Jatkoajan leffakerho

  • 2 328 219
  • 12 040

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pakko kyllä yhtyä tähän. Meinasin jättää tämän elokuvan katsomatta, mutta tuota Balen roolisuoritusta hehkutettiin niin paljon, että pakko oli katsoa tämä kuitenkin pois. Olihan Bale suorastaan loistava. Monta pykälää nousi hänen arvostuksensa kertalaakista. Karmea ero siihen, miten Mark Wahlberg veti pääroolin. Muuten elokuva sinänsä oli perus tämän genren huttua, mutta one man show pelasti.
Oli hyvä elokuva, mutta kuten todettua, paljolti Balen loistavan suorituksen ansiosta. Tuo kaveri tosiaan haluaa vetää viimosen päälle roolinsa ja tuntuu heittäytyvän ihan täysillä. Arvostan. Vaikka on häneltä vähän puisevampia roolejakin nähty, mutta se on usein myös vähän käsikirjoituksenkin ongelma, ehkä.

Mutta oli elokuvassa muutenkin tunnelmaa. Odotin jotenkin, että se keskittyisi matseihin vielä enemmän, mutta henkilödraama ja näiden välit oli isommassa roolissa. Hyvä niin. Koko Micky Wardin perhe oli varsin eriskummallinen kokoelma erilaisia friikkejä. Kyllähän Wahlberg myös ihan ok roolin vetäisi, mutta sellainen ilmeetön pökkelöhän tuo näyttelijä pääasiassa on, tuntuu vetävän vähän samoilla asetuksilla leffan kuin leffan. Eli tuossa leffassa ehkä värittömin hahmo jotenkin. Silti ihan ok, eikä juttua romuttanutkaan. Mainio elokuva joka tapauksessa ja kyllä tuota voi suunnitella jos ei muuten niin Balen näyttelyn takia. Vaikka loppua kohden ehkä vajosi hetkittäin periamerikkalaiseen hehkutteluun. Tiedä sitten, onko asiat mennyt henkilöiden välillä oikeastikin noin.

Anyway, nautin.

***

Tänään viimein katsomaan Black Swan, mielenkiinnolla odotan, millainen on. Joutunut välttelemään spoilauksia ja tarkempia analyysejä visusti.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Tulihan sitä katsottua parit dvd-leffat kaverin luona Sodankylässä. Oikeasti aikuiset, Itse ilkimys, Twilight III, Haikein terveisin..Ehkä eniten yllättivät Itse ilkimys ja Haikein terveisin - positiivisesti siis. Oikeasti aikuiset, no..Ihan perussettiä..
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Oli hyvä elokuva, mutta kuten todettua, paljolti Balen loistavan suorituksen ansiosta. Tuo kaveri tosiaan haluaa vetää viimosen päälle roolinsa ja tuntuu heittäytyvän ihan täysillä.

Jos miettii Balen aikaisempia rooleja niin enpä sitten tiedä onko käsikirjoitus se tärkein asia...ehkäpä tärkeämpää on kaverin kohdalla ohjaus. Mielestäni Bale tarvitsee ohjaajan, joka käskyttää ja ruoskii miestä...ja toisaalta taas kuuntelee ideoita.

Kiinnostaisi nähdä Bale vaikkapa Joel Schumacherin tai Clint Eastwoodin ohjauksen alla. Kumpikin tosin veteraaniohjaajia mutta aikaahan on vielä...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos miettii Balen aikaisempia rooleja niin enpä sitten tiedä onko käsikirjoitus se tärkein asia...ehkäpä tärkeämpää on kaverin kohdalla ohjaus. Mielestäni Bale tarvitsee ohjaajan, joka käskyttää ja ruoskii miestä...ja toisaalta taas kuuntelee ideoita.
No, joo totta. Mietin vaan että millainen henkilöhahmo hänelle on kirjoitettu, niin sekin sanelee jo jotain. Esim. Terminator: Salvation, jossa hänellä oli aika puisevan yksiulotteinen rooli John Connorina. Mielestäni siihen olisi ihan hyvin sopinut joku ihan muukin. Bale ei esittänyt mitään erityistä ja meni tavallaan hukkaan tuossa roolissa. Muuten ihan pätevä sci-fi rymistely kyllä ja yllätyin jopa positiivisesti, kun en odottanut yhtikäs mitään.

Mutta joo, kyllähän ohjaajalla on merkitystä, mutta myös sillä millaisiin raameihin hahmo on kirjoitettu. Bale on kyllä parhaimmillaan vähän nyrjähtäneempien ja päähänpotkitumpien hahmojen tulkitsijana.
 

Rocco

Jäsen
Tron - Legacy oli yksi leffa mikä meinasi jäädä kesken. Ainut joka on jäänyt oli Ghost Rider. Tron oli aikanaan todellinen tieteisleffa, mutta ilmeisesti aika on siitä ajanut jo niin pahasti ohi, ettei kakkososa sytyttänyt millään tavalla. Tehosteet oli OK, pahasti ei oltu ammuttu yli vaan yritettiin noudattaa jollakin tavalla alkuperäisen teemaa, mutta toteutus ontui pahasti.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Kyllähän Wahlberg myös ihan ok roolin vetäisi, mutta sellainen ilmeetön pökkelöhän tuo näyttelijä pääasiassa on, tuntuu vetävän vähän samoilla asetuksilla leffan kuin leffan.

Wahlberghan veti esim. Boogey Nightsin napakasti ja Fearissa oli minusta loistava. Harmi vaan että Fearin kaltaisia pahiksen rooleja saa harvemmin. Sopii just semmoiseen psykopaatin roolin hyvin. Eli ei musta nyt ihan ilmeetön pökkelö ole, mut näähän on makuasioita.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eilen tuli siis käytyä katsomassa suuresti odotettu Black Swan. Vastasiko se odotuksia?

Kyllä ja ei. Aronofsky on kyllä eittämättä taas tehnyt hienoa jälkeä ja tyylitaju on pettämätön. Vaivihkaisia juttuja tapahtuu ruudulla ja roolitukset on kohdallaan. Joku ihmeellinen taito miehellä saada todella intensiivisiä kohtauksia aikaan ihmisten välillä ja myös luotua hyypiömäisiä ja vimmaisia ilmestyksiä hahmojen suhteen. Tässä niitä kyllä oli, sen tarkemmin kuvailematta, tarkoitus ei ole spoilata.

Visuaalisesti, sekä kuvaston että musiikin suhteen huippuluokkaa. Ei parjaamista.

Jokin tuossa kuitenkin itselläni mätti? Luulen, että ehkä ne lähemmäs parin vuoden aikana kasaantuneet suuret odotukset on kasvanut siihen mittakaavaan, että elokuva ei ihan jollain tunnetasolla kyennyt niihin vastaamaan. Ihan samanlaista samaistumista en pystynyt kokemaan kuin hetkittäin, mitä on Aronofskyn kolmen edellisen elokuvan kohdalla tapahtunut. Eli tällä hetkellä tuntuisi, että ihan tuon kolmikon (Requiem for a Dream, The Fountain, The Wrestler) tasolle ei päästä, mutta ei tämä kauas putoa.

Toisaalta, tämä oli kyllä erittäinkin ahdistava ja salakavala elokuva. Jäin kotimatkalla miettimään tätä ja vielä yölläkin ja tuossa aamullakin. Monet juonikuviot ehkä selvenee kun niitä pohdiskelee ja tässä elokuvassa on selvästi potentiaalia uusintakatseluun (kuten oikeastaan kaikissa Aronofskyn elokuvissa on ollut, mikä on hyvä). Kenties jotain oivallusta lisää sieltä tulee.

Natalie Portmanista täytyy tietysti mainita, kun Oscarinkin pykkäsi. Hyvin hän roolinsa toki hoiti, mutta ehkä jotain vielä vimmatumpaa heittäytymistä odotin kuitenkin ennakkohehkutustenkin perusteella. Minulla huomio meinasi jatkuvasti enemmän kohdistua Mila Kunikseen, joka oli roolissaan tosi hyytävän hyvä.

Joka tapauksessa hienon elokuvan on Aronofsky kyllä taas värkännyt, siitä ei pääse mihinkään ja varmasti tulee katsottua vielä toistekin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Katselin tassa illan paatteeksi Phillip Seymour Hoffmanin tahdittaman ja ohjaaman "Jack goes boating". Lamminhenkinen ihmissuhdedraama, jossa oli sopivasti myos huumoria mukana. Hoffman tekee tavoilleen uskollisena loistavaa tyota Jackina. Suosittelen!
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Viime aikoina muutamia leffoja tullut katseltua ja näistä voisi pientä tekstiä kirjoitella ajan kuluksi.

Buried - Haudattu

Elokuva joka tuntuu jakavan mielipiteet aika kovasti. Itse tykkäsin kovasti ja pientä ahtaanpaikan kammoa potevana voin sanoa, että ahdisti aika kovasti. Reynolds ei ihan vakuuttavasta päästä ole näyttelijänä ja aika pahasti komedia roolien vankina pysyy. Kuitenkin ihan mukiinmenevä suoritus. Leffa jätti jälkeenpäin hetkeksi pienen puistatuksen, joten viihdykkeenä toimi hyvin. Keskitasoa parempi leffa. Suosittelen.

3,5/5

Itse Ilkimys

Leffa joka yllätti positiivisesti. Tykkään kyllä katsella animaatioita, mutta jotenkin tämä oli sellainen jolta en vain jaksanu paljoa odottaa. Kuitenkin Steve Carrelin äänellä varustettu Gru oli mielenkiintoinen hahmo kaikkine keltaisine kätyreineen. Muutamissa kohtauksissa sai nauraa makeasti ja sehän näiden tarkoitus onkin.

4/5

Leaves Of Grass

Edward Nortonin tähdittämä leffa, jossa mies tekee kaksoisroolin esittämällä kaksosia, jotka ovat aivan erimaata toistensa kanssa. Toinen on perus hamppua viljelevä pilvipää ja toinen tottakai ison kaupungin bisnesmies. Tästä sitten muutaman huijauksen kautta saatu ihan viihdyttävä komedia aikaan. Jos siis kärsit tekemisen puutteesta katsele vaikka tämä. Perus komedia.

3/5

127 Hours

Eipä ole turhaan kehuttu tätä elokuvaa. Loistava kertomus Aron Ralstonin taistelusta elämänsä puolesta. Elokuva perustuu tositapahtumiin joka itsessään lisää hieman mielenkiintoa pätkää kohtaan. James Franco tekee hienon roolisuorituksen esittämällä seikkailija Aron Ralstonia, jonka kanjoni seikkaulut eivät mene aivan suunnitelmien mukaan.
Kannattaa ehdottomasti katsoa!!! Vuoden parhaimpia varmasti!

4,5/5

Huomenissa voisi vaikka päiväsaikaan katsella Black Swanin ja The Fighterin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Sanoma Oy:n osa Sanoma Trade on nimensä mukaisesti käynyt tänään kauppaa osillaan ja myynyt tänään Finnkino Oy:n Suomesta ja sen Baltian toiminnot Eestissä, Latviassa ja Liettuassa. Kauppahinta on 116 miljoonaa euroa, ostaja ruotsalainen sijoitusyhtiö Ratos Oy ja Sanoma Oy kirjaa kaupasta n. 50 miljoonan euron myyntivoiton. Kauppa vaatii vielä Suomen ja Latvian kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Tämä oli erittäin odotettu kauppa, kun Sanoma Oy keskittyy core-bisneksiinsä, joihin ei kuulu elokuvatoiminta. Ensin myytiin Welho Oy DNA:lle ja nyt Finnkino Oy, tuleekohan lisäkauppoja. Hmm, mitähän muuta kuuluu yksikköön Sanoma Trade, hymiöitä vähän perään. Hetkinen, Sanoma Trade = Rautakirja Oy, joka omistaa myös Suomalainen kirjakauppa Oy:n ja omisti Finnkino Oy:n ja omistaa osuuden myös HC Jokereista, ei ihan pienen osan, jos en muista väärin.

Rautakirja - Yli 210 miljoonaa kohtaamista vuosittain
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
127 tuntia tuli käytyä tuossa viikonloppuna katsomassa ja kyllä Danny Boyle jälleen näytti kyntensä. Mies osaa tehdä erinomaisia, mukaansatempaavia ja inhimillisiä tarinoita tällaisista mitä ennakkoon ajateltuna saattaisivat kuulua osastoon hohhoijaa:

Zombielokuva (28 päivää)
Katastrofielokuva/scifijännäri (Sunshine)
Intialainen rakkausdraama (Slummien miljonääri)
Selviytymistarina (127 tuntia)

Ehdoton paikka nykyhollywoodin top5 ohjaajissa mm. Aronofskyn ja Nolanin kanssa. Tällä kertaa musiikkia ei tuotu ihan yhtälailla jalustalle, mielenkiintoisesti soundtrackia kuunneltiin enemmän korvakuulokkeiden tuottamana taustana.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Lyhyestä virsi kaunis:

Katselin juuri kaksi leffaa putkeen.

The social network. Mielestäni helvetin hyvä ja hyvin vauhdikkaaksi tehty elokuva, mikä ei sisällä turhia hetkiä. Jesse Eisenberg on loistava.

The American taas oli tylsä ja pitkäveteinen. Pääosassa George Clooney ja leffassa vilahtaa myöskin Irina Björklun ja Samuli Vauramo. Irina Björklundin persekään ei pelasta leffaa, jos edes oli Irinan perse.

Pääseeks näillä arvioilla Hesariin kriitikoksi?
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
The American taas oli tylsä ja pitkäveteinen. Pääosassa George Clooney ja leffassa vilahtaa myöskin Irina Björklun ja Samuli Vauramo. Irina Björklundin persekään ei pelasta leffaa, jos edes oli Irinan perse.

Minäkin katselin lauantaina Irinan persettä, ei ollut häävi. Tissejäkin vilahtaa lähes yhtä usein kuin suomalaisissa elokuvissa, mutta siihen siinä se elokuvan anti sitten olikin, jos ei lopun antikliimaksia lueta anniksi.
Elokuvasta saisi ihan katsomisen arvoisen, jos se loppuisi paria minuuttia aikaisemmin. Nyt vesittävät mokomat senkin...
 

Miguel

Jäsen
Nyt saa joku viisaampi selittää, millä eväillä Tappaja sisälläni (The Killer Inside Me, 2010) on saanut joillain tahoilla hyviä tai jopa ylistäviä arvioita.

Innoittajaksi voi nähdä laatupätkiä kuten There Will Be Blood, Uhrilampaiden kaltaiset psykopaattikuvaukset, miksei vähän Tarantinoakin. Tästä psykopaattipotretista en vain löytänyt mitään tolkkua. Mä olen ulospäin ihan säntillinen poliisi, mutta velipuoleni kuoli oudon tapaturmaisesti, äitini joutui aikoinaan kokemaan erikoisia juttuja ja ite olen ymmärtämättömänä nassikkana raiskannut pikkytytön, joten pakkomielteeni on nyt tappaa ihmisiä. Häh?

Ihan tunnelmallista 50-luvun Teksasin kuvausta muuten, mutta ei kai konteksti anna oikeutusta typerälle, päämäärättömän väkivaltaiselle tarinalle?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
A single man

Tuli vihdoin katsottua Tom Fordin esikoisohjaus, Colin Firthin tahdittama "A single man". Harvoin olen yllattynyt yhta positiivisesti, en tiennyt ollenkaan mita odottaa ja elokuvan jalkeen ymmarsin juuri nahneeni yhden parhaista romanttisista draamoista koskaan. Firth tekee mahtavaa tyota, tuosta elokuvasta hanen olisi oscarinsa pitanyt saada! Vareilla ja harmaalla luotiin tyylikkaasti kontrastia, mutta missaan vaiheessa ei tullut sellaista fiilista etta oltaisiin yritetty jotain liian taiteellista. Kaikki oli vaan niin paikallaan kuin olla voi.

Kunpa naita elokuvia tulisi ulos useammin, sellaisia romanttisia tarinoita jotka ovat syvia, aitoja ja inspiroivia. Valtaosa romanttisista draamoista on helvetinmoista kuraa, harlekiiniosastoa popcorn kansalle vetisteltavaksi.

Kiitos loistavasta elokuvasta sen tekijoille. Tallaisia timantteja varten sita jaksaa kahlata satoja turhia leffoja lapi pettyen joka kerta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kävimme katsomassa Kuninkaan puheen viikonloppuna Turkusen teatterissa. Kaikinpuolin oli hyvä elokuvakokemus, ja sainpahan nauraakin pari kertaa ääneen, mitä harvoin tapahtuu jossain peruskomedioiden yhteydessä.

Firth esitti roolinsa loistavasti ja Rush samoin. Oman mielenkiintoisen lisänsä toi myös ajankuvaus ja taustalla vyöryneet historian merkittävät tapahtumat. Eipä tuosta mitään merkittäviä puutteita löydy, vaan kyseessä on kerrassaan hieno draama pienellä vekkulilla maustettuna.
 
Katselin tuossa juuri dokumentti elokuvan Senna. Elokuva nimensä mukaisesti kertoo Ayrton Senna nimisestä F1 kuljettajasta. Meikäläinen oli Sennan uran alussa vielä sen ikäinen, että ei asioista hirveesti ymmärtänyt ja tuo elokuva kyllä antoi asiohin uuden näkökulman. Kylmät väreet meni läpi kun katseli Imolan tapahtumia.

Suosittelen kaikille formula faneille.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tuli katsottua viikonloppuna myös tuo Taistelija, ja eihän tuo Christian Balekaan petä. Erinomainen pätkä, eikä se nyt niin pelkän Balen harteilla ollut vaikka tietysti avainroolissa oli, mainiot suoritukset kautta linjan.

Se äidin siipien alla roikkunut kanakopla oli erinomaisesti kirjoitettu, mahtavaa elokuvaa!
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tulipa katsottua joulahjaksi saamani Shutter Island (O: Scorsese N: DiCaprio, Ruffalo, Kingsley, Michelle Williams).

Tunnelma, tarina, ääni -ja värimaailma - tykkäsin aivan saatanasti! Loppuratkaisun läpiviennistä olin aluksi kahden vaiheilla: puhdasta neroutta vai juosten kustu. Kaiken kaikkiaan, hieno katselukokemus, ja pakkohan tuo on katsoa uudestaan.

Oon vähän huono rauhoittumaan elokuvan äärelle, mutta pitkästä aikaa oli mukava katsoa hyvä leffa. Uppoutua pariksi tunniksi johonkin toiseen maailmaan ja antaa aivoille lepoa, sillain hyvällä tavalla.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tuli juuri katsottua Narnian Tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin. Visuaalisesti varsin näyttävä ja juoni oli ihan mielenkiintoinen fantasia-elokuvaksi. Ainut mikä jäi vaivaamaan oli viittaukset kristinuskoon ja raamattu-henkinen juoni. Toki tämä ei tule kirjoihin tutustuneille minään uutena asiana. No kuitenkin pilasi leffanautinnon minulta. 4/10 pistettä.

Parit linkit leffasta:
Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman riin (2010) - IMDb
The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Treader Official Trailer [HD] http://www.youtube.com/watch?v=hrJQDPpIK6I

-Tinke-80
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vapaa-ajattelu on niin pop leffarintamallakin.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vapaa-ajattelu on niin pop leffarintamallakin.

Mutta latistaahan tuo raamatun uudelleen kirjoittaminen hiukan tunnelmaa varsinkin, jos se tulee yllätyksenä. Esim. The Passion of the Christ onkin sitten taas mestariteos, mutta viittaukset raamattuun taitavat olla arvattavissa...
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ymmärrän pointin, ja Tinke taisikin mainita leffanautinnon pilaantumisen nimenomaan omalta kannaltaan. Toisaalta itsekin tulee katseltua vaikka mihin taruihin pohjautuvia leffoja, eivätkä ne mun vakaumustani sen kummemmin muserra. Miksi siis Narnioita ei voisi katsoa ilman kristinuskoahdistusta? Kaivaan kuoppaa itselleni toteamalla etten ole katsonut kuin ekan Narnian.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi siis Narnioita ei voisi katsoa ilman kristinuskoahdistusta?

Voi katsoa ja olen katsonut. Mutta olen myös lukenut kirjailijan tuotoksen, joten itselleni ei tule yllätyksenä yhteys raamattuun. Ymmärrän siis niitä, jotka ovat menneet katsomaan Harry Potterin tapaista hömpppää, mutta sitten sieltä tuleekin uuden testamentin tapahtumat eläinhahmoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös