Jatkoajan leffakerho

[trap]

Nuo rebootit on muuten nykyään todella yleisiä ja koko ajan vaan lisääntymään päin. Bondin, Batmanin ym lisäksi esim. Spider-Man franchise rebootataan jo ensi vuonna uuden Ultimate Spider-Manin myötä. Eka trilogia olikin kyllä aika paska, varsinkin loppua kohden.

Mackin kanssa samaa mieltä GoldenEyestä, omaan silmään todella yliarvostettu Bondi. En kyllä tykkää oikein mistään Brosnanin pätkästä. Vika eli Die Another Day itse asiassa oli melkein paras, jos otetaan huomioon vain ensimmäinen puolikas. Loppu oli sitten aika huttua.

Uuteen Skyfalliin en ole kovin tarkasti perehtynyt, mutta näyttelijävalinnat vaikuttaa ihan onnistuneilta. Tykkään kovasti tästä uudestakin Bond-universumista. Q:kin tekee nyt ensiesiintymisensä, uskoisin että aika lailla erilainen hahmo ja hyvä niin, Desmond Llewelyn oli niin uniikki ja loistava että sitä on turha yrittää apinoida. John Cleesekin veti kyllä ihan hyvät roolit ensin Q:n avustajana R:nä ja sitten seuraajana.

Jos nyt vielä loppuun laittaisi oman suosikki-Bondin niin se on kyllä varmaan For Your Eyes Only.

 

[Musta Nuoli]

Minulle joka Bond-näyttelijässä on puolensa, eikä kukaan ole täysin epäonnistunut tai epäsopiva Bond. Jokaisella Bond-näyttelijällä on myös heikommat hetkensä ja/tai elokuvansa, joten senkään takia en pidä ketään näyttelijää kaikissa olosuhteissa parhaana Bondina (vaikka Connery tietysti onkin se alkuperäinen ja miehekkäin).

Näyttelijöiden sijasta olennaisempaa on elokuvan tunnelma ja juuri siihen aikakauteen sopiva bondmaisuus. Jokainen elokuvahan on oman hetkensä tuote, ja heijastaa silloista maailmankuvaa ja ilmapiiriä. Brosnan-Bondien ongelmat johtuvat myös aikakauden pöyhkeän efektivetoisesta ilmapiiristä ja siitä, että Bond-leffat taantuivat Bond-elämyksistä pelkiksi toimintaleffoiksi, joissa seikkailee joku agentti. Osin tähän vaikutti sekin, että alkuperäiset Ian Flemingin teemat tai tarinat olivat jo aikoja sitten käytetty, ja painoa annettiin liikaa teknisille hilavitkuttimille (edelleen se näkymätön auto).

Craig-Bondien paras idea oli ehdottomasti ottaa etäisyyttä vanhaan ja palauttaa Bondeihin ns. katu-uskottavuutta ja rosoisuutta. Bourne-elokuvien jälkeen olisi ollut mahdotonta tehdä enää mitään Die Another Day -möhkälettä. Casino Royalen alkukohtaus likaisessa vessassa palautti Bondin sellaiseksi mitä hän myös kirjoissa oli: kirjaimellisesti likaisten hommien tekijäksi, jolla on valtion toimesta lupa tappaa. Myös Casino Royale -kirjan hyödyntäminen juonessa oli loistoveto, alkuperäistarinoissa se paras imu on.

 

[Musta Nuoli]

Pistetään nyt jatkoksi pikku pika-analyysi jokaisesta Bond-näyttelijästä:

Connery. Se aito ja alkuperäinen karvarinta, johon kaikkia muita tullaan vertaamaan ikuisesti - ja syystäkin. Ei Connerykaan joka leffassa mitenkään ainutlaatuinen ollut, taisteluväsymys alkoi vähitellen painaa, mutta ei häntä mihinkään vaihtaisikaan. Parhaita Connery-Bondeja on monta, mutta Salainen agentti 007 Istanbulissa tiivistää ehkä parhaiten kaiken sen, mistä Bondissa alun perin oli ja on edelleen kyse.

Lazenby. Ei toki parhaita Bondeja, mutta hieman liian aliarvostettu ja välillä hysteerisestikin parjattu. Toisenlaisena ajankohtana hän olisi voinut hyvin olla useammankin Bond-elokuvan pääroolissa, mutta Conneryn saappaat olivat liian isot. Hänen Majesteettinsa Salaisessa Palvelussa -elokuvan visuaalinen, leikittelevä tyyli eroaa niin paljon Conneryn suoraviivaisemmista Bondeista, että se saa Lazenbyn näyttämään huonommalta kuin mitä hän onkaan. Itse elokuva ja sen juoni on varsin onnistunut ja perustuu pitkälti alkuperäisromaaniin.

Moore. Oman aikakautensa Bond, tietoisesti keikarimaisempi ja leikittelevämpi brittiherrasmiehen perikuva, joka jätti brutaalin maskuliinisuuden vähemmälle ja seikkaili suu virneessä. Tosin osasi Moorekin olla välillä varsin tyly. Mies läpsi naisia leffoissa varsin tiuhaan ja nakkasi Blofeldinkin savupiipusta alas. 1970-luvun tyyliin Moore on omiaan ja moni hänen aikakautensa Bond on klassikko, 1980-luvun puolivälissä hän alkoi olla jo turhan väsynyt. Elä ja anna toisten kuolla eli Mooren ensimmäinen Bond ei ole niin itsetietoinen kuin myöhemmät Bondit, ja voodoo-tunnelma on hyvin vahva.

Dalton. Loppujen lopuksi ehkä lähimpänä kirjojen Bondia, tiukkailmeistä agenttia joka hoitaa hommat ammattilaisen tavoin. Elokuva-Bond kuitenkin kaipaa vähän erilaista karismaa. Ironisesti Conneryn jälkeen Lazenby oli liian erilainen ja keikarimainen, ja sitten Mooren jälkeen Dalton taas oli liian tosikkomainen ja fyysinen. Vaaran vyöhykkeellä on mielestäni kaikilla tavoin onnistunut Bond-elokuva, Lupa tappaa oli turhan totinen kosto-action.

Brosnan. Miestä jo käsiteltiinkin aiemmin. Kultainen silmä on Brosnan-Bondeista suosikkini, siitä eteenpäin taso heikkeni sitä mukaa mitä ns. modernimmaksi elokuvat kävivät. Kultainen silmä myös elvytti sarjan taloudellisesti, sillä jos rahan arvon muutokset huomioidaan, niin Goldeneye oli parhaiten tuottanut Bond sitten 1970-luvun lopun Bondien.

Craig. Paluu kohti juuria, reboot ja myös kunnianpalautus. Casino Royale tuntui pitkästä, pitkästä aikaa oikealta Bondilta eikä miltään geneeriseltä toimintaseikkailulta ja siinä oli likipitäen kaikki kohdallaan. Karski, miehekäs ja synkkä Bond toimii ainakin aluksi, tosin Bondin luonteeseen ei loputon synkistely sovi. Seuraavassa elokuvassa saisikin olla ainakin hetkittäin hieman irtonaisempaa ja rennompaa Bondia nyt kun Bondin "syntytarina" on käyty läpi. Quantum Of Solace oli Craigin hyvästä roolisuorituksesta huolimatta selvästi heikompi kokonaisuus kuin Casino Royale, joten toivoa sopii, ettei Craig-Bondien käyrä notkahda liikaa.

 

[Mack]

Mies läpsi naisia leffoissa varsin tiuhaan ja nakkasi Blofeldinkin savupiipusta alas. 1970-luvun tyyliin Moore on omiaan ja moni hänen aikakautensa Bond on klassikko, 1980-luvun puolivälissä hän alkoi olla jo turhan väsynyt. Elä ja anna toisten kuolla eli Mooren ensimmäinen Bond ei ole niin itsetietoinen kuin myöhemmät Bondit, ja voodoo-tunnelma on hyvin vahva.

Mooren Bond heitti jonkun kaljun kissaa silittävän nimettömän hahmon sieltä piipusta, ei välttämättä Blofeldia. No joo, typeryydet sikseen, Blofeld se tietenkin oli. Kuitenkin tuo 60-luvun lopulla tullut tilanne ettei Spectreä ja Blofeldia voinut enää käyttää oli aikoinaan harmillinen isku sarjalle. Blofeld sentään oli nimellään vielä Timanteissa. Ylipäätään tuo riita Bond-tuotannon ja sen yksittäisen tuottajan McCloryn välillä on aika kiehtova tarina. Kyseinen kaveri oli ilmeisesti kuolemaansa(2006) saakka vääntänyt ja sotinut asiasta ja halusi kuvata Pallosalamaa uusiksi ja uusiksi. Siihenhän hänellä oli oikeudet ja jotenkin todella jumitti tuon Spectren ja Blofeldin.

Connerystä tuli mieleen, että vaikka monet vanhan koulukunnan näyttelijät edustavatkin tietyllä tapaa hyvinkin mustavalkoista ajattelumaailmaa, niin jotkut kantavat sen aivan eri tavalla kuin toiset. Connery on hahmona aina ollut tyylikäs ja karismaattinen. Clint Eastwood esimerkiksi on myös huokunut tiettyä tyyliä ja asiallisuutta. Charlton Heston taas oli lähinnä pelkkä klovni.

 

[Musta Nuoli]

Kyseinen kaveri oli ilmeisesti kuolemaansa(2006) saakka vääntänyt ja sotinut asiasta ja halusi kuvata Pallosalamaa uusiksi ja uusiksi. Siihenhän hänellä oli oikeudet ja jotenkin todella jumitti tuon Spectren ja Blofeldin.

Mielenkiintoista kyllä tämä "epävirallinen Bond" eli Conneryn tähdittämä mutta ei varsinaiseen viralliseen Bond-sarjaan kuuluva Pallosalama-uusintafilmatisointi Älä kieltäydy kahdesti on aina ollut minusta iskevämpi kuin itse Pallosalama, joka on vähän jähmeä ja Conneryn originaali-Bondeista kenties heikoin (ainakin minun mielestäni). 1983 tehty versio oli jotenkin rennompi ja paremmin rytmitetty.

Nyt kun Bond-jatkumo on aloitettu uudestaan ja tämä McClorykin on kuollut, niin kenties Blofeldin ja SP.E.C.T.R.E.n saisi elvytettyä ja heitettyä uudestaan kehiin? Edellisessä leffassa ollut Quantum-järjestöhän voisi näppärästi olla vain osa uutta Blofeldin organisaatiota. Toki Spectreä ja Ernst Stravroa pitäisi sen verran päivittää, että kylmä sota on jo ohi, eikä perinteinen "kiristänpä länsimaita ydinpommilla rahasta"-skenaario oikein toimi. Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa -tarinassa oli sinänsä aikaansa edellä oleva skenaario, joka toimisi nykypäivänäkin: Blofeldhan kaavaili bakteerien avulla toteutettavaa biologista sodankäyntiä.

Charlton Heston taas oli lähinnä pelkkä klovni.

Toki makuasia sinänsä, mutta kyllä Heston on ehdottomasti oman aikakautensa suurnäyttelijöitä ja oman aikansa linjauksien vahva tulkki. Apinoiden planeetta sekä erityisesti huippurooli lähitulevaisuuden dystopiakuvauksessa Soylent Green (jossa nälänhätäongelmat ratkotaan unohtumattomalla tavalla) ovat hienoja rooleja, ja toki mies muistetaan elämää suuremmista spektaakkeleista kuten Kymmenen käskyä ja Ben-Hur, kuten myös Wellesin Pahan kosketuksesta. Tieteiskauhun ystäville The Omega Man on kulttiasemassa (tästä tarinasta tuorein versio oli Will Smithin tähdittämä I Am Legend).

Siinä mielessä Heston tietysti eroaa Eastwoodista ja Connerysta, että hän ei pystynyt samalla tavalla muuttumaan ajan myötä ja kohoamaan oman aikakautensa yläpuolelle ajattomaksi hahmoksi. Heston tavallaan jämähti 50-70-luvuilla tekemiensä roolien vangiksi, kun taas Eastwood ja Connery eivät. Hestoniahan pidetään hieman virheellisesti jonkinlaisena äärikonservatiivirepublikaanin karikatyyrinä, mutta harva tiedostaa, että hän oli alunperin maltillinen demokraatti joka oli Kennedyn tukijoukoissa, mielenosoituksissa yhdessä Martin Luther Kingin kanssa ja aluksi vastusti mm. Vietnamin sotaa jne. Heston siirtyi vasta iän myötä oikeammalle. Vielä harvempi on lukenut, mitä Heston on mistäkin asiasta oikeastaan sanonut.

Itse asiassa olen monessa kohdassa samaa mieltä Hestonin kanssa ns. kulttuurisesta sodasta (kuten Heston muistutti, niin valkoiset miehet eivät Yhdysvalloissakaan ole mustavalkoisesti historiallisia riistäjiä ja orjuuttajia, sillä nimenomaan valkoiset miehet Lincolnin johdolla kävivät aseelliseen taisteluun vastustamaan orjuutta), eikä myöskään NRA ole mikään demonien tyyssija, jollaisena se Euroopassa usein kuvataan mediassa.

 

[Mack]

Mielenkiintoista kyllä tämä "epävirallinen Bond" eli Conneryn tähdittämä mutta ei varsinaiseen viralliseen Bond-sarjaan kuuluva Pallosalama-uusintafilmatisointi Älä kieltäydy kahdesti on aina ollut minusta iskevämpi kuin itse Pallosalama, joka on vähän jähmeä ja Conneryn originaali-Bondeista kenties heikoin (ainakin minun mielestäni). 1983 tehty versio oli jotenkin rennompi ja paremmin rytmitetty.

Nyt kun Bond-jatkumo on aloitettu uudestaan ja tämä McClorykin on kuollut, niin kenties Blofeldin ja SP.E.C.T.R.E.n saisi elvytettyä ja heitettyä uudestaan kehiin?

Itse asiassa olen monessa kohdassa samaa mieltä Hestonin kanssa ns. kulttuurisesta sodasta (kuten Heston muistutti, niin valkoiset miehet eivät Yhdysvalloissakaan ole mustavalkoisesti historiallisia riistäjiä ja orjuuttajia, sillä nimenomaan valkoiset miehet Lincolnin johdolla kävivät aseelliseen taisteluun vastustamaan orjuutta), eikä myöskään NRA ole mikään demonien tyyssija, jollaisena se Euroopassa usein kuvataan mediassa.

Vaikka Bondin ystäviä ollaankin, niin leffojen suhteen ollaan varmasti täysin eri koulukuntaa. Itsellä ei (taaskaan) iske tuo uudempi Pallosalama. Siinä tuo Seanin ikä on jo niin voimakas tekijä, eikä se vain ole ns. oikea Bond. Myös se vaikuttaa että itselle tuo '65 Pallosalama on hyvin läheinen leffa. Ensimmäinen Conneryn Bondeista minkä näin ja ne merenalaiset taistelut olivat hienot. Lisäksi leffan soundtrack/musamaailma on mainio.

Muistelisin, että jopa tuo McCloryn perikunta jatkoi vääntöä noista oikeuksista. En ihan rehellisesti tiedä, vaikka tuo olisi jotenkin yhä auki!? Mielestäni tuosta McCloryn urasta voisi saada mielenkiintoisen Hollywoodin insider-leffan. Tuottaja, joka ei urallaan koskaan osunut mihinkään muuhun kultasuoneen kuin että sattui olemaan kiinnostunut Bondista samoihin aikoihin kuin Cubby Broccoli ja saikin näppinsä tuohon Pallosalamaan ja siitä muodostui miehen koko elämäntyö. Todellakin ellen väärin muista niin miehellä oli jatkuvat suunnitelmat tehdä Pallosalamasta vielä kolmaskin versio, mutta sitä taas Broccolin tyttären ja muun perikunnan puolelta blokattiin.

Iästä tuli taas mieleen, että esim. Mooren viimeinen Bond oli jo aika karmeaa katsottavaa. On se jo aivan naurettavaa kuinka 60v kaveri menee jonain hurmaavana agenttina päälle parikymppisten mimmien kanssa.

Hestonista vielä sen verran, että ura onkin komea, mutta juuri tuo aseen kanssa heiluminen ja Apinoiden Planeetan siteeraaminen jäi jotenkin nolona mieleen. Lisäksi se kohtaus Michael Mooren dokkarista kun loukattu Heston poistuu paikalta kuin joku vanha mummo oli jotenkin surkeaa. Michael Moore on itselle lähinnä neutraali hahmo, joka tekee hommat oman agendansa mukaan, mutta silti Hestonin käytös oli jotenkin akkamaista.

Hänen elokuvistaan pidän Apinoiden Planeettaa yhtenä suurimmista klassikoista, mutta kun katsoin sen yksi päivä pitkästä aikaa, niin jotain voimakkaan koomista Hestonin ylinäyttelemisessä oli. Toki oman aikansa tuote sekin.

 

[Apassi]

Kostoelokuvien sarjassa on vuorossa Etelä-Korealainen Akmareul boatda, eli I Saw The Devil. Hyvin otteessaan pitävä ja yllätyksiä sisällään pitävä elokuva. Tämän tyyppisten elokuvien kärkipäätä. Aika harvoin näitä aasialaisia elokuvia tulee katsottua, vaikka olisivatkin hyviä arvosteluja saaneet. Joku tässä kuitenkin oli, joka sai katsomaan, eikä tarvinnut suuremmin pettyä.

 

[mice]

Eilen tuli TV5:ltä Oliver Stonen ohjaama U-käännös helvettiin, joka piti otteessaan alusta loppuun. Tarina nyt ei ehkä kaikkein monimutkaisin ollut, mutta kuvaus ja ennen kaikkea loistavat näyttelijät nostivat pätkän selkeästi keskiverron yläpuolelle. Kruununa Billy Bob Thornton, joka oli kuin ilmetty Kumikorjaamo & korjaamo Velj. Kinnuloiden Arizonaan karannut veli.

Tämä oli sen luokan leffa, että pitäisi melkein hommata omaan hyllyynkin. Suosittelen.

 

[Musta Nuoli]

itselle tuo '65 Pallosalama on hyvin läheinen leffa. Ensimmäinen Conneryn Bondeista minkä näin ja ne merenalaiset taistelut olivat hienot. Lisäksi leffan soundtrack/musamaailma on mainio.

Ei Pallosalama minustakaan varsinaisesti huono elokuva ole, kaikki Conneryn Bondit ovat merkittäviä elokuvia, mutta tarinallisesti se on vain ollut aina jotenkin jähmeä. Vuoden 1983 Bond on kyllä minulle sikäli oikea Bond, että siinä on kuitenkin Connery pääosassa ja ennen kaikkea se perustuu Flemingin kirjaan, jotka ovat kaiken bondeilun alku ja juuri. Enemmän tämä elokuva on ns. oikea Bond kuin saman aikakauden viimeiset Moore-Bondit, joissa tosiaan ikämies-Mooren meno ei enää niin sujuvaa ollut. Iän karttuminen on otettu Älä kieltäydy kahdesti -leffassa huomioon siten, että Connery esittää hahmoa rennommin ja reilusti pilke silmäkulmassa.

Alkuperäisen Pallosalaman soundtrack on kuitenkin monta luokkaa parempi kuin uusioversiossa, ja Tom Jonesin mahtipontinen kappale on klassikko. Bond-biisithän ovat ihan oma lukunsa, ne ovat varsinkin alkupuolen Bondeissa lähes aina ikiklassikoita. Pitäisikin vähän listata noitakin, sillä tunnarit ovat se asia, joka virittää katsojan oikeaan tunnelmaan.

Lisäksi se kohtaus Michael Mooren dokkarista kun loukattu Heston poistuu paikalta kuin joku vanha mummo oli jotenkin surkeaa. Michael Moore on itselle lähinnä neutraali hahmo, joka tekee hommat oman agendansa mukaan, mutta silti Hestonin käytös oli jotenkin akkamaista.

Ehkä näin, mutta täytyy sanoa, että minusta Mooren toimintakin on kyseenalaista. Hyökätä nyt äkisti Alzheimerista kärsivän liki kahdeksankymppisen vanhuksen eteen sönkkäämään kysymyksiä jostain muutaman vuoden takaisesta NRA-kokouksesta. Toki Heston tuolloin oli vielä NRA:ssa mukana, mutta jos Hestonia haluttiin Mooren tempauksessa kritisoida vuonna 1999 silloisten kouluammuskelujen tiimoilta, niin sitten olisi pitänyt ottaa asia esille muilla keinoin. Ja mielellään jo silloin 1999 kun asia oli ajankohtainen, turha sitä on vuosia vatvoa vanhoja juttuja.

Populismiahan tuommoinen journalismi on. Ei se Hestonin vika ollut jos joku vatipää tappoi koulutovereitaan jossain. Eivät aseet tapa vaan ihmiset tappavat. Jos surmaamisen mahdollistavan välineen laillisen omistuksen puolustaminen olisi rikos, niin ruotsalainen Mora-puukkotehdas olisi paljosta vastuussa.

Vielä alleviivaan sitä, että Heston oli jo tuolloin ilmoittanut kärsivänsä alzheimerin oireista ja vetäytyi pian tuon tapauksen jälkeen kotinsa rauhaan, jossa hän viimeiset vuodet vietti varsin huonokuntoisena. Vähän sama kuin jos joku olisi aikoinaan yllättänyt viimeisiään vetelevän Kekkosen ja mennyt äkkiarvaamatta tivaamaan raihnaiselta dementikolta totuutta jostain vuoden 1961 noottikriisistä.

Täytyy sanoa, että ei omakaan reaktioni välttämättä paras mahdollinen olisi, jos kävelisin nyt rauhassa kadulla ja äkisti joku läski partasuu iskisi kylkeen kiinni ja alkaisi sönkkäämään tyyliin "Musta Nuoli, Musta Nuoli, sammuitko kerran Kouvolan vierasreissulla vuonna 2008 bussiin? Ja jos myönnät tämän, niin oliko se perimmäinen syy siihen, että Rebels-kannatustoiminta hiipui mestaruuskauden jälkeen, häh? Miksi, Musta Nuoli, miksi?"

Tässä vaiheessa saisi Suomen Moore luultavasti kuulla muutaman kirosanan - tai sitten minäkin luikahtaisin akkamaisesti johonkin bussiin, tavoitteenani päästä mahdollisimman nopeasti eroon selvästi häiriintyneestä kyselijästä.

 

[Mack]

Alkuperäisen Pallosalaman soundtrack on kuitenkin monta luokkaa parempi kuin uusioversiossa, ja Tom Jonesin mahtipontinen kappale on klassikko. Bond-biisithän ovat ihan oma lukunsa, ne ovat varsinkin alkupuolen Bondeissa lähes aina ikiklassikoita. Pitäisikin vähän listata noitakin, sillä tunnarit ovat se asia, joka virittää katsojan oikeaan tunnelmaan.

Populismiahan tuommoinen journalismi on. Ei se Hestonin vika ollut jos joku vatipää tappoi koulutovereitaan jossain. Eivät aseet tapa vaan ihmiset tappavat. Jos surmaamisen mahdollistavan välineen laillisen omistuksen puolustaminen olisi rikos, niin ruotsalainen Mora-puukkotehdas olisi paljosta vastuussa.

Täytyy sanoa, että ei omakaan reaktioni välttämättä paras mahdollinen olisi, jos kävelisin nyt rauhassa kadulla ja äkisti joku läski partasuu iskisi kylkeen kiinni ja alkaisi sönkkäämään tyyliin "Musta Nuoli, Musta Nuoli, sammuitko kerran Kouvolan vierasreissulla vuonna 2008 bussiin? Ja jos myönnät tämän, niin oliko se perimmäinen syy siihen, että Rebels-kannatustoiminta hiipui mestaruuskauden jälkeen, häh? Miksi, Musta Nuoli, miksi?"

Tässä vaiheessa saisi Suomen Moore luultavasti kuulla muutaman kirosanan - tai sitten minäkin luikahtaisin akkamaisesti johonkin bussiin, tavoitteenani päästä mahdollisimman nopeasti eroon selvästi häiriintyneestä kyselijästä.

No, eihän nyt nuo tapaukset ihan keskenään verrannollisia olisi.

Enpä tiedä, kyllä jos tykkää heilutella aseita puhujanpöntöistä vanhojen leffasloganeiden siivittämänä, niin luulisi että jonkun läskin kysymyksiin vastaaminen ei olisi niin pelottava kokemus. Tietenkin tuo alzheimer on katala tauti. Mulla on vain noita julkkiksia, leffa- ja sporttistaroja kohtaan aina sellainen asenne, että kun tykkäävät kerran paistatella kaiken positiivisen ja oman edun mukaisesti valokeilassa, niin ottaisivat sitten myös niitä varjopuolia vastaan.

Paparazzit ja heidän dissaamisensa ovat loistava esimerkki noin yleisellä tasolla. Aloittelevat tähdet roikkuvat suurin piirtein niiden lahkeissa, että "tehkää nyt edes joku sivulausemaininta johonkin, ihan mikä tahansa roskalehti käy" ja sitten kun tähti on noussut ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista, niin itketään miten "paparazzit kävivät kuvaamassa mua lomalla missä olin muuten sattumalta täysin meikattuna ja pirun hyvännäköisenä".

Pallosalaman yksi suurista hetkistä on biisi Death of Fiona, jossa Bond tanssii Fionan kanssa siellä jossain sambamestassa ja tanssin lopuksi Fiona heittää veivinsä. Kohtauksessa myös erinomaista kuivaa Connery-huumoria.

Joo, John Barry todellakin oli vastuussa pitkälti 80-luvulle asti tuosta aika tunnistettavasta saundista ja hienoista sovituksista ja tulkinnoista noissa Bondeissa. Siitä päästiinkin taas yhteen oikeusjuttuun, kun todellakin Barry joutui todistajaksi siihen miten noista crediiteistä riideltiin Monty Normanin kohdalla. Kyse tietenkin siitä klassisesta Bond-teemasta. Eikös sovitus ja tulkinta ole periaatteessa Barryn, vaikka itse tekele on puhtaasti Normanin?

 

[Musta Nuoli]

Tietenkin tuo alzheimer on katala tauti. Mulla on vain noita julkkiksia, leffa- ja sporttistaroja kohtaan aina sellainen asenne, että kun tykkäävät kerran paistatella kaiken positiivisen ja oman edun mukaisesti valokeilassa, niin ottaisivat sitten myös niitä varjopuolia vastaan.

Olen samaa mieltä, että ei voi vain kuvitella noukkivansa rusinat pullasta ja saavansa vain haluamaansa ja vain positiivista mediajulkisuutta, jos sille tielle lähtee, että yksityisyyttään alun perin myy julkisuuteen. Toki tässäkin on tasoeroja, eli jos joku on julkisuudessa vain työnsä takia eikä avaa yksityiselämäänsä roskalehdille, niin silloin hänellä on suurempi oikeus olla rauhassa vaikkapa paparazzeilta. Esimerkkinä vaikkapa kirjailija JK Rowling, jonka lapsia on vainottu roskalehtitoimittajien ja kuvaajien toimesta. Tuskin Rowling Pottereita aloitellessaan ajatteli, että paskalehtien edustajat kyttäävät hänen lapsiaan 15 vuoden päästäkin.

Samaten jos joku ei avaa kotiaan tai esittele perhettään medialle, niin silloin tätä pitää kunnioittaa. Myös ns. synnynnäiset julkisuuden hahmot ansaitsevat vähintäänkin intimiteettisuojan. Itseäni takavuosina kuvotti suuresti, kun joku paparazzi oli roikkunut jossain ikkunassa ja onnistunut nappaamaan valokuvan kun prinssi Charles tuli suihkusta munasillaan, ja munat näkyivät etäisesti ikkunalasin läpi. Sitten juttu otsikoitiin totta kai jonain "kruununkalleuksina". Ei tuollaista kukaan ansaitse.

Vastavuoroisesti tyrkkyjulkkikset ja julkisuudesta itsestään elävät henkilöt saavat minun puolestani kärvistellä rauhassa mediajulkisuudessa, koska he ovat julkkiksia julkisuuden itsensä vuoksi. Ei voisi vähempää kiinnostaa, jos julkisuutta itse hyväksikäyttäneen tähtösen mielestä häntä käytetään hyväksi mediassa.

Hestonin alzheimerin otin sen takia esille, että jos Heston olisi ollut nuorempi ja hyvävoimaisempi (ja oikeasti jollain tavalla vastuussa siitä, että joku teinipsykopaatti ammuskelee koulussa) niin sitten olisi Moorekin voinut ärhäkämmin käydä kimppuun. Mutta jättäisin kyllä sairaat, ei enää täysissä sielunvoimissaan olevat vanhat ihmiset rauhaan, koska heillä ei enää ole sataprosenttista kapasiteettia reagoida ja puolustautua. Olisi Moore saanut käydä Hestonin juttusille 1999 jolloin Columbinen tapaus sattui ja Hestonin henkinen vire olisi ollut vielä normaalilla tasolla.

Siitä päästiinkin taas yhteen oikeusjuttuun, kun todellakin Barry joutui todistajaksi siihen miten noista crediiteistä riideltiin Monty Normanin kohdalla. Kyse tietenkin siitä klassisesta Bond-teemasta. Eikös sovitus ja tulkinta ole periaatteessa Barryn, vaikka itse tekele on puhtaasti Normanin?

Näinhän se taitaa olla. Näitä oikeusjuttuja on Bondien historiassa riittänyt. Toki menestys paljastaa monen ihmisen perimmäisen luonteen eli ahneuden.

 

[Musta Nuoli]

Pistänpä lyhyet kommentit myös Bond-leffojen päätunnareista, suluissa esittäjä.

Kaiken alussa ja kaiken yläpuolella on tietysti Bond-teematunnari, josta Barry ja Norman kiistelivät kuten yllä lukeekin. Ei legendasta sen enempää, tämä on kenties maailman ikonisin elokuvasarjojen tunnari (vaikka mikä Star Wars yms. olisi vertailussa), joten vertailen ennemmin niitä muita. Jos ja kun Bond-tunnareista on muita omia näkemyksiäni, niin pistäkääpä ihmeessä.

Paras:
Goldfinger (Shirley Bassey). Minulle SE Bond-tunnaribiisi, aivan omassa kastissaan. Kylmät väreet tästä joka kerta tulevat. Eniten Bond-biisejä laulanut Shirley Bassey on tässä parhaimmillaan, ja kappale tarttuu saman tien.

Kärkiryhmä:
Live And Let Die (Paukka ja Siivet). McCartneyn soolouran hienoin hetki, mahtipontisuudessaan huikea.
Diamonds Are Forever (Shirley Bassey). Shirley iskee jälleen. Hieno, kihelmöivä tunnelma.
You Only Live Twice (Nancy Sinatra). Ei jäänyt Nancykaan osattomaksi, haikean vetävä kappale.
GoldenEye (Tina Turner). Vanha rouva Turner teki perinteisestä kappaleesta erittäin hyvän. Mainio sovitus.
From Russia With Love (Matt Munro). Tähän latautuu alkuaikojen Bond-eksotiikka, romantiikka ja tunnelmointi hienosti.

Vahvat haastajat:
The Man With The Golden Gun (Lulu). Lulun uran kohokohta, Euroviisujen voitosta huolimatta. Kertosäe on vahva.
For Your Eyes Only (Sheena Easton). Tätä voi hyräillä vaikka puoliunissaan, ja Eastonin ääni on erittäin kutsuva.
Thunderball (Tom Jones). Tomppa mylvähtää kuin pallosalama. Kertosäe on äärimmäinen, ehkä hieman muun kappaleen kustannuksella.
Nobody Does It Better (Carly Simon). Summaa Bondin olemuksen sanoituksissaan mainiosti.
All Time High (Rita Coolidge). Ei ehkä oikeasti ihan niin hyvä, mutta henkilökohtaisesti kappale tarttui kerralla.

Kelpo perustunnarit:
The Living Daylights (A-ha). Diskokauden avajaiset. Bondmainen biisi, vaikkakaan ei muuten niin ainutlaatuinen.
The World Is Not Enough (Garbage). Garbage ymmärsi vetää kunnolla överiksi ja heitti mahtipontisesti orkestraatiota kehiin, mikä nostaa kertosäkeen kunnon pauhuun. Sovitus onnistuneempi kuin kappale.
A View To A Kill (Duran Duran). Kasarieurodiskovaihe jatkui Mooren Bondeissa. Kyllä tämäkin toimii, vaikka vähän hintelän kuuloinen biisi onkin.
Moonraker (Shirley Bassey). Ehkä ainoa Basseyn tunnari, joka ei niin ole säväyttänyt. Vähän lattea, mutta Basseyn ääni pelastaa huonommalta sijoitukselta.
Tomorrow Never Dies (Sheryl Crow). Naistulkinnan vahvuus ja kertosäe auttaa, muuten perustunnarien heikoimmasta päästä.

Ei lupaa tappaa:
Licence To Kill (Gladys Knight). Ei edes kunnon mielikuvaa. Mitäänsanomaton ja antibondmainen.
You Know My Name (Chris Cornell). On kuin tämä olisi koottu täysin erilaisista pätkistä, joista pari osaa nousee muiden yläpuolelle, mutta kokonaisuus jää silti sekavaksi. Ei ehjä biisi.
On Her Majesty's Secret Service (John Barry). Tämäkin on aika mitäänsanomaton. Saman elokuvan loppubiisi, We Have All The Time In The World Louis Armstrongin esittämänä on paljon parempi, mutta se ei ole valitettavasti varsinainen tunnaribiisi.
Another Way to Die (Jack White, Alicia Keys). Latteaa ja persoonatonta nykypoppia pahimmillaan, ei yhtään Bond-tunnelmaa. Huono suuntaus Craigin Bondeille, mutta toisaalta toimii myös ajankuvana ja kertoo nykyisen viihdemusiikin munattomuudesta. Ennen oli Basseym kaltaisilla tädeilläkin munaa (ei sentään munia, muuten he olisivat setiä).
Die Another Day (Madonna). Madonna on kuitenkin vielä huonompi kuin mikään edellä mainituista. Umpisurkea tekele, ei pätkääkään Bond-henkinen ja tunnelma on muovisen kolkko. Sopii tosin sinänsä itse elokuvaan, joka on Bondien huonoimmasta päästä.

Viiden viimeisen Bondin scoren on tehnyt David Arnold. Minusta Arnold on työnsä tehnyt ja Arnold saisi mennä. John Barryn aikoja on ikävä.

 

[Ted Raikas]

Rupeaa pikku hiljaa tuntua siltä, että James Bondille voisi olla oma ketjunsa. Sen verran on asiaa viimeaikoina tullut aiheesta. Vai onko jo Bond-ketju? En ainakaan muista. Ihmettelen kyllä jos ei. Täytynee etsiskellä.

 

[Kulttimörkö]

Tulipa taas katsottua klassikko Good Morning, Vietnam. Robin Williams tässä loistaa mutta tarinakin on mielestäni hyvin kirjoitettu. Tämä on mielestäni niitä "must see!" leffoja.

Enpä tiennytkään aikaisemmin että on olemassa myös oikea Adrian Cronauer. Tosin elokuva itsessään on vain suuntaa antava hänen kokemuksistaan eikä oikea Cronauer ollut samanlainen koomikko radioaalloilla kuin Robin Williamsin esittämä hahmo elokuvassa. Mutta jännää nippelitietoa kuitenkin.

 

[arska07]

Viime ja tämän viikon aikana tullut katsottua "kaikkien" tuntemat Die hardit 1-4.
Huomenna voisi katsella loistavan Vietnamin sotaan sijoittuvan leffan Ilmestyskirja nyt.

Onko kenelläkään kokemuksia tuosta Game of thrones nimisestä sarjasta, vai onko edes täällä vielä ilmestynyt?

 

[Ted Raikas]

Onko kenelläkään kokemuksia tuosta Game of thrones nimisestä sarjasta, vai onko edes täällä vielä ilmestynyt?

Tuolle sarjalle on oma ketjunsakin, mutta jos ei ole sarjan ekaa tuotantokautta katsellut, niin se ketju kyllä spoilaa ja pahasti.

Eli on kokemusta. Tammikuussahan tuo taitaa siis YLE:lla alkaa näkyä? Ja kyllähän tuota voi oikein lämpimästi suositella jos historiallinen fantasia kiinnostaa. Tuossa yhdistyy varsin muikeasti siis sekä fantasiapiirteet (ei kuitenkaan mitään "high fantasya" siis), että varsin uskottavat keskiaikaiset kuviot. Eli runsain mitoin juonitteluja ja vehkeilyä löytyy ja rosoisuuttakin. Parhaat vertailukohdat viimeaikoinen tv-sarjoista lienee Rome, Tudors (en ole sitä kylläkään katsonut, mutta uskoisin olevan hiukan samantapaista) ja Pillars of the Earth. Kuitenkin ihan oma juttunsa ja sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan.

Hyvät näyttelijät, komeat ympäristöt ja puitteet kaiken kaikkiaan. Isolla rahalla tehty ja se näkyy. Aika pitkälti elokuvatasoista jälkeä. Uskon, että toisella kaudella käynnistyy vielä kovemmalla teholla. Nyt ehkä ajoittain oli pientä jarrut päällä olemista, mutta kyllähän se vei mukanaan.

 

[Mack]

Pistänpä lyhyet kommentit myös Bond-leffojen päätunnareista, suluissa esittäjä.

Aika pitkälti samoilla linjoilla. Basseyn Diamonds ja Goldfinger ovat massiivisia. Samoin Jonesin Thunderball. Legenda taitaa kertoa Tompan pyörtyneen tuon viimeisen pitkän mylvintänsä jälkeen. 80-luvun tunnarit mielestäni mainettaan parempia ja tuo Gladys Knightin License to Kill omaa muutamia hyviä yksityiskohtia.

Kävin tsekkaamassa The Thingin prequelin ja diggasin. Pidin erityisesti siitä miten yksityiskohtaisesti asetelmat jäivät juuri siihen mistä vanha vuoden 1982 Kurt Russelin tähdittämä klassikko alkaa. Muutenkin elokuvassa on ihan hyvä ahdistava tunnelma ja vaikka kieltämättä muutama mutaatioitumisjakso herätti myös spontaania naurua, niin se vain toimi hyvänä mausteena. Leffahan kyllä noudatti aika pitkälti vanhan version linjoja.

 

[Vintsukka]

Pistänpä lyhyet kommentit myös Bond-leffojen päätunnareista

Eipä noista kovin paljon pysty eri mieltä olemaan, Goldfinger minullekin on se legendaarisin Bond-tunnareista. Jonkinasteisena kasarin ystävänä nostaisin A-ha:n ja Duran Duranin biisejä listalla vähän korkeammalle, mutta muuten oma listani näyttää melko samalta postaamasi kanssa.

Mielenkiintoinen knoppitieto on, että GoldenEyen tunnarin ovat säveltäneet ja sanoittaneet U2:n Bono ja The Edge (samaan aikaan muut bändin jäsenet Mullen ja Clayton tekivät uusiksi Mission Impossiblen tunnarin).

Depeche Moden Ghostin on muuten huhuttu olevan alunperin Quantum of Solacea varten tehty, mutta tuottajat sitten valitsivat Whiten ja Keysin biisin. Tiedä häntä, mutta biisi on loistava (toki tunnariksi ylipitkä) ja sanat sopivat aika hyvin yhteen QoS:n teeman kanssa.

 

[Girardi #5]

Eilen kerkesin kattomaan emännän kanssa seuraavat leffat:

- Stay Alive, joka oli alkuun ihan mielenkiintoinen ja vähän ns. erilainen peli maailmaan sijoittuva leffa mutta lässähti sitten loppua kohden, arvosana 6.
- Limitless, jossa oli myös erilainen ja mielenkiintoinen juoni. Hyvin toteutettu leffa jossa Bradley Cooper vetää hyvin roolinsa, arvosana 8.
- The Way Back, joka on Oscar-ehdokas ja perustuu toisen maailmansodan faktoihin. Tässä sotavangit pakenevat Siperiasta Intiaan. Arvosana 8.

Onneksi töihin tarvitsee mennä vasta keskiviikkona joten vielä on aikaa katella uusia leffoja. :)

 

[Girardi #5]

Eilen tuli katsottua VAIN YKSI leffa ja se oli nyt tämä uusin Scream 4. Käytiin kattoo se elokuvissa toukokuussa ja nyt oli siis jo toinen kerta kun TV1000 sen näytti. Pakko vaan sanoa suoraan ettei tämä leffa uusinta katsomisellakaan paremmaksi muuttunut! Tähän neloseen on koitettu kasata aikaisempien Scream 1-3 parhaita paloja siinä kuitenkaan onnistumatta. Arvosana 6.

 

[Tinke-80]

Warrior (2011) - IMDb

Juuri tuli katsottua ehkä ensimmäinen hyvä mma-aiheinen elokuva. Myös tämä elokuva on IMDb-käyttäjien mieleen sillä tämä elokuva on saanut 8,3/10 pistettä joka on aika harvinaista tämän genren elokuville. Myös Rotten Tomatoes pisteet kertovat että erittäin laadukkaasta elokuvasta on kyse:
Warrior - Rotten Tomatoes

Itse en lähtenyt tätä elokuvaa katsomaan kovinkaan suurin ennakko-odotuksin mutta hemmetti kun tämä pätkä pääsi yllättämään ja pahasti! Hienon tarinan kerronnan, hyvien ja kohtuu realistisien mma-kohtauksien päälle vielä hyvää draamaa. Kaiken päälle vielä Nick Nolten esittämä vanha juoppo-isä joka hakee raitistumisen jälkeen poikiensa hyväksyntää. Hemmetti oli hyvä pätkä. Antaisin 9/10 tälle todella hyvälle mma-filmatisoinnille. Myös muut kuin mma-fanit saavat tästä elokuvasta irti.

-Tinke-80

 

[vilpertti]

Tuli katseltua IIK!! -kauhuelokuvafestivaaleilla sekä Carpenterin The Thing, että tuo uusi versio, joka oli ennakkonäytöksessä. Matthijs van Heijningen Jr:n ohjaama The Thing ei siis tosiaan ole remake Carpenterin klassikosta, vaan toimii esiosana, kertoen mitä norjalaisella jääasemalla tapahtui ennen vuoden -82 leffan tapahtumia. Käytännössä tämä kuitenkin täyttäisi paikkansa myös täysiverisenä remakena, sen verran samanlaisessa hangessa leffa tarpoo.

Elokuva on kuitenkin varsin onnistunut tapaus, joskaan ei mitään suurempaa uutta ja ihmeellistä tarjoa. Ihan viihdyttävä leffa, jonka katsomista voinee suositella, jos alkuperäinen The Thing maistuu. 3,5/5.

Varsin samaa mieltä. Enkä pidä pahana sitä, että meininki on samanlainen kuin Carpenterin Thingissä, tuskin etelänapaa voi kauheasti erilaisena esittää. Ja öttökin kun on mikä on, ei siinä liiemmin liikkumisen varaa ole.

Ihan hyvä pätkä.

 

[Seymon]

Eilen tuli TV5:ltä Oliver Stonen ohjaama U-käännös helvettiin, joka piti otteessaan alusta loppuun. Tarina nyt ei ehkä kaikkein monimutkaisin ollut, mutta kuvaus ja ennen kaikkea loistavat näyttelijät nostivat pätkän selkeästi keskiverron yläpuolelle. Kruununa Billy Bob Thornton, joka oli kuin ilmetty Kumikorjaamo & korjaamo Velj. Kinnuloiden Arizonaan karannut veli.

Tämä oli sen luokan leffa, että pitäisi melkein hommata omaan hyllyynkin. Suosittelen.

Tää on tosiaan todella upea elokuva. Jollain tapaa siinä on samoja elementtejä kuin elokuvassa Syvä joki eli kuvausta jonkun junttikylän elämänmenosta, jossa aika on pysähtynyt. Molemmissa samanlainen junttikylän poliisi.

Sain vihdoin ja viimein lainatuksi elokuvan Los ojos de Julia. Ihan ok kauhuelokuva, joka olisi ollut varmaan oikeasti pelottavaa katsoa pimeässä elokuvasalissa.

 

[Girardi #5]

Tuli katottua tuossa päiväleffana toistamiseen tuo Resident Evil: Afterlife ja kyllähän toi ihan viihdyttävä ja näyttävä räiskintä on. Olen kyllä tykännyt näistä kaikista Resident Evil leffoista, niissä on vain sitä jotain.

Tarkoitus olisi katsoa vielä myöhemmällä norjalainen Fritt vilt III josta ei ole vielä sen enempää tietoa, joku kauhu kuitenkin.

 

[ms.qvist]

Jee-woon Kim'in ohjaama korealainen "I saw the devil" (Akmareul boatda) oli mielenkiintoinen trilleri ja samalla kostoelokuva, jossa käytettiin useammankin kerran varsin mielikuvituksellisia "rankaisukeinoja".

Elokuvan "pahiksena" oli Min-sik Choi ja hän veti roolinsa todella hyvin, ja häntä katsellessa tuntui todellakin siltä, että katsoo läpensä pahaa ihmistä, joka kaikessa "pahuudessaan" on samalla tietyllä tapaa hyvin nerokas. Vastaavasti kostoretkelle lähtenyt Kim Soo-hyenoa näytellyt Byung-hun Lee riisui elokuvan kuluessa inhimillisyyden kaavun harteiltaan muuttuen armottomaksi kostajaksi, joka ei lopulta antanut mitään armoa. Ja leffan loppu oli minusta varsin onnistunut ja nerokas, kruunasi tämän hyvän trillerin/kostoelokuvan mainiosti. Giljotiinikin on varsin mielenkiintoinen tappo ja kidutusväline... etten sainoisi.

vlad.