Jokereiden peliesitykset kaudella 2012–2013

  • 300 479
  • 910

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Antaisin ihan surutta Tuohimaalle enemmän pelejä alle, ja myös peräkkäisiä eikä vain Kilpeläisen loukkantumisten ja back-to-back pelien takia aiheutuneita satunnaisia matseja. Kilpeläinen ei ole hänen 10 pelin aikana antanut oikeastaan mitään syytä sille, miksi hänen pitäisi pelata ~75% matseista. Mikäli Kilpeläisellä on oikeasti jotain pikkuvammaa, niin sitä suuremmalla syyllä enemmän vastuuta Fränälle. Mikään ei myöskään estä antamasta Korpisalolle näytönpaikkaa niin pitkään, kun jompi kumpi vanhemmista kavereista ei osoita olevansa selkeästi muita parempi.

Aivan uskomatonta, että täällä osa dumaa veskarin, joka kauden kolmannessa pelissään päästää yhden maalin. Oli se sitten minkälainen maali tahansa, niin tuo on aikalailla perusteetonta kritiikkiä.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Hyvä taistelu. Joka jätkä veti täysillä, kiekon eteen hypättiin ja oma peli toimi loppua kohden sen verran hyvin että peli olisi pitänyt tappaa. Huono viimeistely ja ääripaska ylivoimapeli olivat syyt siihen että kaksi pistettä meni ohi. Tuohimaan imaisu oli toki paha ja tuli huonoon saumaan, mutta kyllä pelit pitää pystyä voittaamaan jos yksi menee omiin ja viisi omaa pelaajaa pääsee yrittämään avopaikasta kolmannessa erässä.

Jokereiden oma peli on tällä hetkellä todella hyvissä kuosissa ottaen huomioon loukkaantumiset. Jätkät taistelee ja joka pelissä luodaan tarvittavat paikat. Nyt yv-peli kuntoon (vai onko joku periaate että tätä ei 2000-luvulla harjoitella?) ja pari tankkiosaston miestä takaisin saikulta niin voidaan haastaa kärkijengit.
 

Masentaja

Jäsen
Ei voi tappiosta Fränää syyttää. Torjuntaprossa 96,8%, yks päästetty maali (kun rankkareita ei lasketa) ja muutenkin hienoja koppeja. Vaikea on pelejä voittaa noinkin hyökkäävällä ja "avoimella" pelillä, jos ei tee kuin yhden maalin. Nyt voi sanoa, että alkaa poissaolot näkymään ihan oikeasti. Jos joku tulee lässyttämään että "poissaoloja on kaikilla" tai "ei poissaolojen taakse voi mennä" niin voi suksia suolle. Meidän poissaolijat on sitä luokkaa, että ei kenenkään rosteri voi kestää tuota. Ja vielä se, että suurin osa saikuista on tullut vastustajan toimista, huitomiset, polvitaklaukset yms niin harmittaahan se. Olen erittäin tyytyväinen että noinkin rikkinäisellä ja jatkuvassa muutostilassa olevalla joukkueella on saatu aikaan edes tällainen tulos.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Fränä oli tänään loistava. Game savereitä nappasi useammankin joten tämä yksi imaisu ei ota häneltä mielestäni mitään pois. Yksinkö Fränän tämä peli olisi tullut hoitaa? Se, että me saatiin lukuisista paikoista vain yksi sisään menee toki myös loistavan maalivahdin piikkiin. Hukatut avopaikat menevät taas pelaajien piikkiin. Kyllä tästä on hyvä jatkaa kun pelaajat pääsevät ansaitusti vähän ottamaan taukoa peleistä. Alle kahteen viikkoon 7 peliä ja rosterista koko tuon ajan jotain 8-11 pelaajaa pois. En ole kovin huolestunut.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mä siirtäisin Fränän KiVaan ja kaveri saisi mun puolesta pelata loppu Jokeriaikansa siellä ja ottaisin Korpisalon mukaan Kilpeläisen backupiksi. Hyvältä kuulostavalla torjuntaprosentilla ei tee mitään jos ratkaisuhetkillä olet täystunari. Maailman paras veskari Brodeur saattaa päästää tuollaisia maaleja mutta kun pelataan ratkaisuhetkiä siihen mieheen voi luottaa, Tuohimaa on juuri vastakkaisen kategorian mies, mitä kovempi paikka sen pehmeempi meidän Fränä on. Se nähtiin viime kauden laavakylvyissä ja nähtiin taas tänään. Fränällä me ei voiteta koskaan mitään.

Salminen on hieno pelaaja, siinä jätkässä on asennetta ja taistelutahtoa. En tiedä oletteko huomanneet mutta Salminen muistuttaa luistelutekniikaltaan ja -asennoltaan aika paljon Jarkko Ruutua.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Salminen on hieno pelaaja, siinä jätkässä on asennetta ja taistelutahtoa. En tiedä oletteko huomanneet mutta Salminen muistuttaa luistelutekniikaltaan ja
-asennoltaan aika paljon Jarkko Ruutua.

Edit:Tekstin piti käsitellä mm. Maalivahtipeliä mutta harhauduin aiheesta.

Vittu oletko sinä tosissasi?

Tänään ei tosiaankaan hävitty maalivahtiin, vaan paskaan hyökkäykseen ja viimestelyyn. Frans otti sen minkä pystyi ja vaikka veto tuntui uppoavan helposti niin se veto otti Jokeripelaajan maailasta kimmokkeen, Salminen oli erittäin hyvä tänä iltana jos jatkaa tuollaisia otteita niin vakiojätkilläkin on vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit pelaa juuri sitä kiekkoa, jota Jortsun aikaan kaipailin. Ja pelitapa ei muutu, vaikka yli puolet miehistöstä on parikymmpisiä, tai alle.

Jep. Eikä vieraspeleihin lähetä peruuttelemaan niin kuin ennen. Pelataan sitä samaa omaa peliä, mitä ollaan koko kesä ja kausi treenattu.

Tohon vähän ylempänä olevaan viestiin, että Lindell ei ole ainakaan mua vakuuttanut. Lauantain peliä en nähnyt, mutta muissa, ja varsinkin perjantain pelissä, kaveri oli täysin kujalla.

Vittu oletko sinä tosissasi?

Tänään ei tosiaankaan hävitty maalivahtiin, vaan paskaan hyökkäykseen ja viimestelyyn. Frans otti sen minkä pystyi ja vaikka veto tuntui uppoavan helposti niin se veto otti Jokeripelaajan maailasta kimmokkeen, Salminen oli erittäin hyvä tänä iltana jos jatkaa tuollaisia otteita niin vakiojätkilläkin on vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon.

Eihän flintti puhunut pelkästään tästä matsista vaan laajemmasta kuvasta. Yleensä kannattaa lukea lainattu teksti pariinkin kertaan ennen vastaamista, ettei tule turhia väärinymmärryksiä. Itse Tuohimaan peluutukseen en ota tältä istumalta sen enempää kantaa.
 
Viimeksi muokattu:

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä siirtäisin Fränän KiVaan ja kaveri saisi mun puolesta pelata loppu Jokeriaikansa siellä ja ottaisin Korpisalon mukaan Kilpeläisen backupiksi. Hyvältä kuulostavalla torjuntaprosentilla ei tee mitään jos ratkaisuhetkillä olet täystunari. Maailman paras veskari Brodeur saattaa päästää tuollaisia maaleja mutta kun pelataan ratkaisuhetkiä siihen mieheen voi luottaa, Tuohimaa on juuri vastakkaisen kategorian mies, mitä kovempi paikka sen pehmeempi meidän Fränä on. Se nähtiin viime kauden laavakylvyissä ja nähtiin taas tänään. Fränällä me ei voiteta koskaan mitään.

Pakko kuitata että ihan komeasti se Brodeurkin suli ratkaisevassa Stanley Cupin finaalissa keväällä. 6 kertaa verkko heilahti mainitsemillasi ratkaisuhetkillä. Tuohimaa on viimeinen ketä syyttää eilisestä pelistä. Ja ketään ei tarvitsekaan syytellä, jaettu kolmas sija näin vajaalla rosterilla on ihan jäätävän hyvin, veikkasin että oltaisiin jossain sijoilla 5-12 siihen asti kun miehiä alkaa tulemaan takaisin.
 
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers 92-93
Salminen on hieno pelaaja, siinä jätkässä on asennetta ja taistelutahtoa.

Harvoin jos koskaan tulee oltua Kivisen & Sorasen kanssa samaa mieltä, mutta nuorempi Salminen on kyllä aivan huippu-ukko. En olisi pari vuotta sitten uskonut, että hän pyyhkii vanhemmalla veljellään persettä pelillisesti, mutta sitä se asenne yhdistettynä vammoista vapaaseen elämään teettää. Jos ei ihmeitä tapahdu niin parin vuoden päästä löytyy aina niin arvostetusta eht-joukkueesta. Mahtuisi tälläkin hetkellä mihin tahansa liigajengiin heittämällä.

Edit: ei muuten vanhempaa Salmista löydy vieläkään Dubuquen sivuilta aktiivien tai loukkaantuneiden listoilta. Mikä lie taas syynä..?
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Edit: ei muuten vanhempaa Salmista löydy vieläkään Dubuquen sivuilta aktiivien tai loukkaantuneiden listoilta. Mikä lie taas syynä..?
Kuten on aika monessa ketjussa jo todettu, Dubuque myi Salmisen NAHL:n Wichita Falls Wildcatsiin pari viikkoa sitten.
 

Vallu#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche ja Real Madrid
Kyllä tuota nyky jokeri meininkiä on hieno katsoa. En tiedä milloin viimeksi ollut luottavainen tunne vaikka vastustaja johtanut kotikaukalossa 2-0 silti usko ei horjunut missään vaiheessa. Nyky Jokereiden meno vaan niin perusvarmaa ja hienon näköistä vaikka joukkueesta puuttuu kentällinen avainpelaajia. Eerokin kokosi itsensä hienosti ekan erän haparoinnin jälkeen ja Filppulat olivat taas kentän herroja. Itse toivon että nhl-kausi ei koskaan alkaisi saisi nauttia mahdollisesti koko kauden V. Filppulasta ja Erikistä.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Tänään matsia seuranneena täytyy antaa kaikki pointsit, mitä multa löytyy, Markus Hännikäiselle! Mies oli tänään täyttä beettonia ja ansaitusti Lämssäri heitti Hännärin ratkaisuhetkille kentälle. On sillä asennetta, josta moni muukin voi ottaa oppia!
 

Sambody

Jäsen
Oli kyllä melko mahtiesitys Filppuloilta ja etenkin Valtterilta. On Valle löytänyt sen iskun mitä odottelin ensimmäisissä peleissä. Tuollaiseltahan sen pitääkin näyttää, kun NHL-tasolla liukas liikkeinen ja pehmeät kädet omaava hyökkääjä pääsee pelaamaan liigapakkeja vastaan.

Muutenkin koko jengiltä varsin suvereeni esitys vaikka alku hankala olikin. Erityisesti silmään pisti positiivisessa mielessä Filppulan veljesten lisäksi Markus Hännikäinen ja Tomi Mäki, jotka tekivät järkyttävän määrän duunia jäällä, mutta pitivät järjen mukana pelissä.

Tästä on hyvä jatkaa. En muista kyllä hetkeen sellaista kautta, kun Jokerikiekkoa olisi ollut näin ilo seurata.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuollaiseltahan sen pitääkin näyttää, kun NHL-tasolla liukas liikkeinen ja pehmeät kädet omaava hyökkääjä pääsee pelaamaan liigapakkeja vastaan.

Eikä pidä unohtaa, että vastapuolella skulasi kaksi NHL-pakkia lähes puolet pelistä. Todella kovia peliaikoja hyökkääjälle Valle kellottaa ottelusta toiseen, osansa toki loukkaantumisilla, minkä vuoksi joudutaan vetämään pitkälti kolmella ketjulla. Uskaltaisin väittää että kokonaisvaltaisesti tärkein yksittäinen hyökkääjä ja Tomek peluuttaa käytännössä niin paljon kuin Valtteri vain jaksaa pelata.

Paljon pekkaa pahemmaksi ei jäänyt tosiaan Hännikäinenkään. Mä olin jo oikeasti heittämässä pyyhettä kehään Hännikäisen suhteen. Tuntui pitkään siltä, että kehitys on jostain syystä tyssännyt ja muut nuorukaiset ajaneet edelle. Kaveri sai näyttöpaikan ja taisi pelata itsensä samantien Tomekin suosioon. Harvoin noin kokemattomat kaverit vetävät viimeisiä vaihtoja, kun suojellaan maalin johtoa viime hetkillä.

Itse pelistä sen verran, että lopulta väistämätön tapahtui. Jokerit oli ajoittain suorastaan ylivoimainen, vaikka lopussa meinasikin mennä roiskimiseksi. Koko ottelun ajan oli käsittämättömän luottavainen olo vaikka ensimmäisen erän jälkeen oltiin kahden maalin takamatkalla.

Vaikka tällä hetkellä näyttää hyvältä, niin pitää kokemuksesta pistää vähän jäitä hattuun. Lämsä ja Tomek mitataan todella vasta kauden edetessä. Jokereiden pelaamiseen löydetään takuulla lääkkeet ja silloin edellämainitut herrat eivät saa jäädä lepäämään laakereillaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Tän illan pelistä:

+ Pelaajat: Hännikäinen (rohkea esitys), Dehner (piti jatkuvasti kiinni pelisuunnitelmasta myös kolmannessa erässä), Mäki-Tyrväinen-Rask (loistava ketju! Rask ja Julle löytää toisensa peli peliltä paremmin ja Mäki toi tiettyä varmuutta, jopa kiekollisena)
+ Kurinalaisuus pelisuunnitelmassa. Vaikka peli oli 2-0, ei lähdetty höntyilemään, vaan pidettiin kiinni siitä mitä oli sovittu.
+ Meillä on kolme kenttää (etenkin ilmiliekehtivä ykkönen), jotka pystyy dominoimaan peliä silloin kun sitä pitää dominoida.
+ Maalipaikat käytettiin aiempaa paremmin hyväksi. Tämä siitäkin huolimatta, että Engren oli välillä ihan käsittämättömässä tikissä.

- Jokerien paikka paikoin liiankin rauhallinen puolustuspään pelaaminen kostautuu näemmä silloin, kun vastustaja lähtee nopeaan kahden pelaajan aggressiiviseen karvaukseen. Näin teki pelsut molemmissa b2b-matseissa ja nyt TPS ekassa erässä ja muutaman kerran meinasi kaljat pärskähtää parralle.
- Väänäselle ei sovi "se kiekollisempi rooli" pakkiparissa. Pari-kolme kertaa oli ilmiselvä tilaisuus avata nopeasti mutta Ozzy päätti heittää rystyltä sokkona maalin taakse tms. ja tilaisuus meni ohi. Pärjäisikö Lindbohm Karlssonin kanssa?
- Pulkkisella asuu gorillaperhe siinä nimen ja numeron kohdalla. Liike on ajoittain hyvää, mutta hyökkäyspäässä ratkaisut ontuvat. Tästä on keskusteltu aikaisemminkin täällä ja paras teoria lienee pelitavan sopimattomuus Teemulle. Laukauksen epävarmuustekijät korjaantunee jahka kaveri saa pari byyriä alle, toivottavasti se tapahtuu pian.

Pari muuta miinusta:

-Jokereissa ainakin Pulkkinen, Moses ja Rask käyttää mailaa välillä ihan liikaa siihen huitomiseen. Ei yhtä paljon kuin esim. Jyp ja pelsut mutta tasapuolisuuden nimissä on todettava että ei näin. Toki samaa tekevät kaikki.

- Suurinpana huutomerkkinä: ammattituomarit liigaan! Välillä tuntui, että musta-valkoisilla oli kentällä 9 pelaajaa. Toisinaan puhallettiin ihan turhaan ja toisinaan sai taas ottaa kaverista kahvakyytiä niin paljon ku huvitti: käsittämätöntä touhua miljoonien eurojen bisneksessä.
 

Sambody

Jäsen
- Pulkkisella asuu gorillaperhe siinä nimen ja numeron kohdalla. Liike on ajoittain hyvää, mutta hyökkäyspäässä ratkaisut ontuvat. Tästä on keskusteltu aikaisemminkin täällä ja paras teoria lienee pelitavan sopimattomuus Teemulle. Laukauksen epävarmuustekijät korjaantunee jahka kaveri saa pari byyriä alle, toivottavasti se tapahtuu pian.

Pulkkisen peliä tänäänkin katsellessa jälleen ne samat ongelma kohdat nousee esille. Okei tälle syksylle luisteluun on vauhdillisesti tullut yksi potku lisää eikä nyt mennä enää kuin täi tervassa vaan välillä Pulu erottuu vauhdillaan, mutta ei se luistelu vieläkään hyvää ole. Nopeus on ehkä kohdillaan jo, mutta kyllä kontrasti on niin maan perkeleen iso, kun meillä on heittää kentälle oikeasti ketteriä ja terän käytön osaavia pelaajia kuten Karlsson, Dehner, Filppulat, Moses yms. Pulkkisella yksinkertaisesti suunnan muutokset ja kaarrokset eivät taitu sillä tasolla, että voisi pelata itselleen sen tilan ja ajan tehdä hyviä ratkaisuja. Valle esimerkiksi on meidän hyökkääjistä malliesimerkki miten yhdellä terävällä suunnan vaihdolla tehdään kulmassa itselle tilaa ja aikaa. Tuo on yksi suurinpia Pulun heikkouksia mielestäni tällä hetkellä.

Sitten toinen asia on, että se pää tuntuu olevan aivan jumissa. Pari kautta sitten sieltä tuli loistavia syöttöjä ja laadukkaita laukauksia liukuhihnalta, mutta nyt Pulkkinen vaikuttaa, että pelisilmä olisi tasoa Tomi Mäki. Ainoa, että Mäki ymmärtää pelata oman tasonsa mukaan eikä liian vaikeaa, kun taas Pululla on edellytykset tehdä taikoja hyökkäyspäässä, mutta mikään ei onnistu ja näin ollen huonoja ratkaisuja tulee solkenaan.
Eikä pidä unohtaa, että vastapuolella skulasi kaksi NHL-pakkia lähes puolet pelistä.

Ei pidä ei, mutta Vallea NHL:ssä seuranneena ihan samoja temppuja se lätäkön toisellakin puolella tekee. Toki pelaa hieman suoraviivaisemmin eikä ole aivan noin erottuva kaveri kulmapeleissä. Viime kaudella jo näki, että itseluottamusta on roppakaupalla eikä tuntunut pienessäkään askissa olevan mikään hoppu kiekko lavassa vaan pelasi maltilla ne tilanteet ja osasi käyttää omia vahvuuksiaan.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tekstiä...

Hyvää settiä ja samaa mieltä kokonaisudessaan. Tänään Pulkkiselta heikko peli ja jos ei otteisiin ala löytyä rentoutta pikkuhiljaa ajelee Hännikäiset&Co. aivan ansaitusti ohi. Pelitapa ei kieltämättä natsaa Pulkkisen ominaisuuksien kanssa, mutta pelkästään pelitavan piikkiin Pulkkisen vaisuutta on turha laittaa. Kausi ei ole alkanut Pulkkisen osalta odotetusti etenkään hyökkäyspään pelin osalta, tänäänkin laukoi maalia kohti yhden kerran ja tuollaisella lukemalla niitä tehoja on turha odottaa. Jääkiekko on pienten marginaalien peli, jossa psyykeellä on oma roolinsa. Pulkkisen tyyppinen pelaaja elää tehoista ja kun tehoja ei synny syö se kiihtyvällä tahdilla itseluottamusta ja ratkaisut muuttuvat väkinäisiksi. Vähän lisää rentoutta ja pari onnistumista tekisi ihmeitä. Näillä esityksillä ei mahdu kokoonpanoon, kun sairastupa tyhjenee.

Pääasia kuitenkin on että jengin peli toimii ja omalla peruspelaamisella tältä jengiltä on vaikea viedä pisteitä kotona tai vieraissa. Jos maalivahtipeli olisi tällä hetkellä liigan huippuluokkaa olisi joukkue vielä dominoivampi. Toinen mahtava homma on tämä KiVa - yhteistyökuvio kokonaisuudessaan. Sieltä löytyy jätkiä ketjun verran, jotka voidaan heittää kehiin koska tahansa, ilman että pelitapa kärsii.
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Tulevalla viikolla testataan Jokerit sitten huolellisesti, missä todellisuudessa mennään. Ylivoimainen sarjajohtaja, voittamisen kulttuurin omaava JYP tulee vieraaksi. Heti seuraavana iltana Jokerit lähtee Espooseen, josta pisteitä ei ole herunut vieraille liikoja.

Jokerit saa levätä vain yhden päivän, jonka jälkeen alkuhurmoksesta toipuva Ilves tulee kylään. Viikko huipentuu Jokereiden osalta European Trophyn lopputurnauspaikan metsästykseen Ruotsissa, Karlstadissa paikallisen ylpeyden Färjestad BK:n vieraana.

Lähden viikkoon positiivisin mielin ja ajatuksin. 5-5 peli toimii lähes moitteettomasti muutamia eriä lukuunottamatta. Jokaisessa pelissä taistellaan voitosta tietenkin.

Toivon, että viikon päästä olemme liigassa toisena ja olemme selviytyneet Red Bull Saluteen, mikä lie. ET -lopputurnauspaikka ei vissiin kuitenkaan ole omissa käsissä voitosta huolimatta.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivon, että viikon päästä olemme liigassa toisena ja olemme selviytyneet Red Bull Saluteen, mikä lie. ET -lopputurnauspaikka ei vissiin kuitenkaan ole omissa käsissä voitosta huolimatta.

Zug hävisi oman viimeisen ottelunsa alkusarjassa, joten voitto Färjestadista riittää Jokereille lohkovoittoon ja lopputurnauspaikkaan.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Zug hävisi oman viimeisen ottelunsa alkusarjassa, joten voitto Färjestadista riittää Jokereille lohkovoittoon ja lopputurnauspaikkaan.

Ja lohkovoitosta saa yksinään jo jotain palkintorahoja, käytettäköön vaikka kipurahoina. Jos siis ajattelee noin taloudellisestikin. Pitäisi varmaan käydä Elitserien-ketjusta kyselemässä millaista joukkuetta voi odottaa vastaansa.

Jos Jypiltä ja Bluesilta saataisiin naarattua vähintään kolme pistettä voisi olla ihan tyytyväinen viikon alkuun, mutta enempiäkään pisteitä ei katsota pahalla. Näkisin, että meillä on ihan tasaväkiset saumat voittaa nuo ottelut kunhan vain vältyttäisiin noilta helpoilta takaiskuilta. Etumatkaa ei ole niin helppoa kuroa kyseisiä joukkueita vastaan kiinni mitä ehkä jossain muualla - eikä myöskään pidä löysäillä lopussa yhtään. Jos aletaan roiskimaan pitkää kun pelikellossa on 7min, kuten eilen tehtiin, voi käydä kevyesti kylmät siinä hommassa.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
- Suurinpana huutomerkkinä: ammattituomarit liigaan! Välillä tuntui, että musta-valkoisilla oli kentällä 9 pelaajaa. Toisinaan puhallettiin ihan turhaan ja toisinaan sai taas ottaa kaverista kahvakyytiä niin paljon ku huvitti: käsittämätöntä touhua miljoonien eurojen bisneksessä.

Samat dumarit sielä silti skulais, vaikka tekisivätkin hommia täysipäiväisesti. Noi jotka tuolla tuomaroi, ovat Suomen parhaat (tai ainakin kokeneimmat) tuomarit. Totta kai dumarit pystyisivät keskittymään ja valmistautumaan peliin paremmin, jos täysipäiväisesti sitä tekisivät. Itsekin kannatan ammattituomareita, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne tuomarit siitä vaihdu.

Itse peliä en nähnyt illan riennoilta, mutta todella hyvältä vaikuttaa Jokereiden peli tällä hetkellä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Samat dumarit sielä silti skulais, vaikka tekisivätkin hommia täysipäiväisesti. Noi jotka tuolla tuomaroi, ovat Suomen parhaat (tai ainakin kokeneimmat) tuomarit. Totta kai dumarit pystyisivät keskittymään ja valmistautumaan peliin paremmin, jos täysipäiväisesti sitä tekisivät. Itsekin kannatan ammattituomareita, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne tuomarit siitä vaihdu.

Totta, mutta uskoisin että jos vaikkapa jääkiekkoliitto satsaisi tuomarien kouluttamiseen enemmän määrärahoja, tilanne voisi parantua merkittävästikin. Sehän on ihan fakta, että kauden mittaan tuomarivirheet menevät joukkueittain tasan mutta pelillistä laatua ja pelaajien turvallisuutta ajatellen olisi hyvä saada kitkettyä ns. mutu-päätökset pois tuomareilta. En tiedä saako tästä tolkkua mutta jonkinlaisena kokeiluna voisi olla esim. "tuomariopisto" josta tulisi valmistua ja jossa tarjottaisiin vuosittain lisäkoulutusta ja testejä tms.
 

Sambody

Jäsen
Jokereiden peli on kyllä helvetin hienoa katseltavaa tällä hetkellä. Paitsi ylivoima mikä ei ota onnistuakseen, mikä on varsin käsittämätöntä. Tuo 5v5 peli tuo väkisin mieleen Detroit Red Wingsin kiekkokontrolli pelitavan. Pelataan sillä kiekolla ja tarvittaessa lyhyillä syötöillä, mutta tempo säilyy kuitenkin, kun koko ajan on joku hakemassa vauhtiin kiekkoa. Ei siis välttämättä hidasteta peliä tieten tahtoen tai Sihvoslaisittain rytmitetä vaan, jos ajetaan umpikujaan niin sitten palautellaan ja pienillä lenkeillä hyökkääjät(toisinaan myös toinen pakki) vauhtiin ja kiekkoa lapaan.

Tuo pelitapa lähtee nähdäkseni nimenomaan siitä, että pakeilla on käsiä, jalkoja ja itseluottamusta pelata kiekolla ja tämän takia suurimmissa vaikeuksissa avauspelin kanssa on pari Väänänen-Lindbohm, joka useimmiten joutuu ongelmiin, jos eivät pääse omista avaamaan suoraan ylöspäin tai yhden levityksen kautta ylöspäin. Ero tulee siinä, missä nämä Eroset, Karlssonit, Dehnerit ja Mastot vetävät liinat kiinni ja ottavat homman uusiksi ei taas Lindbohm-Väänänen kaksikolla kiekkovarmuus ja ennen kaikkea jalat riitä enää pelata kiekolla paineen alla, jos vedetään ennen sinistä liinat kiinni ja karvaaja pääseekin iholle.

No ehkä Ossi ja Petteri saavat tämän anteeksi sillä menestyvässä joukkueessa pitää olla myös voimaa ja kovuutta omassa päässä ja sitä nämä kaksi ei niin samettikäsistä pakin järkälettä tuovat.
 
Viimeksi muokattu:

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Täytyy Lindbohmista sanoa, että on poika parantanut alkukaudesta kuten se kuuluisa sika sitä juoksua. Hyvää ja varmaa oman pään pelaamista, ja avaukset tulee hyvin lapaan. Hakee hyviä pommeja joka pelissä, ja alkukauden hazardit eivät enää kuulu pahemmin repertuaariin.

Vähän kun hommaa vielä ajan kanssa massaa ja voimaa, niin ei käy kateeksi vastustajan mikkihiiriä.

Väänäsen peli ei nyt ole ollut sitä parasta a-luokkaa, johtuen juuri näistä junnuista vierellä. Lindellin kanssa niitä miinuksia tuli reilumminkin, mutta Lindbohmin kanssa ollaan menossa kuitenkin oikeaan suuntaan! Ehkä mieluiten näkisin kuitenkin Ossin parina jonkun, joka pystyy silmällä pistämään keskimääräistä parempia avauksia, tai tuomaan kiekon jalalla pois alueelta paineen alla.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alkukaudesta surkeasti toiminut alivoima on ollut muuten todella kovassa iskussa viime aikoina. Meitä vastaan on tehty viimeksi maali ylivoimalla Tappara - Jokerit pelissä 5.10. Tämän jälkeen on pelattu 6 peliä, joissa vastustaja ei ole tehnyt yhtäkään maalia ylivoimalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös