Jatkoajan parhaat letkautukset, läpät ja muut vastaavat kirjoitelmat

  • 3 283 578
  • 7 387

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Jatkoajan Kesätyttö-2005 äänestyksessä Veinikretski vakuuttelee äänensä oikeutusta:
Viestin lähetti veinikretski
Huomauttisin että Aku-ankka ja Swen-Eerikin äiti on vähän eri juttu, Käsittääkseni Aku-Ankka ja Pelle Peloton ovat miespuolisia henkilöitä, lisäksi olen koko päivän maannut lastentarhan läheisellä nurmikolla maastopuku päällä kamerani kanssa, siksi en ole keskusteluun osallistunut.

Swen -Eerik oli tänään kipeänä muuten minulla olisi jo kuva, lisäksi jossakin vaiheessa sanottiin että kohdetta jota äänestää pitää pystyä puristelemaan, ja voin sanoa että taatusti on puristeltavaa. Epäilen että täällä ollaan pelko perseessä ja siksi meidän äänemme yritetään hylätä, voin vakuuttaa että kohta tärähtää kuva ruutuun, ja rupinaamat kalpenevat !

PS. Kauneus kunniaan, ja kunnon luomut !
 

fedorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä ei ehkä juuri Jatkoajan parhaisiin letkautuksiin kuulu, mutta kun seuraavat onnittelut helsinkiläiseltä työkaveriltani meilin kautta sain, niin jouduin hieman tyrskähtelemään...


"Onneksi olkoon kannattamasi joukkueen puolesta. Laitan linkin sivulle, jossa on kuva rajusta juhlinnasta Oulussa.
http://www.ee.oulu.fi/~timbas/mestaruuden_juhlintaa.jpg

Vilpittömät onnittelut, XXXX"
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti fedorov
Tämä ei ehkä juuri Jatkoajan parhaisiin letkautuksiin kuulu, mutta kun seuraavat onnittelut helsinkiläiseltä työkaveriltani meilin kautta sain, niin jouduin hieman tyrskähtelemään...


"Onneksi olkoon kannattamasi joukkueen puolesta. Laitan linkin sivulle, jossa on kuva rajusta juhlinnasta Oulussa.
http://www.ee.oulu.fi/~timbas/mestaruuden_juhlintaa.jpg

Vilpittömät onnittelut, XXXX"

Väärä kamera, juhlat on torilla ei rotuaarilla:

http://www.jatkoaika.net/albumit/Honkonen0405/torilla4.jpg
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
veini lohkaisee:

Viestin lähetti veinikretski
Autuaita ovat ne jotka eivät näe mutta silti mietiskelävät että näin on !
Tuossa on elämääkin suuremman aforismin ainesta. Aivan tajutonta!
 

kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Ted Raikas
Arvelenpa...

...että joku ottaa piakkoin taas penalttia.

PS, en sanonut että se on veinikretski !

Ei voi mitään, "matkija-Tedin" PS pisti naurattamaan.
Vähästä ihminen ilonsa saa mutta saakoon. Nauran täällä yksinäni kunnes ilta pimenee ja pääsen töistä pois.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Morrow10
Vituttaa:

- zenerdiodit


Morrow kymppi vitutusketjussa. Kuinka jotakuta voi vituttaa nuo hellyyttävät pienet kaksijalkaiset oliot, eli zenerdiodit. Näen jo Morrowin puristelevan keittiönpöydän ääressä sivuleikkureilla täysin viattomia zenerdiodeja tuusan paskaksi.
 

M10

Jäsen
Viestin lähetti Lukkoseppä
Näen jo Morrowin puristelevan keittiönpöydän ääressä sivuleikkureilla täysin viattomia zenerdiodeja tuusan paskaksi.

Älä saatana. Tää ei ole leikin asia. Kuten vanhassa viidakon sanonnassa sanotaan: Zenerdiodien kanssa leikkiminen on kuin sähköistettyyn aitaan kuseminen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Homoiluketjusta poimittua:
Viestin lähetti ervatsalo
Kyllä siinä kuulkaas pirkon pöksy kostuu, kun juoksuttaa silloin tällöin pötyä pöytään.

Johon Ohmi:
Höpö höpö. Meillä päin pirkkojen pöksyt kostuu, kun silloin tällöin lyö munan pöytään.

Hauska, mutta samalla silkkaa asiaa!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Morrow10
Zenerdiodien kanssa leikkiminen on kuin sähköistettyyn aitaan kuseminen.

Ääh, kunhan katsoo vaan ettei kusaise estosuuntaan liian kovalla jännitteellä niin hyvin menee.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti Arnold
Ja minä kun olen kironnut välillä Porin ruuhkia, niin Tampereen ruuhkat sai pienen porilaispojan pään pahasti sekaisin. Kyllä, tuli tänään käytyä Mansesterissa, muuten oli ihan kiva reissu, mutta tuo neljän ruuhka oli aika kokemus.

Eihän tää ole todellista:D
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Viestin lähetti siffa
Kävin toisessa osiossa tarkistamassa, että Puolen Suomen JHag eli Jääkoneenkuljettaja antoi oikein olan takaa keppiä Suomen pelille. Se on hyvä merkki Suomen kannalta. Nyt pärjätään!
Me on voitettu tää peli.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Jhag avautuu maajoukkue osiossa:

Voi herranjumala, miten Suomi on saattanut sössiä asiansa näin nopeasti ja näin pahasti? Kummola, olet aasi. Tee itsestäsi punainen matto ja pyydä Summanen kävelemään sillä takaisin päävastuuseen. Äijä osasi duuninsa.

Selvää allekirjoitus ainesta
 

Wolves

Jäsen
Otin eilisen repe_joken kanssa käydyn keskustelun jälkeen uuden allekirjoituksen.

repe_joke oli erittäin tyytyväinen Olli Jokisen panokseen elisessä Ruotsi-ottelussa, jossa Olli pelasi varmasti uransa parhaan ottelun. Miehen epäiltiin olleen loukkaantunut, joten kysymys heräsi, miksi mies sitten pelaa, jos on loukkaantunut.

Vastaus selitti kaiken:

Viestin lähetti repe_joke
Johtuskohan siitä, että mies on Suomella arvokkaampi vaikka rullatuolissa, kun Viuhkola pelikunnossa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
"Niin ja mikä vittu siinä on, että suomalaiset, jotka meuhkaavat ja pitävät hauskaa katsomossa pikku jurrissa, ovat niitä juntteja ja huonoa mainosta, kun taas lähes munasillaan heiluva kanadalainen on vekkuli velikulta ?"


Yllämainittu pätkä löytyy maajoukkueosion -isänmaallisuus- otsakkeen alta, nimimerkki Kaizun asiarimpsusta
 

brehme_

Jäsen
Suosikkijoukkue
prosenttikiekko
Täysin tuoretta mjr:n tulitusta Suomi-Usa otteluketjussa:

Toisaalta tahatonta komiikkaa ei koskaan ole liikaa. Vaikka Jumala pelaisi sniperina samassa ketjussa Gretzkyn kanssa, mutta päällä olisi säälittävästi Suomen paita niin JA:ssa tulisi lunta tupaan: "Joo, onhan se Kaikkivaltias, mutta Saarela on kumminkin parempi ja helppohan sitä on huonompiaan vastaan pelata."
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nimim. Axe #Jatkoaika-ketjussa :

Viestin lähetti axe
#jatkoajan opit on ainakin ihan homoja. mää vihaan niitä.

Vielä kun tietäisi mitä ihmettä nämä opit ovat joita axe tuntuu vihaavan? #Jatkoaika on vissiin jonkinlainen chat-kanava?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti vision

Vielä kun tietäisi mitä ihmettä nämä opit ovat joita axe tuntuu vihaavan?
Kyseessä ovat henkilöt, jotka ylläpitävät kanavaa ja poistavat mm. häiriköitä, muokkaavat otsikkoa ja valvovat yleistä menoa siellä. Eräänl. moderaattoreita hekin.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Koko Suomi-USA ketju kaikkine 'Jumala maajoukkueeseen' juttuineen on letkautuksia täynnä, mutta tämä oli jo huikeaa.

Viestin lähetti JHag
PS. Tomas Vokoun, olet mulkku sadisti: 97,5% ja kisojen ykkönen so far. Haista vittu.
Tipahdin aivan täysin.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Tämä päätelmä on ilmoitettu ketjussa "Asia, joka "avautui" minulle", eikä tuohon voi oikein vastaankaan väittää kenenkään noin tekevän kohdalla.

Viestin lähetti cosmic_rodeo
Hetken kuluttua tajusin olevani aika helevetin säälittävä jätkä, kun seison perjantai-iltana yksin pimeässä vaatehuoneessa kuuntelemassa kun yläkerrassa nussitaan.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
YLE:n kisastudiokeskustelusta poimittua:

Viestin lähetti Roku
Mutta se se vasta hauskaa olisikin, mikäli historia olisikin tuossa liki 40 vuotta sitten mennyt toisin, ja Jagr pelaisi siitä syystä numerolla 69. "Legendaarinen kuusysi" noin 100 kertaa pelin aikana toistettuna saisi varmaan monen suun messingille.
 

JanJ

Jäsen
Kevään varma merkki!

Viestin lähetti TheRoy
HIFK on palaamassa juurilleen eli Old time hockey.

Tämä laulu on joka ikinen kevät kuultu kun Pentti jengiään kasaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös