Jatkoajan leffakerho

[Tadu]

No jaa... Lucas ei ole näyttelijäohjaaja vaan enemmänkin ns. editointi-ohjaaja, joka keskittyy siihen miltä elokuva kokonaisuudessaan näyttää jo kuvausvaiheessa.


Hamill nyt varmasti lähtisikin projektiin mukaan, mutta Ford tuskin enää jaksaisi innostua. Lisäksi Carrie Fisher on huumeiden käytön ja muiden addiktion jälkeen hieman rupsahtaneen näköinen jos seiska tapahtuisi kymmenisen vuotta alkuperäisen trilogian jälkeen.

Juonta voisi muuttaa niin, että tapahtuisi n. 20 - 30 vuotta alkuperäisen trilogian jälkeen, jolloin homma toimisi samoilla näyttelijöillä.

 

[Musta Nuoli]

Anakin roolin vetänyt Hayden Christensen oli siinä mielessä sopiva valinta, että kiiltokuvapoikana pystyi hyvin ilmentämään Anakin orastavaa ylimielisyyttä, joka lopulta johti siirtymiseen pimeälle puolelle.

Hayden Christensen ei ole mielestäni muutenkaan mitenkään niin kelvoton näyttelijä kuin aina annetaan ymmärtää kun SW-fanit kokoontuvat. Tositapahtumiin perustuvassa Shattered Glassissa Hayden esitti varsin mainiosti nuorta toimittajaa Stephen Glassia, jonka ura perustuikin valheille ja juttujen värittämisille, ja jonka ura koki äkkiromahduksen kun kusetus paljastui. Christensenillä oli myös pikkurooli Sofia Coppolan The Virgin Suicidesissa.

Christensenin ongelmat Anakinina johtuvat minusta pitkälti siitä, että ensinnäkin Lucas on umpisurkea henkilöohjaaja, toiseksi käsikirjoituksen puunmakuinen dialogi olisi kaivannut elävöittämistä ja kolmanneksi Christensen näytteli Anakinin roolin pinnallisena, varsin ylimielisenä mulkerona, ja sellainenhan roolihahmo oikeastaan olikin. Teinix-näkökulma tietysti ärsytti, mutta ei se varmasti Christensenin keksintö tai valinta ollut vaan Lucasin.

Ehkä olisi joku paremmin rooliin sopiva näyttelijäkin löytynyt, mutta olisiko se lopultakaan pelastanut tarinaa? Onhan Natalie Portmankin yksi sukupolvensa lahjakkaimmista naisnäyttelijöistä, jolla on takanaan monta unohtumaton roolisuoritusta, eikä Portmankaan kyennyt tekemään hahmostaan sen aidompaa.

Varmaan hyvä kauppa molemmin puolin. Disney saa maineikkaan franchisen, Lucas saa hemmetisti riihikuivaa ja voi keskittyä ihan mihin lystää. Kaupallisemmaksi ja ontommaksi Disney tuskin enää Star Warsia saa vietyä, päin vastoin tiedossa voi olla ihan tasokkaitakin tekeleitä kun elokuvasarjaa jatkavat ihmiset, joilla on uusia, tuoreita ideoita. Kenties sarjalle käy aikanaan kuin Bondeille, eli sarja jatkuu vuosikymmeniä ja jossain vaiheessa tulee tasokas uusi startti.

Toki varmaan uuden StaWan aikanaan katson, mutta pitäähän se nyt myöntää, että SW on ja on aina ollut ensisijaisesti oman aikakautensa lapsille suunnattu viihdefranchise: 70/80-lukujen lapset muistelevat nostalgisesti alkuperäistrilogiaa, 2000-luvun lapset muistelevat aikanaan nostalgisesti uutta trilogiaa ja varmaan myöhempien sukupolvien lapset muistelevat tulevia jatko-osia (jotka 2000-luvun trilogiaa katsoneet leimaavat toki lapselliseksi).

 

[ms.qvist]

Tim Hetheringtonin kuvaamaan aineistoon ja Sebastian Jungerin haastatteluihin ja lähdemateriaaliin (kirja War/Sota) perustuva Tarkkailuasema Restrepo kuvaa yhden vuoden anan nuorten amerikkalaisten sotilaiden elämää ja sotimista Korengalin laaksossa Afganistanissa. Laaksoa pidettiin eräänä vaativimmista ja väkivaltaisimmista palvelupaikoista ja siellä on kuollut yksistään 50 jenkkisotilasta.

Jungerin kirja on minusta selkeällä tavalla intensiivisempi ja jopa raadollisempi kuin tämä kuvattuun aineistoon perustuva dokumenttielokuva. Toisaalta elokuvakin jo paljastaa sodan intensiteetin ja sen millaisena sotilaat taistelun laaksossa kokevat ja mitä heidän mielessä liikkuu hetkinä Restrepon tarkkailuasemalla tai KOP:ssa laakson "päätukikohdassa". Sotilaiden ja upseereiden välejä laakson asukkaisiin kuvataan myös, mutta pyrkimys yhteistyöhön ei aina tuottanut toivottua tulosta ja turhautumista on havaittavissa molemmin puolin, mikä on ymmärrettävää.

Kirjassa tuli esille se, että kukaan ei ollut koskaan onnistunut valloittamaan laaksoa. Yhdysvaltojen joukot pääsivät pisimmälle mutta elokuvassa, lopputeksteissä, kävi ilmi sekin, että yhdysvaltalaiset joukot joutuivat lopulta poistumaan laaksosta.

Kuvaaja Hetherington kuoli myöhemmin kuvaustehtävässä Libyassa vakavan haavoittumisen seurauksena. Tämä asia kävi ilmi kirjasta, mutta tuodaan se nyt esille myös tässäyhteydessä kuvaamaan sitä millaisissa vaaratilanteissa sotareportterit ovat päivittäisessä työssään rintamalla tai niiden takana.

vlad.

 

[Lexaa]

Hayden Christensen ei ole mielestäni muutenkaan mitenkään niin kelvoton näyttelijä kuin aina annetaan ymmärtää kun SW-fanit kokoontuvat.

Tässä ollaan sitten täysin eri linjoilla, kyllä se Christensenin eläytyminen ja ilmeettömyys vei aika paljon hahmolta elementtejä. Mies ei vain osannut eläytyä rooliinsa yhtään. Sellainen "Voi ei, mestarini on pulassa, pakko pelastaa hänet" ja ilmekkään ei värähdä tyyppinen ala-arvoinen näytteleminen ei vain iskenyt. Myöskin se kääntyminen Vaderiksi oli jotenkin köyhän oloista, noh en kykene edes muistelemaan tuota kun vituttaa niin paljon aina kun nuita kohtauksia näen. Ja itse olen todellakin suuri SW fani, mutta mielestäni tuossa Christensenin valinnassa mentiin vain metsään.

Toki myös Lucas saa osansa, dialogit ja juonet minusta ontui aika pahasti. Esim. Yodan käytöksessä on paljon ristiriitoja 4-6 ja 1-3 episodien välillä. Ewan McGregor taas oli sitten parasta antia näissä uusimmissa ja toki myös Palpatine, myöskään Samuel L. Jackson ei mikään huono ollut.



Otan kuitenkin tämän uutisen nyt hieman sulateltuani hyvin mielin vastaan, ehkä tässä käy niin että joku Nolanin tapainen tulee ja tekee aivan uskomattoman trilogian. SW:llä on todellakin mahdollisuuksia olla se uusi Bond, että elokuvia tulee jatkossa lisää ja enemmänkin. Se maailma ja mahdollisuudet elokuvien aiheeksi ovat valtaisat.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Hamill nyt varmasti lähtisikin projektiin mukaan, mutta Ford tuskin enää jaksaisi innostua.

Lähtihän Ford dollarinkuvat silmissä tuhoamaan Indiana Jones sarjankin viimeiseen osaan. Olisi hänellä pitänyt osata kieltäytyä siitä, niin olisi ollut edes yksi laadukas elokuvasarja kokonaisuudessaan Lucasilta.

 

[Kulttimörkö]

Lähtihän Ford dollarinkuvat silmissä tuhoamaan Indiana Jones sarjankin viimeiseen osaan. Olisi hänellä pitänyt osata kieltäytyä siitä, niin olisi ollut edes yksi laadukas elokuvasarja kokonaisuudessaan Lucasilta.

Indiana Jones on ollut jotenkin läheisempi Harrison Fordille. Ehkä tuo hahmo on lähempänä Harrisonia itseään tai sitten se aihepiiri on lähempänä hänen sydäntään. Jossain haastattelussa Harrison ilmoitti olevansa halukas tekemään vielä yhden Indiana-leffan. Sen sijaan Tähtien Sotaa Harrison on pitänyt enemmänkin sellaisena lapsellisena avaruusleffana. Harmi sinänsä.

 

[Girardi #5]

Näin tässä yksi ilta uuden version Straw Dogs -leffasta ja parempi olisi ollut jättää koko leffa tekemättä. Ihan liikaa koitettu kopioida Dustin Hoffmanin legendaarista versiota vuodelta -71 mm. leffan kansi. Tämä alkuperäinen "Olkikoirat" oli aikoinaan pitkään bannissa leffan raiskauskohtauksen takia. Tämä uusi versio on vain K15 kamaa kun alkuperäinen oli K18 kamaa. Kyllä tuon kuitenkin katsoi, vähän ehkä häiritsi kuinka laiha tuo Kate Bosworth on!

 

[leivoja]

Nightvisions Maximum Halloween 3012

Festarit on nyt korkattu, eikä paljon paremmin olisi homma voinut alkaa. Dredd 3D on kertakaikkisen huikea valkokangasversio legendaarisesta sarjakuvahahmosta, joka jakaa oikeutta Mega City One:ssa.

Tässä Alex Garlandin kirjoittamassa versiossa Dredd lähtee yhdessä Andersonin kanssa selvittämään kolmea murhaa massiivisessa kerrostaloyhteisössä, jossa valtaa pitää huumediileri Ma-Ma jengiläisineen.

Keikka ei ihan nappiin mene, vaan Ma-Ma lukitsee tornin ulospääsyt ja antaa kaksikolle kaksi vaihtoehtoa: paeta tai jakaa oikeutta. Karl Urban on kuin luotu mielensäpahoittajailmeensä kera tähän jäyhään rooliin. Unohtakaa se Stallonen versio vuodelta 1995, tässä on todellista tyyliä.

Raina on kokonaisuudessaan erittäin tyylikäs ja viileä. Ehdottomasti yksi kauden kovimmista pätkistä, vaikka 3D ei kauheasti lisäarvoa tarjoakaan. Tosikot älkööt kuitenkaan vaivautuko.

****

 

[Käppyrä]

Muutama huono elokuva tuli katsottua. Niistä varoituksen sananen...

Abraham Lincoln vs. Zombies

Ajattelin tämän olevan sukua ilmeisesti suhteellisen katsottavalle elokuvalle Abraham Lincoln: Vampire Hunter, jota joku täälläkin on mainostanut. Tämä osoittautui harhaluuloksi ja sen sijaan katselin hetkisen tylsää ja köykäistä ilmeisen pienellä budjetilla tehtyä elokuvaa. Juoni oli ontuva, henkilöhahmot pääosin typeriä ja toiminta tilanteissa epäloogista sekä pienehkö budjetti paistoi läpi mm. maskeerauksessa (harmaan zombienahan vierestä pilkotti vaatteen alta kaunis, terve iho) ja ympäristössä yleensäkin (mm. valaistus oudon "kotikameramaista", pulu tepasteli rauhassa sekunti verisen rähinän jälkeen taustalla).

Jätin elokuvan noin puolen välin jälkeen kesken: ei jaksanut katsoa loppuun tylsistymisen vuoksi, sillä elokuva ei mennyt edes hauskasta ja humoristisesta zombiemätöstä, jota olin ajatellut katsovani... Arvosana 1/5.

Street Kings 2: Motor City

Toinen huono elokuva putkeen ja huomattavasti suurempi pettymys yo. zombieleffaan verrattuna, koska Keanu Reevesin ja Forest Whitakerin tähdittämä Street Kings oli mielestäni varsin hyvä toimintaelokuva, joka tullut kerättyä kaupasta kotihyllyyn useampaa katselukertaa varten.

Ray Liottan tähdittämällä kakkososalla ei ykkösen kanssa ole oikein mitään yhteistä nimen samankaltaisuutta lukuunottamatta. Street Kings 2: Motor City muistuttaa enemmänkin hieman hämmentävän paljon Liottan 2002 valmistunutta elokuvaa: Narc (mielestäni myös varsin hyvä elokuva, jossa Liotta vetää hyvän roolin enemmän ja vähemmän korruptoituneena kovaotteisena poliisina), ollen siitä vain miljoona kertaa huonompi vedos mm. ollen juoneltaan tylsä ja jotenkin laahaava/h-i-d-a-s. Liottakaan ei pelasta elokuvaa, vaan on esim. Narc:in Henry Oakin rooliinsa verrattuna väsynyt ja ponneton. Sivuhenkilöt ovat "Street Kings 1:een" verrattuna heikkoja ja mielenkiinnottomia.

Tämän jaksoin katsoa melkein loppuun asti, mutta tylsistyminen ajoi puuhastelemaan muuta "loppuhuipennuksen" alla - en voi suositella: arvosana 1/5

 

[psychodad]

Tsekkailin tuossa etta koska Gambit tulee teattereihin ja samalla selailin Joel Coenin ohjauslistaa.

Se on niin vakuuttava etta paatin taas kerran erikseen mainita millaisia velhoja nuo Coenin veljekset ovat. Suoritusvarmuus on ihan huipussaan, koko filmographiasta ei loydy kuin pari sellaista leffaa joista en olisi nauttinut suuresti.

2010 True Grit

2009 A Serious Man

2008 Burn After Reading

2007 No Country for Old Men

2004 The Ladykillers

2003 Intolerable Cruelty

2001 The Man Who Wasn't There

2000 O Brother, Where Art Thou?

1998 The Big Lebowski

1996 Fargo

1994 The Hudsucker Proxy

1991 Barton Fink

1990 Miller's Crossing

1987 Raising Arizona

1984 Blood Simple.

En tieda yhtaan ohjaajaa jolla olisi noin kovatasoinen lista. Toki tama on taysin mielipidekysymys.

Viela kummallisempaa on se, etta monet naista leffoista ovat avautuneet ihan eri tavalla toisella katsomiskerralla. Niissa on yksinkertaisesti ihan liikaa yhdella kerralla sisaistettavaksi. Hyvana esimerkkina vaikka A serious man, joka tuntui ekalla katsomiskerralla jopa heikolta elokuvalta, mutta jalkeenpain muistelin niita kohtauksia ja katsoin sitten uudestaan ja sehan oli ihan mestarillinen komedia. Siina yksinkertaisesti oli vaan niin paljon hyvia kohtauksia ja nyansseja ettei niiden arvostamiseen riittanyt se aika mita yhteen elokuvaan yleensa kaytetaan. Toisaalta, olisihan se pitanyt tietaa kun Big Lebowski tarjoaa uusia nauruja viela kymmenen katsomiskerran jalkeen. Burn after reading tuntui kovin sekavalta ekalla kerralla, mutta se on niin pakattu tayteen komediaa etta aukesi vasta myohemmin.

Ainoa leffa jota en pida keskitason komediaa parempana, on Intolerable cruelty ja sekin on parempaa keskitasoa.

oma top 5 Coenien leffaa:

Barton Fink
A serious man
The Big Lebowski
Miller's Crossing
Fargo

 

[Musta Nuoli]

Pohdiskelen erinäisistä syistä omia valintojani viideksi parhaaksi kotimaiseksi fiktioelokuvaksi sekä kaikkein yliarvostetuinta kotimaista fiktioelokuvaa. Asiaa kun minulta oikein erikseen kysyttiin, ja täytyyhän sitä vastata.

Hankalaa on pohdiskelu. Kotimaisissa elokuvissa ei ole mitään kovin kummoisia helmiä kuin ajoittain, joten listasta tuntuisi näin äkkiseltään tulevan varsin takapainotteinen eli vanhempien elokuvien täyttämä. Yliarvostetuimmankin pohdinta on hankalaa, niitä tuntuu olevan Suomessa aika paljon. Eittämättä Aki Kaurismäen tuotanto on vahvoilla tällä saralla, mutta hänkin on ohjannut niin paljon yliarvostettuja elokuvia, että niistä on vaikea yhtä tiettyä valita.

Tässä joka tapauksessa hatusta vetämääni raakalistaa parhaista kotimaisista elokuvista, mietin spontaanisti 12 leffaa jotka tulivat heti mieleen. Varmasti tulee mieleen lisääkin myöhemmin, mutta ehkä joistain näistä löytyisi joku näkemys. Nämä eivät ole missään järjestyksessä:
-Laine: Tuntematon sotilas
-Mollberg: Tuntematon sotilas
-Laine: Täällä pohjantähden alla
-Kassila: Komisario Palmun erehdys
-Kassila: Kaasua, Komisario Palmu!
-Niskanen: Pojat
-Niskanen: Sissit
-Niskanen: Hopeaa rajan takaa
-af Hällström: Noita palaa elämään
-Blomberg: Valkoinen peura
-Kokkonen: Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika
-Suominen: Täältä tullaan elämä!

Tekisi mieli heittää ihan täkynä klassinen Tarkaksen ohjaama Pekka ja Pätkä neekereinä. Tässä on jotain oleellista suomalaisen komedian ytimestä. Uunot ja muut ovat toki hyviä, mutta eivät kaikkien aikojen parhaimpia.

Tajusin juuri, että tuon listan tuorein teos on Mollbergin Tuntematon Sotilas vuodelta 1985. Mutta aikamoista huttua suurin osa suomalaiselokuvista on tuon jälkeen ollutkin. On siellä toki ihan hyviäkin teoksia, mutta kaikkien aikojen listoja miettiessä ihan hyvä ei riitä. Todennäköisesti mieleen tulee myöhemmin joku uudempikin suomalaisteos, mutta jos nopealla miettimisellä ei yhtään tule mieleen, niin eivät ne ainakaan unohtumattomia ole.

Yliarvostetuimpia:
-Niskanen: Käpy selän alla. Erehtyi se Niskanenkin. Taistolaisvaikutteista improvisaatiopaskaa.
-Mikä tahansa Aki Kaurismäki Matti Pellonpään kuoleman jälkeen. Tosin en ole näitä kaikkia enää jaksanut kokonaan katsoakaan, joten en voi näitä valita.

Suomalaisia nykyohjaajia ei viitsi eikä jaksa mainitakaan, edes tässä listassa.

Mites muilla? Mitkä suomalaisleffat ovat jättäneet suurimmat jälkensä, ja mikä on täysin yliarvostettua skeidaa?

 

[ms.qvist]

Robert Rodriguezin Desperado tuli vaihteeksi katsottua - tia no toisen kerran mutta ensimmäisestä on kulunut aikaa ties kuinka kauan. Kun katsoo näyttelijäluetteloa: Banderas, Hayek, Buscemi ja pätkässä viihtyy myös Tarantino - mikä ei ole ihme, sekä Cheech Marin ja Danny Trejo niin luulisi, että kaikki natsaa kohdilleen mutta jokin ei kuitenkaan natsannut, koska katselukokemuksen päätyttyä olin hieman pettynyt. Päällimmäinen ajatus oli "tässäkö oli kaikki".

Toki kävi oivallisesta aivot narikkaan viihteestä jossa ammuttiin kaikenmoisilla aseilla ja tapettiin ihmisiä enemmän kuin ehti laskea. Mutta jotenkin odottelin hiukan enemmän, jotain järisyttävämpää ja voimakkaampaa kokemusta mutta aika mitäänsanomaton olo oli leffan päätyttyä. Esim. Rodriguezin Machete iski minuun paljon enemmän ja siinä oli munaa vaikka muille jakaa...


Stuart Gordonin kenties kulttimaineenkin saavuttanut Re-Animator oli... kuinka minä nyt tätä elokuvaa kuvailisin... No se oli minusta suurenluokan vitsi ja minulle tuli lähinnä mieleen komedia kun sitä katsoin ja naama oli virneessä useammankin kerran ja jokunen kerta naurukin pääsi, mikä ei liene tarkoitus jos kyse on ""kauhuelokuvasta" tai goresta, mikä nyt aiemminkin on minua hymyilyttänyt.

Odotin huomattavasti enemmän Re-Animatorilta. Ehkäpä minulla oli liian suuret odotukset sen suhteen tai sitten kuvittelin sen tarjoavan värisyttävämpää katselukokemusta jossa mässäillään sopivasti verellä ja taiteillaan elämän ja kuoleman rajapinnalla. Totaalinen pannukakku tai sitten en vain ymmärtänyt leffaa, mikä sekään ei tietty ole mahdottomuus. Mutta kun minua ei pelottanut tippaakaan eikä kammoksuttanutkaan, todellakin kuin olisin komediaa katsonut!

vlad.

 

[ms.qvist]

Mites muilla? Mitkä suomalaisleffat ovat jättäneet suurimmat jälkensä, ja mikä on täysin yliarvostettua skeidaa?

Sanoisin, että 99% suomalaisesta elokuvatuotannosta on paskaa, niinpä pyrin välttelemään Suomi Filmejä parhaan kykyni mukaan ja epäilemättä olen onnistunut siinä erinomaisen hyvin, koska en ole pariin kymmeneen vuoteen katsonut kuin kourallisen verran uusia suomalaisia elokuvia ja niistäkin on hyvässä tai pahassa mieleeni jäänyt vain Prinsessa sekä Iron sky, toinen hyvässä ja toinen pahassa.

Toki lapsena ja teininä tuli katsottua televisiosta lukuisa joukko suomalaisia elokuvia. Epäilemättä kaikki televisiosta 70- ja 80-luvuilla tulleet pekat ja pätkät tuli katsottua, samoin uunot ja komissariopalmut sun muut. Toki myös klassikoita on tullut katsottua, kuten Niskasen Kahdeksan surmanluotia tai Blombergin Valkoinen peura ja onhan mukaan laskettava tietty Laineen Tuntematon sotilas, jota nyt en itse suoranaiseksi klassikoksi laskekaan vaan pidän Mollbergin Tuntematonta sotilasta parempana ja uskottavampana versiona vaikka silläkin on puutteensa. Suomalaisista sotaelokuvista parhaimpana pidän kuitenkin Parikan Talvisotaa, joskin sarja on vieläkin vaikuttavampi kokonaisuus. Likipitäen Parikan Talvisodan jälkeen alkoikin boikottini suomalaisia elokuvia kohtaan ja todellakin vain muutama on tullut nähtyä kokonaan ja katsottua ajatuksella. Tiettyjen tuntemusten ja kokemusten myötä Prinsessa on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen vaikka elokuvallisesti se ei vaikuttava teos olekaan. Mutta psykiatrisen osaston kokeneena sen välittämä maailma ja ajankuva oli kiehtova.

Mutta jos nyt poimisin muutamia aikuisiällä katsomiani elokuvia sekä pari mainintaa lapsuuden ja varhaisen teini-iän vuosista.

Parikka ja Talvisota (elokuva & sarja).
Mollberg ja Tuntematon sotilas.
Laine ja Tuntematon sotilas.

Nämä kolme ovat aikuisiän tavalla tai toisella vaikuttavimmat elokuvat ja sitten tulee positiivisessa mielessä Halosen ohjaama Prinsessa ja tietyssä mielessä negatiivisena kokemuksena esille pitää noukkia Vuorensolan Iron Sky, mikä minusta oli liian pitkäksi venytetty vitsi.

Lapsuuden ja nuoruuden ajoilta nostetaan sitten esiin seuraavat filmit:

Niskanen ja Pojat sekä Kahdeksan surmanluotia (vai oliko tämä kuitenkin sarja, mutta vaikutuksen teki minuun silloin vuosikymmeniä sitten joten pistetään muistiin).
Blomberg ja Valkoinen peura.

Kaikista Loirin elokuvista edelleen suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Niskasen Pojat ja siinä Loiri Jakena oli loistava ja elokuvan loppu on jäänyt pysyvästi mieleeni.

Lapsuudessa ja nuoruudessa muutamat muut suomifilmit ovat jättäneet ainakin hetksi jäljen minuun mutta en nyt ryhdy niitä tarkemmin erittelemään koska muistikuvat niistä ovat jo niin haalistuneet vuosikymmenten jälkeen, viittasinkin jo näihin elokuviin toisessa kappaleessa.

vlad.

 

[Saasta]

Mites muilla? Mitkä suomalaisleffat ovat jättäneet suurimmat jälkensä, ja mikä on täysin yliarvostettua skeidaa?

Lähestulkoon kaikki koskaan tehdyt suomalaiset elokuvat ovat yliarvostettua skeidaa. Ikävä kyllä. Suomalaiset draamakomediat varsinkin ovat suoraan sanoen niin jäätävää paskaa, että tekisi mieli... en edes tiedä mitä tekisi mieli tehdä niiden jälkeen.

Nimimerkki vlad tuossa jo listasikin aika hyvin omatkin näkökulmani.

No suomalaisista leffoista ylipäätään vain muutama on edes jollain muotoa katsomisen arvoisia. Tuntematon sotilas on tottakai hieno leffa. Kuuluu jokaiseen itsenäisyyspäivään, vaikka en mitenkään yltiöisänmaallinen olekaan. Itselleni se on kuitenkin jo enemmän perinne kuin kriittinen katselmus elokuvaa kohtaan. Talvisota on myös oikein hyvä.

Komedioista juurikin Pekka ja Pätkä neekereinä on kaikessa (,ainakin nykyisin,) epäkorrektiudessaan aivan loistava ja vain parantunut vuosien saatossa. Speden, Salmisen ja Loirin yhteiset aikaansaannokset ovat vaihtelevasta tasostaan riippumatta suurimmalta osin oikein hyviä. Omat suosikkini ovat aina jostain syystä olleet Pikkupojat ja Hirttämättömät.

Valkoisen peuran näkemisestä on hirvittävän paljon aikaa. Muistan kuitenkin, että se jäi erittäin vahvasti mieleen. Pitääkin ottaa se tässä jossain välissä katsontaan. Samat sanat pätee oikeastaan Kahdeksaan surmanluotiiin. Komisario Palmut eivät ole minun juttuni, joten niitä en lähde tyrmäämään enkä kehumaan. Kaikki olen joskus nuorempana nähnyt, mutta muistikuvat ovat niin hatarat, etten erottaisi niitä toisistaan.

Uudemmista leffoista kaikki ovat osoittautuneet valtaviksi pettymyksiksi. Rare Exports:ia odotin aivan älyttömästi, mutta se olikin muutamia kohtia lukuunottamatta todella tylsä ja lapsellinen. Iron Sky oli myös pettymys, vaikka sillä olikin hetkensä. Juuri nuo pitkitetyt vitsit jotka oli tullut kuultua/nähtyä jo noin miljoonaan kertaan eripuolilla Internettiä ja mediaa suurimmalta osin väsyttivät. War of the Dead, jota valtavana horror/zombie/splatter-fanina jostain syystä odotin, en tiedä yhtään miksi, oli sitten yksi paskimmista leffoista mitä olen koskaan nähnyt. Varekset ovat ihan katsottavia kertakäyttöleffoja, mutta eivät mitään keräilykappaleita joilla täyttää leffakokoelmaa. Sauna oli myös aivan käsittämättömän heikko esitys. En ymmärrä yhtään, miten jotkut voivat hehkuttaa.

Sitten nämä Levottomat ja Napapiirin sankarit ovatkin katsomatta paskaa. Ihan turhaan ne tähän edes otan mukaan, mutta juuri tätähän nykyisin kaikki suomileffat ovat. Täyttä paskaa. Alusta loppuun. Välissä Samuli Edelmann munasillaan.

Paljon on varmasti legendaarisia suomalaisia elokuvia näkemättäkin. Vaikka monessa asiassa kotimaisuutta arvostan suuresti, elokuvissa valitsen yleensä aina ulkomaalaisen.

Sekavaa höpinää (jälleen kerran) ja turhaa toistoa noista aiemmista, mutta siinä jonkunlaista omaa näkökulmaa. Jotain tuosta varmasti unohtuikin.

 

[-OO-]

Tässä viime aikoina olen katsellut läpi jokusen näistä viimeisimmistä Oscar-ehdokas/-voittajaleffoista ja aika pettynyt olen ollut.

Sotahevonen oli kyllä sellaista laskelmoitua ja yli-imelää Disney-huttua että jo elokuvan alkupuoliskolla aloin voimaan melkein pahoin. Ihmiset oli jaoteltu erittäin mustavalkoisesti sellaisiin kirkasotsaisiin ja super-eläinrakkaisiin sankareihin ja sitten überpahiksiin. Elokuvasta jäi sellainen kuva että oli yritetty hakea laskelmoidusti kiiltokuvamaista, eeppistä nyyhkytarinaa mutta tulos olikin vain lattea, vanhanaikainen ja epäuskottava.

Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Tässä myös yksi itkudraama josta paistoi laskelmointi kilometrien päähän, ja lopputulos jätti totaalisen kylmäksi. Pienelle pojalle (Thomas Horn) oli annettu liian iso kakku pureskeltavaksi, ja hän onnistuu roolissaan vaan puolittain. On aika vaikea tehtävä näytellä ärsyttävää asperger-lasta ja tehdä samalla hahmosta sillä tavalla sympaattinen että katsoja ottaa hänet omakseen, ja Horn ei ikävä kyllä onnistu tässä vaan hänen esittämänsä Oskarin ainoaksi piirteeksi jää jumalaton ärsyttävyys ja symppaamisen sijasta katsoja melkein toivoo että tuo kakara olisi ollut siellä tornin sisällä isukin sijasta. Eipä silti, tuossa isänkin roolissa oli tietenkin Tom Hanks joka esitti täydellistä super-isiä josta ei löydy yhtään huonoa ja epämiellyttävää piirrettä. Sandra Bullockin esittämä äiti jätettiin täysin sivuun ja hänestä ei saanut oikein mitään irti. Elokuvan ainoa mielenkiintoinen (ja myös erittäin hyvin näytelty) hahmo oli Max Von Sydowin esittämä mykkä pappa, mutta hänenkään hahmoaan ei syvennetty tarpeeksi vaan elokuva keskittyi täysin tähän ärsyttävään kakaraan, jonka kohdalla oli sorruttu vielä siihen tyypilliseen ongelmaan lapsihahmojen kanssa että hänestä oli tehty liian pikkuvanha ja epäuskottava.

The Artist oli näistä ainoa positiivisen kuvan jättänyt elokuva. Minulla oli tätä mustavalkoista mykkäelokuvaa kohtaan hyvin vahvat ennakkoluulot koska en ole mikään vanhan mustavalkoelokuvan suurin fani ja koko projekti huusi kissankokoisin kirjaimin "TEKOTAITEELLISTA PASKAA!". Ja kun olin elokuvaa noin viitisen minuuttia katsonut niin olin jo melkein valmis lopettamaan kesken ja toteamaan että ennakkoaavistukset osuivat oikeaan. Mutta joku helvetin ihme koukku tähän elokuvaan on piilotettu kun hetkeä myöhemmin huomasin että en maltakaan lopettaa elokuvaa millään kesken ja vähän myöhemmin huomasin nauttivani ihan täysillä. Hieman surullisesta juonestaan huolimatta elokuvan kokonaisilme oli jotenkin todella positiivinen ja näyttelijät teki ihan mahtavaa työtä. En olisi kyllä uskonut ikinä että pidän tästä elokuvasta näin paljon.

 

[#76]

Marraskuussa Bond, joulukuussa Bilbo, tammikuussa Jack Reacher ja helmikuussa vielä John McClane. Vuodenvaihde sujuu mukavasti leffojen osalta.

 

[Musta Nuoli]

Marraskuussa Bond, joulukuussa Bilbo, tammikuussa Jack Reacher ja helmikuussa vielä John McClane. Vuodenvaihde sujuu mukavasti leffojen osalta.

Uudessa Empiren numerossa on mukava 63 sivun The Hobbit -spesiaali, sitä on ollut mukava lukea. Haastattelut/esittelyt mm. kaikista kahdestatoista kääpiöstä sekä tietenkin Bilbosta, Gandalfista, Elrondista, Klonkusta, Galadrielista, Peter Jacksonista jne jne jne. Ja myös pikakuulumiset Frodolta eli Elijah Woodilta.

Edellisessä Empiren numerossa oli 40+ sivun juttu Arskasta ja kaikista hänen leffoistaan aina kummallisista 1960-luvun lopun sivurooleista tuoreimpiin leffoihin. Empire on paras elokuvalehti mitä minun kokemuksieni mukaan on, suosittelen lämpimästi suoraa tilausta briteistä.

EDIT: Empiren uudella numerolla mittaa siis rapiat parisataa sivua, Hobitti-osuus vie lehdestä noin kolmanneksen.

Kiintoisia roolituksia ja roolihahmojen painotuksia kääpiöiden osalta. Partapuritaanit tosin saattavat kimpaantua, sillä kahdentoista identtisen muhkean täysparran sijasta kääpiöillä on erimallisia partoja. Muutamalla kääpiöllä kuten itse Thorinilla sekä Filillä ja Kilillä on hyvin niukka leukaparta, jotka ovat melko epäkääpiömäisiä. No, en revi tästä pelihousujani, koska 12 samannäköistä partaveijaria olisi ollut rivikatsojille varmasti hieman liikaa eivätkä kääpiöt olisi erottuneet visuaalisesti. Gimlin näköisiä tuikeita karvaturreja on muutama, heistä ensisijaisesti tietenkin Gloin.

Jokainenhan Hobitti-kirjan fani luonnollisesti osaa luetella 12 kääpiötä vaikka kahden promillen humalassa, mutta se ei vielä onnistu, että luettelisi 12 kääpiötä näyttelevän henkilön nimet, vaikka siellä onkin James Nesbittin ja Richard Armitagen kaltaisia tunnetumpia nimiä. Empiren katsaus elokuvaan auttanee siinäkin puuhassa.

Partojen ystäville The Hobbit tarjoaa kyllä paljon, sillä kääpiöiden lisäksi parta on ainakin Gandalfilla ja Beornilla, joten tärkeissä rooleissa on vähintään 14 partamiestä. Parrat kunniaan, sileät posket ovat naisille ja lapsille!

 

[alwahla]

Mielenkiinnolla odotan tuota viidettä Die Hard-elokuvaa. Bruce hoitanee roolinsa kunnialla, mutta erityisen suurella innolla odotan näkeväni Megalyn Echikunwoken roolisuorituksen. Häntä kun ei ole juurikaan isolla screenillä näkynyt.

 

[ms.qvist]

Uudessa Empiren numerossa on mukava 63 sivun The Hobbit -spesiaali, sitä on ollut mukava lukea. Haastattelut/esittelyt mm. kaikista kahdestatoista kääpiöstä sekä tietenkin Bilbosta, Gandalfista, Elrondista, Klonkusta, Galadrielista, Peter Jacksonista jne jne jne.

Minulle loppuvuoden elokuva uutuuksista odotetuin on juuri Peter Jacksonin the Hobbit - siitäkin huolimatta, että ohjaajana on juuri Peter Jackson. Itseasiassa se mitä suurimmalla todennäköisyydellä on ainoa elokuva, jonka käyn teatterissa saakka katsomassa, Lappeenrannan elokuva tarjonta kun ei välttämättä paras mahdollinen ole ja hiukankin erikoisemmat leffat saattavat viipyä täällä viikon tai jopa alle, joten monasti tilanne on se, että leffa ehti mennä ennenkuin kohdille sattui vapaapäivä.

Kieltämättä hiukan oli kahtiajakoiset tunnelmat kun tietoon tuli se, että the Hobbitin ohjaa juuri Peter Jackson. Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogia kun ei täyttä hyväksyntää minulta saanut niin toiveissa oli, että joku kenties pystyvämpi ohjaaja saisi tilaisuuden näyttää kyntensä Hobbitissa, mutta lopulta ohjaajan pallilla sitten istuukin Jackson itse. Toisaalta Hobbit on kuitenkin hiukan toisenlainen teoksena ja kun kirja käsittää useamman elokuvan, tilanne lienee se, että Jacksonin on mahdollista rakentaa elokuvista syvällisempiä ja tuoda henkilöhahmoihin syvyyttä enemmän mitä Taru sormusten herrasta piti sisällään, toki siinäkin osa hahmoista oli onnistuneita mielestäni - kuten Klonkku mutta Frodon rooliin kaipasin hiukan enemmän syvyyttä ja luonnetta.

Voi olla, että ennen ensi-iltaa on luettava Tolkienin Hobbit, jotta voin syvällisemmin analysoida sitä missä ja miten elokuva(t) eroaa kirjasta. Koetan kuitenkin avoimin mielin mennä leffaan ja antaa ohjaajalle mahdollisuuden näyttää kykynsä.

vlad.

 

[Oranssi 73]

Hiroshima, rakastettuni

Tuli tuossa saatua Hiroshima, rakastettuni käsiin ja pari Ranskan uuden aallon leffaa katsottuani(en tosin Resnaisin ) kyselen, että onko tuo katsomisen arvoinen? Pari kysymystäkin olisi vielä.

Onko tässä uuden aallon leffoille tyypillistä "hakemista" alussa ja onko tästä helppoa saada kiinnni

Minkälaisella asteikolla pitäisitte tätä leffaa noin yleisesti verratuna 50 ja 60 luvun leffoihin?

 

[Musta Nuoli]

Voi olla, että ennen ensi-iltaa on luettava Tolkienin Hobbit, jotta voin syvällisemmin analysoida sitä missä ja miten elokuva(t) eroaa kirjasta. Koetan kuitenkin avoimin mielin mennä leffaan ja antaa ohjaajalle mahdollisuuden näyttää kykynsä.

Muista lukea myös Sormusten Herran lisäliitteet sekä mahdollisuuksien mukaan Silmarillionin ja Keskeneräisten tarujen kirjan tuota ajankohtaa koskevat osuudet, koska ne muodostavat olennaisen osan tulevan Hobitti-trilogian tarinarungosta Hobitti-kirjan lisäksi.

Hobitti-kirjassahan tapahtuu taustalla kaikenlaista, johon vain viitataan ohimennen, mutta josta on muualla liitteissä ja alaviitteissä enemmän infoa. Esim. Gandalfhan ottaa ja häipyy kääpiöporukasta ennen Synkmetsään menoa ja palaa sitten myöhemmin tarinaan. Tästä ei Hobitissa pahemmin kerrota, mutta Gandalfillahan oli melkoista actionia tässä välissä, ja tämä action muodostaa kytköksen tapahtumiin, joista kerrotaan Sormusten Herrassa. Eipä Hobitti-kirjassa ole Gandalfia ja Elrondia lukuun ottamatta myöskään Valkean Neuvoston jäseniä (Gandalf, Galadriel, Elrond, Saruman, Radagast), joilla on oma tärkeä roolinsa.

Minä puolestani luotan täysin Peter Jacksoniin ja antaudun ennakkoluulottomasti Jacksonin sekä hänen käsikirjoittajakollegoidensa Fran Walshin ja Philippa Boyensin käsiin. Heidän intohimonsa Tolkienin maailmaan on nyt kestänyt lähes viisitoista vuotta TSH:n esituotantovaiheista Hobittiin, ja heillä on ainutlaatuinen visio, jota ovat tekemässä ihmiset, joiden Tolkien-tuntemus on omaa luokkaansa (kuten konseptitaiteilijana toimivat John Howe ja Alan Lee).

Del Toron ohjauskin olisi varmasti ollut kiintoisa Jacksonin toimiessa tuottajana, mutta tosiasiassa olin erittäin tyytyväinen kun Jackson otti ohjaajan pestin vastaan. Tolkienin maailma Jacksonin tulkitsemana ja Uudessa-Seelannissa kuvattuna on paljon parempi vaihtoehto kuin oikeastaan mikään muu.

Tolkienin teosten ystävä olen ollut pienestä lapsesta alkaen ja lukenut Sormusten Herrankin parikymmentä kertaa, ja Hobitin lukukerratkin lasketaan kaksinumeroisina. Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi minua ei haitannut, että Jackson teki alkuteoksiin tiettyjä muutoksia, sillä ne olivat täysin perusteltavissa elokuvataiteellisesti samalla kun tarinan päärunko, hahmot ja ennen kaikkea Tolkienin tarinoiden henki säilyivät hienosti.

Odotan Hobitti-trilogialta visuaalisesti kaunista, Hobitti-kirjan tarinan ja paljon muutakin kertovaa elokuvakokonaisuutta, joka toimii samalla luontevana pohjustuksena Taru Sormusten Herrasta -elokuviin. Kun elokuvat tulevat aikoinaan myyntiin, niin kyse ei ole siitä ostanko ne, vaan kuinka monta kertaa ne ostan ja kuinka monena eri painoksena.

Sormusten Herroista on tällä erää kolme eri versiota hyllyssä. Extended version -dvd:t ovat erillisissä gift seteissä Klonkku-patsaineen, sitten on normiversio blurayna ja pitihän se extended version ostaa sitten myös blurayna kun se kerran tarjolle tuli ja niissä oli bonusdokkareita, joita ei ollut dvd-versioissa. Takavuosina hyllyssä olivat myös normiversiot dvd-muodossa, mutta exä ne aikoinaan vei kuutisen vuotta sitten. Leffoja on dvd-hyllyssä toista tuhatta, mistään muusta elokuvasta ei ole mitään gift set -bokseja.

 

[ms.qvist]

Muista lukea myös Sormusten Herran lisäliitteet sekä mahdollisuuksien mukaan Silmarillionin ja Keskeneräisten tarujen kirjan tuota ajankohtaa koskevat osuudet, koska ne muodostavat olennaisen osan tulevan Hobitti-trilogian tarinarungosta Hobitti-kirjan lisäksi.

Kiitos vinkeistä! Voi olla, että ennen ensimmäisen Hobbit-elokuvan ensi-iltaa en kaikkeen aineistoon ehdi perehtyä kunnolla kun tässä on muitakin lukuprojekteja kiitettävän paljon kesken. Mutta tavoitteena nyt on ainakin Hobbit kerrata ja mahdollisuuksien mukaan sitten tutustua muuhunkin aineistoon. Kaikki mainitsemasi kirjat on kuitenkin tullut luettua vähintäänkin kertaalleen, joten pieni tuntuma taustoihin on olemassa, mutta aikaa lukukerroista on vierähtänyt sen verran paljon etten kristallinkirkkaasti kaikkea kykene muistamaan.

Ja painotan, vaikka ohjaajana on Jackson - enkä ollut täysin tyytyväinen hänen työskentelyynsä TSH:ssa - mutta oli trilogia kuitenkin niin hyvä, että se on kestänyt monta katselukertaa ja aina jotain pientä uutta havaitsee tai elokuvan myötä jokin kirjan tapahtuma palautuu mieleen uudessa näkökulmassa. Eli huonomminkin TSH:n olisi voinut ohjata, paljon huonommin, mutta toisaalta henkilökuviin olisi voinut panostaa enemmän - sitäkään en kiellä. Visuaalisestihan TSH oli loistava trilogia ja antoi minulle todella paljon! Jos Jackson saa Hobbitissa vietyä henkilökuvauksen uudelle tasolle ja visuaalisuus pysyy samalla tasolla TSH:n kanssa niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Ja maisemaltaan Uusi-Seelanti sopii elokuviin kuin nyrkki silmään.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Suosittelen tosiaan vielä kerran tuota uusinta Empire-lehden numeroa (12/2012), jossa siis 63 sivun katsaus Hobitti-elokuvaan. Mitään erityisiä spoilereita jutussa ei ole jos tai siis kun on Hobitti-kirjan lukenut, mutta jutusta pääsee hyvin "näihin kuviin, näihin tunnelmiin" ja voi taas orientoitua Uuden-Seelannin maisemiin sekä mielenmaisemiin.

Tuossa mainittiin myös Tolkienin teosten liitteiden (sekä Keskeneräisten tarujen kirjan) viitteet, joista "ylimääräiset" jutut on otettu, joten ei tarvitse kahlata kaikkia taruja läpi. Orlando Bloomin esittämän Legolasin piipahdusta ei sinänsä tietysti ole missään Tolkienin teksteissä, mutta

Spoileri

kun Legolas nyt sattuu olemaan metsähaltioiden kuninkaan poika ja kääpiöt metsähaltioiden hoviin Synkmetsään päätyvät, niin eipä ole mitenkään luonnotonta, että poika on isänsä hovissa. Tämä tosin saattaa jäädä seuraavan elokuvan anniksi, riippuen siitä mihin kohtaan ensimmäinen episodi päättyy.

Sain tuon osion luettua tänään kokonaisuudessaan, ja kyllähän se fiilistä herätteli sekä ensimmäistä elokuvaa että kahta myöhempää osaa kohtaan. Ensi vuonna tiimi kokoontuu taas Uuteen-Seelantiin kuvaamaan lisäkuvauksia, ja mielenkiintoista kyllä esimerkiksi kolmanteen elokuvaan jäävä isompi kärhämä on kuvaamatta vielä kokonaan.

Oma lukunsa on Andy Serkis, jonka piti alun perin tulla vain muutamaksi viikoksi kuvaamaan osuutensa Klonkkuna, mutta jonka Jackson ylensi toiseksi apulaisohjaajaksi ja pisti siis ohjaamaan sekundäärisiä kuvauksia. Serkis huomasi sitten olleensa Uudessa-Seelannissa filmintekoreissulla vajaat kaksi vuotta. Toki Serkis on siellä aikaisemminkin ollut vuosikausia Sormusten Herran ja King Kongin kuvauksissa, ja miehestä on tullut eräänlainen Jacksonin luottopakki, jonka voi heittää kentälle ja joka tietää täysin, mitä valmentaja ajattelee. Muutenkin kuvausryhmässä on paljon samoja ihmisiä, jotka ovat työskennelleet yhdessä vuositolkulla, jopa vuosikymmeniä kuten Jacksonin lähipiiri, ja tämä heijastuu positiivisesti elokuvantekoon.

Radagast-velho ja hänen salinsa Rhosgobel vaikuttivat mielenkiintoisilta, Radagasthan on viidestä velhosta se kovin ekohippi, jota Saruman kirjoissa avoimesti halveksii Radagast linnunkesyttäjäksi ynnä muuksi. Hahmo ei siis esiinny Hobitti-kirjassa suoraan, mutta hänen mainitaan asuvan Synkmetsän eteläpuolella, ja hänestä ja hänen toimistaan on liitteissä vähän enemmän. Häntä esittävä Sylvester McCoy esitti muuten Doctor Who -sarjassa nimiroolia 1980-luvun lopulla. Tämä brittitieteissarjahan on tunnettu siitä, että Doctor Who reinkarnoituu aina muutaman vuoden välein ja hahmoa tulee esittämään uusi näyttelijä.

 

[Ted Raikas]

Partapuritaanit tosin saattavat kimpaantua, sillä kahdentoista identtisen muhkean täysparran sijasta kääpiöillä on erimallisia partoja. Muutamalla kääpiöllä kuten itse Thorinilla sekä Filillä ja Kilillä on hyvin niukka leukaparta, jotka ovat melko epäkääpiömäisiä. No, en revi tästä pelihousujani, koska 12 samannäköistä partaveijaria olisi ollut rivikatsojille varmasti hieman liikaa eivätkä kääpiöt olisi erottuneet visuaalisesti. Gimlin näköisiä tuikeita karvaturreja on muutama, heistä ensisijaisesti tietenkin Gloin.

Kieltämättä ensialkuun tuo monien suhteellisen parraton olemus vähän mietitytti, mutta sikäli ymmärrettävää juuri, että sitä kautta ne on helpommin erotettavissa toisistaan. Filin ja Kilin kohdalla asia ei niin haittaa myöskään, koska olivat kääpiöistä nuorimmat ja itseasiassa kai nuorukaisia muutenkin oman rotunsa mittapuulla. Tosin kirjassa myös Kili on keltapartainen, mutta ymmärrettäkööt tuo muutos. Muutenkin monikaan noista ei taida ihan vastata kirjan antamaa kuvaa. Minusta silti kuvien perusteella toteutettu jokainen aika hyvin, niin eipä se vaivaa erityisemmin.

Thorinin niukahkoa naamakarvoitustahan myös perusteltiin sillä, että hahmo on aika keskeisessä roolissa elokuvissa ja parta olisi heikentänyt ilmehtimistä ja tunnetilojen välittymistä.

Se on kyllä hyvä, että Gloín on hyvinkin Gimlin oloinen, tämän isä kun on. Óin myös hyvin samanoloinen perinteinen kääpiö.

Oma jännityksensä on minulla se, että millainen on Billy Connollyn olemus, tämän tulee esittämään Dáin Rautajalkaa.

 

[alwahla]

Vielä vuonna 2000 en tiennyt mitään Tolkienista enkä näin ollen myöskään hänen teoksistaan. Sinänsä erikoista, sillä vietin tuohon aikaan runsaasti aikaa kirjastoissa.

Taru sormusten herrasta-leffatrilogian jälkeen Hobitti-leffatrilogia kuulostaa todella houkuttelevalta.
Lukaisin muutama vuosi sitten Hobitti-kirjan (kyseessä oli aika vanha painos, muistaakseni 1970-luvulta), ja se teki aika ison vaikutuksen. Ei tosin läheskään samassa mittakaavassa kuin Sormusten herra-trilogia, mutta ison kuitenkin.