Markkasille:
Olen itse kantanut pienen rakkaan lapseni haudan lepoon 3 vuotta sitten enkä pysty asiasta vielä edes kirjoittamaan ilman kyyneleitä ,vaikka aikaa on jo hieman kulunut...
Tiedän siis miltä Teistä tuntuu ja olen äärimmäisen surullinen puolestanne.
Mikään ei ole pahempaa kuin oman lapsen menettäminen.
Suru ja kaipaus ei lopu koskaan, ajan mittaan asian ehkä sitten hyväksyy jollakin tasolla. Mennyttä ei voi kuitenkaan muuttaa ja katse on pakko suunnata tulevaisuuteen. Ensimmäinen vuosi meni ainakin meidän perheessämme kuin sumussa, mutta uskon ja toivon, että sumun takaa pilkoittaa ennenpitkää aurinkokin ,myös Teille!
Voimia ja rakkautta!
-J-