Mainos

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 3 002 581
  • 9 215

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Voi olla, että Jesse on normaalia alhaisemmalla älykkyysosamäärällä, mutta voi olla, että on ihan tavallinen 18- vuotias kaveri, jota luvut ei kauheesti hotsita edes. Ilkeitä voi monet olla ja pistää ihminen jonkun heikomman ominaisuuden vuoksi johonkin karsinaan. Tyypillistä suomalaista perintöä sukupolvelta toiselle sen sijaan, että nostettaisiin peukkua sille, että poika opiskelee kieltä ja yrittää parhaansa. Helkatti vie, mikä teitä oikein vaivaa?!
En ota kantaa Puljujärven älynlahjoihin, mutta ihmettelen häntä silti. En ole hänen pelaajauraansa seurannut kuin oikeastaan viime junnu-MM-kisoista, joissa hän herätti minussakin ihastusta, mutta hän on epäilemättä ollut jo nuoresta asti suuri lahjakkuus ja jos kaverilla on ollut NHL tähtäimessä jo pitkän aikaa, niin luulisi hänen olleen kiinnostunut englannin kielen oppimisesta. Suomessa sitä tulee muutenkin niin monesta tuutista, että kieltä oppii ihan väkisin.

Puljujärvelle olisi kyllä suuri hyöty siitä, että Edmontonissa pelaisi joku kokenut suomalainen "mentori". Lisäksi hänelle jos kelle olisi hyötyä siitä, että hänellä olisi tukenaan joku kotijoukoista.Toivon todella, että kaveri selättää alkuhankaluudet ja saa niistä entistä enemmän puhtia uralleen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sitten minä vain pidän kantani, niin yksinkertaista se on. Katso vaikka jotain Joel Armiaa, joka oivalsi, että peliaika ansaitaan.
Emminä jaksa ruveta kinaamaan :) Täällä tuntuu olevan niin viisaita miehiä paikalla että tokkopa väittelyssä pärjäisinkään... Nyt on joulukin sitäpaitsi ja kaikkea. Siellä se Puljujärvi 2-3 vuoden päästä kirmaa NHL:n huipputasolla, jos ei jotain odottamatonta tapahdu mikä tietenkin tässä alati muuttuvassa maailmassa aina on mahdollista. Näin on marjat.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Menestyäkseen jäällä on tehtävä töitä, ellei ole äärettömän lahjakas, kuten kuulemma Mario Lemieux oli. Pärjätäkseen vieraassa kulttuurissa ja ymmärtääkseen edes auttavasti paikallista kieltä on myös tehtävä töitä. Englannin oppiminen ei ole vaikeaa. Se on ihan puhtaasti halusta kiinni, ei älystä. Jos ei hotsita niin ei hotsita.

Tämähän on näin opettajankin näkökulmasta ihan täyttä paskaa koko väite. On olemassa lukuisa määrä ihmisiä, joilla on (syystä tai toisesta) vaikeuksia oppia vieraita kieliä, vaikka kuinka yrittäisi. Selityksiä on paljon ja on aiheesta tehty tieteellistä tutkimustakin. Jos aihe todella kiinnostaa, niin täältä voi lukea maltillisen pituisen ihan hyvin kirjoitetun tiivistelmän: Oppimisvaikeus - Artikkeli: Vieraan kielen oppimisen vaikeudet

Jessen on nyt näytettävä samaa selkärankaa. Kun niitä peliminuutteja tulee, pitää tulla myös näyttöjä. Jos peliminuutteja ei tule, on tehtävä entistä lujemmin töitä. Kaikki uran NHL:ssä tehneet ovat tuon sisäistäneet. Kohta toki joku paremmin tietävä tulee kertomaan minulle kasan poikkeuksia.

Ensinnäkin täytyy todeta, että ainakin vielä Oulussa viimekeväänä Jesse tunnettiin fysiikkaihmeenä ja treenimaanikkona. Ihmettelisin, mikäli tähän olisi NHL-varauksen myötä tullut takapakkia. Toiseksi eivät ne Jessen näytöt ole mitenkään erityisen huonoja olleet. Joku oli HFBoardsille koonnutkin näitä peliaikaan suhteutettuja tilastoja, jotka eivät ihan perus nelosketjulaisen statistiikkaa vastaa.

assists: 4th
assists/60 min: 2nd
primary assists: 2nd
primary assists/60 min: 1st
+-: 4th
points: 11th
points/60 min: 4th
iCorsi/60 min: 4th

Toki pieni otanta yms. Kuten tässä ketjussa on paljon pyöriteltykin, niin kyllä Puljun kohtelu on ollut monella tapaa hämmentävää. Draisaitlin esimerkin esiin tuominen ei muuta tilannetta paremmaksi...
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Toki pieni otanta yms. Kuten tässä ketjussa on paljon pyöriteltykin, niin kyllä Puljun kohtelu on ollut monella tapaa hämmentävää.
No kun se kohtelu voi johtua myös siitä, mitä Jesseltä odotetaan ja mitä hän jäällä tekee. Jos Saku Koivulle ja Mikke Granlundille sanottiin, että lauo perkele, kun on paikka, niin sitten on vain ruvettava laukomaan. En tiedä, mitä Jesseltä odotetaan, mutta päivänselvästi (tai no, oletettavasti) jäällä tapahtuu eri asioita, mitä on pyydetty tai odotettu. Jos harjoittelu maistuu ja fysiikka on kunnossa, se on hieno juttu. Voihan se olla pienestä kiinni, että ketsuppipullo aukeaa, ja sitä toivon itsekin. Ja onhan noita esimerkkejä kaltoin kohdelluista valmiista pelaajistakin. Joku Teemu Coloradossa menee hienosti tähän osastoon. Jos Jessen kohdalla on samansukuinen ongelma, niin sitten täytyy vain purra hammasta ja toivoa siirtoa sellaiseen jengiin, missä pääsee näyttämään vahvuutensa.

Kausi ja Jessen ura ovat vielä kuitenkin sen verran aikaisessa vaiheessa, etten ihan vielä olisi valmis heittämään marttyyrikorttia pöytään. Mutta kuitenkin, olen kohtuullisen varma, että Jesse tarvitsee jonkun ahaa-elämyksen, että pääsee kunnolla vauhtiin. Jos niitä yksittäisiä vahvuuksia ei ole, vrt. Ahon tietokone ja Paten laukaus, pitää olla vaan asenne kunnossa ja ihan pirun täysillä mukana touhussa saadakseen kelvollisia minuutteja.

Jos suomalaiset rallikuskit puhuvat englantia ymmärrettävästi, niin siihen pystyy ihan kuka tahansa.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin on. Onko vastaväitteitä?
Onneksi meillä, täällä jatkoajan keskustelupalstalla, tiedämme kaiken jessen työnteosta ja harjoittelusta. Se ei muuten ole mielipide, miten paljon Puljujärvi treenaa. Oletan että väite on täysi mutu etkä oikeasti tiedä tilanteesta mitään suuntaan tai toiseen.
 
Kuinka niin vaikeaa? Eikö sulla ole tuttuja ympärilläsi, joille jokin aine on ollut vaikea? Itse tiedän erään inssiksi lukeneen naisen, jolle enkku oli ja on edelleen yhtä kärsimystä, mutta onko hän siis tyhmä silti?Tuskinpa sinäkään niin luulisit. Samaten eräs nainen pärjäsi kaikessa muussa, mutta matemaattiset aineet saivat hänet välillä itkemään ja soimasi itseään tyhmäksi. Näitä esimerkkejä voisi jokainen löytää vaik huru mykke. Kaiken lisäksi eihän nuo pelaajat mitään Einsteineja olekaan, eikä tarvi, kuhan peli toimii, se on se juttu. Voi olla, että Jesse on normaalia alhaisemmalla älykkyysosamäärällä, mutta voi olla, että on ihan tavallinen 18- vuotias kaveri, jota luvut ei kauheesti hotsita edes. Ilkeitä voi monet olla ja pistää ihminen jonkun heikomman ominaisuuden vuoksi johonkin karsinaan. Tyypillistä suomalaista perintöä sukupolvelta toiselle sen sijaan, että nostettaisiin peukkua sille, että poika opiskelee kieltä ja yrittää parhaansa. Helkatti vie, mikä teitä oikein vaivaa?!

@TAM illa oli ansiokasta pohdintaa kirjoituksessaan. Tällaisia lisää, kiitos!
Kyllä minulla sellaisia tuttuja on, ja osalla juuri englanti on ollut haastavaa. Kuitenkin he kaikki oppivat sitä koulussa tarpeeksi pärjätäkseen, kunhan vaan panostivat siihen tarpeeksi. Puljulla ei tällaista ole ainakaan julkisesti todettu olevan? Ja vaikka olisikin, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että siihen alettiin panostamaan vasta vajaa vuosi(!) sitten. Siis kaveri jonka tavoite on NHL:ssä. Miten tilanteeseen herättiin vasta näin myöhään? Korjataan sen verran, että se ei jätä kovin terävää kuvaa pelkästään Puljusta itsestään vaan myös taustajoukoista. Ei jää hirvittävän hyvää kuvaa siitä miten ovat Puljua valmistaneet NHL:n siirtymiseen. Sinäkin varmaan huomaisit saman jos ottaisit ne maailman suurimmat Pulju-lasit silmiltä.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kyllä Pulju taisi vetää yläasteen aika vihkoon, kirjaimellisesti. Ei mikään kanootin terävin intiaani, näin olen kuullut. Laiska koulussa ja lopputulos nähdään nyt kielitaidossa. Toivotaan, että ura urkenee kiekossa, voi muuten olla aika suppeat uravalinnat edessä.
 

Vatso

Jäsen
Minusta keskustelu menee tässä nyt vähän sivuraitelle, sillä vaikka Poolparty ei puhuisi sanaakaan englantia , niin silti hänen tulevaisuuden kannalta ole ei ole järin järkevää pelata pari peliä kuukaudessa 6 min/peli peliajalla 18-vuotiaana. Laittakaa se helvetti vaikka takaisin Kärpppiin opettelemaan englantia, mutta kyllä pelaajan tuossa iässä tarvitsee saada paljon peliaikaa kehittyäkseen jääkiekkoilijana ja ihan sama miten se englanti sujuu tässä vaiheeessa.

Ja tarkennuksena nyt sen verran, että kielitaito voi olla tämän kauden osalta erittäinen oleellinen asia, mutta jos Edmonton nyt miettii tätä vähän pidemmällä aikavälillä, niin valinta kielitaidon tai peliajan suhteen 18-vuotiaan pelajan osalta ei pitäisi olla vaikea asia.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
On kai siellä NHLssä ennenkin ollut pelaajia, jotka ei englantia osaa. Ja tosiaan - kai siellä AHL:ssäkin vois sitä englantia opetella. Ihmetyttää myös ettei voitu U20-kisoihin päästää.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
"- Nuoren pelaajan kehitykseen sisältyy paljon kivijalkatyötä. Jessen kanssa niitä ovat kieli, NHL:n liittyvät perinteet, matkustaminen, väsymys, kyky harjoitella, systemaattinen pelaaminen sekä suhteiden rakentaminen joukkuekaverien ja valmentajien kanssa."

AHL oikea paikka vai Ouluun kasvamaan?
Ei nyt ihan aukea logiikka, että jos ongelmana ovat kieli, NHL:n perinteet, matkustaminen sekä suhteiden rakentaminen joukkueeseen, niin miten Oulussa kasvaminen auttaisi asiaan.

Mitä taas kielitaitoon tulee, niin eihän Matti Nykänenkään ole kieltä oppinut. Jasper Pääkkönen vaan Jesselle tulkiksi,
 

Teikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers&Barkov
Ei nyt ihan aukea logiikka, että jos ongelmana ovat kieli, NHL:n perinteet, matkustaminen sekä suhteiden rakentaminen joukkueeseen, niin miten Oulussa kasvaminen auttaisi asiaan.

Mitä taas kielitaitoon tulee, niin eihän Matti Nykänenkään ole kieltä oppinut. Jasper Pääkkönen vaan Jesselle tulkiksi,

Henkinen kasvu.... Jotkut vaan ovat vielä lapsia 18 vuotiaana vaikka ovat miehen kehossa...
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ei nyt ihan aukea logiikka, että jos ongelmana ovat kieli, NHL:n perinteet, matkustaminen sekä suhteiden rakentaminen joukkueeseen, niin miten Oulussa kasvaminen auttaisi asiaan.

Mitä taas kielitaitoon tulee, niin eihän Matti Nykänenkään ole kieltä oppinut. Jasper Pääkkönen vaan Jesselle tulkiksi,

Nykäsmasa ei ole tainnut montaa matsia kirkkaissa valoissa pelata vaikka kirkkaat noin muuten hänelle tuttuja ovatkin. Kyllä kielitaito on melko tärkeää jotta ymmärtää miten valmentaja haluaa sinun pelaavan tietyissä tilanteissa. Mutta eiköhän se tartu, jos ei muuten niin väkisin.
 

Teikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers&Barkov
Nykäsmasa ei ole tainnut montaa matsia kirkkaissa valoissa pelata vaikka kirkkaat noin muuten hänelle tuttuja ovatkin. Kyllä kielitaito on melko tärkeää jotta ymmärtää miten valmentaja haluaa sinun pelaavan tietyissä tilanteissa. Mutta eiköhän se tartu, jos ei muuten niin väkisin.

Joo ei se riitä, että vetää sen ylileveän hymyn ja sanoo JES JES jokaiseen valmentajan kommenttiiin,
 

Teikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers&Barkov
Ja vaikka kritisoinkin Jesseä ja taustajoukkoja tässä ketjussa niin pitää muistaa, että kyseessä on todella hyvä ja lupaava pelaaja. Pitää vaan olla TODELLA poikkeuksellinen ihminen ja urheilija niin henkisesti että fyysisesti että pystyy loistamaan NHL:n kirkkaissa valoissa 18-vuotiaana. Veikkaan että kenestäkään tällä palstalla ei olisi siihen. One in a million....
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Pitää vaan olla TODELLA poikkeuksellinen ihminen ja urheilija niin henkisesti että fyysisesti että pystyy loistamaan NHL:n kirkkaissa valoissa 18-vuotiaana. Veikkaan että kenestäkään tällä palstalla ei olisi siihen. One in a million....
One in 5,4 million, jos tarkkoja ollaan.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ja ylättäen Puljujärvi ei mahtunut viime yönä Oilersin kokoonpanoo. Onkohan toi Oilersin master plan Puljujärven kehityksen suhteen se että poikaa roikotetaan koko kausi ylhäällä kuitenkin niin ettei se 40 matsia mene rikki?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nykäsmasa ei ole tainnut montaa matsia kirkkaissa valoissa pelata vaikka kirkkaat noin muuten hänelle tuttuja ovatkin. Kyllä kielitaito on melko tärkeää jotta ymmärtää miten valmentaja haluaa sinun pelaavan tietyissä tilanteissa. Mutta eiköhän se tartu, jos ei muuten niin väkisin.

Mäkihypyssä ne kirkkaat valot on mäkiviikolla, joten saksaa olisi varmaan hyvä osata. En tiedä sitten oppiko Nykänen. Sanoihan hän tosin joskus, että Saksa-Itävalta on käytännössä hänen toinen kotimaansa.

Eihän sitä kuulemma Pasi Rautiainenkaan penskana tajunnut kielten opiskelun arvoa. Oli sanonut opettajalle, että hänestä tulee isona jalkapalloammattilainen, niin ei tarvi kielitaitoa. Tai jotain siihen suuntaan. No oppihan se sitten saksaa kun pakko oli. Eiköhän Jessekin opi englantia.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja ylättäen Puljujärvi ei mahtunut viime yönä Oilersin kokoonpanoo. Onkohan toi Oilersin master plan Puljujärven kehityksen suhteen se että poikaa roikotetaan koko kausi ylhäällä kuitenkin niin ettei se 40 matsia mene rikki?
Onko oilersilla sellaisia ylipalkkaisia turhakkeita, josita haluavat eroon? Tai suuri vaje jollain pelipaikalla? Sillä valmennus ilmiselvästi laittaa Puljua myyntikuntoon. Kun kuunteli selvityksiä miksi ei pelaa, (kielitaito, sopeutuminen jne) niin ei taida valmentajan kanssa kemiat kohdata.
 

F#21

Jäsen
Onko oilersilla sellaisia ylipalkkaisia turhakkeita, josita haluavat eroon? Tai suuri vaje jollain pelipaikalla? Sillä valmennus ilmiselvästi laittaa Puljua myyntikuntoon. Kun kuunteli selvityksiä miksi ei pelaa, (kielitaito, sopeutuminen jne) niin ei taida valmentajan kanssa kemiat kohdata.
Pouliot tulee ensimmäisenä mieleen ylihintaisesta ja turhasta pelaajasta josta halutaan eroon.

Ja jos ymmärsin oikein, että tarkoitit Oilersin lähtevän myymään Puljujärveä nyt jo, niin olet 100% väärässä asiasta. Oilersin lähestyminen Puljun kehitykseen on nyt tällainen ja myöhemmin näemme oliko se fiksua, omasta mielestä ei, mutta olenkin toimistorotta enkä NHL-joukkueen GM.
 

Largo

Jäsen
Eikä toi kielitaito nyt pitäisi olla mikään ylitsepääsemätön ongelma taitavalle pelaajalle. Malkin ei ymmärtänyt Crosbya juurikaan, mutta nyökytteli vaan kun jotain kuvioita ylivoiman aluksi heitteli. Ei ehkä se paras esimerkki, mutta kuitenkin. Puljun istuttaminen katsomossa ei minun mielestä palvele tässä kohtaa yhtään ketään. Farmiin vaan, kyllä sieltä se kieli alkaa mukaan tarttumaan. Pelaamista oppii parhaiten pelaamalla ja Edmonton on ottanut vähintään mielenkiintoisen lähestymistavan Puljun kehittämiseen. Ehkä jo vuoden päästä voi sitten ihmetellä olleensa väärässä ja Jesse takoo pisteitä Jeesuksen rinnalla. Tai sitten ei.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Eikös noita Sedinin veljeksiä ajettu myös varsin varovaisin askelin sisään Vancouveriin? Ihan kohtuulliset urat on noillakin kundeilla takana. Eli ei tässä mitään hätää ole. Tässä nyt huomaa myös sen, että oli varmaan syynsä ottaa Aho ja Laine maajoukkueeseen ja World Cupiin ja jättää Puljujärvi pois? Kyllä nuo jääkiekkovalmentajat noin keskimääräisesti ymmärtää pelaajien päälle enemmän, kun Jatkoajan kirjoittelijat.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eikös noita Sedinin veljeksiä ajettu myös varsin varovaisin askelin sisään Vancouveriin?
Tais olla Ruudun kirjasta kun luin että olikos se nyt varsinaisesti niin että niitä mitenkään erityisen varovaisesti olisi ajettu sisään? Oliko kyse vain enemmän siitä että kavereilla peli takkusi alkuvaiheessa aika pahasti ja siinä oli jonkinlaisia sopeutumisvaikeuksia?
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Oliko kyse vain enemmän siitä että kavereilla peli takkusi alkuvaiheessa aika pahasti ja siinä oli jonkinlaisia sopeutumisvaikeuksia?
.

Kuulostaa ihan Puljujärveltä. Siitä olen varma, että hän tekee ihan varmasti hienon uran, vaikka nyt onkin hiukan vaikeaa. Kundi on vasta 18 ja on pelaajankin vielä raakile.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös