Mainos

Jokerien mediaketju

  • 2 389 445
  • 10 025

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tosiaan ihmeellistä että aikuinen ihminen, kuten Petri Seppä sortui kirjoittamaan juttunsa menneestä ajasta nykyisen tiedon kurkistusikkunasta käsin. Tarkoitan, että harvoin näkee keneltäkään - toimittajalta varsinkaan - noin banaalia ajatusta, kuin tuossa kolumnissa: Steve Moses hurmasi yleisön rikkomalla KHL:n maaliennätyksen, kun taas tämän vuoden kaksi pohjoisamerikkalaista ovat täysiä arpoja. Huoh.

- Olkoonkin että Moseksen KHL-potentiaalista oli olemassa viitteitä hyvän laukauksen ja taitavan luistelun muodossa, kukaan ei voinut tietää minkälaisen kauden Moses Jokereiden debyyttikaudella pelaisi. On silkkaa jälkiviisastelua höpöttää muuta.

- Tällä kaudella Jokereissa pelaa pienikokoinen oikealta ampuva jenkki, joka on osoittanut vaarallisuutensa KHL:n ulkopuolella, mutta jollain lailla tilanne on olevinaan erilainen kuin kahdella edelliskaudella, jolloin Jokereissa pelasi pienikokoinen oikealta ampuva jenkki, joka oli osoittanut vaarallisuutensa KHL:n ulkopuolella.

Upposikohan Petri Sepän logiikka itse asiassa edes Petri Seppään?
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kannattaako tässä kohtaa muistuttaa, että Mossella vika kausi liigassa meni suoraan sanottuna huonosti? Ekasta kaudesta reipas ½ meni hyvin ja sitten iski väsy. Mossen läpilyönti ole kaikkea muuta kuin varmaa koheloon siirryttäessä. Maalikuninkuutta ennustavia olisi oikeasti katsottu pitkään.
 

lempoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, AS Roma
Alas on näissäkin tultu mielestäni, mainosten sanoma aivan kadoksissa ainakin omaan silmään.
Tähän sama. Yksi mainos tullut nähtyä, jossa kädellään viittova Jalonen ja teksti YES. Yes? Saattaa siinä muutakin olla, mutta ainakaan autoa ajaessa ei kerennyt erottamaan.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Twitterissä nämä kaikki mainokset lienee nähtävissä. Ei voi muuta sanoa kuin, että nyt on kyllä epäonnistuttu niin monella tasolla ettei edes tiedä mistä aloittaisin. Jos mainos pitkän linjan fanina ei aiheuta muuta kuin huvittuneisuutta ja myötähäpeää, niin huonosti on onnistuttu. Sikäli jos se ei nimenomaan ollut tarkoitus. Ja jos oli niin sitten ymmärrän vielä vähemmän. Nyt äkkiä mainokset pois jakelusta ja uutta tilalle.

TV-spotit on KHL-aikana sen sijaan ollut mielestäni hyviä. Tällä hetkellä odotan uutta kauhunsekaisin tunnelmin.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan kun mainostettaisiin jotan "Yes" nimisen poikabändin keikkaa tms. Ja somessakin käytetään sydänhymiöitä päivityksissä. Teinityttöjen kosintavuosi selkeästi menossa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Aivan kun mainostettaisiin jotan "Yes" nimisen poikabändin keikkaa tms. Ja somessakin käytetään sydänhymiöitä päivityksissä. Teinityttöjen kosintavuosi selkeästi menossa.
Yes on progressiivista rockia soittava yhtye, joka perustettiin Lontoossa 1968
Ehkä kosiskellaan sittenkin vähän kokeneemman kaartin rokkifaneja :D Ei vaan, muutaman mainoksen eilen nähneenä voin kyllä yhtyä näihin mielipiteisiin, että nyt on kyllä menty ojaan ja pahasti. Harvinaisen kehno idea, eivätkä nämä mainokset kerro juuri mitään...
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan kun mainostettaisiin jotan "Yes" nimisen poikabändin keikkaa tms. Ja somessakin käytetään sydänhymiöitä päivityksissä. Teinityttöjen kosintavuosi selkeästi menossa.

Todellakin. Reginilläkään ei ole päällään kuin nahkarotsi niin että napa pilkottaa. Ja tuo "YES" on kyllä universumin huonoin ja laiskin sisältö viestiin. Todella heikko esitys.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Halutaan profiloitua jeesjees-joukkueeksi nyt kun on muututtu jo Helsingin Jokereista koko Suomen Jokereiksi? Toisaalta eikö se aika hyvin kuvaa Jokereitten roolia sarjassa? Pieni marionetti isossa näytelmässä.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hei, mikä teitä vaivaa kundit, hei! Se on YES! YES? YES!! Ja kaikki muistaa laittaa kimalletta hiuksiin ekaan kotimatsiin, niin ollaan nättinä <3 <3
 

hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Oon ilmeisesti vähemmistössä, mutta jostain syystä mä diggaan tosta poikabändikampanjasta. Ei toki liity lätkään juuri mitenkään, mutta mun mielestä hauska ajatus ja varsin laadukas toteutus. Ei tää oo niin vakavaa hei!
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oon ilmeisesti vähemmistössä, mutta jostain syystä mä diggaan tosta poikabändikampanjasta. Ei toki liity lätkään juuri mitenkään, mutta mun mielestä hauska ajatus ja varsin laadukas toteutus. Ei tää oo niin vakavaa hei!

Joo, ei minuakaan haittaa, mutta mä olenkin Teemu ja Keke -sukupolvea.
 

Ushuaia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mukavaa, että markkinoidaan vaihteeksi myös pelaajien treenatuilla vatsalihaksilla tanssityttöjen pikkuhamosten sijaan. Matseissa kun käy muitakin kuin miehiä... Noh, varmaan ne pikkuhamoset taas ilmestyvät jossain vaiheessa.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä tämän kauden hitiksi muodostuukin Minä-Me-Jokerit huudon luonnollisena jatkeena JEES-JEES-JOKERIT läpsyttimien tahdittamana. Markkinointiosasto kyllä ampui taas kovilla, mutta täysin metsään ilman mitään tähtäintä.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuleeko naapurista sitten kohta kampanja ja siinä "NO"?

Kyllä itsekin katsoin aamulla että eivät henkilökohtaisesti uponneet noi uudet mainokset. Mietin, että kai siinä halutaan hallille niitä "ei hc kiekkofaneja" jotka innostuisivat näistä komeista kiekkoilevista nuorista... ;=D
 

Gemondo

Jäsen
Markkinointiosasto kyllä ampui taas kovilla, mutta täysin metsään ilman mitään tähtäintä.

Mä ainakin näen ihan selvän kohdeyleisön tälle kampanjalle, ja niille se saattaa osua suoraan ylänurkkaan. Tähtäin ei vain ole nyt kenessäkään meissä jotka tänne Jatkoaikaan kirjoittelee.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huudellaan vähän vieraisiin pöytiin, että omaan silmään Jokerien katumainokset koko KHL-ajan ovat olleet aivan käsittämättömiä, rumia, paskoja, tyylittömiä, eivätkä ne edes ole näyttäneet Jokerien vaan KHL:n mainoksilta. Tänä aamuna näin metroasemalla tuollaisen Yes-taulun ja oma reaktio oli epäuskoinen "ei hyvää päivää, voi niitä raukkoja, sääliksi käy" päänpudistelu.

Vrt. siis noihin liiga-aikojen Minä/Me/Jokerit-mainoksiin tai silmää iskeviin Jarkko Ruudun naamatauluihin, jotka aiheuttivat IFK-kannattajassa suunnatonta vitutusta ja ärsytystä ja olivat juuri ärsyttävän narrimaisia - pirun hyviä ja oikealla lailla jokerihenkisiä mainoksia siis. Alas on tultu ja lujaa.

Ja joo, totta munassa teitä on ikävä. Tulisitte jo takaisin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hartwall Areenan kyljessä on iso mainos jossa lukee "YES WE ARE BACK". Se, miksi tuosta on päätetty eristää omilleen tuo "YES" eikä "WE ARE BACK" (joka sekin olisi varsin kökkö), on varsin omituista.
 

Jeffrey

Jäsen
Onhan tuo sinällään ihan osuva kampania, että ilmeisesti siitä on yritetty saada kesäinen/alkusyksyinen ja sitä kautta herätellä aikaiseen kauden aloitukseen?

Tuon "yes" ideaa onkin sitten vähän hankalampi arvuutella. Onko siitä tosiaan haluttu jotain poikabändin nimeä jäljitellä? Eikös kuitenkin tässäkin We Are Back olisi toiminut paremmin?

Noh, mainostajalla on ollut oma visionsa, ja sitä ymmärtämättömänä en halua kampanjaa liikaa arvostella. Hyvä ja hauska juttu, että esillä ollaan. Eiköhän noiden mainoksien kohderyhmä ole jokin aivan muu kuin me jatkoaikalaiset?
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Alkoi kyllä hymyilyttää, kun sateen keskellä tuijottelin Reginin napaa bussipysäkillä. Jos ei muu, niin mainostoimiston aivoitukset.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huikea suoritus kyllä: Muutamassa vuodessa Helsingin Jokereista koko Suomen JeesJees-Jokereiksi, jossa ainoa Jokeri istuu poppareilla katsomossa. Mitä seuraavaksi? Valavuori mukaan ja muutaman kauden jälkeen lappu luukulle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös