Mainos

Jatkoajan parhaat letkautukset, läpät ja muut vastaavat kirjoitelmat

  • 3 313 725
  • 7 397
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Samaa aihetta sivuten Lapsia vai ei -ketjusta:

No höps! Nyt on Leonin ropelihattu haukannut hiekkaa laakeriinsa. Kyllähän nämä "ikinä en ole maitoa juonut -miehet" ovat pikemminkin näitä lapsettomia oman elämänsä sankareita. Oma hipiäni on ollut aina kuulas kuin ompun kuve, katse valpas ja mieli vireä. Tukkaa kuin hiusmallilla ja vartaloni mukaan on nimetty antiikin Kreikan patsaita uudelleen. Vieläkin, vaikka olen jo kahden lapsenlapsen iso-isä. Ikää meillä näyttäisi olevan likipitäen saman verran - viiskymppiset kaaaaaukana tulevaisuudessa.

Isänä olemisen auvoa on takana noin 28 vuotta ja jos väittäisin, etten vaihtaisi päivääkään pois, niin kivittäkää saman tien hurskastelijana. Vaihtaisin monta. Esimerkiksi kaikki ne, jolloin opiskelijailtamien jälkeisinä aamuina minut kostoksi jätettiin housuihinsa paskovien vauvojen kanssa kahden. Krapuloissa ja säälittä. Hyvityksettä menisi vaihtoon myös valtaosa leikkipuistoissa muiden pienten lasten isien ja äitien kanssa vietetyt päivät. Lasteni kanssa viihdyin, mutta ne idiootteina lässyttävät, huonosti kasvatettujen kakaroiden vanhemmat saivat minut huutamaan ääneen. Traumatisoidun niin, etten suostu vieläkään mennä edes koirapuistoon koiramme kera, koska siellä on samaa tiivistymää ilmassa.

En oikein tiedä mistä alkuhuumasta oikein höpiset. Minulle ja monelle muulle rehelliselle isälle juuri tuo syntymän jälkeinen aika oli veret hyydyttävää. Eukko rötkötti raskausarpien kirjavoittama maha lötkönä Naistenklinikalla vänisevä nyytti kainalossaan, kun menin synnytyksen jälkeisenä aamuna katsomaan. Vauvaa kehuttiin kauniiksi, mutta eihän ne vasta syntyneet ole. Retuliinin värisiä rääpäleitä, joille ei oikein osaa olla mieliksi.
Kotiuttamisen jälkeenkin oli vielä huuma hakusessa, kun ei oikein ottanut uni silmään eikä tiennyt miten päin olla, kun jäi ne vauva-valmennuksetkin väliin. Yötyöt tuohon aikaan jätti ne vähätkin unet väliin, eikä pesääkään saanut pitkään aikaan. Väitän, että nuo maalailemasi huumankuukautesi olivat ainakin minulle elämäni rankinta aikaa. Muut voivat väittää mitä lystäävät tai kehtaavat.

Elämässä ei pidä kuitenkaan hötkyillä - ei näissä lapsiasioissakaan. Pitää malttaa. Huuman hetkiä on toki ollut tässä vuosien varrella paljonkin, mutta nyt homma on vasta lähtenyt lapasesta. 2.5 -vuotiaan tyttären pojan kanssa pannaan hulinaksi ja nautin täysin siemauksin. Olen jopa lopettanut "oikeiden töiden" tekemisen, jotta olen aina iskussa kun Äijää tarvitaan. Kuorin kursailematta kermat päältä ja olen ottanut viihdepäällikön toimen haltuuni. Touhuillaan tuntikausia ja sitten kun väsy tai nälkä yllättää, niin "huoltojoukot" ottavat homman haltuun. Helppoa ja hauskaa.

Tahdoin tässä nyt vaan sanoa Leon, että olit väärässä. Tietenkin, lapsettomana hylkiönä. Yksin jolkottamassa pitkin synkkiä metsätaipaleita. Miten voisitkaan tietää mitään vanhemmuuden ensimmäisten kuukausien huumasta taikka muusta hömpästä...
Siellä mitään huumaa ole. Kannattaa jättää alkupalat ja pääruoka kokonaan väliin ja siirtyä suoraan jälkkäriin. Vanhemmuus vastuineen on yliarvostettua - Mummoina ja Pappoina se vasta lysti on!

Mörkki!

Oliko muita ikenet pehmeinä?
 
JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä tuosta pohdinnasta tekee mainitsemisen arvoisen?

Voisi kuulua topiciin "tahattomat läpät" tjsp.
-------------------------------------------------------------

Otteluseurantaketjusta:
Porilaisuus on sitä, että hyvän hetken tullessa huudellaan turuilla ja toreilla ja sitten, kun Tappara vie neljä muna niin valutaan takaisin niihin Ulvilan ja Nakkilan räkälöihin polttamaan kamelia ja juomaan alennuskaljaa. Sitten mennään kotiin ja heinäkuun Jazzeilla toistetaan sama homma ja valmistaudutaan matkaamaan kauden avauspeliin Isomäkeen Vellu Ketolan kanssa. Kokemäenjoki on Suomen Niili.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
No avatkaa nyt se hauskuus meille muillekin. Tämä on vaikeampi kuin pahimmat Fingerporit.

En nyt tiedä onko tuo hauska, mutta minusta vaikuttaa, että nimimerkki on huomaamattaan oivaltanut vedonlyönnin lainalaisuudet: kertoimet asetetaan todennäköisyyksien mukaan.
 
J.Petke

Jäsen
En nyt tiedä onko tuo hauska, mutta minusta vaikuttaa, että nimimerkki on huomaamattaan oivaltanut vedonlyönnin lainalaisuudet: kertoimet asetetaan todennäköisyyksien mukaan.

Minäkin naurahdin tuolle kyllä. Sama kun pohtisi minuutti ennen ottelua joukkueen johtaessa 5-1, että voisin kyllä lyödä ison summan joukkueen voitolle mutta kerroin tosi pieni. Mitä todennäköisempää, sitä pienempi kerroin.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En nyt tiedä onko tuo hauska, mutta minusta vaikuttaa, että nimimerkki on huomaamattaan oivaltanut vedonlyönnin lainalaisuudet: kertoimet asetetaan todennäköisyyksien mukaan.
Minusta se ei ollut hauskaa, koska viestistä tuota ei pysty päättelemään.

PS. Siis nimenomaan se isolla summalla lyöminen viittaa siihen, että viestin postaaja saattaa jopa olla perillä vedonlyönnin saloista.
 
Eikö tuossa nimenomaan kannattaisi lyödä esim. 2000€, jos oikeasti isoilla rahoilla pelaa? Siitä kuitenkin tienaisi 700€ aika suurella todennäköisellä. Mielestäni tuo viittaa juuri siihen, että hän ei mikään ekspertti ole, jos 1.35 on auttamatta liian pieni.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Vai että oikeasti isoilla?

Mikset lyö, jos tuo kerroin ei sinusta ole turhan pieni ja olet vieläpä ekspertti?
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Minusta se ei ollut hauskaa, koska viestistä tuota ei pysty päättelemään.

PS. Siis nimenomaan se isolla summalla lyöminen viittaa siihen, että viestin postaaja saattaa jopa olla perillä vedonlyönnin saloista.

Isolla lyömisen miettiminenkin ennen kuin tietää kerrointa ei kerro siitä, että olisi perillä vedonlyönnin saloista. Tätä voinee jatkaa vedonlyöntiketjussa, jos siltä tuntuu, nyt menee ohi aiheen. Itse melkein hymähdin tuolle alkuperäiselle viestille.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikö tuossa nimenomaan kannattaisi lyödä esim. 2000€, jos oikeasti isoilla rahoilla pelaa? Siitä kuitenkin tienaisi 700€ aika suurella todennäköisellä. Mielestäni tuo viittaa juuri siihen, että hän ei mikään ekspertti ole, jos 1.35 on auttamatta liian pieni.

Miten helvetissä? En vain pysty näkemään tässä mitään logiikkaa. Miksi suatanassa joku löisi pari tonnia kiinni kohteeseen jota pitää alikertoimisena? En vain näe tätä nyt.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Ei tässä mitään eksperttejä olla. Miettien Veikkausliigan tasoa ja HJK:n joukkueen laatua, 1.35 on mielestäni ihan kohdallaan.

Tässä toki kannattaa ottaa huomioon että kuinka paljon parempi muita on kakkossuosikki TPS(?). Jos turgulaiset ottaakin neljästä pelistä keskimäärin kolme voittoa niin eipä jää juuri yhtään töppäilyvaraa klubille.

1,35 kerroin tarkoittaa että neljästä vastaavasta joudut voittaa kolmesti päästäksesi omilleen! Kerroin on surkea ja menee selkeästi riskipelin puolelle joka ei ole tuottoisaa veikkaamista pitkällä tähtäimellä vaikka HJK sattuisi mestaruuden voittamaan.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Miten helvetissä? En vain pysty näkemään tässä mitään logiikkaa. Miksi suatanassa joku löisi pari tonnia kiinni kohteeseen jota pitää alikertoimisena? En vain näe tätä nyt.
Jos se on sellainen kohde joka toteutuu. Käsittääkseni mikäli kerroin on yli yhden, veikkaaja jää voitolle. Miksi silloin olisi tuottavampaa sijoittaa helvetin isoon kertoimeen joka ei toteudu?

Mie ymmärrän veikkaamisen niin, että tarkoitus on tietää ennalta kuka voittaa tai miten matseissa/kilpailuissa käy. Kerrointen kyttääminen on ihan sivuseikka. Vaikka kerroin olisi miljoona, niin häviäjää ei silti kannata veikata. Miljoona kertaa nolla on nolla.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mie ymmärrän veikkaamisen niin, että tarkoitus on tietää ennalta kuka voittaa tai miten matseissa/kilpailuissa käy. Kerrointen kyttääminen on ihan sivuseikka. Vaikka kerroin olisi miljoona, niin häviäjää ei silti kannata veikata. Miljoona kertaa nolla on nolla.
Älä sekoita veikkaamista vedonlyöntiin. Nimenomaan vedonlyönnissä kertoimien kyttääminen on tärkeää, samoin panostuksen koko. Tuo sinun lausahduksesi on paljon pahempi naamapalmu kuin se alunperin virnuiltu letkautus. Sitäpaitsi et voi tietää mitään tulevaa ennalta, ennustaa tai arvata voit. Jälkikäteen voit sitten tietääkin jotain. Lällätis-lää.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Sitäpaitsi et voi tietää mitään tulevaa ennalta, ennustaa tai arvata voit. Jälkikäteen voit sitten tietääkin jotain. Lällätis-lää.
En tietenkään, mutta uskon todennäköisyyksiin. Jos A:n kerroin on 1,2 ja B:n 6,2, niin veikkaisin (jos veikkaisin) A:ta, mikäli A:n voitto on todennäköinen. Tällöin A:n voitolla satanen muuttuu sadaksikahdeksikympiksi. B:hen sijoitettu satanen muuttuu nollaksi.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En tietenkään, mutta uskon todennäköisyyksiin. Jos A:n kerroin on 1,2 ja B:n 6,2, niin veikkaisin (jos veikkaisin) A:ta, mikäli A:n voitto on todennäköinen. Tällöin A:n voitolla satanen muuttuu sadaksikahdeksikympiksi. B:hen sijoitettu satanen muuttuu nollaksi.
Toistoja, toistoja, toistoja, ja vielä kerran toistoja. Suurten lukujen laki. Valtti, voitto ja viimeinen. Hävisitte, oi Uskovaisten Ruhtinas.
 
Eleanor

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Devils
Jackie Moon: Moro Wild. Mites menee?
Minnesota Wild: No moro. Pleijareihin oon menossa niin että rytisee. Mitäs Jackie itse, sonni puhkonu viä neitsyitä omenassa?
JM: Älä vaihda läski puheenaihetta. (Ja olen, edelleen.) Mut ettet ny muistelis todella vanhoja vai ootko Mikke-fani ja uskot ihmeisiin ku poffeista puhut jo varmana?
MW: Mikä trolli sä oot? Meillä kulkee. Ollaan viivan yläpuolella!
JM: Minä mikään trolli ole. Kunhan kyselen kuulumisia. Ja ole kuule iloinen että kyselen. Kohta olet yhtä kiinnostava kun exän uudet lapset.
MW: Exä on exä, minä pysyn.
JM: No totta puhut, mutta ei se silti ole mikään syy tuommoiseen sukeltamiseen. Ja kuule mä tiedän sukeltamisesta aivan kaiken, kannustan myös Ilvestä.
MW: Ilves?
JM: Unohda. Miks et oo maaleja tehny? Eikö kiinnosta?
MW: Tietysti kiinnostaa. Jouduin vaan tossa sairaalaan kun minulta poistettiin hyvänlaatuinen kasvain nimeltä MC ja tilalle tuli joku isoäiti jolla on finnejä.
JM: Ymmärrän beibi harmituksesi. Mites se sun kolmas nänni? Ylipainoiset jenkit diggaillu edelleen siitä vai?
MW: Tykkäsivät, mutta hai puri sen irti. Nyt on nipplet vähissä.
JM: Käykö jos vaikka minä keskityn niihin nippleihin ja sinä voittamiseen? Olisko se ¤%"%&# liikaa vaadittu, hä?
MW: Joo joo, käy käy, älä nyt hermostu. En halua tapella. Olet liian lihaksikas ja voimakas ja komea minulle. Teen kyllä parhaani, luotathan siihen?
JM: Quit the ass licking mofo! Sydämessäni luotan kyllä, rakastan sinua kuitenkin ikuisesti.
Oijoijoi! Jackie Moon on ollut aiemminkin vauhdissa Wildiä koskevissa keskusteluissa, mutta tämä vetää kyllä ylivoimaiset pohjat lukemistani! Loistava viesti!
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
HIFK:n ensikauden ketju on aika loistavaa tasoa kautta linjan mutta nuo Nybari-Summanen situation roomin analyysit ja vertailut Pohjois-Korean vastaavin ovat parhaimmasta päästä.
 
Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Lankesinkohan juuri todella syvään kuoppaan vai onko tämä kaveri tosissaan?

Mie ymmärrän veikkaamisen niin, että tarkoitus on tietää ennalta kuka voittaa tai miten matseissa/kilpailuissa käy. Kerrointen kyttääminen on ihan sivuseikka.

Pari tuntia myöhemmin...

En tietenkään, mutta uskon todennäköisyyksiin. Jos A:n kerroin on 1,2 ja B:n 6,2, niin veikkaisin (jos veikkaisin) A:ta, mikäli A:n voitto on todennäköinen. Tällöin A:n voitolla satanen muuttuu sadaksikahdeksikympiksi. B:hen sijoitettu satanen muuttuu nollaksi.

Boldaukset omiani.

Olen harrastanut vedonlyöntiä vasta 20 vuotta, joten viisaammat varmaan kumoavat seuraavaksi esittämäni yhtälön ja kertovat sen oikean laskentatavan:

1/(tapahtuman todennäköisyys) = tapahtuman kerroin

Haluaisin esittää nimimerkki Evilille kysymyksen.

Kiekkomiehenä sinulla on varmaan mielipide huomenna alkaviin finaaleihin. Kuvitellaan, että sinulla 300€ käytössäsi, 100€ jokaiselle vedonvälittäjälle. Jokainen satanen pitää lyödä suoraan jommankumman joukkueen mestaruuden puolesta.

1) Vedonvälittäjä A: Tappara mestariksi 2,00 - Ässät mestariksi 2,00

2) Vedonvälittäjä B: Tappara mestariksi 1,25 - Ässät mestariksi 5,00

3) Vedonvälittäjä C: Tappara mestariksi 5,00 - Ässät mestariksi 1,25

Voisitko, parahin Evil, kertoa minulle panostusstrategiasi rahasummalla 3*100€ näissä tapauksissa, yllämainituin ehdoin?

edit: asiaa olikin näköjään naureskeltu jo tuolla facepalm-ketjussa. Siitä huolimatta kiinnostaisi Evilin mielipide asiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
1) Vedonvälittäjä A: Tappara mestariksi 2,00 - Ässät mestariksi 2,00

2) Vedonvälittäjä B: Tappara mestariksi 1,25 - Ässät mestariksi 5,00

3) Vedonvälittäjä C: Tappara mestariksi 5,00 - Ässät mestariksi 1,25

Voisitko, parahin Evil, kertoa minulle panostusstrategiasi rahasummalla 3*100€ näissä tapauksissa, yllämainituin ehdoin?
Eihän tällainen skenaario ole missään tapauksessa mahdollinen. Jos kuitenkin olisi, niin satsaisin siihen jonka uskon voittavan. Nyt en oikein tiedä kumpaan luottaisin, joten en veikkaa mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös