Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 422 033
  • 12 320

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Titanicin katsoin tuossa taas.

Itsekin intouduin katsomaan Cameronin Titanicin pitkästä aikaa, loistava elokuva edelleen kaikinpuolin. Samalla heräsi kipinä tutustua myös muihin maailman kuuluisimmasta haaksirikosta tehtyihin filmatisointeihin, noitahan nimittäin riittää.

Tähän mennessä takana on kaksi eri filmatisointia, eli yllämainittu Cameronin teos sekä vuonna 1943 Natsi-Saksassa valmistunut Herbert Selpinin aloittama ja Werner Klingerin viimeistelemä (Selpin kuoli elokuvan kuvausten aikana epäilyttävissä oloissa) propagandaelokuva Titanic. Täytyy sanoa, että huolimatta tahattomasta komiikasta ja historian totaalisesta vääristelystä, yllätys sinänsä, elokuva oli varsin viihdyttävä katselukokemus. Ottaen etenkin huomioon millaisissa oloissa kuvaukset on tehty, kuten jatkuva ilmavaara ulkokohtauksissa, on elokuva myös erittäin hyvän näköinen visuaalisesti ja juonikaan nyt ei ihan kömpelöimmästä päästä ole noin niin kuin propagandapläjäykseksi. Suosittelen ehdottomasti palstan elokuvaharrastajille, tämän elokuvan voi katsoa myös kokonaisuudessan Youtubesta englanniksi tekstitettynä.

Seuraavaksi olisi vuorossa kaksi 50-luvun filmatisointia, mm. kaikista Titanic-elokuvista parhaimmat arvosanat saanut A Night to Remember, joka perustuu Walter Lordin samannimiseen romaanimuotoiseen raporttiin yön tapahtumista. Tälle lataan kyllä kovat odotukset, sillä tuo kirja on yksi parhaista lukemistani koskien tätä aihepiiriä ja muutenkin. Ainakaan faktoista ja nippelitiedosta ei pitäisi tulla puutetta. Ja eihän IMDB valehtele, antaessaan tälle 7,9.

Youtube tarjoaa myös kaksi muuta Titanic-elokuvaa, vuodelta 1953 ja 1996 valmistuneen tv-minisarjan. Ensimmäinen on ilmeisesti kehnonpuoleinen, mutta katsottavahan tuo onkuten myös minisarja. Jostain täytyisi myös kaivaa vielä vain 29 päivää itse onnettomuuden jälkeen valmistunut Saved from the Titanic-mykkäelokuva, kermaksi tämän kakun päälle.

Mikäli joku täällä on katsellut jonkun näistä tai jopa kaikki, niin mielipiteitä olisi mukava kuulla!

Edit. Alla vielä linkit Youtubesta löytyviin Titanic-filmatisointeihin.

Titanic (1943)
Titanic (1953)
Titanic TV-elokuva (1996)
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Big Game tuli tsekattua jo torstaina ja olihan se helvetin hyvä ja viihdyttävä leffa. Olin 10 vee poikani kanssa tuota katsomassa ja ensimmäinen kommentti pojalta oli leffan jälkeen, että ensi kesäksi mökille pitää hommata hänelle jousipyssy, että hän voi leikkiä tuota Oskaria. Joten ainakin hänen kohdallaan Helander osui maaliin. Ja kyllä itsessäkin heräsi pikkupoika, kyllä tuli nuo vanhat kunnon seikkailupätkät mieleen.

Nillitystä on aiheuttanut se, ettei elokuvaa ole kuvattu Lapissa. No, katsokaa filmi ja valittakaa sitten. Siis aivan henkeäsalpaavia vuoristokuvauksia ja kuvakulmia tarjoillaan katsojille.

Kaikin puolin hämmästyttävän hyvää jälkeä saatu aikaan, kuitenkin melko perunabudjetilla mentiin verrattuna isoihin Hollywood-produktioihin. Jacksonilta takuutyötä ja tällä kertaa hahmo on haavoittuva, eikä presidentti ole mikään hävittäjälentäjä tai ex-Navy Seal.

Ei tätä voi tosikoille ja oman elämänsä tapanimaskuloille suositella. Mutta sanotaanko niin, että kyseessä on joko pehmo toimintapätkä tai vaihtoehtoisesti raju perheleffa. Eli pahikset ovat pahiksia, eikä mitään Yksin Kotona rosvoja. Varsinkin Ray Stevenson on kyllä jylhä ja vakuuttava ilmestys.

Hyvä Helander ja Jokiranta!
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tää on varmaan oikea ketju mainita että tänään on tulee YLE2 klo 22:00 Mandigo Elokuva kertoo 1840-luvun orjaplantaasista ja on aina ollut sellainen kulttileffa joka on nyt Quentin Tarantinon Djangon ansiosta noussu taas pinnallle. Itse olen aina digannut leffasta ja saataapi päätyä top 10 listalle kun äänestetään parhaita 70-luvun leffoja. Omasta mielestä tota IMDB:n alhaista rattingiä selittää varmaan se että näyttelijät James Masonia lukuunotamatta ole kovin hyviä ja että aihe on ehkä jenkeille ehkä hieman herkkä. Aiheen takia tota leffaa kai dumattiin aika kovasti 70-luvulla jolloin se tuli ulos.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kaksi tuoretta leffaa tuli mannertenvälisellä tsekattua.

Whiplash. Aivan upea kuvaus tietystä ihmistyypistä, paras jonka tiedän. Elokuvassa keskityttiin hyvin olennaiseen joten katsojan mielenkiinto pysyi alusta loppuun yllä. Tietysti tämä on paljon palkinnot putsanneen J. K. Simmonsin ansiota, joskin muukin cast, erityisesti nuorta kokelasta näytellyt tyyppi, oli mainio. Ainoastaan aivan loppu vähän mietitytti, mutta siitä voi varmaan olla kahtaa mieltä, itse olisin jättänyt sen dvdextroihin. Whiplash hävisi Birdmanille, mitä hittoa oikeesti?! Ohjauskin oli aivan eri luokkaa. Tälle siis 4,5/5, 5 minuuttia pois ja täydet 5.

Interstellar. Sen kuuluisan Nolanin se kuuluisa avaruusspektaakkeli. Paitsi että, eihän tässä avaruutta edes ollut kuin nimeksi! Enemmänhän tämä oli perus scifidraamailua, jossa pelattiin aika tutuilla tematiikoilla. Aikamatkailut, vanhenemisten päivittelyt ja mustien aukkojen filosofoinnit tuntuivat kyllä vähän väsyneiltä eivät innostavan tuoreilta. Loogisestihan tässäkään ei varmasti ollut päätä eikä häntää joten leffan tieteellisyyden huutelua ei voi ymmärtää, täyttä spekulaatiotahan koko homma oli! Aika pitkä leffa, jonka kyllä katsoi loppuun kun näyttelytyö oli sikäli hyvää eikä Nolanin ohjauskaan sortunut nyt pahempaan kikkailuun. 2001:n imitointi oli kyllä pikkasen liian läpinäkyvää, eikä tästä nyt mitään legendaarista ole tulossa. Tarina nyt oli toki jotain Gravitya paljon sisältörikkaampi. 3+/5.
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
The Boy in the Striped Pyjamas katsottu. Pidin erityisesti siitä, että tarina kerrottiin lapsen kautta. Uusi näkökulma ei ollut pahasta, natseista kertovia leffoja on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tehty aikamoinen määrä. Ainoa mikä tässä ehkä vähän häiritsi, oli kieli. Natsit ja juutalaiset jauhamassa englantia keskellä keskitysleiriä? Hyvä teos kumminkin, ja loppu oli säväyttävä. 8/10
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Tuli kateltua myös tuo Interstellar... Miten sen nyt nätisti sanoisi.. Oli kyllä aika paska elokuva.
Idea oli ihan hyvä, mutta toteutus oli niin hidastempoista, että nukahdin sohvalle puoleksi tunniksi siinä vaiheessa, kun lähtivät sinne avaruuteen.
Kun unesta sitten heräisin, niin meno jatkui yhtä raskaana. En voi kyllä suositella tätä ajanhukkaa kenellekään. Siinä meni elämästä muutama tunti, jota en koskaan saa enään takaisin. 1/5.

Tuota Big Gamea odotan innolla, kun sitä on niin kovasti kehuttu.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tuota Big Gamea odotan innolla, kun sitä on niin kovasti kehuttu.

Ei kai siinä mitään odottelemista ole, teatteriin vaan, niin että nuppi tutisee. Vai oletko jossain ulkomailla? Onhan tuo sinänsä hassua, että ensi-ilta on täällä ennen kuin muualla.

Aika vaatimattomat katsojaluvut Big Game keräsi avausviikonloppuna. Ainakin tähän Luokkakokoukseen verrattuna.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Asun täällä susirajalla ja lähin teatteri taitaa olla rempassa, joten odottelen blurayta. Ja ei kai tuossa kauaa mene kun leffa jo nettiin vuotaa...
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olikos meillä sellaista mestaa, josta pystyy ostamaan digitaalisen version leffasta tai vuokraamaan pidemmäksi aikaa kuin 48h, mikä on aika yleinen aika vuokraleffoihin. Jotenkin nyt osaan kaivaa Googlella vain vuokrapaikkoja esille.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

iTunes nyt ainakin myy leffoja.
 
Ei kai siinä mitään odottelemista ole, teatteriin vaan, niin että nuppi tutisee. Vai oletko jossain ulkomailla? Onhan tuo sinänsä hassua, että ensi-ilta on täällä ennen kuin muualla.

Aika vaatimattomat katsojaluvut Big Game keräsi avausviikonloppuna. Ainakin tähän Luokkakokoukseen verrattuna.
Suomalaisiin uppoaa aina paskat elokuvat. Kaljoitellaan, heitetään härskiä läppää siinä samanlaisessa geneerisessä käsikirjoituksessa ja se on ihan sikahauskaa!

Huomaa täälläkin, kun joku antaa niinkin mahtipontisille elokuvalla kuin Interstellar 1/5-arvioita ja odottelee jotain Big Gamea vesi kielellä. Sitä en kiellä, eikö Big Game ole näyttävä käyntikortti Jalmari Helanderille tuleviin tuotoksiin, mutta onhan sen elokuvallinen arvo muuten täysin olematon.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Tuli kateltua myös tuo Interstellar... Miten sen nyt nätisti sanoisi.. Oli kyllä aika paska elokuva.
Idea oli ihan hyvä, mutta toteutus oli niin hidastempoista, että nukahdin sohvalle puoleksi tunniksi siinä vaiheessa, kun lähtivät sinne avaruuteen.
Kun unesta sitten heräisin, niin meno jatkui yhtä raskaana. En voi kyllä suositella tätä ajanhukkaa kenellekään. Siinä meni elämästä muutama tunti, jota en koskaan saa enään takaisin. 1/5.

Tuota Big Gamea odotan innolla, kun sitä on niin kovasti kehuttu.

Makuasioista ei voi kiistellä. Minusta elokuva oli erittäin hieno monellakin tasolla. Tärkein elokuvan sanoma liittyi perheeseen, ei avaruuden uloittuvuuksiin tai planeettamme "kestävyysvajeeseen". Jos odotti jotain avaruusnörttien/scifihörhöjen/actionherojen riemujuhlaa niin varmasti pettyi. Mutta loistavat näyttelijäsuoritukset tukivat juuri tuota leffan herkkyyttä, joka tiivistyi isän ja tyttären suhteeseen. Visuaalisestikin oli komeaa katseltavaa. Tosin katsoin elokuvan 800 hengen, uusimmalla tekniikalla varustetussa teatterissa, saattaa vaikuttaa asiaan.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Huomaa täälläkin, kun joku antaa niinkin mahtipontisille elokuvalla kuin Interstellar 1/5-arvioita ja odottelee jotain Big Gamea vesi kielellä. Sitä en kiellä, eikö Big Game ole näyttävä käyntikortti Jalmari Helanderille tuleviin tuotoksiin, mutta onhan sen elokuvallinen arvo muuten täysin olematon.

Samaa naureskelin, mutten kehdannut mitään sanoa ;) Elitismi kunniaan!

Viimeisimmät katsotut elokuvat ovat muuten olleen Rain Man ja Ray, joista ensimmäinen lunasti kyllä odotukset (Hoffman!), mutta Charlesista olisi nyt ehkä paremmankin elokuvan voinut tehdä. Minulla on vähän kummallinen suhde Tom Cruiseen kun mielestäni hän ei ole koskaan ollut pelkkä kaunis poika vaan osannut myös näytellä (esim. Magnolian roolisuoritus), mutta miehen siviiliminä näyttäytyy sen verran kauheana, että vähän irvistellen sitä pärstävärkkiä aina tulee katsottua.
 
VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuli katsottua 2001: Space Odyssey leffa ja Interstellar peräkkäisinä päivinä. Näitä kahta nään varsin usein foorumeilla vertailtavan keskenään. Omat pisteet kyllä menee Interstellarille. Olihan tuo avaruusseikkailu varmasti aikaansa nähden huikea pätkä mutta ei iskenyt itselleni sitten yhtään. Yliarvostettua "mukataiteelista" höttöä. Kubrickin maine nyt on mikä on joten sinänsä ei yllättävää, että leffalla on paljon faneja.

Interstellarin alkupuolisko oli hyvä mutta loppua kohden meni sekin vähän pelleilyksi.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se joka sanoo 2001: Space Odysseyta mukataiteelliseksi hötöksi ei kyllä tajua elokuvista yhtikäs mitään. Ehkä käsittämättömin aivopieru hetkeen.
 
ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Pakko tulla avautumaan tänne, että tuo uusin Godzilla on ihan järkyttävän huono elokuva. Työn ja tuskan takana oli saada katsottua se loppuun. 98-vuoden Godzilla on erittäin huono (siinä missä samoihin aikoihin tullut Independence Day on mielestäni varsin hyvä ja viihdyttävä katastrofimättö edelleen) ja eipä tämä uusin kyllä petrannut lopulta yhtään. Koko elokuva on pelkkää CGI:tä joka näyttää CGI:ltä. Välillä päästellään vähän Jurassic Parkista tuttua tyrannosaurus-huutoa ja välillä matalia bassoääniä. Kaikki elokuvan ihmiset tuntuvat olevan älyllisesti ameeban tasolla. Man Of Steel -tyylisesti kaikki menee rikki ja tämän pitäisi olla coolia, mutta lopputulos on pelkästään tylsä. Eipä oikein maistunut.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kaikki elokuvan ihmiset tuntuvat olevan älyllisesti ameeban tasolla. Man Of Steel -tyylisesti kaikki menee rikki ja tämän pitäisi olla coolia, mutta lopputulos on pelkästään tylsä. Eipä oikein maistunut.

Godzilla ei toki mikään merkkiteos ole action-elokuvien saralla, mutta Man of Steeliä on paskuudessa vaikea ylittää. 7.2imdb, mitä vittua?
 
Tuli katsottua 2001: Space Odyssey leffa ja Interstellar peräkkäisinä päivinä. Näitä kahta nään varsin usein foorumeilla vertailtavan keskenään. Omat pisteet kyllä menee Interstellarille. Olihan tuo avaruusseikkailu varmasti aikaansa nähden huikea pätkä mutta ei iskenyt itselleni sitten yhtään. Yliarvostettua "mukataiteelista" höttöä. Kubrickin maine nyt on mikä on joten sinänsä ei yllättävää, että leffalla on paljon faneja.

Interstellarin alkupuolisko oli hyvä mutta loppua kohden meni sekin vähän pelleilyksi.
Toivottavasti katsot ennen Space Odysseyn kuin Interstellarin, koska tulee varmasti vähän pliisufiilis, kun katsoo uskomattoman nykypäivän erikoistehosteshown Interstellarin kanssa ja sitten katselee sen ajan uskomatonta erikoistehoste showta, joka nyt ei tietenkään pysty vastaamaan Nolan teokselle.

Molemmat mainioita elokuvia, mutta Interstellarin lähtökohta tieteen kautta oli kiehtovaa. Kip Thorne tekee jälleen hienoa työtä asioiden suhteen.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Godzilla ei toki mikään merkkiteos ole action-elokuvien saralla, mutta Man of Steeliä on paskuudessa vaikea ylittää. 7.2imdb, mitä vittua?

Itse annoin tuolle muistaakseni 3,5 tähteä joka on kympin asteikolla hyvin lähellä tuota. Toiminta oli hyvää etenkin leffateatterissa mahtavine äänityksineen, vaikkei leffa nyt Snyderin parhaimpiin mene.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Toivottavasti katsot ennen Space Odysseyn kuin Interstellarin, koska tulee varmasti vähän pliisufiilis, kun katsoo uskomattoman nykypäivän erikoistehosteshown Interstellarin kanssa ja sitten katselee sen ajan uskomatonta erikoistehoste showta, joka nyt ei tietenkään pysty vastaamaan Nolan teokselle.

Molemmat mainioita elokuvia, mutta Interstellarin lähtökohta tieteen kautta oli kiehtovaa. Kip Thorne tekee jälleen hienoa työtä asioiden suhteen.

Kubrick ymmärsi asetelman absurdiuden, kun ei noista asioista ymmärretä vähänkään sen vertaa mitä annetaan ymmärtää.
Nolan leikkii tiedeuskovaisen innolla ymmärtävänsä tulevaisuusvisioita jonka rinnalla jopa vanha kunnon Lucas kalpenee.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Pakko tulla avautumaan tänne, että tuo uusin Godzilla on ihan järkyttävän huono elokuva. Työn ja tuskan takana oli saada katsottua se loppuun. 98-vuoden Godzilla on erittäin huono (siinä missä samoihin aikoihin tullut Independence Day on mielestäni varsin hyvä ja viihdyttävä katastrofimättö edelleen) ja eipä tämä uusin kyllä petrannut lopulta yhtään. Koko elokuva on pelkkää CGI:tä joka näyttää CGI:ltä. Välillä päästellään vähän Jurassic Parkista tuttua tyrannosaurus-huutoa ja välillä matalia bassoääniä. Kaikki elokuvan ihmiset tuntuvat olevan älyllisesti ameeban tasolla. Man Of Steel -tyylisesti kaikki menee rikki ja tämän pitäisi olla coolia, mutta lopputulos on pelkästään tylsä. Eipä oikein maistunut.
Tähän vahva sama. Odotuksissa oli pari tuntia aivot narikassa siistin monsterirymistelyn tahdissa, mutta melko väkisin tämän joutui katsomaan. Samalta linjalta Pacific Rim oli selkeästi parempi ja sitten taas esim Cloverfieldin kanssa tästä ei voi samana päivänä puhua. Vähintään yhtä huono kuin Man of Steel.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eilen katselin Scorsesen "Shutter Islandin" Neloselta. Olin siis aikanaan nähnyt tuon leffateatterissa.

Kyllä tuossa, jos missä leffassa on se ongelma, että kun twisti on tiedossa, niin aika puuduttavaa katseltavaa, tarina on aika ennalta arvattava ylipäätään. Suuri ero mielestäni vaikka Kuudenteen aistiin, joka toimii kyllä useammankin katselukerran ajan, tiedä sitten mistä johtuu.

..Vähintään yhtä huono kuin Man of Steel.

Tainnut joskus aiemminkin tästä mainita, mutta Man of Steel-leffalla on kyseenalainen kunnia olla ainoa leffa, josta olen kävellyt kesken ulos salista.
 
Kubrick ymmärsi asetelman absurdiuden, kun ei noista asioista ymmärretä vähänkään sen vertaa mitä annetaan ymmärtää.
Nolan leikkii tiedeuskovaisen innolla ymmärtävänsä tulevaisuusvisioita jonka rinnalla jopa vanha kunnon Lucas kalpenee.
Aika kovaa juttua kuitenkin, että pystyt kumoamaan omalla tekstilläsi kaikki tieteen avulla tulkitut asiat ja teoriat avaruudesta.
Makuja on monia, mutta olihan nyt Kubrickin teos enemmän fantasiaa. Toki sitä myös Interstellar on, mutta siinä sentään on hieman pohjaa myös faktoista.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
The Swimmer -nimisen leffan 60-luvulta katselin eilisiltana. John Cheeverin novelliin perustuvassa elokuvassa Burt Lancaster näyttelee Ned Merrilliä, joka ilmaantuu vanhojen ystäviensä pihalle pelkissä uimahousuissa ja haluaa koeponnistaa näiden uima-altaan. Sitten mies huomaa, että uima-altaiden ketju jatkuu pihalta pihalle ja aina omaan kotipihaan asti, ja saa päähänpiston "uida kotiin" jokaisen altaan kautta. Road movien muodon ottava tarina kuljettaa Nediä kohti kotia ja esittelee katsojalle ison kirjon Nedin naapureita ja kylänmiehiä. Samalla opitaan jotain Nedistä ja pikkuhiljaa huomataan, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.

Sen enempää spoilaamatta sanottakoon, että tarina pitää loistavasti otteessaan ja loppua kohti mielenkiinto vain kasvaa, kun tarina muuttuu tavallaan jopa surrealistiseksi (mutta on silti oudon arkipäiväinen). Lopussa jää sohvan pohjalle miettimään tarinan syvintä tarkoitusta, mikä on aina hyvän elokuvan merkki. Suosittelen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös