Jatkoajan leffakerho

  • 2 433 190
  • 12 363

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Noihin aasialaisiin pitää lisätä ihan näiden kuvausten ja värimaailmojen takia Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja Hero. Vaikuttivat vuosituhannen alussa elokuvamaailmaan aika isosti.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Martin Scorsese thinks these are the best movies ever made

Martin Scorsese listannut Top 15 elokuvaansa. Linkki vie NME-lehden sivuille.
  1. 2001: A Space Odyssey (1968)
  2. 8 ½ (1963)
  3. Ashes And Diamonds (1958)
  4. Citizen Kane (1941)
  5. Diary Of A Country Priest (1951)
  6. Ikiru (1952)
  7. The Leopard (1963)
  8. Ordet (1955)
  9. Paisan (1946)
  10. The Red Shoes (1948)
  11. The River (1951)
  12. Salvatore (1962)
  13. The Searchers (1956)
  14. Ugetsu Monogatari (1953)
  15. Vertigo (1958)
Kaksi ensimmäistä(kolmatta en ole nähnyt) on niin 100% ohjaaja-elokuvia että ei ihme että ovat Scorsen mieleen. Erinomaisia molemmat en minä sillä-

Uusin leffa listalla on vuodelta 68..
Scorsese on vanha mies ja mieltymykset on sementoituneet:D
 

Buster

Jäsen
Kaksi ensimmäistä(kolmatta en ole nähnyt) on niin 100% ohjaaja-elokuvia että ei ihme että ovat Scorsen mieleen. Erinomaisia molemmat en minä sillä-

Uusin leffa listalla on vuodelta 68..
Scorsese on vanha mies ja mieltymykset on sementoituneet:D
Kasipuolosesta en kyllä osaa sanoa, että onko se kaikkien aikojen juhlituin huti vaiko mestariteos. Sen sentään osaan sanoa, että Inarritun Bardosta en oikein pitänyt ohjaajan viimeinkin antauduttua täysin itserakkaille mielihaluilleen, mihin on pienemmissä määrin muissa elokuvissaan välillä syyllistynyt. Ihan Inarritun ystävänä sanottuna. Olen toki Felliniä kerännyt tässä vuosien saatossa, joten jossain vaiheessa laitan filmografiaa laajemmin tulille ja saan toisen katsomiskerran, sekä kattavamman kuvan myötä ehkä oman vastaukseni. Siinä toki oli hankalaa sekin täytenä ummikkona, kun ei meinannut olla mitään käryä, että mitä tapahtuu.

Mitä Scorsesen leffadokkareita olen katsonut italialaisesta elokuvasta ja sitten hänelle muuten rakkaista paljolti lapsuudesta juontaneista elokuvista, niin ihan on sen linjan mukaisia nuo elokuvien ilmestymisvuodet. Ei siellä hirveästi tainnut 70-lukua uudempia elokuvia olla kummassakaan. Se voi olla, että kun on alkanut itse tekemään elokuvia ammattimaisesti ja tarkastelemaan niitä sen oman "kulissien takaisen tietämyksen" kautta, niin saattaa olla hankala saada enää sammutettua tässä tapauksessa sitä ohjaajamoodia ja nautittua elokuvasta puhtaasti katsojana, kun saumat pistävät jatkuvasti silmään ja miettii, miten itse olisi minkäkin kuvannut ja mitä painottanut. Niin ehkä sitten nuo ennen sitä nähdyt elokuvat pitävät sen vuoksi erityisempää paikkaa Martyn sydämessä. Ottamatta kantaa siihen, että oliko joskus ennen paremmin vai ei (= oli).

Huomasin plärätessäni historiaan painuneita sivuja täällä Vapaassa keskustelussa, että keväällä 2015 järjestettiin useampana viikkona Vuosikymmenen parhaat elokuvat -äänestykset, jotka alkoivat kultaiselta 60 -luvulta ja päätyivät viime huhtikuussa järjestettyyn 2010 -luvun parhaimpien leffojen listaukseen.

Koska aikaa on vierähtänyt varsinkin noista ensimmäisistä äänestyksistä jo kahdeksan vuotta ja koska leffoja tehtiin myös ennen 60 -lukua, ajattelin tiedustella, että löytyisikö esimerkiksi @Vintsukka :lta aikaa pistää pystyyn samanlainen äänestys sekä aiemmilta vuosikymmeniltä, että myöhemmiltä? On luultavaa, että palstalla on monia, jotka eivät olleet edes jatkislaisia silloin, kun nuo alkuperäiset äänestykset pidettiin ja lisäksi moni on näiden vuosien aikana ehättänyt (toivon mukaan) näkemään useammankin elokuvan noista listoissa olevista leffoista.

Heitän pallon ilmaan ja toivon, että joku nappaa sen kiinni.

Vuosikymmenen parhaiden elokuvien uudelleenäänestämisen sijaan olisi kenties mielenkiintoisempaa, jos porukka Oscarien hengessä listaisi jokaiselta vuodelta sen mielestänsä "parhaan elokuvan" - jonka on siis nähnyt. Ihan oman aikansa rajoissa ja tippaakaan häpeämättä oman katsomishistoriansa puutteellisuutta, koska se nyt on kaikilla enemmän tai vähemmän jollain lailla vajavainen. Tulisi enemmän elokuvia esiin per. vuosikymmen ja joutuisi tekemään tiukkoja valintoja joiltain vuosilta. Ja aika harva elokuva tulisi monta kertaa esiin, luulisin. Eikä tarvita järjestäjää.

Ainakin tuolla futisforkan puolella on ollut ihan mielenkiintoista noita katsella ja poimia tavaraa katsomislistalle. Ovat aloittaneet Oscareiden ensimmäisestä jakamisvuodesta ja miksei voi aloittaa kauempaakin halutessaan, tai lähempää jos meinaa tulla liikaa tyhjiä vuosia. Sitten voi aina monipuolistaa ja listata parhaan oheen myös vaikka jonkun omasta mielestään piilotetun timantin, aliarvostetun elokuvan, tai muuten vaan maininnan arvoisen nimikkeen. Voi nähdä niin paljon vaivaa kun kokee sopivaksi.
 
Viimeksi muokattu:

godspeed

Jäsen
Tom Sizemore oli vielä "nuori", mutta nytkö sitten alkaa se pohdiskelu, että keitä aletaan vähentään sieltä vanhemmasta päästä. Kohta koko lapsuus ja nuoruus on kuollut. Pelottaa ajatellakin jotain Arnold Schwarzeneggern kuolemaakin. Kammoksuttaa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
The Whale oli mielestäni hypen arvoinen. Puoli salia itki lopussa.
Vihasin loppua.... itsellänikin kyyneleet molemmilla poskilla ja sitten kangas lumenvalkoiseksi ja saliin heti valot päälle. Yleensä sitä saa häpeissään pyyhkiä kyyneleensä salin pimeydessä mutta nyt tekivät katalan tempun.

Leffalle ehkä 8,5/10
Pari kertaa vähän ärsytti kun raina yritti musiikin avulla tehdä jokaisesta kohtauksesta koskettavan. Musiikki on mielestäni melkein huijauskoodi jolla paikataan kirjoituksen-näyttelysuorituksen-ohjauksen jättämiä aukkoja koskettavissa kohtauksissa ja siksi sitä on käytettävä säästeliäästi.

Ehdottomasti hehkutusen arvoinen leffa.
Miespääosa-oscari saa mennä joko Brendan Fraserille tai Colin Farrellille niin minä olen onnellinen.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kyselläänpä aasialaista mieltymystä. Kaikki Kurosawat ja tietääkseni kaikki IMDb:n 8+ on tullut nähtyä. Selvänä ykkösenä itsellä on Dyynien daami (1964) - IMDb
Katsoin karttakirjasta ja vaikuttaisi siltä, että aasia on valtava alue, jossa asuu poskettomasti ihmisiä. Jostain miljardin ihmisen Intiasta kun oon nähnyt sen kymmenkunta leffaa niin tietää kuinka vaivainen pintaraapaisu tämä on. Oli miten oli, vanhalla kunnon yksi elokuva/ohjaaja listaus aasialaisia elokuvia joita kehtaa suositella. Boldasin kolme parasta ja kursivointi seitsemän seuraavaa. Harmillisesti en jaksanut hakea näille suomenkielisiä nimiä niin mennään nyt sitten englanniksi.

Late Spring (Ozu, Japani, 1949)

Rashomon (Kurosawa, Japani, 1950)

Gate of Hell (Kinugasa, Japani, 1953)

Ugetsu (Mizokuchi, Japani, 1953)

Where To? (Nasser, Libanon, 1957)

The Music Room (Ray, Intia, 1958)

The Human Condition I: No Greater Love (Kobayashi, Japani, 1959)

Woman in the Dunes (Teshigahara, Japani, 1964)

The Cow (Mehrjui, Iran, 1969)

The Ballad of Narayama (Imamura, 1983, Japani)

Close-Up (Kiarostami, Iran, 1990)

A Brighter Summer Day (Yang, Taiwan, 1991)

Chungking Express (Kar-wai, Hong Kong, 1994)

A Moment of Innocence (Makmalbaf, Iran 1996)

Postman Blues (Sabu, Japani, 1997)

The Pickpocket (Zhangke, Kiina, 1997)

The Color of Paradise (Majidi, Iran, 1999)

What Time Is It There? (Ming-Liang, Taiwan, 2001)

Crimson Gold (Panahi, 2003, Iran)

Memories of Murder (Joon-ho, Etelä-Korea, 2003)

3-Iron (Ki-duk, Etelä-Korea, 2004)

Stray Dogs (Meshkiny, Iran, 2004)

Nobody Knows (Kore-eda, Japani, 2004)

A Separation (Farhadi, Iran, 2011)

Cemetery of Splendour (Weerasethakul, Thaimaa, 2015)

Right Now, Wrong Then (Sang-soo, Etelä-Korea, 2015)

A Bride for Rip Van Winkle (Iwai, Japani, 2016)


The Wailing (Hong-jin, Etelä-Korea, 2015)

Old Stone (Ma, Kiina, 2016)

Microhabitat (Go-Woon, Etelä-Korea, 2017)

The Insult (Doueiri, Libanon, 2017)

An Elephant Sitting Still (Bo, Kiina, 2018)

Burning (Chang-dong, Etelä-Korea, 2018)

Long Day's Journey Into Night (Gan, Kiina, 2018)

Wheel of Fortune and Fantasy (Hamaguchi, Japani, 2021)

Decision to Leave (Chan-wook, Etelä-Korea, 2022)

Joyland (Sadiq, Pakistan, 2022)

Vuosikymmenen parhaiden elokuvien uudelleenäänestämisen sijaan olisi kenties mielenkiintoisempaa, jos porukka Oscarien hengessä listaisi jokaiselta vuodelta sen mielestänsä "parhaan elokuvan" - jonka on siis nähnyt. Ihan oman aikansa rajoissa ja tippaakaan häpeämättä oman katsomishistoriansa puutteellisuutta, koska se nyt on kaikilla enemmän tai vähemmän jollain lailla vajavainen. Tulisi enemmän elokuvia esiin per. vuosikymmen ja joutuisi tekemään tiukkoja valintoja joiltain vuosilta. Ja aika harva elokuva tulisi monta kertaa esiin, luulisin. Eikä tarvita järjestäjää.

Ainakin tuolla futisforkan puolella on ollut ihan mielenkiintoista noita katsella ja poimia tavaraa katsomislistalle. Ovat aloittaneet Oscareiden ensimmäisestä jakamisvuodesta ja miksei voi aloittaa kauempaakin halutessaan, tai lähempää jos meinaa tulla liikaa tyhjiä vuosia.
Erinomainen idea, ensimmäinen listaaja on varmasti nerokas ja charmantti poikkeusyksilö.
 
Viimeksi muokattu:

vitozzius

Jäsen
Katsoin karttakirjasta ja vaikuttaisi siltä, että aasia on valtava alue, jossa asuu poskettomasti ihmisiä. Jostain miljardin ihmisen Intiasta kun oon nähnyt sen kymmenkunta leffaa niin tietää kuinka vaivainen pintaraapaisu tämä on. Oli miten oli, vanhalla kunnon yksi elokuva/ohjaaja listaus aasialaisia elokuvia joita kehtaa suositella. Boldasin kolme parasta ja kursivointi seitsemän seuraavaa. Harmillisesti en jaksanut hakea näille suomenkielisiä nimiä niin mennään nyt sitten englanniksi.

Late Spring (Ozu, Japani, 1949)

Rashomon (Kurosawa, Japani, 1950)

Gate of Hell (Kinugasa, Japani, 1953)

Ugetsu (Mizokuchi, Japani, 1953)

Where To? (Nasser, Libanon, 1957)

The Music Room (Ray, Intia, 1958)

The Human Condition I: No Greater Love (Kobayashi, Japani, 1959)

Woman in the Dunes (Teshigahara, Japani, 1964)

The Cow (Mehrjui, Iran, 1969)

The Ballad of Narayama (Imamura, 1983, Japani)

Close-Up (Kiarostami, Iran, 1990)

A Brighter Summer Day (Yang, Taiwan, 1991)

Chungking Express (Kar-wai, Hong Kong, 1994)

A Moment of Innocence (Makmalbaf, Iran 1996)

Postman Blues (Sabu, Japani, 1997)

The Pickpocket (Zhangke, Kiina, 1997)

The Color of Paradise (Majidi, Iran, 1999)

What Time Is It There? (Ming-Liang, Taiwan, 2001)

Crimson Gold (Panahi, 2003, Iran)

Memories of Murder (Joon-ho, Etelä-Korea, 2003)

3-Iron (Ki-duk, Etelä-Korea, 2004)

Stray Dogs (Meshkiny, Iran, 2004)

Nobody Knows (Kore-eda, Japani, 2004)

A Separation (Farhadi, Iran, 2011)

Cemetery of Splendour (Weerasethakul, Thaimaa, 2015)

Right Now, Wrong Then (Sang-soo, Etelä-Korea, 2015)

A Bride for Rip Van Winkle (Iwai, Japani, 2016)


The Wailing (Hong-jin, Etelä-Korea, 2015)

Old Stone (Ma, Kiina, 2016)

Microhabitat (Go-Woon, Etelä-Korea, 2017)

The Insult (Doueiri, Libanon, 2017)

An Elephant Sitting Still (Bo, Kiina, 2018)

Burning (Chang-dong, Etelä-Korea, 2018)

Long Day's Journey Into Night (Gan, Kiina, 2018)

Wheel of Fortune and Fantasy (Hamaguchi, Japani, 2021)

Decision to Leave (Chan-wook, Etelä-Korea, 2022)

Joyland (Sadiq, Pakistan, 2022)


Erinomainen idea, ensimmäinen listaaja on varmasti nerokas ja charmantti poikkeusyksilö.
No nyt oli kova lista. Enkä todellakaan ole kaikkia nähnyt, mutta yritetään!
 

Buster

Jäsen
Erinomainen idea, ensimmäinen listaaja on varmasti nerokas ja charmantti poikkeusyksilö.
En tiedä ketä tässä tarkoitetaan, mutta voin heittää malliksi yhdenlaisen version.

Jos kiinnostaa muita, niin imdb:n käyttäjille apulinkki, jolla saa arvostelemansa elokuvat näkyviin alkuperäisen julkaisuvuoden perusteella, jolla on helpointa edetä. Siitä vaan muokkaa osoiteriviltä vuosilukua 2022 tarpeen mukaan alaspäin, eli 2021, 2020 etc. Tuo tosin näyttää vain pitkät elokuvat, eli ei lyhäreitä tai dokkareita (linkit niiden järjestämiseen, jos haluaa niitä ottaa mukaan).

Oma parhaiden lista vuosittain:
Kauempaa ei pystynyt aloittamaan, kun ei ollut pitkiä elokuvia juurikaan nähtynä. Eikä monina vuosina tässä listan alussa ole liikaa valinnanvaraa.

1920: Tohtori Caligarin kabinetti (Robert Wiene)
1921: Ajomies (Victor Sjöström)
1922: Nosferatu (F.W. Murnau)
1923: Ruutia, räminää ja rakkautta (Buster Keaton, John G. Blystone) - vähän vaihtoehtoja.
1924: Saituri (Erich von Stroheim)
1925: Kultakuume (Charles Chaplin) - sori Eisenstein ja Panssarilaiva Potemkin, mutta suosikkeja haetaan.
1926: Kenraali (Buster Keaton)
1927: Metropolis (Fritz Lang)
1928: Jeanne d'Arcin kärsimys (Carl Theodor Dreyer)
1929: Mies ja elokuvakamera (Dziga Vertov)
1930: Maa (Alexander Dovzhenko)
1931: M - kaupunki etsii murhaajaa (Fritz Lang)
1932: Freaks - kummajaiset (Tod Browning)
1933: Näkymätön mies (James Whale)
1934: L'Atalante (Jean Vigo)
1935: Frankensteinin morsian (James Whale)
1936: Nykyaika (Charles Chaplin)
1937: Lumikki ja seitsemän kääpiötä
1938: Aleksanteri Nevski (Sergei Eisenstein, Dmitriy Vasilev)
1939: Tuulen viemää (Victor Fleming) - kunniamaininnat Notre Damen kellonsoittaja sekä Fordin Stagecoach.
1940: Rebecca (Alfred Hitchcock)
1941: Citizen Kane (Orson Welles)
1942: Casablanca (Michael Curtiz) - Hopeakihlajaiset, ilahduttavan kepeä kotimainen.
1943: Se alkoi Berliinissä (Emeric Pressburger, Michael Powell)
1944: Nainen ilman omaatuntoa (Billy Wilder)
1945: Ruumiinsieppaajat (James Whale)
1946: Paisan (Roberto Rossellini)
1947: Varjot menneisyydestä (Jacques Tourneur)
1948: Polkupyörävaras (Vittorio De Sica)
1949: Kolmas mies (Carol Reed)
1950: Kaikki Eevasta (Joseph L. Mankiewicz)
1951: Viettelysten vaunu (Elia Kazan)
1952: Laulavat sadepisarat (Stanley Donen, Gene Kelly)
1953: Ugetsu - kalpean kuun tarinoita (Kenji Mizoguchi) - kotimaisista on pehmeä paikka Lentävälle kalakukolle. Rillumarei.
1954: Taka-ikkuna (Alfred Hitchcock)
1955: Pirulliset (Henri-Georges Clouzot)
1956: Etsijät (John Ford)
1957: Seitsemäs sinetti (Ingmar Bergman) - Prinssi ja revyytyttö on ilo. Bergman voitti Bergmanin (Mansikkapaikka).
1958: Vertigo - punainen kyynel (Alfred Hitchcock)
1959: Vain neljä päivää (Grigoriy Chukhray)
1960: Breathless (Jean-Luc Godard)
1961: Yojimbo - onnensoturi (Akira Kurosawa)
1962: Cleo - viidestä seitsemään (Agnes Varda)
1963: Tiikerikissa (Luchino Visconti)
1964: Cherbourgin sateenvarjot (Jacques Demy)
1965: Onnen hetket (Agnes Varda)
1966: Hyvät, pahat ja rumat (Sergio Leone)
1967: Päiväperho (Luis Bunuel)
1968: Rosemaryn painajainen (Roman Polanski) - Kuten nuoret nykyään sanoo, niin kunnon gaslightausta. Edvin Laineen Täällä pohjan tähden alla on yksi suosikkikotimaisiani.
1969: Blind Beast (Yasuzo Masumura) - vedetään vasemmalta.
1970: Fasisti (Bernardo Bertolucci)
1971: Viulunsoittaja katolla (Norman Jewison) - olkaapas itkemättä, kun nousee päivä ja laskee päivä soi.
1972: Kummisetä (Francis Ford Coppola) - Wes Cravenin Viimeinen talo vasemmalla on aika häiritsevää kamaa.
1973: Kauhunkierre (Nicolas Roeg)
1974: Lacombe, Lucien (Louis Malle) - Väistän ilmiselvän valinnan.
1975: Yksi lensi yli käenpesän (Milos Forman)
1976: Taksikuski (Martin Scorsese)
1977: Suspiria (Dario Argento)
1978: Picasson seikkailut (Tage Danielsson)
1979: Maria Braunin avioliitto (Rainer Werner Fassbinder)
1980: Hohto (Stanley Kubrick) - mainostetaan The Changelingia.
1981: Possession (Andrzej Zulawski) - Erkko Kivikosken Yö meren rannalla olisi aika korkealla.
1982: Blade Runner (Ridley Scott)
1983: Tanssit (Ettore Scola)
1984: Amadeus (Milos Forman) - rikollista pakottaa jättämään Suuri gangsterisota ulos.
1985: Vampire Hunter D (Toyoo Ashida)
1986: Blue Velvet - ja sinisempi oli yö (David Lynch)
1987: Berliinin taivaan alla (Wim Wenders)
1988: Tulikärpästen hauta (Isao Takahata) - Cinema Paradison kanssa fifty-fifty.
1989: Do the Right Thing - kuuma päivä (Spike Lee)
1990: GoodFellas - Mafiaveljet (Martin Scorsese)
1991: Uhrilampaat (Jonathan Demme) - Veronikan kaksoiselämä aika monena muuna vuonna ykkösenä.
1992: Candyman (Bernard Rose)
1993: Pitkän päivän ilta (James Ivory)
1994: Kolme väriä: Punainen (Krzysztof Kieslowski) - 50/50 Hoop Dreamsin kanssa.
1995: Kivenpyörittäjän kylä (Markku Pölönen) - täydellinen kuvaus suomalaisista kesähäistä, en kuuntele vastaväitteitä!
1996: Tesis (Alejandro Amenabar)
1997: Perfect Blue (Satoshi Kon)
1998: Central Station (Walter Salles)
1999: American Beauty (Sam Mendes)
2000: Gladiaattori (Ridley Scott)
2001: Henkien kätkemä (Hayao Miyazaki)
2002: Hero (Yimou Zhang)
2003: Lost In Translation (Sofia Coppola)
2004: Survive Style 5+ (Gen Sekiguchi)
2005: Lapsi (Jean-Pierre Dardenne, Luc Dardenne)
2006: Panin labyrintti (Guillermo del Toro) - This Is England toinen ihan terävintä kärkeä.
2007: Menetetty Maa (Joel & Ethan Coen) - Vuosi jolloin rakastuin elokuviin ja erinomainen elokuvavuosi, mutta valitaan ansaitusti rakkauden roihauttanut ja sinetöinyt teos.
2008: Lähtöjä (Yojiro Takita) - Goodbye Solo, Stoning of Soraya M. ja WALL-E ulos..
2009: Kulmahammas (Yorgos Lanthimos)
2010: Vuosi elämästä (Mike Leigh)
2011: Melankolia (Lars von Trier)
2012: Amour - rakkaus (Michael Haneke)
2013: Rakkautta ennen keskiyötä (Richard Linklater) - kunniamaininta Under the Skin
2014: The Guest (Adam Wingard)
2015: Brooklyn (John Crowley)
2016: La La Land (Damien Chazelle) - Jää pois rikollisen hyvää tavaraa, mutku tää on aikalailla se suosikki.
2017: Kosketuksissa (Ildiko Enyedi)
2018: Vika viikko (Bo Burnham) - Salainen ilo: Tomb Raider, piilotettu timantti: Giant Little Ones.
2019: Marriage Story (Noah Baumbach) - Piilotettu timantti, joka saa arvonsa vuosien päästä: Waves.
2020: Nowhere Special (Uberto Pasolini)
2021: Maja lapsuuden reunalla (Celine Sciamma) - vahva haasto: Red Rocket
2022: The Banshees of Inisherin (Martin McDonagh)

Vähän tuossa listassa tietysti stressaa se tieto, että paljon on näkemättä. Mutta eihän niitä kaikkia koskaan saa katsotuksi. Lisäksi vuosien varrella maku on muuttunut, joten vanhoista arvosanoista monikaan ei pitäisi enää kutiaan. Mutta sellaista se on.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
En tiedä ketä tässä tarkoitetaan, mutta voin heittää malliksi yhdenlaisen version.



Vähän tuossa listassa tietysti stressaa se tieto, että paljon on näkemättä. Mutta eihän niitä kaikkia koskaan saa katsotuksi. Lisäksi vuosien varrella maku on muuttunut, joten vanhoista arvosanoista monikaan ei pitäisi enää kutiaan. Mutta sellaista se on.
Tarkoitin siis tietysti alkuperäistä ff:n ensimmäistä listaajaa, mutta muotoilin totutun onnettomasti.

Mikä on vuoden 1974 itsestäänselvä valinta jonka väistit? Sight and soundin kaikkien aikojen listalla korkeimmalle tuolta pääsi Fassbinderin Pelko jäytää sielua ja toinen sadan joukkoon päässyt oli Rivetten Céline et Julie vont en bateau: Phantom Ladies Over Paris. Molemmat tietysti erinomaisia elokuvia, mutta itse päädyn Buñueliin. Lacombe Lucienkin hyvä haku.

Aika samoihin vuosiin näyttää osuvan oma harrastuksen aloitus. Siemen oli kylvetty jo aikaisemmin ja kasvavasti jo katseltu kaikenlaista, mutta tuolloin pääsin "täytyy katsoa kaikki oscar-ehdokkaat ja klassikot" -vaiheeseen. Nykyisin tulee jo vähän esikarsittua mitä ehdokkaita jaksaa katsoa vaikka toki edelleen teatterissa jonkun katsomiseen on pienempi kynnys kuin kotona (tuskin vaikka jotain empire of lightia tulee ikinä katsottua, jos en nyt teatterikierroksella päädy ja siellä on jokunen jotka teatterissakin priorisoidaan edelle).

Tuollaisen listan vaillinaisuus on tosiaan vaan hyväksyttävä ja reippaassa kuukaudessa olisi jo joku itselläkin muuttunut.

Ps. Todellisuudessa tiedän mikä oli tuo 74 itsestäänselvä valinta mihin viittasit, kunhan ajattelin todeta ettei se oikeasti ole itsestäänselvä vaan on aika monta helposti perusteltavaa vaihtoehtoa. Sen sijaan en ymmärrä American Beautyn paikkaa listalla kun kerta selkeästi todella laajasta harrastuneisuudesta kyse.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, mä ajattelin, että sillä viitattiin imdb:n masentavan ylivallan takia nimenomaan tuohon kakkoskummiin.
Sittenkin täytyy hieman kyseenalaistaa ilmeisyyttä, että onhan tuo Chinatown melkein yhtälailla suuren yleisön ja IMDB:n suosiossa. Jack Nicholsonin parhaita ellei paras rooli.

Tarkovskit ja Fassbinderit ja muut eurooppalaiset artsu-fartsu elokuvat tietty on vain pienen porukan hupia.
 

Buster

Jäsen
Vuoden 1974 "ilmiselvä valinta" voi olla Peili, Chinatown, Kummisetä osa II tai Pelko jäytää sielua. Noi nyt ainakin tunnetuimpia.
Kummisetä 2. Kuvittelisin olevan aika monella tällä foorumilla sen aiemman äänestyksen perusteella, niin sitä ajattelin tuossa putkinäön ja -ajatusten vallassa.

Kuulun itsekin tähän länsimaisempaan populaarielokuvien linjaan ja olen vain kastanut varpaitani maailman elokuvan puolella. Tarkovskylta en ole nähnyt yhtään elokuvaa vieläkään, sekä tuokin Fassbinder on katsomatta. Jos joskus voittaisi lotossa, niin minua ei nähtäisi enää päivänvalossa.

American Beauty on siellä samasta syystä kuin muutkin, kun ei ollut parempaakaan. On hankala yrittää suhteuttaa noita arvosanoja, mitä on antanut silloin joskus. Elokuva on katsottu jotain 15 vuotta sitten, jolloin olin eri katsoja. En tiedä, miten se tänä päivänä katsottuna näyttäytyisi. Muutenkin viidesosa listasta voisi olla huomenna eri, en nyt ihan niin vakavasti noita miettinyt.
 
Viimeksi muokattu:

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kummisetä 2. Kuvittelisin olevan aika monella tällä foorumilla sen aiemman äänestyksen perusteella, niin sitä ajattelin tuossa putkinäön ja -ajatusten vallassa.

Kuulun itsekin tähän länsimaisempaan populaarielokuvien linjaan ja olen vain kastanut varpaitani maailman elokuvan puolella. Tarkovskylta en ole nähnyt yhtään elokuvaa vieläkään, sekä tuokin Fassbinder on katsomatta. Jos joskus voittaisi lotossa, niin minua ei nähtäisi enää päivänvalossa.

American Beauty on siellä, kun ei ollut parempaakaan. Tuossa on hankala yrittää suhteuttaa noita arvosanoja. Elokuva on katsottu joskus 15 vuotta sitten, jolloin olin eri katsoja ja kuka tietää, miltä se tänä päivänä näyttäytyisi. Muutenkin viidesosa listasta voisi olla huomenna eri, en nyt ihan niin vakavasti noita miettinyt.
Onhan jo pelkkä englanninkielinenkin elokuva niin laaja kokonaisuus, että katsottavaa riittää liki loputtomasti. Ja on myös kaikista helpoimmin saavutettavissa. Ei niin helposti kaadu siihen, jos elokuvassa ei ole tekstityksiä. Ranskassa julkaistaan liki yhtä laajasti dvd/bluray -painoksia, mutta en ainakaan itse tee noilla mitään jos ei ole tekstiä suomeksi tai englanniksi (tai puhuttu toisella näistä).

1999 on kohtuullisen arvostettu elokuvavuosi Hollywoodissa (Being John Malkovich, Magnolia, Fight Club, Straight Story jne.) ja noita helposti löytyviä art house klassikoitakin riittää (Kaikki Äidistäni, Beau Travail, Rosetta, tuuli meitä kuljettaa). Siinä mielessä tuo American Beauty yllättää valintana. Matrixkin julkaistiin silloin jos sitä sattuu pitämään erityisenä.

Tajusin muuten tuosta mun aasia listauksestani, että tein sen sorttaamalla hyvien arvosanojen elokuvia aakkosjärjestykseen jolloin ei latinalaisilla aakkosilla kirjoitetut nimet tulivat listan alkuun ja loppuun ja sieltä oli helppo poimia. Nyt oivalsin, että Filippiineillä kirjoitetaan latinalaisilla joten vielä erityismaininta Lav Diazille ja Lino Brockalle. Ehkä joku toinenkin maa ja ohjaaja tässä unohtui.
 

godspeed

Jäsen
Oletteko italialaisia elokuvia katsoneet? Puhun näistä vanhemmista muutaman vuosikymmenen takaa, jolloin joko keksittiin jotain ihan uutta itse tai sitten suoraan varastettiin amerikkalaisilta. Tai sitten kumpaakin samaan aikaan, sillä kaikki oli vapaata riistaa ja eksploitaatio voi hyvin paksusti.

Sergio Martino on itselle sellainen perusvarma tyyppi, joka teki kaikissa genreissä jotain hitin omaista. Umberto Lenzi myös todella kova. Niin sanottu ykkösnimi Dario Argento teki vaan gialloa tai sitten jotain hyvin visuaalista kauhuelokuvaa, joka oli parhaimmillaan kyllä todella luovaa, mutta en minä hänelle välttämättä kumarra joka kerta. Joskus hänkin nimittäin epäonnistui raskaasti.

Genrejä ja nimiä riittää. Ehkä osa on liikaa joillekin (= Ruggero Deodato ja Cannibal Holocaust).
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Italialaisista sellainen pintaraapaisu että
-Polkupyörävarkaiden loppu kun poika ottaa isäänsä kädestä kun tämä ei kehtaa katsoa poikaansa silmiin...
- ja vähän tuoreemmista Kauniin Elämän lopussa kun Guido katsoo poikaansa ja ennen patentoitua silmäniskua niin se sekunnin murto-osa kun mies tietää katsovansa poikaansa viimeistä kertaa..

Molemmissa kohdissa rälläkkä pääsi valloilleen sisuskaluissani.
 

Teresa

Jäsen
Tuli katsottua vuoden 2016 remake legendaarisesta Ben-Hur-elokuvasta. En tosin itse ole nähnytkään sitä aitoa ja alkuperäistä Oscareita niittänyttä William Wylerin ohjaustyötä, joten sikäli pystyin aloittamaan tämän uusintaversion katselemisen ihan puhtaalta pöydältä. Tämä remake floppasi käsittääkseni täydellisesti niin lippuluukuilla kuin myös arvostelujen perusteella, mutta ei tuo nyt sentään niin sysipaska minun mielestäni ollut kuin siltä kantilta voisi odottaa. Juonessa ei toki keksitty pyörää uudelleen, vaan liikuttiin aika tyypillisen kostoteeman ympärillä – tosin kun en tunne sitä alkuperäistä tekelettä, en voi kommentoida mahdollisia poikkeavuuksia siihen verrattuna, että onko juonta latistettu tusinamaisempaan suuntaan vai oliko se samanlainen siinä alkuperäisversiossakin. Minulle taas tuli mieleen lähinnä Gladiaattori, mutta se oli kyllä mielestäni huomattavasti paremmin toteutettu. Eihän siinäkään juoni itsessään ollut kovin kummoinen, mutta Russell Crowen karisma protagonistina ja Joaquin Phoenixin hirvittävyys antagonistina kantoivat elokuvaa siinä määrin, että lopputulos alkoi kiinnostaa. Ben-Hurissa taas Toby Kebbell oli niin sanottuna pahiksena ihan ok, mutta pääosan esittäjä Jack Huston veti roolinsa niin hengettömästi, ettei minua ainakaan yhtään liikuttanut, saisiko hänen hahmonsa mahdollisesti kostettua vai ei. Mitään ilmeitä häneltä ei irronnut ja jokainen hänen repliikkinsä oli samanlaisella tasapaksulla mutinaäänellä lausuttu. Koko ajan piti väännellä volyymiä kovemmalle, että hänen puheestaan ylipäätään kuuli mitään. Se häiritsi minua leffassa eniten ja toiseksi eniten häiritsi varmaan se, että Jeesus-hahmo oli ympätty mukaan varsin päälleliimatulla tavalla. Päähenkilön ihmepelastumiset tietyistä tilanteista nostattivat myös kulmakarvoja ja leffan loppu oli kaiken kaikkiaan aikas surkea.
Eihän se olisi paljon tuon siirappisempi voinut enää ollakaan. Ei siinä vielä mitään, että Judah Ben-Hur ja Messala hautasivat sotakirveen – joskin se tapahtui kyllä naurettavan yhtäkkisesti –, mutta siihen kylkeen Judahin äidin ja siskon ihmeparaneminen spitaalista oli sentään jo liikaa.
Oli leffa silti ihan komeaa katseltavaa ja paikoitellen ihan jännittäväkin, niin että ei siitä nyt sentään paskan makua jäänyt suuhun. En tosin ole koskaan ymmärtänyt, miksi ilmeisen onnistuneista elokuvista pitäisi ylipäätään tehdä uusintaversioita – eri asia sitten silloin, jos alkuperäisessä on ollut jotakin parantamisen varaa.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Tuli katsottua vuoden 2016 remake legendaarisesta Ben-Hur-elokuvasta. En tosin itse ole nähnytkään sitä aitoa ja alkuperäistä Oscareita niittänyttä William Wylerin ohjaustyötä.

Korjataan sen verran, että Wylerin versiohan on uusintaversio Fred Niblon mykkäelokuvasta vuodelta 1925. Ensimmäinen filmatisointi on puolestaan vuodelta 1907, mutta siinä ei paljoa hurrattavaa ole.

Henkilökohtaisesti pidän Niblon versiota noista kahdesta parempana, siinä ei ole niin paljon tyhjäkäyntiä, kun koko tarina on saatu "tiivistettyä" 2,5 tuntiin.
 

Teresa

Jäsen
Korjataan sen verran, että Wylerin versiohan on uusintaversio Fred Niblon mykkäelokuvasta vuodelta 1925. Ensimmäinen filmatisointi on puolestaan vuodelta 1907, mutta siinä ei paljoa hurrattavaa ole.

Henkilökohtaisesti pidän Niblon versiota noista kahdesta parempana, siinä ei ole niin paljon tyhjäkäyntiä, kun koko tarina on saatu "tiivistettyä" 2,5 tuntiin.
Kiitos korjauksesta, noista kahdesta vielä Wylerin versiota vanhemmasta filmatisoinnista en ollut kuullutkaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Call of the Unseen

Nuori taideopiskelija menettää itseluottamuksensa luomistyöhönsä. Hänen työhönsä uupunutta opettajaansa piinaavat synkät näyt, jotka tuntuvat elävän hänen aavemaisissa maalauksissaan.

Call of the Unseen on omituinen, surrealistinen ja lapsenomainen fantasia? elokuva.

Nathalie Merchant näyttelee Mya:a, taideopiskelijaa, joka maalaa vain näkemiään taloja ja kiviä. Taidetunneilla tämän opettaja kehottaa häntä kuitenkin näkemään jotain jota muut eivät näe, call for the unseen. Opettaja itse näkee hahmoja ja kummalisia maisemia joita maalaa ja sitten opettaja katoaa.

Tässä Call of the Unseen tekee täydellisen käänteen todellisuudesta fantasiaksi, jossa Maya suuntaa salaperäiselle majakkasaarelle, joka löytyy opettajan maalauksista. Mya tapaa outoja ja ystävällisiä olentoja sekä ei niin ystävällisiä.

Dialogi on välillä aika naivia, saattaa edustaa naivismia tarkoituksella, sillä eri taiteenlajeja käsitellään kerronnassa muutenkin, on surrealismia, futurismia jne.

Oliko tää hyvä? Jaa-a.. välillä tuntui että ei, koska se on niin erikoinen ja hölmö, mutta toisaalta se on satu ja fantasia ja.. scifi.. Varsinkin byrokratian vilahdukset joidenkin kasarilta peräsin olevien tietokoneiden kanssa on hieno oivallus ja metafora ja .. no..

kyllä tää kannatti kuitenkin katsoa, vaikka ei ehkä mestariteos olekaan, mutta riittävän erilainen ollakseen kiinnostava.


Ruotsalaista tuotantoa vaikka englanninkielinen leffa onkin
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
A man called Otto

Ikäväkseni aikanaan missasin originaali ruotsalaisen (En man som heter Ove) ja Rolf Lassgårdin roolisuorituksen tästä.. tai no jos ruotsalainen originaali oli yhtä kädenlämpöinen ja mitäänsanomaton ja yllätyksetön kuin tämä Hanksin tähdittämä, niin menetinköhän mitään.

Sujuvaa tarinankerrontaa, hyvää näyttelijätyötä, virheetöntä miljöötä.. mutta ei kuitenkaan oikeastaan mitään.

No tulihan katottua
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sisu

Täysin epärealistinen, aivoton toimintajyräys, mutta todella viihdyttävä pläjäys. Helander on ihan kansainvälisen tason toimintaohjaaja, ja tämäkin oli ohjauksellisesti ja kuvauksellisesti todella komeaa jälkeä. Helander ammentaa hienosti Tarantinomaiseen tyyliin elokuvan historiasta ja eri genreistä, ja Sisu oli minusta jonkinlainen yhdistelmä spagettiwesternejä, Tarantinoa ja Ramboa pienillä vihvahteilla myös muista tyylilajeista. Ihan yli vedetty juoni oli vedetty juuri sopivasti niin yli, että sitä ei voi edes yrittää ottaa tosissaan, joten tällaisen elokuvan ottaa puhtaasti viihteenä jo lähtökohtaisesti.

Jorma Tommilalle myös peukut päärooliin esittäjänä. Tommilalla ei tainnut olla elokuvassa kuin pari vuorosanaa, ja nekin vasta ihan lopussa, mutta aika isolla karismalla vetää roolin läpi ja saa tuohon täysin yli vedettyyn hahmoon jopa ison ripauksen uskottavuutta.

Toimintaleffoja ei ole Suomessa ihan hirveän paljon koskaan tehtykään, mutta sanoisin että tämä on heittämällä kaikkien aikojen paras suomessa tehty toimintaelokuva.
Aina on hauska nähdä mielikuvitusnatsien menevän Boom! Mutta kokonaisuutena tämä ei oikein minun juttun ollut, ei ollut sopivasti överiksi vaan hieman liikaa överiksi vedetty makuuni.

Mikä voi tietysti olla sopivassa seurassa ratkiriemukas kokemus, jos sille överiydelle innostutaan kollektiivisesti nauramaan. Mutta elokuvanäytäntö jossa kävin oli melko hiljainen, vain pari vaimeaa hörähdystä kuului. Elokuvan dialogista ei paljon hauskuutta löydy kun päähenkilö ei sano mitään, ja pahikset on varsin totisia hahmoja.

Kuvaus on kyllä Lapin eksotiikkaa ja jylhiä maisemia syleilevää, kuten aiemmissa Rare Exports ja Big Game elokuvissakin, ja komea kuvaus antaa elokuville tietyn Hollywood-hohdon, jota muuten ei kotimaisista elokuvista löydy.

Mutta ohjaustyöstä en välttämättä niin korkeita arvosanoja antaisi. Tiettyä kömpelyyttä on havaittavissa kun mukaan on ympätty mm. naishahmon tarpeeton selityspuhe mitä se sisu oikein on. Eikä toimintaelokuvan kliseisiin ole löytynyt mitään innovatiivista vaan tylsästi pahikset on huonoja ampumaan ja miinakenttä tappamaan silloin kun se juoneen sopii. Että eihän tää nyt silleen vertailua Tarantino on tai Leoneen kestä.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Oscarit jaetaan ens yönä.
En ihan kaikkia parhaan leffan ehdokkaita kerinnyt katsomaan koska näen Tárin vasta huomenna ja Triangle of Sadness ja Women Talking jää sitten hamaan tulevaisuuteen.

Everything, Everywhere All at Once taitaa olla se todennäköisin voittaja ja kyllä mä sen sille suon mutta Banshees of Inisherin olisi oma valinta. Pahus vie kun se sai surulliseksi.

Miespääosa on myös menossa suurella todennäköisyydellä Brendan Fraserille jolle todellakin sen suon ja se olisiki omakin valinta. Tosin Colin Farrell Bansheesista on samalla sijalla. Kunhan jompikumpi saa niin olen onnellinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös