Jokereiden pudotuspelit KHL:ssä keväällä 2016

  • 98 483
  • 529

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kolmas erä oli kotiyleisöltä hyvä ja heti nähtiin suosiollisempaa tuomaritoimintaa, sitä samaa mistä muut joukkueet nauttivat kotona. Ei se lipun heiluttelu, hoilottelu ja pomppiminen mitään auta, vaan yleisön reagointi pitää olla aggressiivista.

Westerlundinkin mielestä ottelun jälkeisessä haastattelussa tunnetasolla jäi joukkueelta uupumaan. Se on kyllä ihan helvetin pitkä ja paksu miinus myös valmennusjohdon suuntaan, ei vittu voi olla playoff ottelussa tollasta velttoa ja epävarmaa toimintaa. Ihan kuin pelattaisiin jotain elokuun valmistelevia.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit paukutti kaksi maalia 2 ekan min aikana (tai 2.01 meni toiseen), mutta ainakin mun telkkarissa Torpedo tyhjeni isoon jäähyyn + ehkä parhaan pelaajansa + päävalmentajan ulosajoon ja usko voittoon hupeni. Voi olla niinkin, että samoin olisi käynyt kakkosen kanssa, mutta epäilen ettei yhtä totaalisesti koska Jokerien tasoitettua peliä olisi jatkettu 5vs5 eikä 5vs4 ja Torpedon Mr Daugavins ja päävalmentaja Skruda olisivat olleet mukana.

Tuomarivirhe ja tällä kertaa Jokerien eduksi.

Meinasit varmaan, että 3-2- maalin jälkeen?

44:54 Sergiyenko 2min
45:39 Daugavins 5min

46:50 Larsen 2-2 yv2
47:40 Lajunen 3-2 yv

Vaikka Daugavins olisi saanut vain sen 2 minuuttia, niin Jokerit olisi joka tapauksessa jatkanut ylivoimalla myös tasoitusmaalin jälkeen. Ainostaan se olisi muuttunut, että Lajusen 3-2- maali olisi tullut sekunti Daugavinsin jäähyn päättymisen jälkeen. Lisäksi nyt Torpedo joutui pelaamaan alivoimalla vielä 2:59 johtomaalin jälkeenkin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Meinasit varmaan, että 3-2- maalin jälkeen?

Jep, virhe minun. Silti tärkeä pelaaja + valmentaja loppuottelun ulos, joskin valmentajahan tiensä valitsi hyvin erkkamaisesti... @Palokan Keisari voi olla hänkin oikeassa. Itse näin kuitenkin toisin. Kevyt tuuppaus, josta laitaan + filmiä jolla vastustajalle ulosajo - ja sitten itse pelaamaan. Sellainen 2 min rike näissä otteluissa ja voin kuvitella paskamyrskyn määrää, jos olisi toiseen suuntaan tuomittu vastaavasta.
 

chubster

Jäsen
Laitetaan pari kommenttia ulkopulisen silmin kun tullut kaksi ekaa pof peliä paikanpäältä nähtyä erinäisten sattumusten myötä!

Sarja nyt siis tasan, mutta silti itsellä maku että Jokerit ollut enemmän pulassa tähän saakka. Vieläkä joukkue jäissä vai mistä alisuorittaminen johtuu? Toki en nyt mitään varsinaista analyysiä osaa vastustajan tasostakaan tehdä kum joukkueessa pelaa se 2-3 pelaajaa, josta on kuullut ja loput ovat täysin tuntematonta sakkia.

Zherdevin maalintekokyky on ollut hienoa seurattavaa ja ainakin omasta mielestä aina vaarallinen kiekon saatuaan. Ekassa pelissä jokereiden puolustaminen oli ajoittain muutenkin melko kamala, toiseen peliin parantunut. Joensuu pelaa voimahyökkääjän rooliaan hyvin kyllä, vaikka tuntuukin ottavan todella iidioottijäähyjä hyökkäyahyökkäyspäässä.

Melko vajaa halli on ollut ekat pelit, puitteisiin nähden siis, ja tunnelmakin sen myötä vähän vaisu läpsyttimineen. Eilisessä matsissa toki kotiyleisö heräsi kolmannessa erässä antamaan hyvää painetta, johon lopulta tuomarit tarttuikin.

Jotenkin myös tuntunut melko valjulta pelaaminen, tunnetta pitäisi Jokereiden kaivaa esiin enemmän. Välillä tuntuu että hiihdellään vähän jopa puolivaloilla.

Sitteb pakko vähä ihmetellä muuten areenan käytöstä, ekassa pelissä kaveri sai lämärin päähän, tippui jäihinja dumari oli heti laittanu pelin poikki kun näki suoraan että laukaus tuli kypärään. Yleisö buuaa kun kaveri vetää happea ja poistuu vaihtoaitioon. Eilen vastaava tilanne kun Jokeri antoi hienon ja kovan takauksen, kaveri jäi keräämään happea ja yleisö se vaan buua. En ihan tätä ymmärrä.

Eilisen pelin kolmas erä oli selkeästi tähän asti viihdyttävin ja hetkellisesti tuntui jo että pelissä on panosta kun yleisö syttyi. tähä toki vaikutti se, että tuomareilta lähti homma käsistä ja sen jälkeen vastustajan koutsilta joka vaikutti kohtuu huumoriäijältä, nolo temppu tältä rybyltä. Ilman sarvia ja hampaita on kyllä todettava että jos tilanne olis menny toisinpäin niin varmasti olisi Jokerifaneilla aika paljon pahaa mieltä ja koettua vääryyttä. Ja syystäkin, koska olihan tuo 5min aikamoinen vitsi. Tällä kertaa ei ainakaan ollut rybydumarit vastustajan puolella! Tilanteesta vielä sen verran, että mitä nyt Kozunia nähny niin voisi kuvitella, että joa tilanteessa olisi ollut kuka tahansa muu pelaaja niin ei olisi köynyt mitään. Sikäli vähän ymmärrän oksennusvalmentajan sukelluseleitä. Joku Kozunia enemmän seurannut voi korjata, mutta kovasti tuntui joka tilanteessa olevan tämä mies perseellään ja useampaan kertaan maalin edessä mm. nappasi vastustajan mailaa kainaloon jonka jälkeen heittäytt perseelleen. minun mielestä melkoista kalassa käyntiä tollanen. Ja tietty hyvä, ettei mies loukkaantunut, mutta on se silti aina vähän kyseenalaista jos ensin makoilee toiselle vitosen ja sit painelee pyörittämään yvtä. Mutta se siitä.

Uskon, että mikäli Jokerit vähän heräilee niin jatkoon menee. Vastustaja vaikuttaa olevan vähä liikaa muutaman yksilön varassa.

Hyvää kevättä narrileiriin!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Joku Kozunia enemmän seurannut voi korjata, mutta kovasti tuntui joka tilanteessa olevan tämä mies perseellään ja useampaan kertaan maalin edessä mm. nappasi vastustajan mailaa kainaloon jonka jälkeen heittäytt perseelleen.
Mä olen nähnyt yhtä runkosarjamatsia ja ekaa pleijarimatsia lukuunottamatta jokaisen KHL-pelin Kozunilta, enkä heti kyllä näkisi miestä minään kalastelijana. Pikemminkin sanoisin, että Kozun on näyttänyt usein turhautuneelta, kun tuomari on antanut mennä läpi sellaisia häneen kohdistuneita otteita, jotka tämä itse on nähnyt rikkeinä. Voihan olla, että nyt kun näissä kahdessa matsissa on ilmeisimmin ollut (ainakin jälkimmäisessä) asenteessa vikaa, että Kozunilla se on ilmentynyt jäähyjen kalasteluna noissa tilanteissa. Toivottavasti se laitataklaustilanne heilautti Jokereiden asennetta. Joka tapauksessa olen melko varma, ettei se tilanne ollut mitään erityisempää "myyntiä". Muistutti tilanteena aika paljon Liiga-derbyn Järventie-Moses-tilannetta sillä erolla, että Nordiksella oli tuolloin betonilaidat joten Moses loukkaantui...

Mitä tuohon buuaamiseen tulee, niin aika outoa, jos sitä todellakin osoitetaan. Sen ymmärrän, että sen niljakkeen näyttäminen jumbolla herättää kovankin vihellyskonsertin. Itse en tosiaan paikalla ollut (enkä ole ikinä loukkaantuneelle buuannut vaan aina taputtanut), mutta kuulin paikalla olleelta kaverilta, että Jaffalassa ja etenkin Eteläpäädyssä on tällä hetkellä todella voimakas anti-Venäjä-mieliala. Tämä johtuu tietysti siitä rikollissuvun bisnesnulikka Ryssä Rottanbergistä. Eli sinänsä ei ihme että siellä vituttaa, jos kohta loukkaantuneeseen sitä ei saisikaan kohdistaa.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Höpöjä. Skudra vie Erkan pelikirjaa kun pässiä narussa ja Jokerit ovat täysin neuvottomia keskialueen ylityksen kanssa. Siinä ei asenteet auta kun Torpedo lukee Jokereita tällä hetkellä kuin avointa kirjaa ja on käytännössä pystynyt eliminoimaan meidän oman pelaamisemme ihan täysin. Kulmapelien kautta saadaan luotua jotain silloin kun sinne päästään, mutta käytännössä ei oikein päästä kuin kovalla riskillä, ja niistä riskeistä Torpedo löi esim. siinä game 1:ssa sen 20:ntä maalipaikkaa..
Jos ei jotain uutta keksitä nopeasti, niin Torpedo panee meidät lauluun. Tänään kävi tsägä.

Mä en ole yhtään vakuuttunut siitä, että Sukdra veisi tällä hetkellä Erkan pelikirjaa kuin pässiä narussa. Ensiksi pitäisi nähdä Jokereiden pelaavan kurinalaisesti ja hyvällä asenteella Erkan pelikirjan mukaisesti ennen kuin kyseistä arviota voi tehdä. Jokerit eivät ole pelanneet oman pelikirjansa mukaisesti tässä sarjassa vielä juuri ollenkaan, muutamaa hetkellistä poikkeusta lukuunottamatta. Peli on ollut lähinnä yksilöiden kuritonta ryntäilyä ja kiirehtimistä. En usko, että Erkan pelikirjan mukaisesti esimerkiksi jokaisen pelaajan pitäisi hitaassa hyökkäykseenlähdössä lähteä sinkoilemaan täysin eri vauhdilla ja ajoituksella vailla todellista päämäärää. Torpedo pelaa taas hyvin todella kurinalaista peliä, joka luonnollisesti saa Jokereiden yksilötekemisen näyttämään joltain aladivarijoukkueelta. Tämän kauden aikana on kuitenkin nähty Jokereilta niin paljon täysin päinvastaista ja kurinalaistakin peliä, joka nyt on loistanut poissaolollaan, joten siksi Erkan ja Skudran pelikirjojen vertaaminen näiden kahden pelin perusteella on melko turhaa. Siitä taas Erkalle iso miinus, ettei ole saanut motivoitua joukkuettaan pelaamaan kurinalaisesti suunnitellun pelisysteemin mukaisesti.

Kun Jokerit alkaa pelaamaan kurinalaisesti omaa peliään omalla tasollaan, en usko Torpedosta olevan vastusta tässä sarjassa. Tämä kaikki mitenkään Torpedoa vähättelemättä. Ovat pelanneet hyvin kaksi peliä ja olleet selvästi niskan päällä. Ja tulevat menemään ilman muuta jatkoon, mikäli Jokereiden puolella ei tapahdu isoa asennekorjausta. Asennekorjauksella en taas tarkoita pelkästään veren maku suussa päätöntä luistelua ympäri kenttää vaan nimenomaan kurinalaisuutta noudattaa pelikirjaa ja joukkueena pelaamista. Sen lisäksi toki monella myös ihan henkilökohtaisessa motivaatiossa ja asenteessa paljon parantamisen varaan, kuten esimerkiksi eilen niin hyvin esimerkiksi otetulla Kennedyllä. Tähän mennessä Jokereilla on ollut vain pieni kourallinen pelaajia kentällä kenestä näkee pitkälle, että voitto kiinnostaa.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Eteläpäädyssä on tällä hetkellä todella voimakas anti-Venäjä-mieliala. Tämä johtuu tietysti siitä rikollissuvun bisnesnulikka Ryssä Rottanbergistä. Eli sinänsä ei ihme että siellä vituttaa, jos kohta loukkaantuneeseen sitä ei saisikaan kohdistaa.
Tää on aika totta. Ja sitten ekan matsin filmaus vissiin vieläkin vähän vituttaa.
 

jokeri91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leijonat, suomalaiset NHL:ssä
Tää on aika totta. Ja sitten ekan matsin filmaus vissiin vieläkin vähän vituttaa.

Joo kyllä ton ensimmäisen matsin feikin jälkeen itsellä herää jokaisessa tilanteessa epäilys loukkaantumisen todellisuudesta. Tästä liigasta tuntuu löytyvän noita päätään piteleviä rottia ja ihmeparantujia. Vähän jopa toivon Kozunin syöttäneen omaa lääkettä vastustajalle. Vastustajan kunnioittamiseen pätee mielestäni vastavuoroisuus.

En kuitenkaan pyri buuaamalla epäurheilulliseen käytökseen, vaan vaikuttamaan tuomareihin. Uskon kotiyleisön paineen vaikutukseen tuomioiden jaossa. Lisäksi päädystä tilanteet näkee usein niin huonosti, ettei mielestäni voi jättää epäselvissä tapauksissa painetta tuomareille antamatta. Hidastuksen (mikäli sellainen saadaan) jälkeen tuo on jo myöhäistä.

Vastaavasti eilinen maalivahdin loukkaantuminen oli aivan selvä tapaus ja annoin aploodit pelaajan noustessa. Tosin tuossakin tilanteessa osa päädystä buuasi, jota ihmettelen suuresti.

Edit. Rike korjattu loukkaantumiseksi
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitteb pakko vähä ihmetellä muuten areenan käytöstä, ekassa pelissä kaveri sai lämärin päähän, tippui jäihinja dumari oli heti laittanu pelin poikki kun näki suoraan että laukaus tuli kypärään. Yleisö buuaa kun kaveri vetää happea ja poistuu vaihtoaitioon. Eilen vastaava tilanne kun Jokeri antoi hienon ja kovan takauksen, kaveri jäi keräämään happea ja yleisö se vaan buua. En ihan tätä ymmärrä.

Ilman sarvia ja hampaita on kyllä todettava että jos tilanne olis menny toisinpäin niin varmasti olisi Jokerifaneilla aika paljon pahaa mieltä ja koettua vääryyttä. Ja syystäkin, koska olihan tuo 5min aikamoinen vitsi. Tällä kertaa ei ainakaan ollut rybydumarit vastustajan puolella! Tilanteesta vielä sen verran, että mitä nyt Kozunia nähny niin voisi kuvitella, että joa tilanteessa olisi ollut kuka tahansa muu pelaaja niin ei olisi köynyt mitään. Sikäli vähän ymmärrän oksennusvalmentajan sukelluseleitä. Joku Kozunia enemmän seurannut voi korjata, mutta kovasti tuntui joka tilanteessa olevan tämä mies perseellään ja useampaan kertaan maalin edessä mm. nappasi vastustajan mailaa kainaloon jonka jälkeen heittäytt perseelleen. minun mielestä melkoista kalassa käyntiä tollanen. Ja tietty hyvä, ettei mies loukkaantunut, mutta on se silti aina vähän kyseenalaista jos ensin makoilee toiselle vitosen ja sit painelee pyörittämään yvtä. Mutta se siitä.

Kuten joku jo mainisikin, ekassa pelin ratkaisuhetkillä tapahtui tilanne jossa Torpedon pelaaja menee matalaksi kun näkee että Joensuu tulee antamaan taklausta. Noh, taklaushan ei edes silti osu päähän ainakaan kunnolla, mutta pelkurikyykyt vetänyt kaveri jää kuolemaan kentälle, jäähy kuulutetaan ja kaveri virkoaa täysiin voimiinsa ja heti ensitöikseen päättää Eteläpäädyn edessä kääntyä taputtamaan heille. Palasi hetkenpäästä kentälle syöttämään kuudennen maalin tyhjiin, joten kyseessä selkeä filmi ja varsin epäurheilijamaisella tavalla kääntyi vielä vittuilemaan buuavalle yleisölle, jolle filmi ei mennyt heti alkuunkaan läpi.

Sunnuntaina joku kaveri sai kiekon päähänsä. Jokereilla oli hyvä myllytys Torpedopäässä ja kas kummaa venäläinen kaatuu dramaattisesti jään pintaan. Aluksi näytti että saattoi jopa oikeasti sattua, mutta heti kun tuomari vihelsi pelin katki niin kaverihan nousi aika vaivattomasti ylös. Hyvä pyöritys oltiin saatu katki hetkeksi.

Eihän eilen mm. buuattu kun kaverin veska sai jonkun tällin ja vähän aikaa puhalteli, kaikki näki että Kozun / vastustajan pakki lensi aika kovaa päin oikeasti. Sai aplodit kun pystyi jatkamaan peliä.

Sallisen totaalisen puhdaus taklaus näytti livenäkin heti alkuun puhtaalta, joten yleisöllä varmaan sunnuntain filmit mielessä, tilanne näytti kieltämättä siltä että jälleen jäädään kalastelemaan penaltya.

Kerrotko mitä Kozun olisi voinut tehdä tilanteessa toisin kuin paiskautua holtittomasti laitaa päin? Näkee joo että kaveri on tulossa, mutta irti laidasta olevana on paha ruveta puolustautumaan jos saa poikkarin selkään. Joku Joensuuhan ei toki olisi noin lentänyt tuosta, mutta koolleen Kozun ei voi mitään. Järjetön ja vaarallinen rike Daugavinsilta, noissa voi käydä huonosti kun rikotulla ei ole muuta tehtävissä kuin yrittää saada käsillä otettua laitaa vastaan. Tossa sitä aikaa ei hirveästi ollut.

Vastustajan valmentaja on tässä parin kauden aikana antanut itsestään kuvan varsin räjähdysherkkänä kaverina, jonka järjenjuoksu tunnekuohuissa ei vaikuta järin nopealta aina. Naurettava ajatuskin että Kozun olisi hypännyt tilanteessa. Toki jäi sinne makoilemaan ja osaltaan vaikutti siihen että tuomareilla oli pokkaa viheltää femma, tosin sääntöjen mukaanhan se olisi pitänyt viheltää vaikka Kozun olisi samalla sekunnilla noussut ylös.

Ollaan niin monta kertaa oltu ottavana osapuolena tuomarityöskentelyssä ja katseltu aika monesti venäläisten filmejä ja juuri sitä kuinka palaavat sitten pyörittämään YV:tä hetken päästä tai kentälle juhlimaan voittoa tv-kameroiden edessä. Sikälimikäli koen että ollaan edes vähän saatu "oikeutta" takaisin. Toisaalta, tuosta olisi mun mielestä kuulunut tolla femma siitä huolimatta sattuuko Kozunia vai ei. Niin vaarallinen ja jollainlailla raukkamainen poikkari.
 
Viimeksi muokattu:

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Täällä yksi palstajumala höpisee jostain tuomarivirheestä, missähän sellainen tapahtui eilen. Olikohan se virhe siinä, että hyväksyttiin hemmetinmoinen mailan käyttö vastustajan kroppaan? Jos Kozunin telomisesta tullut 5minuuttinen oli tuomarivirhe, niin kannattaa tarkistuttaa sääntötuntemuksensa.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Kozunin tilanteessa tuomarit tekivät virheen siinä että muuttivat näkemystään palaverin päätteeksi. Kun kumpikaan tuomareista ei nostanut kättään jäähyn merkiksi poikkarista, ei linjureiden kanssa pidettävän palaverin päätteeksi voi antaa 2min jäähyä. Vaihtoehdoiksi jää 5min tai ei jäähyä, ja tällä kertaa tuomarit valitsivat 5min. Vaikea kuvitella että linjurit olisivat tuohon tuoneet jotain sellaista mikä jäi päätuomareilta näkemättä, joten linjakkaampi päätös olisi ollut ei jäähyä.

Entinen sääntö siitä että loukkaantumisen tullessa annetaan automaattinen 5min jos rike on 2min arvoinen, ei ole enää voimassa. Nykyään tuomari voi käyttää harkintaa. Suurin virhe tapahtui siinä että kumpikaan tuomareista (ainakin toisen tehtävä on seurata kiekollista pelaajaa) ei nähnyt tuota poikkaria/laitataklausta 2min arvoisena. Kahlitsivat sitä myöten itsensä vaikeaan paikkaan kun Kozun näytti loukkaantuneen, ja paine teki tehtävänsä. Voi olla että vieraissa ei olisi annettu jäähyä.

Ymmärrän kyllä miten vierailijat kävivät kuumana. Ensin pelaaja huutaa tuskissaan ja tekee kuolemaa, talutetaan reporankana pois jäältä ja ihmeparantumisen myötä tulee pyörittämään sitä ylivoimaa. Värilasit pois ja kuvitelkaa sama toisin päin, siinä olisi voimasanoja kyllä käytetty foorumiviesteissä.
 

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Sen verran pitää pakittaa, että Kozunin tilanteessa tapahtui tosiaan tuomarivirhe. Virhe oli siinä, että tuomari, joka seurasi tilannetta melko lähietäisyydeltä, ei nostanut kättään jäähyn merkiksi. Se oli se ainoa virhe ja mulla on lasit päässä, mitkä helpottavat tilanteen näkemisessä suht lähietäisyydeltä. Jokainen saa kelata tapahtumia kentällä hidastuksina vaikka sata kertaa, tuomari tekee ratkaisun kentällä n. sekunnin sisällä tapahtumasta, yleensä, eikä kelaile sitä videolta. Selkeä tuomarivirhe tosiaan.
 
Täällä yksi palstajumala höpisee jostain tuomarivirheestä, missähän sellainen tapahtui eilen. Olikohan se virhe siinä, että hyväksyttiin hemmetinmoinen mailan käyttö vastustajan kroppaan? Jos Kozunin telomisesta tullut 5minuuttinen oli tuomarivirhe, niin kannattaa tarkistuttaa sääntötuntemuksensa.
Nyt kun tuota jälkikäteen videolta katselee niin ei tuosta saa millään vitosen arvoista tuuppausta. Pikkunen tuuppaus jossa kyllä Kozun kaatuu aika helposti. Jos tuo jäähy tulisi torstain pelissä toisin päin niin olisi kiva nähdä millaista tekstiä porukalta silloin tulisi.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ymmärrän kyllä miten vierailijat kävivät kuumana. Ensin pelaaja huutaa tuskissaan ja tekee kuolemaa, talutetaan reporankana pois jäältä ja ihmeparantumisen myötä tulee pyörittämään sitä ylivoimaa. Värilasit pois ja kuvitelkaa sama toisin päin, siinä olisi voimasanoja kyllä käytetty foorumiviesteissä.
Vähän on värikynää tässäkin. Kozun ei kylläkään tehnyt mitään kuolemaa ja kait pelaajien oletetaan olevan jotain ihmemiehiä, kun tuollaisen tilanteen jälkeen pitäisi vaan pompata vihellellen vieterinä ylös. Kun ei kerran näin tehnyt, niin filmasi koko homman.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Kaksi peliä playoff-kevättä 2016 takana ja kahden pelin otannalla voi sanoa, että Jokereilla on nyt jostain syystä pelko perseessä ja vaikka käsittääkseni tuolla on iso joukko kokeneita pelaajia, niin silti näyttää siltä, että tässä pelattaisiin ensimmäisen kerran pudotuspelejä. Perusasiat unohtuu, kun joko yritetään liikaa tai jäädytään paikalleen. Eilisessä pelissä ja osin jo sunnuntainakin, mutta etenkin eilen pisti silmääni sellainen asia, että annetaan oman puolustusalueen kulmassa vastustajan kääntyä kiekon kanssa kohti maalia. Jokainen joka on pelannut jääkiekkoa tai futista tietää miten pitää toimia, jos vastustajalla on kiekko/pallo hallussa ja on selkä meidän maaliin päin. Pidä huoli, että vastustaja ei pääse kääntymään ja näin oma miehesi on silloin vaaraton. Ei siis tarvitse edes yrittää ottaa pelivälinettä pois (se harhauttaa sut kumminkin;) ) vaan pidä huoli ettei se pääse kääntymään. Eilen usein kulmatilanteissa Jokeripelaaja otti yhden liun taaksepäin ja näin antoi vastustajalle sen ajan ja tilan kääntyä kiekon kanssa ja uhka on sen jälkeen todellinen. En tiedä mistä noin alkeelliset virheet johtuu noinkin kokeneilla pelaajilla, mutta jotain on nyt henkisellä puolella vinossa.

Tästä päästäänkin kätevästi positiivisiin ajatuksiin, sillä toivon, että eilinen nousu vapauttaa apinat selästä ja joukkue lopettaa ton turhan spennaamisen. Vaikka Torpedo tavallaan itse sössi eilisen pelin, niin on väärin ajatella, että Jokerit sai eilen voiton ilmaiseksi/lahjana. Ei todellakaan. Vaikka ne tarvittavat maalit tulikin ylivoimalla ja tasoitusmaali kahden miehen ylivoimalla, niin ne maalit piti silti tehdä. Ei niitä maaleja ilmaiseksi saatu. Ja kuinka usein vastaavissa tilanteissa on ratkaisevat maalit jääneet tekemättä? Aivan. Eilen ne pakon edessä tehtiin. Tästä toivottavasti nyt vapautuu positiivista energiaa joukkueelle ja se alkaa taas uskomaan itseensä. Meillä on parempi maalivahti ja tästä sarjasta Jokerit menee jatkoon, jos se uskaltaa pelata omalla tasollaan.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen usein kulmatilanteissa Jokeripelaaja otti yhden liun taaksepäin ja näin antoi vastustajalle sen ajan ja tilan kääntyä kiekon kanssa ja uhka on sen jälkeen todellinen. En tiedä mistä noin alkeelliset virheet johtuu noinkin kokeneilla pelaajilla, mutta jotain on nyt henkisellä puolella vinossa.

Sama pisti omaankin silmään. Puolustettiin mailalla, eikä otettu äijää kiinni. Ja sitten kun saatiin äijä kiinni niin omat hyökkääjät eivät olleet valmiita tukemaan ja viemään kiekkoa. Kahdessa ensimmäisessä erässä Jokerit hävisi käytännössä jokaisen laitaväännön.

Sitten on näitä tilanteita, jossa hyökkääjä ajaa taklauksen kiinni kiekon kanssa nousevaan Torpedopakkiin. Tämä kuitenkin tuuppaa kiekon eteenpäin hyökkääjälle ennen kontaktia ja hyökkääjä ajaa Jokerialueelle. Taklannut hyökkääjä jää ihmettelemään miten hienon taklauksen tekikään kun taas taklattu pakki repii itsensä väkisin irti ja spurttaa toiseen aaltoon hyökkäämään. Kyse on ihan puhtaasti työmoraalista, jossa Torpedo vie 100-0 (paitsi Joensuuta).
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuten joku jo mainisikin, ekassa pelin ratkaisuhetkillä tapahtui tilanne jossa Torpedon pelaaja menee matalaksi kun näkee että Joensuu tulee antamaan taklausta. Noh, taklaushan ei edes silti osu päähän ainakaan kunnolla, mutta pelkurikyykyt vetänyt kaveri jää kuolemaan kentälle, jäähy kuulutetaan ja kaveri virkoaa täysiin voimiinsa ja heti ensitöikseen päättää Eteläpäädyn edessä kääntyä taputtamaan heille. Palasi hetkenpäästä kentälle syöttämään kuudennen maalin tyhjiin, joten kyseessä selkeä filmi ja varsin epäurheilijamaisella tavalla kääntyi vielä vittuilemaan buuavalle yleisölle, jolle filmi ei mennyt heti alkuunkaan läpi.

Sunnuntaina joku kaveri sai kiekon päähänsä. Jokereilla oli hyvä myllytys Torpedopäässä ja kas kummaa venäläinen kaatuu dramaattisesti jään pintaan. Aluksi näytti että saattoi jopa oikeasti sattua, mutta heti kun tuomari vihelsi pelin katki niin kaverihan nousi aika vaivattomasti ylös. Hyvä pyöritys oltiin saatu katki hetkeksi.

Mä en ihan löydä logiikkaa, miksi juuri venäläiset tässä filmaavat ja Kozun ei? Tai miksi kukaan heistä olisi välttämättä filmannut? Ilman pihalle tai jotain muuta kovemman tärskyn aiheuttamaa hetkellista kipua saattaa tosiaan tuntea hyvinkin lyhyen hetken, minkä jälkeen on taas täydessä pelikunnossa. Olihan Kozunkin pelaamassa jo ylivoimaa Daugavinsin 5min jäähyn aikana, muttei täällä kukaan ole vielä kai syyttänyt Kozunia filmaamisesta? Mikäli Kozunin tilanne olisi ollut toisinpäin, olisi täällä järjetön paskamyrsky käynnissä kuolevasta joutsenesta, joka palaa hetken kuluttua pyörittämään ylivoimaa ja ratkaisee pelin vielä samassa erässä.
 

Snagari

Jäsen
Mikäli Kozunin tilanne olisi ollut toisinpäin, olisi täällä järjetön paskamyrsky käynnissä kuolevasta joutsenesta, joka palaa hetken kuluttua pyörittämään ylivoimaa ja ratkaisee pelin vielä samassa erässä.
Mä en ymmärrä tätä miksi näin ei saisi olla? Ainakin omaan silmään on paljon viihdyttävämpää mennä tunteella ja antaa oman joukkueen pelaajille enemmän anteeksi kuin vastustajalle. Totta helvetissä olisin huutanut vittupaskaa jos tilanne olisi ollut toisinpäin joku "Regin tönäisee Zherdeviä" ym.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olihan Kozunkin pelaamassa jo ylivoimaa Daugavinsin 5min jäähyn aikana, muttei täällä kukaan ole vielä kai syyttänyt Kozunia filmaamisesta? Mikäli Kozunin tilanne olisi ollut toisinpäin, olisi täällä järjetön paskamyrsky käynnissä kuolevasta joutsenesta, joka palaa hetken kuluttua pyörittämään ylivoimaa ja ratkaisee pelin vielä samassa erässä.

Lasken kaikki sellaiset kieriskelyt yms filmaamiseksi, josta vastustaja lentää ulos ja "loukkaantunut" on pyörittämässä ylivoimaa saman tien. Näissä pitäisi olla joku tolkku säännöissä. Esimerkiksi niin että jos pelaajalle annetaan tuuppaisusta/poikittaisesta 0/2 min sijaan 5+20 siksi, että kohde loukkaantuu, loukkaantunut pelaaja ei voisi palata peliin välittömästi. Loukkaantuneen paluu pelaamaan ylivoimaa vie 5+20 perusteet mennessään edellytäen, että 5+20 on tullut sen takia, että muuten pikkukakkosella tai 0 minuutilla rangaistu pelaaja sai ison rangaistuksen käytännössä loukkaantumisen takia.

KHL:n sääntö 522 yllä olevasta ja koskien eilistä:

a) A player who runs, jumps or charges an opponent or who runs, jumps or charges the opposing goalkeeper in his crease shall be assessed, at the discretion of the Referee, a:  Minor penalty

b) A player who injures his opponent as a result of charging shall be assessed, at the discretion of the Referee, a:  Major penalty+ automatic Game Misconduct penalty (5'+GM);  Match penalty

Jos katsotaan, että oli poikittainen, aivan vastaava sääntö 525:

a) A player who cross checks an opponent’s, shall be assessed  Minor penalty (2');
b) A player who attempts to injure an opponent by cross-checking shall be assessed  Major penalty+ automatic Game Misconduct penalty (5'+GM);
c) A player, who injures an opponent’s by cross-checking, shall be assessed

Pelaajan tilanne voidaan arvioida, mutta näkisin että Jokerien otteluissa vastustajan suorittamat filmaukset ja ne mahdolliset omatkin olisi hyvä saada kitkettyä jääkiekosta pois. Jokin tietty minimitauko pelaamisesta jos ei loukkaantunut koska sen loukkaantumisen takia vastustaja lensi ulos + saatiin 5 min ylivoima. Oisko joku 20 min, esimerkiksi.

Jokerien kannalta kun asiaa katsotaan sanon saman kuin eilen. Tilaisuus varastaa voitto saatiin ja hyvä että se käytettiin. Tästä vaan eteenpäin ja sarja poikki ensi viikolla. Mielellään jo maanantaina. Se vaatii myös sen, mistä moni itseni lailla on jo kirjoittanut: asenne ja pelitapa saatava 100 % kuntoon jatkopeleissä. Se riiittää, aivan varmasti. Ja muu ei sitten riitäkään.
 
Viimeksi muokattu:

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä en ymmärrä tätä miksi näin ei saisi olla? Ainakin omaan silmään on paljon viihdyttävämpää mennä tunteella ja antaa oman joukkueen pelaajille enemmän anteeksi kuin vastustajalle. Totta helvetissä olisin huutanut vittupaskaa jos tilanne olisi ollut toisinpäin joku "Regin tönäisee Zherdeviä" ym.

Tottakai tunteella voi ja pitääkin mennä hetkessä. Mut siinä vaiheessa mua käy vähän ihmetyttämään, jos vielä jälkeenpäinkin syytetään vastustajia filmaamisesta ja samalla ei kiinnitetä huomiota, että oma pelaaja teki ihan saman tempun. Ja voi aivan yhtä hyvin olla ettei kukaan niistä filmannut vaan kyse oli kaikissa lyhyen hetken kivuista. Mistäpä sitä katsoja varmasti tietää totuutta, vaikka se täällä vaikuttaakin aina totuudelta, että vastustajat filmaa ja omat ei.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lasken kaikki sellaiset kieriskelyt yms filmaamiseksi, josta vastustaja lentää ulos ja "loukkaantunut" on pyörittämässä ylivoimaa saman tien. Näissä pitäisi olla joku tolkku säännöissä. Esimerkiksi niin että jos pelaajalle annetaan tuuppaisusta/poikittaisesta 0/2 min sijaan 5+20 siksi, että kohde loukkaantuu, loukkaantunut pelaaja ei voisi palata peliin välittömästi. Loukkaantuneen paluu pelaamaan ylivoimaa vie 5+20 perusteet mennessään edellytäen, että 5+20 on tullut sen takia, että muuten pikkukakkosella tai 0 minuutilla rangaistu pelaaja sai ison rangaistuksen käytännössä loukkaantumisen takia.

Jotakuinkin juuri noin. Tosin, kun esimerkiksi ilmat lähtee pihalle tai tulee puujalka, voi usein ihan pienellä henkäyksellä palata peliin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka olisi juuri tarvinnut tuettua apua päästäkseen pois jäältä ja siltikään kyseessä ei välttämättä ole yhtään filmiä. Sen lisäksi oma lähtökohta on se, että rangaistus pitäisi tuomita teon eikä seuraamuksen mukaan. Mutta sehän ei vain ole realistista, joten noilla säännöillä mennään, missä seuraus on vaikuttava tekijä rankkarin suuruuteen. Siitä samaa mieltä, että jokaisen kerran, kun on annettu iso rangaistus (5+20) seurauksesta johtuen, pitäisi "loukkaantuneen" pelaajan viettää vähintään loppuerä kopin puolella. Muistaakseni KHL:ssä on jo sääntö, että päähän kohdistuneiden taklausten jälkeen ei saa palata jäälle, jos on mennyt koppiin lepäilemään (en nyt muista tarkkaa sääntömääritelmää). Taisi Hagman muutama peli sitten kärsiä tuosta säännöstä, vaikka olisi ollut viimeiseen erään pelikuntoinen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt ei mobiililla KHL rule bookista löydy tuo pukukoppijuttu, mutta mulla ei ole uusin versiokaan. Muistelen kyllä samaa mistä kirjoitit Hagmanin osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös