Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 411 094
  • 12 326

Buster

Jäsen
Oscar-ehdokkaiden saatavuus Suomessa:

parhaillaan teattereissa: The Boy and the Heron, The Color Purple, Godzilla Minus One, The Holdovers, Napoleon, Poor Things

tulossa teattereihin: Past Lives (26.1.), Perfect Days (26.1.), The Zone of Interest (26.1.), Anatomy of a Fall (9.2.), The Teachers' Lounge (23.2.), May December (8.3.), Four Daughters (5.4.)

AppleTV+: Killers of the Flower Moon

Disney+: The Creator, Elemental, Flamin' Hot, Guardians of the Galaxy Vol. 3, Indiana Jones and the Dial of Destiny

HBO Max: Barbie

Netflix: American Symphony, El Conde, Maestro, Nimona, Nyad, Rustin, Society of the Snow, The After (lyhytelokuva), The Wonderful Story of Henry Sugar (lyhytelokuva)

Viaplay: Spider-Man: Across the Spider-Verse

YLE Areena: 20 Days in Mariupol

nettivuokraamot: Barbie, The Creator, Elemental, Golda, Guardians of the Galaxy Vol. 3,Indiana Jones and the Dial of Destiny, Mission: Impossible - Dead Reckoning Part One, Napoleon, Oppenheimer, Spider-Man: Across the Spider-Verse

elokuvat joiden saatavuudesta Suomessa en nopeasti löytänyt infoa: American Fiction, Bobi Wine: The People's President, The Captain, The Eternal Memory, Robot Dreams, To Kill a Tiger, kaikki lyhytelokuvat paitsi nuo kaksi Netflixistä löytyvää
Täydennetään lyhytelokuvilla, joita ei nyt ainakaan vielä ole liikaa tarjolla pikasilmäyksellä.

Ninety-Five Senses: SmallScreenings - Vain rajoitetun ajan katsottavissa, joten katsomislistan kärkeen.
Knight of Fortune: New Yorker

Youtube: Pachyderme, The Barber of Little Rock, Island in Between, The Last Repair Shop.

Disney+: Nai Nai & Wei Po (helmikuussa joskus julkaistaan)

Harmittavasti kolmisen ehdokasta oli Youtubessa ainakin ennen ehdokkaiden julkistamista, mutta katosivat sen jälkeen.

Bobi Wine: The People's President on National Geographicin dokkari, joka pitäisi olla hankittuna Disneyn ja Hulun katalogiin joissain maissa. Eli kai se nyt perkele Suomenkin puolelle tulee. Ei ainakaan pikahaulla löytynyt, että olisi Nat Geoltakaan tullut televisiosta.

Poor Thingsin ja Oppenheimerin kaksinkamppailulta tämä vaikuttaisi Parhaan elokuvan pystistä, kun Gerwig kerta jäi vaille ohjaajaehdokkuutta (toki muistetaan vaikka Argo, joka voitti ilman ohjaajaehdokkutta). Mutta Oppenheimerin ylivoimaa tuijotellen vähän alkaa jo itsestäkin tuntua, että tuleeko tästä edes kamppailua. Toki myös The Anatomy of a Fallilla on ehdokasmielessä palikat kohdallaan, mutta tähän sama kuin Parasiten kohdalla: "uskon kun näen ja en silloinkaan meinaa uskoa."

Ei ollut yllätys, että sieltä ohjaajalistalta tulee joku pommi ja kovaa nimeä tippuu kun tarjontaa oli, mutta kyllä Greta miulla olisi ollut ja vielä melko turvallisena vaihtoehtona. Olisin itse vähän raaputellut Scorsesea potentiaalisesti ulos, mutta en koskaan tehnyt veikkauslistaani loppuun saakka. Scorsese/Triet/Glazer/Song nelikosta kaksi ulos. Olin myös vähän valmistautunut Alexander Paynen tekevän annettebeningit, eli vanhasta muistista ehdolle.

Mutta ohjaajien valinnat ovat kuitenkin aika rautaisia tänäkin vuonna ja vain viidestä paikasta huolimatta sinne on saatu enemmän "ulkomaisten elokuvien" edustajia kuin näyttelijäpuolelle, jossa on kuitenkin nelinkertaisesti ehdokkaita. Näyttelijäpuolella tutusti pari kulmakarvoja kohottavaa valintaa / valitsematta jättämistä ja musapuolella pari jokavuotista nimeä.

Ihan hirveästi ei jotenkin tänä vuonna napostele gaala. Jaksa ainakaan mitään vatvoa tai lukea, vaan katsoa alta pois sitten kun tulee kohdalle. Ehdokkaiden elokuvia tietysti tulee refleksinomaisesti katseltua, kun ne vetävät puoleensa. Onhan tämä nyt kuitenkin urheilusarjan tapaan elokuvakauden päätös. Ja sitten mennään taas.
 

Teresa

Jäsen
Aloitin uuden elokuvavuoden vanhalla kestosuosikillani: Harrison Fordin tähdittämä hyytävä kauhutrilleri nimeltä Salaisuus pinnan alla vuodelta 2000. Ford on muutenkin ehdottomasti yksi lempinäyttelijöistäni poikkeuksellisen aitojen ilmeidensä ja poikkeuksellisen karismansa takia, mutta onhan hän aina ollut hiukan sellainen yhden roolin mies. Ainakin itse olen tottunut näkemään hänet useimmiten toimintasankarina jossakin puisevahkossa action-pläjäyksessä ja monta hänen leffaansa onkin tullut skipattua siksi, että ne eivät ole juonikuvauksensa perusteella vaikuttaneet tippaakaan kiinnostavilta. Salaisuus pinnan alla on kuitenkin piristävä poikkeus, sillä Harrisonin roolihahmo on hiukan erilainen kuin hänen tavallinen arkkityyppinsä ja elokuva ylipäätään keskittyy action-ilottelujen sijasta enemmän kauhupuoleen. Kauhun suhteen taas keskitytään enemmän psykologisen pelotteluun ja jännitteen rakentamiseen kuin verellä mässäilyihin, vaikka väkivaltaakin esiintyy jonkin verran. Yliluonnollisia elementtejäkin on mukana, mutta ne eivät mene liian överiksi vaan olisivat luonnollisinkin syin selitettävissä.

Muistan pitäneeni leffaa silloin parikymmentä vuotta sitten myös erityisen ennalta-arvaamattomana, mutta ei se kyllä enää siltä tunnu. No eipä tietysti oikein voisikaan, kun olen sen jo aiemminkin nähnyt, mutta muutenkin etenkin kokeneen elokuvien katselijan lienee helppo arvata jutun juoni suht varhaisessa vaiheessa. Hämääviä elemettejä yritetään kyllä myös rakentaa, mutta ehkä ne olisi voitu viedä vieläkin pidemmälle. Leffan loppu onkin sitten jo ihan klisee-osastoa ja suorastaan epäuskottava.
Totta kai pahis onnistuu vaivihkaa livahtamaan sankarittaren takapenkille viimeistä epätoivoista surmayritystä varten, vaikka onkin enää pelkkä verinen möykky.

Mutta leffa on siis edelleen hyvä ja kauhugenren edustajanakin kelpo kamaa, vaikka ei nyt mitenkään ylettömän pelottava. Harrisonin näyttelytyötä tuli taas ihasteltua etenkin eräässä herkemmänpuoleisessa kohtauksessa. Eli tällä kertaa kyllä kannatti palata vanhan kestosuosikin pariin, mutta ehkä seuraavaksi jotakin aivan uutta.
 

Buster

Jäsen
Aloitin uuden elokuvavuoden vanhalla kestosuosikillani: Harrison Fordin tähdittämä hyytävä kauhutrilleri nimeltä Salaisuus pinnan alla vuodelta 2000.
Itsekin muistan pitäneeni tästä valtavasti kun katsoin sen ekan kerran viitisen vuotta sitten. Erityisesti kun Harrison Ford ja Michelle Pfeiffer pistivät selkeästi parastaan peliin, ja tuntuivat nauttivan tuosta hitchcockmaisesta elokuvasta avioparista ja heidän rakkauskuviostaan. Ford oli oikeasti pelottava ja uhkaava silloin kun piti olla.

En ole toki toista kertaa katsonut, jolloin nuo varsinaiset jännityselementit ja yllätykset ehkä purkautuvat pois (toisaalta taisin muistaakseni nauttia niiden tietystä tuttuudesta), mutta tekisi mieli väittää vähän aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi elokuvaksi kriitikoiden sekä katsojien taholta. Hyvää viihdettä. Vaikka muistikuvat ovat hyvin hatarat erityisesti juonen osalta.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
kauhutrilleri nimeltä Salaisuus pinnan alla vuodelta 2000
Hauska knoppi tuosta leffasta on se, että se oli ohjaaja Robert Zemeckisille ikään kuin "välityö". Zemeckis kuvasi Tom Hanksin kanssa Cast Away -leffaa, jossa Hanksin hahmo jää jumiin autiolle saarelle, ja leffassa on muutaman vuoden aikahyppäys, jonka aikana hahmosta on tullut paljon laihempi. Cast Awayn kuvaukset pistettiin säppiin muutamaksi kuukaudeksi Hanksin laihdutuskuurin vuoksi, ja Zemeckis halusi käyttää tuon ajan hyväkseen, joten What Lies Beneath kuvattiin Cast Awayn kuvaustauon aikana.
 

godspeed

Jäsen
Muistan, että kun käytiin kattomassa Salaisuus pinnan alla teatterissa, niin minä ja minulle tuntematon vieruskaveri sätkittiin varsinkin lopussa jo melkein samaan tahtiin. Jump scare -kama siis poikkeuksellisesti toimi, kun yleensä se vaan ärsyttää, vaikka elokuvantekijät sinut saisivatkin säpsähtämään haluamallaan tavalla. Sikäli se on helppoa, mutta myös laiskaa elokuvantekoa, kun laittaa vaan kovia ääniefektejä ja muuta hätäilyä kuvat täyteen, eikä muulla ole väliä. Mutta tässä leffassa oli paljon kaikkia tehokeinoja käytetty, joten ihan yhden tempun poni se ei suinkaan ole.

Nykyisin katselukertoja on takana useampi, mutta tietysti suurin särmä on jo kulunut. Pidän kuitenkin ihan sellaisena 4/5 trillerinä, jossa Zemeckis todistaa olevansa melkeinpä takuuvarma ohjaaja. Ei taida juurikaan mitään paskaa löytyä filmografiasta.
 

godspeed

Jäsen
Katselin äsken ties monetta kertaa Falling Down - Rankka päivä -leffan JO yli 30 vuoden takaa. Ihan saakelin hyvä ja ajaton tämä on kuitenkin aina, mutta kyllä kun ikää tulee, niin leffa alkaa vaikuttamaan myös entistä surullisemmalta paketilta.

Perusjuoni menee niin, että Michael Douglasin näyttelemä kaveri saa liikenneruuhkassa tarpeekseen, hylää autonsa niille sijoilleen ja painuu omien sanojensa mukaan "kotiin". Siitä alkaa matka läpi Los Angelesin kohti, noh, kotia. Tykkään pirusti katsoa Losissa kuvattuja elokuvia ja tässäkin tulee se olo, että ollaan matkassa mukana tiukasti pitkin maita ja mantuja. Hieno kaupunki elokuvamaailmassa, vaikka välttämättä en välittäisi siellä oikeassa elämässä pyöriä. Douglasin hahmon perässä on legendaarisen Robert Duvallin esittämä poliisi, joka on viimeistä päivää töissä eli eläkepäivät kutsuvat pian. Takaa-ajohan siitä tulee, mutta se on tehty mielenkiintoisesti johtolankoja yhdistellen sen sijaan, että pyssyt tanassa juostaisiin perässä.

Sinälläänhän elokuvasta voidaan tehdä tulkintoja moneen suuntaan, ja aika paljon kaikenlaista jätetään katsojan pureskeltavaksi. Elokuva on paikoin kuin sysimusta komedia tai satiiri, mutta toisaalta myös jonkinlainen toimintadraama, jossa ei aina tiedä kumpi on elokuvan päähenkilö, Duvallin esittämä poliisi vai Douglasin "roisto". Roisto siksi hipsuissa, että hän ei periaatteessa ole tyypillinen konna vaan hieman sivukujalle eksynyt sielu, joka koettaa jotenkin pysyä järjissään yhteiskunnan puristuksessa. Yhteiskunnasta nimittäin sitten löytyy vaikka millä mitalla epäkohtia, joista osaan kohdistuu osuvasti pilkkakirves ja osaan ei, vaikka toki ihan suoranaisia vitsejäkin mahtuu mukaan. Mutta elokuva ei ole suoraan siis komedia, sillä aika rajujakin teemoja kuten lapsenmenetys löytyy ja tuokin teema tuodaan aika lohduttomasti, mutta jotain toivoa sisältävästi esiin.

Ehkä nuo rankemmat teemat jättää vähän sellaisen maun, että olisi väärin sanoa elokuvaa suorasukaisen viihdyttäväksi, kun siinä on myös aika ahdistavia elementtejä. Douglasin näyttelemällä hahmolla on kaiken lisäksi selkeitä mielenterveysongelmia, vaikka hän on pääasiassa sairaudentunnoton eli ei ole aina ihan tietoinen mitä tekee ja miksi tekee. Hän haluaakin vain kotiin. On mahdotonta sanoa hänestä mitään keittiöpsykologian keinoin, mutta ehkä tällaisissa elokuvissa osan kuuluu jäädä aina tulkinnan tasolle. Se on ihan hyvää elokuvantekoa verrattuna siihen, että jostakusta tehdään tällaisessa elokuvassa yksiulotteinen pahis ja sitä korostetaan kaikenlaisella tarkoituksettomalla naamanvääntämisellä. Douglas hoitaa ruutunsa mainiosti, sillä hänessä on myös antisankarimaisuutta, jonka myötä täysin häntä vastaan on usein melko mahdotonta asettua. Pelottava, mutta kuitenkin omalla tavallaan sympaattinen mies.

Tosiaan kovin surullinen, mutta silti samaan aikaan monipuolinen ja jännittävä elokuva, joka on näytelty erinomaisesti. Tätähän ei alunperin oikein kukaan halunnut filmata, mutta kun mukaan saatiin supertähti Douglas, niin budjettikin yhtäkkiä järjestyi. Ohjaaja Joel Schumacherista en ole normaalisti välittänyt, mutta tämä on selvästi jonkin alleviivatusti taiteellisemman vision mukaan ohjattu, eikä mikään rutiniilla puserrettu tilaustyö. Ostin tämän ensi kertaa itselleni, joten jatkossa on sitten helppo palata tämän helmen pariin.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Mielenkiinnolla odottelen tuota Richien leffaa, vaikkakin odotettavissa on varsin toiminnallinen kuvaus aiheesta. Damien Lewisin kirjaa tuo taitaa perustua. Aiheesta kiinnostuneille tuosta "ministeriöstä" löytyy toinenkin mainio kirja, joka kuvaa hyvin kaikenlaisten vempaimien ja sotatarvikkeiden kehittelyä myös. Ministry
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings




Guy Richien ohjaaman ja Henry Cavillin tähdittämän The Ministry Of Ungentlemanly Warfaren vakoojaleffan traileria. Elokuva kertoo Churchillin perustamasta toisen maailmansodan aikaisesta salaisesta agenttiyksiköstä. Yksi ryhmän jäsenistä oikeassa elämässä oli muuan Ian Fleming.

Ja olihan siellä myös muuan Christopher Lee mukana, joka saattoi inspiroida erästä Flemingin kirjoissa esiintyvää hahmoa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kulunut kuukausi tarjosi sen verran vähän mahdollisuuksia leffojen katseluun, että niitä tuli nähtyä vain 12 kappaletta. Koska määrä on kovin vähäinen, en jaksa laittaa listaa spoiler-tägeihin.

La Dolce Vita (1960) - ****
The Woman in the Window (1944) - ****
The Ice Storm (1997) - ****
The Odd Couple (1968) - ****
Little Big Man (1970) - ****
Strike (1925) - ****
Cabiria (1914) - ****
Milk (2008) - ****
Incendies (2010) - *****
Stalag 17 (1953) - ***
A Night at the Opera (1935) - **
20 Days in Mariupol (2023) - *****
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
The Lobster (vuokrattu Telia Playsta) oli perin erikoinen, mutta silti jotenkin todella mukaansa tempaava kuva. Viihdyin ja odotan innolla että pääsisin katsomaan samalta ohjaajalta Poor Thingsin. Monella tavalla todella nerokas leffa!

Myös nerokas mutta ei ihan samalla tavalla erikoinen, Parasite (vuokrattu Telia Playsta) tuli myös vihdoin ja viimein katsottua. Pidin kovasti, vaikea tästä on paljoa sen enempää kertoa spoilaamatta. Joskin todettakoon, että korealaisten kuvien joukosta löytyy mieleeni myös muutama parempi - kertoo vain siitä miten hyviä leffoja olen sieltä nähnyt.
 

Buster

Jäsen
Laadukkaan kotimaisen elokuvan marssi jatkui Miia Tervon Ohjuksella, jossa lappilainen yksinhuoltaja päätyy 80-luvulla pienen paikallislehden toimittajaksi selvittämään "Inarinjärven ohjusselkkausta" (sen inspiroimaa). Mikä sitten paljolti kuvaa symbolisesti tämän yksinhuoltajan omaa kasvua ja tilannetta, mitä niin moni muukin asia tuossa hienossa käsikirjoituksessa niin ihanasti heijastelee.

Tervo osaa luoda pidettävän ja sympaattisen päähahmon, jonka haluaisi vain sulkea halaukseen sen heikoimmilla hetkillä. (Mitä tietysti auttaa murteen ohella myös Oona Airola pääosassa). Lieköhän kuinka paljon ohjaajaa itseään noissa päähahmoissa mukana, kun Aurorassa oli vähän samasta puusta veistetty. Vaikka siinä se päähahmo oli temperamentiltaan päinvastaisesti enemmän sellainen kaoottinen luonnonvoima. Kyseinen Aurorahan äänestettiin Ylen järjestämässä äänestyksessä viime vuosikymmenen toiseksi parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi Hymyilevän miehen jälkeen. Joten odotukset tätä uutta kohtaan ei olleet kovinkaan vaatimattomat.

Pakko oli ihailla elokuvan kunnianhimoa... ja Hannu-Pekka Björkmania sellaisessa Michael Monroe -tukassa. Draamakomedia siis kyseessä ja kumpaakin riittää.
 

godspeed

Jäsen
Stephen Kingin Langoliers on tullut vaan kerran näemmä telkkarista ja Elonetin mukaan sekin 21.09.1997 melko tuoreena tekeleenä. Tuli vieläpä kahdessa osassa eli peräkkäisinä sunnuntaina ja tietysti se jälkimmäinen osa jäi silloin näkemättä. Jäi kaivelemaan vuosiksi, mutta jossain vaiheessa nettiaikana tuo sitten tuli jäljitettyä ja katsottua loppuun. Nyt ostin itselleni edullisesti DVD:nä (en näitä enää yleensä osta) ja olihan tuo visuaalisesti todella komeaa ysäriä ja tietysti VHS-laatuisena täyskuvana. Kunnon meininkiä sen olla pitää!

Juonestahan tässä ei kannata sanoa muuta kuin että osa lentokoneen matkustajista katoaa kesken lennon ja kummia alkaa tapahtua. Aikamatkustusta ja maailmanlopun tunnelmia riittää ja todella pienellä budjetilla on saatu hyvä tunnelma aikaan. Genre on vahvasti kauhun puolella, vaikka kyllä tässä hahmoihin ihan menettelevän draaman kautta tutustutaan ja näitä pohjustetaan, jolloin heistä ihan välittääkin. Näyttelijätkin ovat kohtuullisen isoja kun on David Morsea ja Dean Stockwelliä keskeisissä rooleissa. Dialogi taipuu jopa ihan järkeväksi heidän suussaan.

3 tunnin kauhupaketti pysyy pituudestaan huolimatta hyvin kasassa. Tykkäsin tällä kertaa niin paljon, että varmaan muutaman vuoden päästä tulee katsottua taas uudelleen. Jokin tällaisessa vetoaa, mutta ehkä se on yksinkertaisesti vaan se, että kaikenlainen ihmiskunnan tuho yms kolahtaa jossain alimmilla tasoilla. Ehkä siitä saadaan huonoissakin produktioissa yleensä jotain kiinnostavaa aikaan, jolloin huonommatkin tuotantoarvot antaa helpommin anteeksi.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ohjus oli kyllä erittäin positiivinen yllätys. Odotin jotain pöljää Luokkakokous-kohellusta, mutta elokuva olikin varsin laadukkaasti toteutettu draamakomedia, jossa tuo ohjustapaus ja suomettuneen Suomen suhtautuminen asiaan toimi jonkinlaisena vertauskuvana toimittajanaisen omalle henkiselle kasvulle. Oona Airola pääosassa oli aivan huippu, ja HP Björkman ei tunnu epäonnistuvan missään. Erityisen hersyviä oli ne musiikkivideomaiset pätkät välissä.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Agenttirymistelyt ja toimintaleffat eivät yleensä ole oikein minun juttuni, mutta lähdin kuitenkin vaimon seuraneidiksi katsomaan Argyllen ja yllätyin ihan positiivisesti. Kerrankin oli keksitty jotain vähän uutta tuohonkin genreen perusrymistelyn tai vanhojen tarinoiden ja hahmojen uudelleen lämmittelyn sijasta. Kuten lajityypissä yleensäkin, niin loppu meni vähän venytetyksi mutta muuten ihan viihdyttävä leffa.
 
Viimeksi muokattu:

nksh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
The Lobster (vuokrattu Telia Playsta) oli perin erikoinen, mutta silti jotenkin todella mukaansa tempaava kuva.

Tämä oli kyllä ihan katselemisen arvoinen, tuli eilen vaimon kanssa katseltua. Tykkään tällaisista hieman erikoisemmalla kaavalla tehdyistä elokuvista mitkä pitävät otteessaan kun eivät seuraa mitään perinteisen tylsää kaavaa.

Löytyy muuten Amazon Primestä (kuukausihinta 6,99€/ilmainen trial) kuten myös mm. John Wick 4, Guy Ritchie's The Covenant, The Whale, Reacher-sarja ja parin viikon päästä julkaistava uusi Grand Tourin spesiaali mitkä ovat itsellä seuraavana listalla.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tämä oli kyllä ihan katselemisen arvoinen, tuli eilen vaimon kanssa katseltua. Tykkään tällaisista hieman erikoisemmalla kaavalla tehdyistä elokuvista mitkä pitävät otteessaan kun eivät seuraa mitään perinteisen tylsää kaavaa.

Samalta ohjaajalta tullut juuri tuo Poor Things elokuva.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tänään Teemalta suomalaiseen kansainvälisestikkin menestyneeseen scifi kirjaan "teemestarin kirja" (memory of water) perustuva ihan pätevä suomalaistoteutus, leffaversio "Veden vartija". ennen leffaa keskustelua "elokuvan hetki" teeman tapaan. Areenassa toki myös.

Emmi Itärannan kaikki 3 scifi kirjaa on kyllä olleet erinomaisia, runollisia ja mielikuvitusta kiehtovia opuksia. Arvostan että tätä ekaa lähdettiin tekeen kotimaisena toteutuksena (toki kuvattu Virossa jne).


Tänäään YLE 1 klo 21
 
The Zone of Interest oli hyvä elokuva. Vähän tuli mieleen omalla tavallaan Roma tuosta elokuvan tyylistä ja voi olla ettei ihan kaikille sovi koska se on vähän hidastempoinen.

Ohjus pitäisi käydä seuraavaksi väijymässä ja Myrskyluodon Maija.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Helmisen SaiPalle sympatiat
Kiitos @godspeed tuosta vinkistä The Langoliersiin. Tuli katsottua ja tälleen King-fanina tykkäsin. Olihan tuossa "kunnon" 90-luvun special efektit ja muut mutta ne kuuluvat asiaan.
 

godspeed

Jäsen
Renny Harlinin Deep Blue Sea piti katsoa uudelleen, koska muistelin, että tässä olisi hyvää hirviötoimintaa ja selviytymistaistelua. Pidän myös julmetusti suljetuista ympäristöistä elokuvissa ja tässähän tapahtumapaikkana on tuollainen pääasiassa merenpinnan alapuolella oleva tutkimuslaitos. Aliens meets Jaws olisi aika kehuva kuvaus, mutta ihan niin hyvin ei ole asiat.

Juoni voi kuulostaa alkuun tavallista kunnianhimoisemmalta, mutta ei siitä revitä mitään irti. Tutkimuslaitoksessa on siis useampi hai, joiden aivoja on keinotekoisesti kasvatettu, jotta ne tuottaisivat tarvittavan määrän jotain proteiinia mahdollisesti toimivaan lääkkeeseen Alzheimerin tautia vastaan. Samalla haista tulee erittäin älykkäitä. Tai jotain sellaista. Siis, jos juoni on tuo ja tulos tämä, niin jossain vaiheessa käsikirjoitusvaihetta on aloitettu laiskottelu ja ehkä pari tuottajaakin voisi katsoa peiliin. No, tämä onkin toimintaelokuva, eikä varsinaisesti edes kauhua. Vähän on katsoessa sellainen olo, että tehdessä on ollut liiankin hauskaa ja se sitten näkyy monissa ratkaisuissa.

Suurin osa elokuvasta onkin aika itseään toistavaa ihmisten jahtaamista, kun pääasiassa CGI-hait mellastavat ja ruumiita tulee tällä kertaa jatkuvalla syötöllä. Renny on ihan hyvä rakentelemaan (naurettaviakin) tilanteita, joissa ihmisiä voidaan eri tavoin saalistaa ja syödä, eikä haitkaan ole koneella tehtyjä jos vaan yhtään voidaan tehdä vanhoin keinoin. Jaws todellakin saa monta nyökkäystä. Oikeastaan tässä on ihan sama mitä tapahtuu, kunhan vaan porukkaa saadaan hengiltä. Paljoa muuta ei ole tarjolla.

Surkeat ja erittäin halvalla tehdyt haielokuvathan ovat 2000-luvun elokuvamaailmassa tällainen omanlaisensa genre. Niitä todellakin on tehty kymmeniä, jotta ihmiset voivat meeminomaisesti nauttia täydellisestä ja tietoisesta perseilystä. Deep Blue Sea on tehty ennen noita, ja kyllähän siinäkin on melkoinen b-fiilis, vaikka tämä oli Harlinillekin vielä iso projekti (60 milliä), kunnes sitten 2000-luvun alussa alkoi kupla puhjeta ja isomman profiilin työt pikkuhiljaa loppua. Niin kävi tosin monille muillekin, kun toimintaelokuvat alkoivat hitaasti, mutta varmasti siirtyä supersankariosaston puolelle ja sillä tiellä vahvasti ollaan.

DBS on ihan ok. Ja Rennyähän on aina kiinnostava katsoa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Viaplaylta katselin leffan nimeltä The Outfit. Se kertoo räätälistä, joka muuttaa Lontoosta Chicagoon joskus 1940- luvulla. Asiakaskuntana paikalliset gangsterit, koska kelläpä muulla tuolloin oli varaa mittatilauspukuihin. Ehkäpä paras leffa pitkiin aikoihin. Aika nerokkaasti kirjoitettu ja juonenkäänteitä mukavasti. Räätälitkään eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat välillä pysähtyä katsomaan jotain rauhallista mutta juonikasta teosta. Eikä aina sitä aivot narikkaan toimintakohellusta.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja Rennyähän on aina kiinnostava katsoa.
Sain tossa männäviikolla väijyttyä Muurarin. Suomi-yhteyksien etsiminen on yleensä näissä Rennyn vilmeissä ollut se pointti, jonka vuoksi näitä on tullut ylipäätään kahteltua. Ristus sitä yhtä läpsyttelykohtausta siellä talonkatolla; Arctic Blue Gin sai siinä ainakin näkyvyyttä. Aiemminhan nämä ovat olleet sellaisia "vilahduksia" ja "viuhahduksia", mutta tämähän oli kuin Kummeli Storiesin Pastirol-mainos. Tim Blake Nelson on kyllä huvittava, omalla persoonallisella tyylillään. 3/10.
 

Paloposti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viaplaylta katselin leffan nimeltä The Outfit. Se kertoo räätälistä, joka muuttaa Lontoosta Chicagoon joskus 1940- luvulla. Asiakaskuntana paikalliset gangsterit, koska kelläpä muulla tuolloin oli varaa mittatilauspukuihin. Ehkäpä paras leffa pitkiin aikoihin. Aika nerokkaasti kirjoitettu ja juonenkäänteitä mukavasti. Räätälitkään eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat välillä pysähtyä katsomaan jotain rauhallista mutta juonikasta teosta. Eikä aina sitä aivot narikkaan toimintakohellusta.
Tämä oli kyllä todella virkistävä tapaus. Tuli vahingossa vastaan joskus jossain, sain katsella ilman minkäälaista ennakkohypen painotaakkaa. Tällaisia jännäreitä tehdään nykyään aivan liian vähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös