Jokelan yläasteella Tuusulassa ammuttu

  • 286 809
  • 1 244

Matsku

Jäsen
Joissakin huhuissa sanotaan junan alle hypänneen olleen syntynyt vuonna 1990.

Toisaalta ihan hyvä että oli miten oli niin media ei ole mässäillyt tällä tapahtumalla, vaikka valitettavasti hyvin monia se kiinnostaisi tietää. Eli oliko ampumistapaukseen liittyvä tapahtuma.
Juu, 17-vuotias nuorukainenhan tämä. Muttei siitä sen enempää... Auvisen äiti hän ei kuitenkaan ollut.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huhut kertovat jälleen kerran, että Auvisen äiti olisi tehnyt itsemurhan. Tiedä sitten, kuinka todenperäisestä huhusta on tällä kertaa kyse. Juttuja liikkuu todennäköisesti aika paljon. Ei varmaan kyllä kovin helppoa ole Auvisen äidillä. Kadulla ihmiset tuijottavat ja monet varmasti syyttävät häntä tapahtuneesa. Harva jaksaa elää tuollaisen taakan kanssa.
 
anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Ei varmaan kyllä kovin helppoa ole Auvisen äidillä.

Mitä itse luin hänen ajatusmaailmastaan, niin sain sellaisen käsityksen että hän voisi jopa olla ylpeä poikansa marttyyrimaisesta teosta. Teki juuri kuten äitinsä opettaa. Eli maailmassa on liikaa ihmisiä, ja niistä pitää päästä eroon.

Hän mm. Linkolan perustaman yhdistyksen hallituksessa, joka tukee näitä oppeja.

Kerää sitä satoa mitä kylvää. Tuntui että maailman pelastaminen oli tärkeämpää kuin lapset. Kotisivulla listattu kaikki maailman luottamustoimet ja bändit, mutta lapsista ei mitään mainintaa.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Hän mm. Linkolan perustaman yhdistyksen hallituksessa, joka tukee näitä oppeja.

Linkolan haastattelu oli hiljattain jossain lehdessä. Taisi täyttää 75-v ja siksi haastattelu. Linkolalta kysyttiin tästä Auvisesta. Linkola ei lämmennyt kaverin toimenpiteelle ollenkaan ja sanoi, että ei voi käsittää noin järkyttävää vihaa. Penttihän on iän myötä vähän pehmennyt. Nykyisin hän selittää, että entiset kovat puheet ovat olleet lähinnä keskustelun herättämistä vakavista asioista.

En usko, että Auvisen äiti on kehottanut ketään suoraan toimintaan. Se, miten poika nämä jutut on kokenut tai ymmärtänyt, on toinen asia.
 
HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Linkolan haastattelu oli hiljattain jossain lehdessä. Taisi täyttää 75-v ja siksi haastattelu. Linkolalta kysyttiin tästä Auvisesta. Linkola ei lämmennyt kaverin toimenpiteelle ollenkaan ja sanoi, että ei voi käsittää noin järkyttävää vihaa. Penttihän on iän myötä vähän pehmennyt. Nykyisin hän selittää, että entiset kovat puheet ovat olleet lähinnä keskustelun herättämistä vakavista asioista.

Päivä tai pari ammuskelujen jälkeenhän Linkola sanoi, että tuskin tässä tässä teossa nyt oli mitään aatteellista, jos olisi ollut isommassa mittakaavassa niin sitten. Eli jos Auvinen olisi saanut enemmän ruumiita niin sitten olisi menty Linkolan oppien mukaan...?

Äijällä ikää jo päälle 75 vuotta ja silti niin perkeleen lapsellinen että kuvittelee voivansa uhota ihmisen tappamisesta sun muusta ilman että kukaan ottaa näitä todesta. Auvisen äitihän kuului tosiaan Linkolan kannatusyhdistykseen, joten kyllä Linkola on ihan suoraan osasyyllinen Jokelan tapahtumiin.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Unohtamatta sitä, että asian takana on kuitenkin äiti joka on menettänyt lapsensa. Tuskin suurempaa taakkaa löytyy.
Näitten Linkolan tekstien edessä runkaavien kannattaisi hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että se harmaa kuona, se ylijäämäaines, joka pitäisi eliminoida koostuu pelkästään jonkun äideistä, lapsista, siskoista, veljistä ja vaimoista.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näköjään aika moinen muoti-ilmiö tästä ammuskelulla uhkailusta on nyt tullut. Tänään on koulu tyhjennetty Nakkilassa ampumisuhkauksen vuoksi.

Tuli itse ajettua juuri Nakkilaan samaan aikaan ja paljon oli poliisiautoja liikenteessä.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Näköjään aika moinen muoti-ilmiö tästä ammuskelulla uhkailusta on nyt tullut. Tänään on koulu tyhjennetty Nakkilassa ampumisuhkauksen vuoksi.

Tuli itse ajettua juuri Nakkilaan samaan aikaan ja paljon oli poliisiautoja liikenteessä.

Uutisessa näyttää lukevan tosiaan ampumisuhkauksesta. Poika tuli aamupäivällä kotiin (lukion 2lk) ja sanoi että kyseessä on pommiuhkaus. No on miten on niin kusipäistä touhua tuommoinen. Toivottavasti saadaan kiinni ja kunnolliset rangaistukset
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Uutisessa näyttää lukevan tosiaan ampumisuhkauksesta. Poika tuli aamupäivällä kotiin (lukion 2lk) ja sanoi että kyseessä on pommiuhkaus. No on miten on niin kusipäistä touhua tuommoinen.
Paikkakuntalaiset joiden kanssa itse juttelin puhelivat ampumisuhkauksesta.

Mutta niin kuin sanoit oli miten oli, niin kusipäistä touhua tuo tosiaan on.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mitä vittu teitä Nakkilalaisia vaivaa? Jatkuvasti jotain ilkivaltaa siellä, paikkoja rikotaan ja nyt tämäkin. Ei taida Pori ollakaan se seudun pahin paikka, itseasiassa Harjavallassa taitaa olla tapettu tänä vuonna enemmän ihmisiä kuin Porissa.

EDIT: Nämä paikat ovat kehäykkösen takaa katsottuna lähes Lapissa. Mutta kannattaako kenenkään Kannelmäen hurjan tulla tänne urputtamaan mistään, itse olen sitä mieltä että kaksi päivää Helsinkiä vuodessa riittää koko vuoden annokseksi.
 
Viimeksi muokattu:

julle-jr

Varmasti hemmetin hienoa, kun Pori on sittenkin parempi paikka kuin joku Nakkila (missä lienee, jossain lännessä päin kai). Itsekin juuri poksautin skumppapullon auki. Tätä on syytä juhlia! Ja Pori on Harjavaltaakin parempi, mahtavaa! Hyvä Pori! Harjavallan ja Nakkilan lyöminen ovat saavutuksia vailla vertaa!
 
FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
EDIT: Nämä paikat ovat kehäykkösen takaa katsottuna lähes Lapissa. Mutta kannattaako kenenkään Kannelmäen hurjan tulla tänne urputtamaan mistään, itse olen sitä mieltä että kaksi päivää Helsinkiä vuodessa riittää koko vuoden annokseksi.
Henkilökohtaisella tasolla ei ole vielä tullut erityistä halua matkata Poriin minään vuonna.

Vähän ihmettelen, kun ei ole julkistettu minkäänlaista yhteenvetoa tapahtumien kulusta. Aluksi poliisi vetosi puhuttelujen jatkuvan, mutta ne lienee jo hoidettu. En sitten tiedä onko kiinni tiedotusvälineistä vai poliisista. Voi toki olla, että on mennyt ohi silmien.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Linkolan haastattelu oli hiljattain jossain lehdessä. Taisi täyttää 75-v ja siksi haastattelu. Linkolalta kysyttiin tästä Auvisesta. Linkola ei lämmennyt kaverin toimenpiteelle ollenkaan ja sanoi, että ei voi käsittää noin järkyttävää vihaa. Penttihän on iän myötä vähän pehmennyt. Nykyisin hän selittää, että entiset kovat puheet ovat olleet lähinnä keskustelun herättämistä vakavista asioista.

Linkolan mielestä kyseessä oli aatteeton nihilisti. Ja taitaa olla varsin oikeassa siinä.
 
tutzba

Jäsen
Linkolan mielestä kyseessä oli aatteeton nihilisti. Ja taitaa olla varsin oikeassa siinä.

Oliko? Jos en väärin ole ymmärtänyt, niin nihilistit eivät pidä arvoja minään, eivätkä tunnusta niiden olemassaoloa. Eikös tämä Auvinen kuitenkin ollut hiukan tällainen Hitler-fanaatikko, joten olihan hänellä arvoja, esim. hän arvosti arjalaista rotua. Vai olenko väärässä?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ei arjalaista rotua mennä sitten noin vaan räiskimään pistoolilla jos niitä arvoja on. Kyllä Auvinen oli vain mukanatsi muka-aatteellinen, sekaisin tiedosta oleva pipi pentu.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näyttää siltä, että nyt on äiti päätynyt ikävimpään ratkaisuun :(
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Jokunen aika sitten KRP julkisti surmaajan motiivit ja animaation tapahtumista. Ikävä kaivaa vanhoja asioita, mutta eihän tämä traaginen tapahtuma koskaan unohdu. On varmasti ollut vaikeaa aikaa kaikille läheisille, joita tämä tapaus koskettaa.

Mutta tässä on linkki siihen animaatioon: http://www.ksml.fi/video-kuva/videot/animaatio-jokelan-tapahtumista(110785).ece

Jaksamista kaikille...
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Kun luin lehdestä pari päivää sitten näitä ilmi tulleita asioita, niin viha kasvoi vain entisestään. Jotakin oli ampunut selkään, jonkun oli ampunut ystävien silmien edessä jne. Tällaista ei saa päästää tapahtumaan enää.

Täytyy muuten sanoa, että harmittaa kun Auvinen kuoli. Olisi saanut saatana kärsiä kunnolla.
 
Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täytyy muuten sanoa, että harmittaa kun Auvinen kuoli. Olisi saanut saatana kärsiä kunnolla.

Eiköhän Auvinenkin kärsinyt aika pitkään - lehtitietojen mukaan oli ollut koulukiusattu jostain 10-vuotiaasta saakka. Kun tähän päälle (tai kiusaamisesta johtuen) lisätään lukuiset vakavat mielenterveysongelmat ja täydellinen epäsosiaalisuus, ei ole kai mikään suuri ihmekään, että jotain tällaista tapahtui.

Ei mitään "pahuutta" ole olemassakaan, eikä sitä edustanut Auvinenkaan. Paljon mielenkiintoisempaa kuin yllälainatun tapaiset raivoa puhkuvat jutut, olisikin joskus yrittää ihan joukolla pohtia, miksi jotain tällaista kävi.
 
tutzba

Jäsen
Eiköhän Auvinenkin kärsinyt aika pitkään - lehtitietojen mukaan oli ollut koulukiusattu jostain 10-vuotiaasta saakka. -- Paljon mielenkiintoisempaa kuin yllälainatun tapaiset raivoa puhkuvat jutut, olisikin joskus yrittää ihan joukolla pohtia, miksi jotain tällaista kävi.

Niin, kysymykseesi vastasitkin jo itse. Tällaista tapahtui siksi, että Auvista kiusattiin. Tiedän sen, että varmasti hän kärsi tästä. Olisiko tällainen voitu estää, jos hän olisi saanut apua ajoissa?

Suurin ongelma koulukiusauksessa on varmaankin juuri se, että siitä ei uskalleta puhua. Jos puhuttaisiinkin, niin asian selvittely on uskoakseni vähän niin ja näin. Kiusaus voi pahimmillaan jatkua entistä pahempana, kun aletaan kostamaan ensimmäistä käräytystä.

Vaikka Auvinen kärsi kiusaksen uhrina, ei hänen tekonsa ole silti oikeutettu. Vankila olisi ollut hänelle oikea paikka, vaikka elämä siellä olisikin mitä ilmeisimmin ollut hänelle täyttä helvettiä. Olisi myös voinut olla mahdollisuus, jossa hänen mielentilansa olisi todettu vankilaan sopimattomaksi.

Tällaisissa tapauksissa toki voisi alkaa pohtimaan kuolemanrangaistustakin, mutta Suomi ei ole vielä valmis sellaiseen.
 
Doaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Shane Doan
Täytyy muuten sanoa, että harmittaa kun Auvinen kuoli. Olisi saanut saatana kärsiä kunnolla.

Ehtihän Auvinen virua haavoittuneena siellä vessassakin melkoisen tovin, ammuttuaan itseään päähän.

Ja kuten sanottu, ei hänen lapsuusvuotensa varmasti mitään ruusuillatanssimista olleet kun oli koulukiusattu ym. Toisaalta hänen kokemaansa surua ja kärsimystä on mielestäni edes turha verrata uhrien omaisten ja ystävien kokemaan suruun ja kärsimykseen.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Eiköhän Auvinenkin kärsinyt aika pitkään - lehtitietojen mukaan oli ollut koulukiusattu jostain 10-vuotiaasta saakka. Kun tähän päälle (tai kiusaamisesta johtuen) lisätään lukuiset vakavat mielenterveysongelmat ja täydellinen epäsosiaalisuus, ei ole kai mikään suuri ihmekään, että jotain tällaista tapahtui.

Kyllä Jokelan tapaus on, Suomessa varsinkin, aivan ainutlaatuinen ja sitä kautta on suuri ihme, että jotain vastaavaa tapahtuu. Epäsosiaalisia ja eriasteisista mielenterveysongelmista kärsiviä nykyisiä tai entisiä koulukiusattuja on Suomessa varmasti tuhansia. Monella on varmasti myös mahdollista hankkia itselleen ase, mutta silti vastaavaa kuin Jokelassa ei tapahtudu.

yrittää ihan joukolla pohtia, miksi jotain tällaista kävi.

Tämä on täysin totta. Ymmärrän kuitenkin tavallaan myös tätä hetkellistä primitiivistä vihareaktiota, mutta sen ei pidä antaa jäädä lopulliseksi suhtautumiseksi asiaan, jos halutaan edes yrittää estää vastaavia tapahtumia toistumasta.

Edit:

Vankila olisi ollut hänelle oikea paikka, vaikka elämä siellä olisikin mitä ilmeisimmin ollut hänelle täyttä helvettiä.

Ei vankila Auvisen kaltaisille henkilöille ole sen parempi paikka kuin kadulla ja kanssa ihmisten keskuudessa. Hoitoon ohjaus ja ammatti-ihmiset siellä on 100 prosenttisesti parempi ratkaisu.

Tällaisissa tapauksissa toki voisi alkaa pohtimaan kuolemanrangaistustakin, mutta Suomi ei ole vielä valmis sellaiseen.

Ihan mielenkiinnosta: Milloin Suomi sitten olisi valmis kuolemanrangaistukseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös