Omista pidetään huolta ja omia tuetaan. Tiettyyn pisteeseen asti. Ihmiset ovat erilaisia ja se on vain hyvä asia. Otan nyt ehkä vähän huonon vertauksen, mutta otan sen silti: jos perheessä on useampia lapsia ja yksi lapsista tarvitsee tukea muilta enemmän kuin muut, käy helposti niin, että muu perhe sopeutuu tilanteeseen ja alkaa siloitella tämän yhden lapsen tietä. Häntä suojellaan ehkä pettymyksiltä enemmän ja muu perhe ympärillä tottuu ajan kanssa siihen, että yksi on vähän erilainen kuin muut. Vaikka kaikki muut perheen lapsetkin ymmärtävät asian, kyllä heillekin tulee hetkiä, jolloin se tuntuu epäreilulta ja se ottaa päähän. Ei myöskään ole tavatonta, että samaan aikaan, kun tätä yhtä lasta rakastaa ja haluaa itsekin suojella, häntä kohtaan voi myös tuntea vihaa. Vaikka oikeasti se viha kohdistuukin siihen tilanteeseen, ei ihmiseen, ihmisen mieli tarvitsee usein jonkun syyllisen. Tai sitten se viha kohdistuu vanhempiin, jotka mahdollistavat tilanteen ja hyväksyvät sen. Muista tuntuu siltä, että heidän tarpeensa tai fiiliksensä eivät ehkä ole tärkeitä tai ainakaan yhtä tärkeitä. Ja usein samaan aikaan käy niin, että se yksi lapsi oppii käyttämään tilannetta hyväkseen. Ei pahuuttaan, vaan koska itse pääsee helpommalla. Hän tottuu siihen, että hän on erityinen, tai ainakin erityisempi kuin muut. Hänen ei tarvitse tehdä ihan niin paljon kuin muiden, koska hänen rimansa on vähän matalammalla kuin muilla.
Totta kai Kärppien hyöty hyvin pelaavasta Jessestä on suuri ja kaikki toiminta tähtää siihen, että Jessellä olisi parhaat olosuhteet suorittaa parhaalla mahdollisella tasolla, koska se hyödyttää joukkuetta. Mutta joukkueessa, missä on lähes 30 äijää ryhmässä, keneltäkään ei voi vaatia vähempää kuin muilta. Sääntöjen ja odotusten pitää olla kaikille samat, toki omaan rooliin suhteutettuna.
Jos olet ykköskorin pelaaja, asenteen täytyy olla joka ikinen päivä tapissa. Jos tätä ei edellytetä yhdeltä ja katsotaan läpi sormien asennevammaa tai vajaata yrittämistä, se on väärin kaikille muille. Itse asiassa, ykköskorin pelaajien vastimustason pitää olla huomattavasti korkeammalla kuin kolmoskoron pelaajalla, sillä ilman sitä, ykköskorin jätkä ei kehity. Ja kehitys pysähtyy, tie vie alaspäin ja joukkueen saama hyöty vähenee. Mitään tekosyitä sille, miksi ei ole voinut pelata täydellä asenteella ei ole, eikä pidäkään olla. Jos asennepuolella sakkaa, sen pitää välittömästi näkyä pienentyneenä roolina. Vammat, siviilielämän murheet ja vaikka väsymys voidaan katsoa hyväksytyiksi syiksi sille, ettei peli kulje. Mutta sitä, ettei ihan joka päivä jaksa panostaa täysillä ja varsinkaan silloin, jos oma peli ei lähde rullaamaan parhaalla mahdollisella tavalla, ei pidä ikinä hyväksyä. Koska jos sen sallii yhdelle, se pitää sallia muillekin. Joukkueelleen voi olla monella muullakin tavalla hyödyllinen kuin tehoilemalla. Ja sitä pitää myös vaatia. Ja se pitää myös näyttää muulle joukkueelle.
Nämä on vaikeita juttuja valmennukselle, sillä valmennuksellakin on usein oma lehmä ojassa saadakseen jonkun pelaajan liekkeihin eikä kukaan halua joutua panostamaan omaa aikaansa ”ylimääräisiin” asioihin, jos aikaa ei saa mistään enempää tai joku ota jotain duuneja itselleen. Näin ulkopuolisen silmin Kärpissä monella on nyt miehistymisen paikka, jotta joukkue saadaan suorittamaan odotetulla tasolla. Mutta onhan tässä hyvin aikaa vielä. Jos kausi päästään pelaamaan loppuun asti.