjota mahdollisuuden vaikuttaa paikanvalintaan. Mitä vikaa?
Se että tuonne kusiseen Espooseen pitäisi tarjota vastaava paikka eikä jotain saatanan kilpajuoksua kuka saa varatuksi parhaat paikat. VMP.
 
Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Onko tuo viesti kännissä kirjoitettu, vai miksi se on niin vaikeaselkoinen? Koko sähköpostiviesti ihan sitä itseään.
Kyllä mun postissa on ainakin ihan selkosuomea.

Kausikorttilaisena saat lunastaa itsellesi paikan myös Espoossa pelattaviin otteluihin. Kausikortit eivät sellaisenaan toimi Espoon Metro Areenalla, vaan kausikorttilaisten pitää erikseen lunastaa sinne lippu. Lähetämme sinulle sähköpostitse linkin, jonka kautta voit varata paikkasi otteluun. Linkin takaa löydät kausikorttilaisille varatut paikat omasta hintakategoriastasi. Huom. mikäli pelaamme Espoossa kaksi ottelua, tulee molempiin lunastaa erikseen oma lippunsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös