Uusi Carrie tuli nähtyä äsken.
Se olisi voinut ehkä rohkeamminkin nojata Stephen Kingin klassikkokirjan runkoon, sillä elokuva oli pikemminkin uusintatulkinta Brian de Palman klassikkoelokuvasta nykyaikaan päivitettynä kuin uusi sovitus itse kirjasta.
Ihanaisen herkän Chloe Grace Moretzin pääosasuoritus oli silti erinomainen, samoin kuin kiihkouskovaisuudessaan kuoliaaksi rakastavan ja tukahduttavan Carrien äidin roolia esittänyt Julianne Moore. Sissy Spacek ja Piper Laurie saivat aikoinaan Oscar-ehdokkuudet vastaavista rooleistaan, joten haastekin on tietysti kova Moretzilla ja Moorella.
Tarina on itsessään aina yhtä säväyttävä, ja sen teemat koulukiusaamisesta, murrosiästä ja seksuaalisuuden orastamisesta kuukautisverineen sekä fanaattisesta uskovaisuudesta ovat iättömiä. Jos sitä todellisuudessa joku murrosikäinen syrjitty koulutyttö saisi telekineettiset voimat, niin Ryhmä-X:ään liittymisen ja supersankaroinnin sijasta voisi käydä hyvinkin kuin Carriessa.
Hyvä se on, että nykypäivänä vielä pystytään Yhdysvalloissakin tekemään ns. kauhuelokuvia, jotka ovat pohjimmiltaan tragedioita ja allegorioita tosielämän ongelmista sen sijaan, että tehtäisiin vain aivottomia teinikauhuräpellyksiä tai täysin mielikuvituksettomia remake-elokuvia.
Tätä elokuvaa en siis laske varsinaiseksi remakeksi, koska se on pohjimmiltaan uusi sovitus Kingin kirjasta, ei puhdas de Palman teoksen uusintaversio (vaikka de Palman käyttämiä elementtejä onkin mukana).
3+ tai 3,5 tähteä viidestä, sanoisin. Brian de Palman vuoden 1976 Carrie on tietysti viisi tähteä, mutta uusi Carrie on kuitenkin pitkästä aikaa taas kelvollinen King-filmatisointi, olkoonkin sitten uusi tulkinta samasta kirjasta.