Mainos

Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

  • 912 996
  • 3 439

LaiLaiLei

Jäsen
Hauskinta näissä foliohattuiluissa on aina tämä kehotus omaan järjenkäyttöön ja ajatteluun. Ja oma kanta loogisesti perustellaan jonkun muun henkilön huuhaatutkimuksella. Tai ei perustella omaa mielipidettä millään, vaan nostetaan se oma tosi tärkeä näkemys ammattilaisten yläpuolelle. Kaippa Tapulin kovanaamat tässä Jereä kuuntelevat, tosin veikkaan että heidän koronatartunnat eivät tule hirveästi Suomen työllisyyteen ja BKT:hen vaikuttamaan, suuntaan tai toiseen.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
– Koska ihmiset alkaa oikeesti miettimään ja käyttämään omaa järkeä?

Ai että. Jere Karalahti kyselee järjen käytön perään. Siis Jere Karalahti. Mies, joka valitsi päihteet kymmenien miljoonien sijasta. Mies, joka jättää perheensä lähtemällä raviradalle, eikä palaa enää kotia. Mies, joka jättää elarit maksamatta. Tai eihän tuo mikään mies ole, keskenkasvuinen pentu miehen kropassa.

Jotenkin sitä on ajatellut, että Jere on riman asettanut jo todella alas, mutta näemmä mies kykenee vielä alittamaan senkin. Vittu sää Jere oot äijä!
Jere on äijä, niin äijä ettei mikään tartu, mikään kiinnosta, ei elarit, ei kasvatus, ei elämä. Ole Jere,vitun äijä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Melkonen hupiukko koko Karalahti. No vaimonsakki on kyllä ihan kujalla ja eikös nämä liiku niissä hörhöjen piireissä muutenki?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert
Voi jumalauta Jere, kiitos kun äijä kertoo miten asiat on. Pisti kyllä ihan miettimään että pitäisiköhän ajatella omilla aivoilla, eli mennä ihan mutulla koko loppuelämä.
 
Säälittävä, patettinen ja varsin tyhmä ääliö, joka ei ole koskaan kantanut vastuutaan muualla kuin jäähyaihiossa ja sielläkin hän on ollut vain sen takia että joku muu on hänen sinne ohjannut oman rikkeensä saattelemana.
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Joskus sitä toivoisi että mediassa mielipiteistä ajankohtaisista asioista laukoisi kiekkoilijoista esimerkiksi Saku Koivu. Mutta Sakulla ei taida olla äijämäisiä tarpeita paistatella lööpeissä.
Jere taitaa olla myös hieman lammas äijän vaatteissa, ja vietävissä helposti.
 

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
– Koska ihmiset alkaa oikeesti miettimään ja käyttämään omaa järkeä?

Ai että. Jere Karalahti kyselee järjen käytön perään. Siis Jere Karalahti. Mies, joka valitsi päihteet kymmenien miljoonien sijasta. Mies, joka jättää perheensä lähtemällä raviradalle, eikä palaa enää kotia. Mies, joka jättää elarit maksamatta. Tai eihän tuo mikään mies ole, keskenkasvuinen pentu miehen kropassa.

Jotenkin sitä on ajatellut, että Jere on riman asettanut jo todella alas, mutta näemmä mies kykenee vielä alittamaan senkin. Vittu sää Jere oot äijä!

Niinhän Juicekin lauloi: Rima pysyy paikallaan, kun sen alittaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Surullinen hahmo. Täysin edesvastuuton pässi, joka ei edelleenkään ymmärrä sitä, että teoilla on seuraukset. Se porukka, joka Jereä seuraa siksi, että Jere on äijjjjjä, on varmasti keskimääräistä tyhmempää ja helposti johdateltavissa, eivätkä he välttämättä pysty tekemään itsensä kannalta fiksuinta päätöstä tässä(kään) asiassa ja ajattelemaan isompaa kuvaa. Valinnanvapaus toki yksilölle suotakoot, mutta olisihan se toivottavaa, että päätökset perustuisivat faktoihin, eikä huru-ukkojen huuhaa-väitteille.

Jere Karalahti on kyllä henkilö, joka aiheuttaa pääasiassa suurta vitutusta.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Mua kummastuttaa se miten esim. Aki Linnanahde, joka vaikuttaa ihan järkevältä, perheelliseltä mieheltä, on kirjoittanut ÄIJJJJÄSTÄ kirjan ja vaikuttaa pitävän Jereä kovana jätkänä. Ja tosi moni muukin julkisuuden henkilö. Onkohan yhdessäkään haastattelussa edes yritetty pistää Jereä koville? Aina vaikuttaa siltä että Jeren mahtaville huumetarinoille ja muille jorinoille vaan nauretaan tyyliin "Hahah ei vittu äijä pistä tohon ÄIJJÄ! :D" Kyseenalaistaisipa joku Jeren arvostama julkisuuden henkilö nuo sen idioottimaiset jutut joskus.
 

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Melkein veikkaan, että Hintsanen ja Mad Dog eivät pidä koronaa nuhaa kummempana.

Tuskin myöskään Psycho-Jukkaa, sekä Naccia unohtamatta.

Tapulin totuus on yleismaailmallinen totuus. Siellä ainoastaan vahvat selviytyvät.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Täytyy tietysti muistuttaa että vaikka tässä puhutaankin Tapulin ääliöstä(lue:Jere), niin taas aika selkärangatonta toimintaa joltain keltaisen lehdistön viihdetoimittajalta tehdä Jeren idioottimaisesta someavautumisesta juttu, todennäköisesti vain Jerguksen hölmöt fanipojat olisivat tuon nähneet ja viestin uskoneet, mutta nyt taas saatettiin saada muutama hölmö lisää höynäytettyä uskomaan tuohon Kamalahden paskapuheeseen.

E: Sanoin tämän jo kommentissani entisen päätoimittaja Wennströmin twiitiin asiaa koskien, joten menkööt täälläkin:

Sitten kun(toiveeni mukaan) rokotteet ovat ratkaiseett COVID-kriisin, olen valmis lähtemään Tapuliin/Pataässään viemään Jerelle aasinhatun päähän, kuka on mukana?
 
Viimeksi muokattu:

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Hieman ihmetyttää useimpien krittiikki Jeren lääketieteellistä asiantuntemusta kohtaan. Tulkaapa sitten kommentoimaan, kun olette pelastaneet itse ihmishenkiä. Lisätietoja voi kysyä esim. Hannes Hyvöseltä, jonka Jere paransi puhelimitse etänä varmalta kuolemalta (yliannostus):
En uskalla uhmata Jereä. Hän jos joku tietää, mitä tehdä. Minulle kaadetaan iso lasillinen Smirnoffia, ja kulauttelen sen tyhjäksi. Muutamassa minuutissa pulssini laskee ja paniikkini helpottuu. Jere Karalahti on juuri pelastanut henkeni käskemällä minun juoda puoli litraa viinaa.”

En tiedä onko resepti koronan voittamiseksi sama, mutta kukapa elämänkoulussa opiskellutta shamaania uskaltaisi uhmata. Jäädään kuulolle.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos palstalla on yläasteen opettajia, niin käyttäkää tätä ketjua kasvatuksessa. Niille teini-ikäisille äijille on tästä ketjusta hyvä näyttää millaista arvostusta se äijäily tuo niinkin maskuliinisessa ympäristössä kuin lätkäfanit. Eikös se mennyt jotenkin niin että joidenkin tärkein tarkoitus on olla esimerkkeinä muille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös