Ah! tulipa verestettyä muistoja 80-luvulta (tai no olen minä tämän teoksen myöhemminkin nähnyt) katsastamalla Ted Kotcheff'in ohjaama ja itseoikeutetusti John Rambon ei kun Sylvester Stallonen tähdittämä First Blood (Taistelija).
Itseasiassa aikaa edellisestä katselukerrasta on ehtinyt vieriä niinkin kauan aikaa etten enää kunnolla muistanut mitä kaikkea elokuvassa tapahtui ja kuinka John Rambo joutui ongelmiin siellä keskellä "ei mitään" tai ainakin melkein "ei mitään", koska sellaista periferiaa se metsäisine vuorineen ja jyrkkine rotkoineen oli. Joten tavallaan tilanne oli sellainen kuin olisin ensimmäistä kertaa katsonut Rambon ja jokainen käänne oli tavallaan yllättävä vaikka tiettyjä aavistuksia tulevista tapahtumista olikin. Mutta vain kalpeita aavistuksia...
Pakko suorastaan kehua Taistelijaa (tai Ramboa, ihan miten vaan) koska minusta se oli käytännössä lähes kaiken aikaa sellainen toimintaelokuva jollaisista minä pidän, jollaisessa on mukana myös jouheva ja onnistunut draamankaari eikä elokuva ole pelkkää actionkohtausten loppumatonta virtaa jossa ihmisiä (lue vihollisia) kuolee tolkuton määrä. Minusta Rambossa oli parasta juuri se, että ihmisiä kuoli niin vähän vaikka toimintaa ja perusteltua sellaista oli ihan kiitettävästi. Elokuvan tehosta olisi hävinnyt vähintäänkin puolet tai jollei jopa paljon enemmän jos ihmisiä olisi tapettu nähtyä enemmän. Nyt elokuvan voimaja teho piili juuri siinä, että katsoja tiesi Rambon kykenevän tappamaan mutta Rambon oli mahdollista tehdä valintoja toiminnan välillä ja Rambo oli kuin tuomari, joka antoi armon monasti käydä oikeudesta vaikka helpointa olisi ollut tappaa vastustaja tylysti. Tällaisesta toiminnasta ja väkivallasta minä toimintaelokuvissa pidän ja oikeastaan tämän seikan puuttumisen takia moni kohtalaisenkin hyvä toimintaelokuva ei kiinnosta minua, koska tappamisella peitellään tarinan ohuutta. Nyt, niin yllättävältä kuin se voi kuulostaakin, mukana oli myös psykologista otetta - ei aina parhaalla mahdollisella tavalla onnistunutta mutta kuitenkin, ja riittävän vakuuttavaa ollakseen "totta" elokuvallisessa muodossa.
Ehkäpä ainoa pienoinen miinus on elokuvan lopun mahtipontinen räjäytysten kavalkadi alkaen huoltoaseman tuhoamisesta - mutta toisaalta taktisessa mielessä tämäkin on perusteltu ratkaisu, ja siksi paikkansapitävä. Mutta siis kokonaisuudessaan Taistelija oli juuri sitä mitä minusta tämänsarjan toimintaelokuvien pitääkin olla. Mukana draamankaarta, sopivasti väkivaltaa mutta ei tolkutonta tappamista ja perusteltuja liikkeitä eri osapuolilta.
Hyvä!
vlad.
