Mainos

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 3 001 400
  • 9 215

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
No ei todellakaan tekisi.



Siis hetkinen? Puljun lonkat operoitiin 2019 ennen Kärppä-kautta ensimmäisen kerran. Samaten nyt fyssari totesi, että lonkissa ei ollut täyttä liikelaajuutta viimeiseen 3-4 vuoteen, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että lonkat on olleet paskana jo kaudella 18-19 Edmontonissa kun niitä on putsailtu, ja toisella NHL-stintillä ei lonkat todennäköisesti ole nähneet tervettä päivää.

Kannattaa myös huomioida, että tämä "muualla ei ole pelannut pelejään terveenä" tarkoittaa 17 peliä Carolinassa viime kaudella, eli koko tähänastinen NHL-ura on käytännössä Edmontonissa.
Kieli poskessa kun kirjoittaa niin se ei aina näy rivien välistä. Mutta joo vastataan silti.

Terveinä on termi joka antaa mulle paljon jossiteltavaa ja siten voin väittää asioita joista ei voi sanoa minun olevan väärässä taikka oikeassa. Ajatellaan, että Aho on ainoa näistä kolmesta jotka suorittaa tasolla mistä ei tarvitse keskustella. Laine näytti mikä on miehiään kunnes ura kääntyi laskuun. Laine on myös hoidossa tänään ja voin kertoa ettei ihmiset juuri koskaan hae apua ajoissa. Väittäisin siis Laineen kärsineen tuosta tilastaan jo useamman kauden ajan ja se on ollut yhtenä tekijänä siinä, että ura on ollut laskusuunnassa. Entä jos Pate saa asiat kuntoon ja pystyy taas suorittamaan vapautuneesti uraansa samalla tasolla kun tulokaskaudella. Terveenä siis Pate voisi vetää ihan huipulla, mutta valitettavasti hän ei voi nyt hyvin.

Ja sitten tämä Pulju. Lonkat eivät kuluneet kaudessa, vaan koko ura on vienyt hänet tähän pisteeseen. Nuorena olisi pitänyt olla viisaita vierellä ohjaamassa oikeanlaiseen kuntouttavaan toimintaan jolloin ei ehkä lonkkia olisi tarvinnut operoida. Puljun taitotaso ja tahto ovat kovaa luokkaa olleet aina, mutta se ei realisoitunut heti Edmontonissa. Uskoisin myös lonkkien vaivanneen jo uran alkuvaiheilla vaikka sitä ei vielä silloin Jessekään ymmärtänyt. Lonkat vaikuttaa aika moneen asiaan ihmisen fysiikassa ja tämän takia emme ole nähneet tervettä Puljua. Operointi on nyt tehty. Voimatasot ja liikelaajuudet ovat parantuneet. Leikkauksesta on kulunut vain hetki. Kauden jälkeen voi keskittyä pelkkään kuntoutukseen ja olla valmiina kun kiekko syksyllä tippuu jäähän. Sopimus on olemassa ja tämä kortti varmasti katsotaan. Näemmekö syksyllä terveen Puljun vai voiko ura päättyä terveysvaivoihin? Sitä emme tiedä kukaan.

Terve Aho ja kuntoutuneet Pate ja Pulju ovat varmasti NHL-tasolle toimiva ketju, mutta tätä ihmettä emme tule koskaan näkemään. Se on aivan eri asia jos oletat minun olettavan kaikkien tekevän sata pistettä ja dominoivan kaikkia vastustajia. Minä oletan tälläisen ketjun kykenevän hyvin suorittamaan NHL-peleissä terveinä ollessaan ja väittäisin kaikkien kolmen henkilökohtaisen piste-ennätyksen kohenevan tälläisen kauden jälkeen. Mutta kuten sanottua, niin lainaamasi viesti oli hieman kieli poskessa kirjoitettu siitä lähtökohdasta mitä koko Suomi odotti junnukisojen jälkeen. Kun katsoo sitä nuorta poikaa syömässä pitsaa kopissa, niin onhan se nyt kaikkien tunnustettava, että aika luonnonlapsi sinne kirkkaisiin valoihin meni ja valmius ei ollut millään osa-alueella onnistua. Edmonton ei osannut nähdä isoa kuvaa, mutta se ei yllätä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Lonkat eivät kuluneet kaudessa, vaan koko ura on vienyt hänet tähän pisteeseen. Nuorena olisi pitänyt olla viisaita vierellä ohjaamassa oikeanlaiseen kuntouttavaan toimintaan jolloin ei ehkä lonkkia olisi tarvinnut operoida.
Oliko sulla jotain perusteluja tämmöiselle arviolle, vai hihastako nojatuoliortopedinä näitä ravistelet?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nojoo, ja kuten tuossa Kiekoton Mies itsekin kirjoittaa "Uskoisin myös lonkkien vaivanneen jo uran alkuvaiheilla vaikka sitä ei vielä silloin Jessekään ymmärtänyt" niin hyvä se on ihan jopa ulkopuolisen nyt kaiken luetun ja nähdyn jälkeen tietää lonkkien vaivanneen salettiin läpi uran, vaikka siis pelaaja ei itsekään tätä luultavasti tiennyt ja ymmärtänyt.

Helppo se on nyt tosiaan tuo naulata, että väärin tehty pidemmän aikaa ja miksei tilannetta korjattu jo alkujaan.
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Pukjujörvi ei edelleenkään mahdu Penguinsin kokoonpanoon. Asia näyttää siltä, että hänen näytöt eivät ole vakuuttaneet valmennusjohtoa. Vai onko jollain parempaa tietoa, että säästellään lonkkia?
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Pukjujörvi ei edelleenkään mahdu Penguinsin kokoonpanoon. Asia näyttää siltä, että hänen näytöt eivät ole vakuuttaneet valmennusjohtoa. Vai onko jollain parempaa tietoa, että säästellään lonkkia?
Ainakin kaikki top9 laiturit ovat selkeästi parempia kuin pulju. Tosta Grudenista en kyllä osaa sanoa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Pukjujörvi ei edelleenkään mahdu Penguinsin kokoonpanoon. Asia näyttää siltä, että hänen näytöt eivät ole vakuuttaneet valmennusjohtoa. Vai onko jollain parempaa tietoa, että säästellään lonkkia?

Tässä vaiheessa Pittsburghin kausi on menetetty tapaus. Pleijareihin ei ole pääsyä, eikä täydellinen tankkauskaan onnistuisi enää. Jos olisin valmentaja, antaisin tässä vaiheessa nuoremmille pelaajille tilaa kerätä NHL-kokemusta, ja jättäisin leikkauksesta toipuvan pelaajan kuntouttamaan itseään, jotta tämä olisi pelikunnossa seuraavalla kaudella.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ainakin kaikki top9 laiturit ovat selkeästi parempia kuin pulju. Tosta Grudenista en kyllä osaa sanoa.

Yllättävän leveä on Penguinsin laituriosasto. Kolmosessa Reilly Smith ja nelosessa Emil Bemström. Ensi kaudellekin on sopimuksia aika läjä, eli nykyisen rosterin hyökkääjista sopimus katkolla Jeff Carterilla (UFA), ja RFA-statuksella Bemström, Gruden ja Puustinen. Ei Pulju siis missään nimessä kävele kokoonpanoon.
 

Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nojoo, ja kuten tuossa Kiekoton Mies itsekin kirjoittaa "Uskoisin myös lonkkien vaivanneen jo uran alkuvaiheilla vaikka sitä ei vielä silloin Jessekään ymmärtänyt" niin hyvä se on ihan jopa ulkopuolisen nyt kaiken luetun ja nähdyn jälkeen tietää lonkkien vaivanneen salettiin läpi uran, vaikka siis pelaaja ei itsekään tätä luultavasti tiennyt ja ymmärtänyt.

Helppo se on nyt tosiaan tuo naulata, että väärin tehty pidemmän aikaa ja miksei tilannetta korjattu jo alkujaan.
Ei ne lonkat itsekseen kulu tuon ikäisenä ellei tee jotain päivittäin todella väärin tai saanut virheasennon luonnonlahjana. Varmasti ehjillä lonkilla olisi vetänyt ihan toisenlaista uraa, mutta ei mitään kärkijätkää olisi siltikään tullut. Aikaisemmassa vaiheessa kun olisi tajuttu ajaa Pulju pois siitä tähtilaituri/maalinsylkijä muotista työteliääseen ja luotettavan pelaaja rooliin niin ties missä oltaisiin.

Pulju on jossittelujen kannalta yksi historian mielenkiintoisimpia pelaajia. Itse tykkään Puljussa ettei pelkää nähdä työtä ja pitää sitkeästi kiinni eikä ole luovuttamassa ja nyt jo näyttävyt, että voi saada sopparin tuplalonkkausleikkauksen jälkeen. Tuollaista iloisia vesseleitä ja persoonia tarvittaisiin enemmän urheilun saralla.
 
Pukjujörvi ei edelleenkään mahdu Penguinsin kokoonpanoon. Asia näyttää siltä, että hänen näytöt eivät ole vakuuttaneet valmennusjohtoa. Vai onko jollain parempaa tietoa, että säästellään lonkkia?

Tuskin täällä kellään parempaa tietoa on valmennusjohdon aivoituksista. Minulle tämä näyttäytyy sellaisena, että Puljujärvi on ikäänkuin hemmetin pitkällä tryoutilla eikä tässä vaiheessa voi vetää isompia johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vuosi sitten näytti, korostan, NÄYTTI siltä, että Tyler Seguinin ura oli ohi. Miten liittyy ketjun aiheeseen? No siten, että ihan saatanan ison operaation jälkeen vain idiootit luulevat, että se suoritustaso mitataan pari kuukautta paluusta jäälle.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Pukjujörvi ei edelleenkään mahdu Penguinsin kokoonpanoon. Asia näyttää siltä, että hänen näytöt eivät ole vakuuttaneet valmennusjohtoa. Vai onko jollain parempaa tietoa, että säästellään lonkkia?

Eihän Penguins ole millään tapaa asiasta tiedottanut tai tietääkseni Sullivan myöskään kommentoinut, mutta sääntöjen pohjalta voi tehdä oletuksen ettei Puljujärvi ole pelikuntoisena. Koska Jeff Carterin loukkaannuttua Penguins nosti Grudenin ylös hätäkutsuna, ja tuon ei pitäisi olla mahdollista jos ylhäällä oli 12 tervettä hyökkääjää. Puljujärvi on kuitenkin kokoajan ollut ylhäällä sinä 13. hyökkääjänä, ja Carterin loukkaannuttua sitten Puljun olisi pitänyt olla se 12. terve pelaava hyökkääjä. Selvästi Penguins ei kuitenkaan sitten katso hänen olevan pelikuntoisena koska kutsuivat Grudenin ylös, ja koska se myös sääntöjen mukaan sitten meni hätäkutsuna (ainakin CapFriendlyyn sellaiseksi merkitty), niin Puljujärven voi olettaa olevan sitten loukkaantuneena.
 

AriZona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes
Vuosi sitten näytti, korostan, NÄYTTI siltä, että Tyler Seguinin ura oli ohi. Miten liittyy ketjun aiheeseen? No siten, että ihan saatanan ison operaation jälkeen vain idiootit luulevat, että se suoritustaso mitataan pari kuukautta paluusta jäälle.
Niin. Eiköhän se suoritustaso kannata mitata 4 vuoden ajalta ennen leikkausta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ei ne lonkat itsekseen kulu tuon ikäisenä ellei tee jotain päivittäin todella väärin tai saanut virheasennon luonnonlahjana.
Nuo aiemmat puhdistusleikkaukset tästä tosiaan kertoo myös ja tuskin 25 vuotiaana saa pelkällä luisteluasennolla itsensä tekonivel-kuntoon, vaan on niissä ollut jotain rakenteellista vikaa.

Puhdistukset on tämän tyyppisessä vaivassa laastarin laittoa, jolla saa vähän lisäaikaa mutta harvemmin saa pidempiaikaista hyötyä. Tekonivel on sitten se viimeinen vaihtoehto.

Tavallaan arvostan tuota Puljujärven työntekoa ja kaikkea mitä on valmis tekemään, toisaalta aika vähälle huomiolle on jäänyt tuon leikkauksen riskit. Yhdessä jutussa oli kyllä maininta, että tilannetta seurataan verikokeilla komplikaatioiden varalta.

Riski on siis se, että osalla ihmisillä vastaavat tekonivelen aiheuttaa metallireaktion, joka alkaa syövyttää kudosta tekonivelen ympärillä ja tilalle pitää laittaa ns. normaali tekonivel, jolla ei enää lätkää ammatikseen pelata. Tämä selviää seuraavien vuosien aikana.

Tai että on siinä syynsä miksi Suomessa näitä ei enää tehdä ja täytyy toivoa, että Puljulla on myös 20 vuoden päästä sellaiset lonkat, joiden kanssa pärjää.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ne lonkat itsekseen kulu tuon ikäisenä ellei tee jotain päivittäin todella väärin tai saanut virheasennon luonnonlahjana.
No ei tietenkään, mikä tässä maailmassa nyt itsekseen kuluisi.

Tuossa olikin kyse siitä, että minkäs teet jos et tiedä pelaavasi tai treenaavasi niin, että 25-vuotiaana tarvitaan uran vaarantava tuplalonkkaleikkaus, jos tämä olisi tiedetty niin luultavasti toisin olisi toimittu tai jotain muutettu jo aikanaan.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin. Eiköhän se suoritustaso kannata mitata 4 vuoden ajalta ennen leikkausta.
Siihen ajanjaksoon sitten toki mahtuu kaksi kautta kun oli selkeästi NHL-tason peluri. Sitä, nähdäänkö tätä enää koskaan taas ei tiedetä.

Tämän kevään aikana varmasti mennään vielä kuntoutuksen ehdoilla, ensi syksy sitten on se viimeinen sauma. Training campiltä pelipaikan ottaminen ja sen pitäminen on se mahdollisuus joka on vielä tarjolla. Tai no, periaatteessa voi sittenkin farmissa vielä grindata jos ei harjoitusleireiltä ota pelipaikkaa, mutta sitten se pelipaikan saaminen on samaa kuin kellä tahansa farmijyrällä. Mutta tämäkin edellyttää paikkojen kestävän niin, että ensi kaudella ollaan tulossa pelaamaan. Jos ei kestä, se on tietysti ohi.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Aika paksua syyttää pelaajaa nivelrikosta, kun se on pitkälti perintötekijöistä johtuva sairaus. Vittuiletko syöpäpotilaillekin?
Ai sä koit tän näin? En sit tiiä onko mun lukutaidossa vikaa, mut mun mielestä näissä haastatteluissa on ollut juttua luisteluasennon virheistä jo junioriaikoina ja ehkä olen ymmärtänyt väärin, että se olisi ollut jo tietynlaista ensioireilua lonkista. Perintötekijät altistaa, mutta elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itellä kokemusta siitä miten luupiikki kantapäästä saattaa vuosien jälkeen oireilla aivan muualta. Eli asentoa kun korjataan itsekseen asentoon missä ei satu, niin siinä alkaapi tulla sitten virhettä jonnekin toisaalle. Tarkoitukseni ei ollut suinkaan haukkua Puljua siitä, että lonkat meni rikki, vaan enemmänkin puolustaa sitä miksi uralla on ollut haasteita. Edelleenkään en usko lonkkien kuluneen muutaman kauden aikana, vaan kyllä siinä aiempi elämäkin vaikuttaa.

Syöpäpotilaiden vetäminen tähän kohtaan taas on sulta aika typerä heitto. En mä faijan siihen kuollessa ollut sängyn vierellä aukomassa päätä. Ei oo muillekaan tullut auottua päätä sairauksista. Silti siitäkin voi nostaa esiin elämäntapojen vaikutukset. Alttius voi olla syöpään perintötekijöistä, mutta elämäntavat siinäkin vaikuttaa. Ihminen ei ole vastuussa koskaan sairauksistaan, mutta voi yllättävän paljon ehkäistä niitä. Vastaus ei ole burana, vaan ennakointi.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Oliko sulla jotain perusteluja tämmöiselle arviolle, vai hihastako nojatuoliortopedinä näitä ravistelet?
Perustelin ylempään viestiin. Hieman hihaa ja suoraviivaista päättelykykyä rajallisilla tiedoilla ja omalla kokemuksella yhdistettynä lyhyeen keskittymiskykyyn tutkia kaikkia taustan vaikuttavia asioita.
 

Kaptah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ai sä koit tän näin? En sit tiiä onko mun lukutaidossa vikaa, mut mun mielestä näissä haastatteluissa on ollut juttua luisteluasennon virheistä jo junioriaikoina ja ehkä olen ymmärtänyt väärin, että se olisi ollut jo tietynlaista ensioireilua lonkista. Perintötekijät altistaa, mutta elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itellä kokemusta siitä miten luupiikki kantapäästä saattaa vuosien jälkeen oireilla aivan muualta. Eli asentoa kun korjataan itsekseen asentoon missä ei satu, niin siinä alkaapi tulla sitten virhettä jonnekin toisaalle. Tarkoitukseni ei ollut suinkaan haukkua Puljua siitä, että lonkat meni rikki, vaan enemmänkin puolustaa sitä miksi uralla on ollut haasteita. Edelleenkään en usko lonkkien kuluneen muutaman kauden aikana, vaan kyllä siinä aiempi elämäkin vaikuttaa.

Syöpäpotilaiden vetäminen tähän kohtaan taas on sulta aika typerä heitto. En mä faijan siihen kuollessa ollut sängyn vierellä aukomassa päätä. Ei oo muillekaan tullut auottua päätä sairauksista. Silti siitäkin voi nostaa esiin elämäntapojen vaikutukset. Alttius voi olla syöpään perintötekijöistä, mutta elämäntavat siinäkin vaikuttaa. Ihminen ei ole vastuussa koskaan sairauksistaan, mutta voi yllättävän paljon ehkäistä niitä. Vastaus ei ole burana, vaan ennakointi.
Vedit sitten syöpään kuolleen isäsi keskusteluun. Erikoista, sanoisin. Allekirjoittaneelta on leikattu lonkka kahdesti, eiköhän se tekee minusta pätevämmän arvioimaan lonkkavaivoja kuin sinun kokemuksesi luupiikistä kantapäässä.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Vedit sitten syöpään kuolleen isäsi keskusteluun. Erikoista, sanoisin. Allekirjoittaneelta on leikattu lonkka kahdesti, eiköhän se tekee minusta pätevämmän arvioimaan lonkkavaivoja kuin sinun kokemuksesi luupiikistä kantapäässä.
Erikoinen tapa sinulla kyllä käydä keskustelua. Nostit esiin minun epäkunnioittavan asenteen ja nostit syövän esiin. Kerroin sitten asiasta olevan omakohtaista kokemusta joten kannattaa miettiä myös ihan omalta kohdalta mitä toiselle tuntemattomalle heität. Minulle ei ole ongelmaa tuon syövän kanssa ja jaoin tämän, jotta ymmärrät tuon heiton olleen aika epäkunnioittava. Koskaan et voi tietää mitä toinen kirjoittaja on kokenut. Eli sinä vedit syövän esiin ja minä kommentoin sinun juttua joten turha nostaa minun nostoksi tätä syöpäkeskustelua.

Ja varmasti tiedät enemmän lonkkaleikkauksista kun minä, kun olet kaksinkertainen kokemusasiantuntija. Luupiikki kantapäässä ei liittynyt lonkkaleikkaukseen vaan siihen miten yksi kipu voi aiheuttaa kivun välttämiseksi asentovirheen, joka sitten pitkittyessä muuttaa kehon asentoa. Minulla muuten tuo aiheutti kipua juuri lonkan alueelle reilun 15v päästä tuosta luupiikistä ja siellä on kierrossa haasteita. Leikkaukseen en ole joutunut, mutta sitä on kuntoutettu poistamalla tuota vanhaa virheasentoa.

Koko pointtini koski asiasta kerrottuja tietoja missä kerrottiin Puljun luisteluasennon olleen jo junioriaikoina niin sanotusti kuluttava. Mutta ehkä tämä ei sitten kerro mistään mitään. Yleensä jälkeenpäin voidaan todeta, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. Se ei tarkoita, että arvosteltaisiin ihmistä tai ihmisen kanssa työskennelleitä ammattilaisia. Fakta nyt vain sattuu olemaan, että moni vaiva vaatii leikkausta, koska niitä ei ole havaittu ja hoidettu aiemmin. Se taas ei ole kenenkään syytä, vaan näin se vain menee. Jos luet uudelleen alkuperäisen kirjoituksen, niin koko viestini pointti oli puolustaa Puljun uran hankaluutta juuri näiden lonkkien johdosta sen sijaan, että olisin jollakin tavalla loukannut Puljua. Mutta ymmärrän sinun lukeneen asian toisin ja sehän näissä kirjoituksissa onkin aina haasteena. Otetaan ihan rauhassa ja annetaan olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös