Näitä maailman huonoin hyökkääjä-juttuja lukiessa tulee vähän sellainen olo, että kuinkahan tarkkaan Puljun otteita on kolmen kauden aikana tullut seurattua jos tuollainen käsitys on jäänyt? Minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää, etteikö Puljun pelissä olisi ollut tosi isojakin ongelmia hetkittäin ja pitkienkin ajanjaksojen ajan, mutta muistan kyllä myös esim. 17-18-kaudelta sellaisia parinkymmenen pelin pätkiä, joissa Jesse oli joukkueensa paras pelaaja heti maailman parhaan pelaajan jälkeen. Sellaiseen ei täällä kuvailtu puukätinen pelityhmä honkkeli pysty.
Pääsikö Puljujärvi hyvien otteidensa kautta lopulliseen änärilentoon? Ei. Voiko siitä syyttää Edmontonin organisaatiota ja sitä kauttaa ymmärtää Puljun turhautumisen määrää tällä hetkellä? Voi. Jos pitäisi yrittää kuvata organisaation toimintaa lyhyesti sanoisin sen olleen mielivaltaista ja jotakuinkin antimeritokraattista. Pitkistä pelillisistä loistopätkistä ei koskaan annettu mitään palkintoa, virheistä rangaistiin aina rankimman mukaan ja toisaalta ykkösketjuun saatettiin nostaa täysin yllättäen keskellä pelillistä suvantokautta. Näkisin tämän aika 80-lukulaisena "toughening up"-prosessina lapsellisena pidetylle pelaajalle. Minusta koko homma on pelaajakehityksen ja Jessen kohdalla jopa kasvatuksellisesta näkökulmasta todellista amatöörien puuhastelua.
Yllä kuvattu ei tietenkään poista pelaajan ja tämän lähipiirin omaa vastuuta tai heidän tekemiään virheitä, mutta jos lähestyy asiaa puhtaasti siitä näkökulmasta, että Edmontonin kaltaisen organisaation pitäisi pystyä realisoimaan suurin osa joukkueesta löytyvästä lahjakkuudesta, niin toiminta näyttäytyy aika järkyttävässä valossa monessa suhteessa. En pidä Jesseä tukijoukkoineen mitenkään erityisen itseohjautuvana ja näissä tapauksissa organisaation sisäiset toimintatavat aina korostuvat. Draisaitl selvisi samankaltaisesta kohtelusta loistavasti, mutta hänellä oli myös ihan erilaiset henkiset työkalut siihen. Ei kaikkia kannata kohdella samalla tavalla.