Jatkoajan kitaristit

[Mustaine]

Jep, semmoinen 15 vuotta on tullut soiteltua. Penskana aloittelin rummuilla ja siirryin sitten kitaraan.

Kamoina on Tokain kustomoitu Les Paul EMG/Seymour Duncaneilla. Vahvistimena käytän kotikitaristille täydellistä digitaalista Line6 ax2:a sekä Floorboardia.

Tykkään soittaa lapuista kaikenlaista nysväystä, esim. Steely Danin biisejä. Enimmäkseen kuitenkin jammailen kaikenlaisten klassikolevyjen tahtiin.

Mahtava harrastus. Joskus myös on mukava ottaa pari olutta saunan jälkeen ja rokata aamuyöhön(meillä ei ole naapureita lähimailla). =)

 

[Metalwarrior]

Onhan tuota tullut jo 21 vuotta vinguteltua. Bassolla eka vuosi harjoiteltiin, sitten skitan kimppuun. Eka biisi jonka opettelin, taisi olla Maidenin "Running free". Erilaisia bändijuttuja on ollut, nyt soitellaan vaan omaksi iloksi. Omia biisejäkin on tullut aikojen saatossa tehtyä. Tyylinä Maiden/Priest/Accept-linja.

 

[JanJ]

Nyt on toista päivää Flying V kotona.
Vaihdoin vanhojen venyneiden ja löysien kielien tilalle uudet tilulilukielet ja... on siinä soundia ja fiilistä.

Vähänkö tuli murhaavia katseita rahan tuhlauksesta, mutta pakko tollanen oli hankkia kun tuli tilaisuus.

 

[KPL]

Nyt on toista päivää Flying V kotona.
Vaihdoin vanhojen venyneiden ja löysien kielien tilalle uudet tilulilukielet ja... on siinä soundia ja fiilistä.

Vähänkö tuli murhaavia katseita rahan tuhlauksesta, mutta pakko tollanen oli hankkia kun tuli tilaisuus.

Gibsoninko hankit? Hieno pelihän se on, mutta istualtaan soittaminenhan on vähän heikompaa.

 

[JanJ]

Gibsoninko hankit? Hieno pelihän se on, mutta istualtaan soittaminenhan on vähän heikompaa.

Hieno nimenomaan, mutta istualtaan ei voi soittaa mitenkään. Lisäksi se on sen verran "etupainoinen" että hihnan pituuden kanssa saa kikkailla. Ettei tarvitse kokoajan nostaa kaulaa ylöspäin samalla kun soittaa. Mutta hauskaa silti on :)

 

[Sistis]

Kyllähän se kitara on hieno soitin. Itse aloitin musiikkiharrastukseni ala-asteella koskettimia soittamalla. Sitten yläasteelle tultaessa kiinnostuin kitarasta ja soitinkin sitä pääasiallisena instrumenttinani aina ylioppilaaksi asti. Sitten vaihdoin takaisin koskettimiin, jotka ovat tänä päivänä taas se ykkösinstrumenttini, vaikken mikään huippusoittaja koskaan ole ollutkaan.

Kitaran soittaminen oli kyllä varsin mukavaa. Sooloja en koskaan oppinut oikein soittamaan johtuen kankeista sormistani ja siitä, että ajattelin kaiken kitaralla aina koskettimien kautta, eli tavallaan siten, että mistä kohtaa kitaran kaulaa löytyy mikäkin kosketin... soinnut osasin hyvin ja luulisin osaavani vieläkin. Rytmitajuni onkin sitten se rajoittava tekijä jonka vuoksi riffit ja komppaaminen eivät olleet mitään hirveän hohdokasta kuultavaa. Koulubändeissä pystyi kuitenkin ihan kelvollisesti soittelemaan.

Kotikotoa löytyy kaksi kitaraa. Akustinen Landola, jolla taitaa olla ikää melkein 15 vuotta. Ja rippilahjarahoilla aikanaan ostamani Epiphonen sähkökitara. Laneyn vahvistin on paskana... jompi kumpi noista pitäisi kyllä tuoda Tampereelle joskus...

Loppukaneettina täytyy todeta, että onneksi vaihdoin takaisin koskettimiin. Ja onneksi soitan bändissä, jossa on pari taitavaa kitaristia, jotka hoitavat pääasiassa kaiken kikkailun. Kosketinmatot ja pienimuotoiset kosketinkikat sujuvat kyllä meikäläiseltä komeasti, mutta kitaristina olisin automaattisesti ulkona koko bänditouhusta...

 

[laKu_a]

Ihan semmonen tuli tässä mieleen lukiessa, että
seuraavasta linkistä ainakin meikäläinen on löytänyt
kaikennäköstä mukavaa soiteltavaa iltojen iloksi,
ja kavereiden harmiksi -> http://www.guitarists.net/tab/index.php

Suuri osa noista tabulatuureista ja sointujutuista saattaapi
olla vähän vajavaisia, mutta toimi erinomaisesti esimerkiksi
äsken kun oli unohtanut miten ne Still Got The Blues:n sointukuviot
meni. Ja ei muuta kun Landola takaisin käteen, tässähän se sairasloma
menee mukavasti taas.

 

[Mustaine]

Onko muuten teillä mitään ns. bravuuri-covernumeroa?

Itse voin tässä oma kehu rankasti haisten sanoa, että olen aikoinaan opetellut soittamaan Jethro Tullin Thick As a Brickin kokonaan(n. 45 min) ulkoa ilman lappuja. Muutkin Tullin biisit, kuten esim. Cup of Wonder, Crossfire, Black Sunday ja North Sea Oil tuntuu tosi mahtavalta soittaa!

Suurin maailman kuningas-fiilis tulee ehkä kuitenkin, kun soittaa Rushin Farewell to Kingsiä, alku akustis-emulaatiolla ja loput säröllä...aah.

 

[Jääkuutio]

Vähän on jäänyt kitara nurkkaan pölyttymään viime aikoina. Tämän huomaa hyvin myös soittajan alentuneissa taidoissa. Aikoinaan lähti vielä ihan hyvin, mutta nykyjään tuntuu kuin joku olisi vaihtanut Lars Ulrichin jalat meikäläisen käsien paikalle. Pitäis nuo kieletkin vaihtaa...

Nurkasta löytyy Jacksonin Kellystar2 ja Ibanezin paska akustinen.

 

[Kuvernööri]

Itse olen hurahtanut tähän soittimeen myös, aloitin pari vuotta sitten kun yliopistolla tarjottiin pari ilmaista kitaratuntia. Sen jälkeen olen itse vain tabulatuureista opetellut, minkäänlaista teorian hallintaa ei ole. Olen jo päässyt tavoitteeseeni, eli kaikki ACDC:t menee. Seuraavaksi pitäisi jatkaa ikuisuusprojektiani: Jimi Hendrixin upea akustinen Hear my train comin'. Tosin 12-kielistä ei löydy mutta eipä se haittaa.

 

[IIVEE]

Joku taisi tuolla aikaisemmin kysellä että minkälainen sen ekan kitaran pitäis olla. Mun mielestä ihan paska. Jos sillä viittii treenata, ja saa sen kuulostaan hyvältä, niin miten mukavalta tuntuukaan ostaa se toka kitara, joka on tietysti parempi. Se kuulostaa sit jo ihan liioitellun hyvältä.

Mun eka kitara joskus 15v sitten oli siskon poikakaverin vanha nylon-kielinen landola. Aivan totaalisen paska. *hahahaha* Soittelin sillä iltaisin pikkunöösinä sängyssäkin ennen nukkumaan menoa paranoidia ja muuta sabbathia. (good old days:)

Sitten aloin soittamaan rumpuja ja kitara jäi varmaan about 3-4 vuodeksi.

Kaverin kanssa heitettiin kuutisen vuotta sitten muutaman kk:n reissu jenkkeihin ja kaverin faijalla oli siellä varmaan 10 erilaista akustista keppiä. Epiphonen teräskielisellä opettelin soittaan Slashin sooloja sormet verillä. Sattuu vieläkin ku ajattelee niitä venytyksiä, mm Sweet child o´mine, November rain ja Don´t cry. No, kolmisen kk:ta siinä meni, mut sen jälkeen osasin ne. (paitsi sweet child o minen nopee kohta ei mee vieläkään) Treenaamista helpotti huomattavasti se että kaveri osas ne jo soittaa. Matkimalla oppii nimittäin apinakin.

Sen jälkeen kun tulin suomeen oli karmee kitarahimo. Ebaystä sain tutun välityksellä tilattua 79 mallisen Les Paul Artistin johon vaihdatin heti Duncanin mikit. Ei muuten maksanut kun 5500mk, ja on lähes virheetön. Siinä on kitara loppuiäksi.

Sittemmin kitaransoitto on jäänyt joka kuukautisia blues jameja lukuunottamatta lähes kokonaan:(

Sen verran vääristynyt meikäläisen soittotavasta on tullut että soolot on mun parasta osaamista. Komppaaminen onnistuu pääasiassa barre-otteella. Sointuja osaan ehkä 10 yleisintä ja vaihdot tökkii.

Eli, mun mielestä paskalla kitaralla alkuun, mielellään teräskielisellä että voi soittaa plekulla niin oppii tavallaan sähkökitaran soittoa samalla huomaamatta. Ja kannattaa opetella nimenomaan ne soinnut ekaks(joita minä en osaa...nyyh)

 

[Hack]

Eli, mun mielestä paskalla kitaralla alkuun, mielellään teräskielisellä että voi soittaa plekulla niin oppii tavallaan sähkökitaran soittoa samalla huomaamatta. Ja kannattaa opetella nimenomaan ne soinnut ekaks(joita minä en osaa...nyyh)

Jooh, niinhän ne pitäis osata, mutta en minäkään malttanut niitä opetella. Nykyisin tulee tiluteltua sähkökitaralla, mutta soittotaidoiltani olen silti melkoisen kädetön. Kuitenkin se on vain niin hauskaa, että kitaraa tulee soiteltua joka ilta.

 

[Lexa]

Miksi muuten kaikki koulujen musiikkivarastot ovat pullollaan näitä Landolan nylonkielillä varustettuja venevaneri-kitaroita? Selitykseksi ei riitä se, että määrä korvaa laadun. Näillä paksukaulaisilla kitaran irvikuvilla tapetaan varmasti monen orastava soittoharrastus.

Itse hommaisin kouluihin lisää teräskielisiä kitaroita. Raskaampia, mutta paremmin aloittelevaa soittajaa palkitsevia soittimia.

 

[laKu_a]

Miksi muuten kaikki koulujen musiikkivarastot ovat pullollaan näitä Landolan nylonkielillä varustettuja venevaneri-kitaroita? Selitykseksi ei riitä se, että määrä korvaa laadun. Näillä paksukaulaisilla kitaran irvikuvilla tapetaan varmasti monen orastava soittoharrastus.

Itse hommaisin kouluihin lisää teräskielisiä kitaroita. Raskaampia, mutta paremmin aloittelevaa soittajaa palkitsevia soittimia.

Hyvä idea, jos vaan pilttien sormet kestää. Nuo nylonkielet ovat kuitenkin ehkä vähän kiltimpiä siinä mielessä, ettei musiikinkirjat ole aivan veren peittämiä.
Näin 15 vuotta kaikennäkösiä kitaroita soitelleena sitä sitten huomaa, että sähkökitara on suurimman osan aikaa pöydän alla, ja kädessä on se "venevaneri" -jessekitara.

 

[Hartiapankki]

Itselläni on halpa Squierin Strato-kopio, vajaa kymmenen vuotta vanha. En minäkään mitään sointuja jaksanut opetella, kirjastosta ja netistä haeskelin lähinnä Mark Knopflerin tabulatuureja ja opettelin niitä ulkoa.
Satojen toistojen jälkeenkään tietyt nopeat kohdat (esim. Dire Straitsin Sultans of Swingin loppusoolo) ei vain onnistunut. Lopulta oli heitettävä hanskat tiskiin ja todettava että joko a) minulla on liian lyhyet sormet ja b)olen liian hidas tai c) molemmat.

Nyttemmin en ole enää rämpytellyt, paljolti syynä on alkuinnostuksen laantuminen ja se, etten heti opetellut sointuja. Ehkä joskus vanhemmalla iällä innostus iskee uudestaan.

 

[Pateettinen]

Hyvä idea, jos vaan pilttien sormet kestää. Nuo nylonkielet ovat kuitenkin ehkä vähän kiltimpiä siinä mielessä, ettei musiikinkirjat ole aivan veren peittämiä.
Näin 15 vuotta kaikennäkösiä kitaroita soitelleena sitä sitten huomaa, että sähkökitara on suurimman osan aikaa pöydän alla, ja kädessä on se "venevaneri" -jessekitara.

Oman hataran muistikuvan (peruskoulu käyty 1980-luvulla) mukaan niillä nailonkielisillä soitto se vasta hankalaa olikin, kun paksun kaulan ympärillä piti sormia vääntää. Sähkökitara kimppuun pääseminen olikin sitten iso ilo. Minullakin jää usein sähkökitarat piiloon, mutta hyvänä treenipelinä toimii puoliakustinen Danelectro Convertible, joka on vähän tyylikkäämpi ja venevanerista.

Iän myötä noita kitaroitakin on alkanut kertyä nurkkiin, ja basismiakin on tullut harrastettua. Viimeisin hankinta on Gibson Firebird Studio, jolla veivaa jo rouheampaakin tavaraa. Kitarakokoelma silti kaipaa ainakin Gretschia ja ESP:n tele-mallia. Rickenbackerin bassoa pitäisi päästä myös testaamaan.

 

[Vaughan]

Onko muuten teillä mitään ns. bravuuri-covernumeroa?

Kyllähän niitä muutamia löytyy:

Ehkä parhaiten "bravuuri" -määritelmän täyttää kohdallani Gary Mooren The Loner. Sen olen opetellut joskus reilut 15 vuotta sitten ja aina säännöllisesti siihen tulee palattua. Pikkuhiljaa on muutamat mukana kulkeneet kökötkin hiotuneet pois, vaikka en kyllä edelleenkään väitä, että soittaisin pilkun tarkasti samalla tavalla kuin Moore - mutta se ei mielestäni ole soittamisen tarkoituskaan...

Muutama vuosi sitten sain hienon kokemuksen, kun pääsin tutun coverbändin kanssa soittamaan Lonerin studiossa nauhalle. Tähän versioon jäi tosin muutama epätyydyttävä kohta, jotka jälkikäteen kuunneltuna harmittavat. Bändi soittaa itse biisiä keikoilla ja olivat sovittaneet sen eri sävellajiin ja tempoon ja jättäneet yhden väliosankin pois, joten kun pääsin itse soittamaan soolokitaraa, tuli muutamaan nuottiin pieni ajoituksellinen epätäsmällisyys. Onkin puhuttu, että joskus treenataan se kunnolla ja pääsen soittamaan sen uudelleen. Studioaika on vain sen verran kallista, että ymmärrän hyvin, ettei bändi halua käyttää hirveästi aikaa ulkopuolisen kaverin (no, olen joskus ollut myös ko. bändin kitararoudarina keikoilla kaljapalkalla) egonkohottamiseen...

Muita biisejä joita tulee soiteltua tavallista useammin ovat Yngwien Malmsteenin versio Bachin Airista, Stratovariuksen Destiny ja Iron Maidenin Revelations. Aikanaan ihan ensimmäinen biisi, jonka soolon opettelin ainakin periaatteessa kokonaan oikein (enkä "improvisoinut" vaikeimmissa kohdissa) oli Popedan Yö.

Kitaran soittamisesta on tullut vuosien mittaan entistäkin rakkaampi harrastus. Kun baareissa juokseminen on vanhemmiten vähentynyt, kuuluu nykyään tyypilliseen perjantai-iltaani muutama pullo laatuolutta (esim. Budvaria) ja kitaran soittoa niin pitkään kuin sormet kestävät.

 

[Metalwarrior]

Onko muuten teillä mitään ns. bravuuri-covernumeroa?

Iron Maidenin Run to the hillsiä tuli joskus veivattua urakalla. Samoin Wasted Yearsia, Adrianin soolo on kyllä makea.

Suomi-osastolla Popedan Da Da oli oman bändin vakio-ohjelmistoa.

 

[laKu_a]

Semmonen kysymys teille muusikonrentuille olis, että onko kukaan käynyt musiikkiliikkeessä testailemassa ESP:n noita halpismalleja (Ltd) ?
Tarttis joku tommonen halvahko kitara hommata, nuo ovat ihan mukavan hintasia, siinä 300€ ->.

Ai niin, cover -suosikkeja kyseltiin... Ehdottomasti Landolalla pitää soittaa ah-niin-kliseistä More Than Wordsia, Gary Moore toimii myös... Extreme oli muuten aivan loistava bändi.

T: Nimim. joskus mä oon yhtä hyvä kun Nuno

 

[Pullamössö]

Semmonen kysymys teille muusikonrentuille olis, että onko kukaan käynyt musiikkiliikkeessä testailemassa ESP:n noita halpismalleja (Ltd) ?
Tarttis joku tommonen halvahko kitara hommata, nuo ovat ihan mukavan hintasia, siinä 300€ ->.

Itsellähän on ESP LTD MH-201 ja erittäin tyytyväinen olen ollut. ESP tekee erittäin hyviä kitaroita, joihin monet huippubänditkin ovat turvautuneet. Laatua löytyy, mutta hintaakin on sitten... LTD:t ovat lähes yhtä hyviä.

 

[Lexa]

Oman hataran muistikuvan (peruskoulu käyty 1980-luvulla) mukaan niillä nailonkielisillä soitto se vasta hankalaa olikin, kun paksun kaulan ympärillä piti sormia vääntää. Sähkökitara kimppuun pääseminen olikin sitten iso ilo. Minullakin jää usein sähkökitarat piiloon, mutta hyvänä treenipelinä toimii puoliakustinen Danelectro Convertible, joka on vähän tyylikkäämpi ja venevanerista.

Tässähän se tärkein pointti juuri olikin. Nylonkielet on kyllä kevyitä painaa, mutta kun kitaran kaula noin 2x isompi kuin ns. tavallisessa kitarassa, niin pilttien pienillä sormilla soittaminen menee erittäin vaikeaksi. Kaiken lisäksi kitaroita pidetään huonosti ja kieliä ei vaihdeta ennenkuin vanhat menevät poikki, virittämisestä nyt puhumattakaan.

 

[tombraider]

Itselläni on ollut orastava kitaran soiton buumi persiissä jo vuoden päivät. Viimeisin käynti musaliikkeessä oli mielenkiintoinen. Nuorempi myyjä suositteli teräskielistä n. 150-200 erkin kapulaa, mutta vanhempi nailonista n. 50-60 erkin halpismallia. Vanhempi perusteli, että osta alkuun halpa ja opettele sillä perusasiat ja sitten vaihda kalliimpaan teräkieliseen kun taito ja sormet kestää. Sanoi, että liian moni aloittelija on menettänyt mielenkiinnon kun sormet ei kestä alkuinnostusta teräskielisellä. Myös se, että jos ei soitto lopulta kiinnostakkaan, niin menettää mahdollisimman vähän rahassa. Myyjä lupasi myös antaa tunteja edullisesti.

Luotan häneen, koska olin valmis laittamaan kitaraan tollaset 300 euroa ja hän suositteli huomattavasti halvempaa. Oppisikohan sitä vanha käyrä vielä viihdyttämään?

Mielestäni hyvän soittajan tunnistaa siitä, että suosittelee aloittelijalle aloittelijan kitaraa eikä semmoista millä itse tykkää soittaa.

 

[Mosku]

Itselläni on ollut orastava kitaran soiton buumi persiissä jo vuoden päivät. Viimeisin käynti musaliikkeessä oli mielenkiintoinen. Nuorempi myyjä suositteli teräskielistä n. 150-200 erkin kapulaa, mutta vanhempi nailonista n. 50-60 erkin halpismallia. Vanhempi perusteli, että osta alkuun halpa ja opettele sillä perusasiat ja sitten vaihda kalliimpaan teräkieliseen kun taito ja sormet kestää. Sanoi, että liian moni aloittelija on menettänyt mielenkiinnon kun sormet ei kestä alkuinnostusta teräskielisellä. Myös se, että jos ei soitto lopulta kiinnostakkaan, niin menettää mahdollisimman vähän rahassa. Myyjä lupasi myös antaa tunteja edullisesti.

Luotan häneen, koska olin valmis laittamaan kitaraan tollaset 300 euroa ja hän suositteli huomattavasti halvempaa. Oppisikohan sitä vanha käyrä vielä viihdyttämään?

Mielestäni hyvän soittajan tunnistaa siitä, että suosittelee aloittelijalle aloittelijan kitaraa eikä semmoista millä itse tykkää soittaa.

Soittimissa vain pakkaa olemaan sama juttu kuin makkarassa, eurolla saa euron makkaraa ja kympillä kympin makkaraa...(nyt puhutaan sitten kilohinnasta) Molempia voi laittaa leivän päälle.

Niissä 50 akustisissa vain on monesti intonaatio ongelmia(vire) eikä sointi ole muutenkaan paras mahdollinen, joten suosittelen kyllä että sijoitat sen kolmisen sataa vähän parempaan kitaraan koska siihen hintaa saat vielä uudet kielet ja kyllä siihen pitäisi kaulan säätökin tulla, silloin teräskielinenkin on helpompi soittaa.

 

[Pateettinen]

Niissä 50 akustisissa vain on monesti intonaatio ongelmia(vire) eikä sointi ole muutenkaan paras mahdollinen, joten suosittelen kyllä että sijoitat sen kolmisen sataa vähän parempaan kitaraan koska siihen hintaa saat vielä uudet kielet ja kyllä siihen pitäisi kaulan säätökin tulla, silloin teräskielinenkin on helpompi soittaa.

Tässä tapauksessa sopii sanontakin kohdalleen: komppaan Moskua. Mielestäni mikään ei latista harjoittelua niin paljon kuin huono työkalu. Käytettyjäkin kannattaa kokeilla, voi saada hyväkuntoisen kitaran miltei puoleen hintaan.

Toki halvallakin voi löytää hyvän kitaraa, mutta kalliin merkkipelin (Fender, Gibson, Martin...) jälleenmyyntiarvo ei kovin paljoa putoa, ellei kohtele laitetta liian väkivaltaisesti.

 

[Metalwarrior]

Mitä tulee sähkökitaroihin, itselläni on ainoastaan huonoja kokemuksia noista 150€ halpis-rimpuloista. Eivät pysy vireessä, nauhat kuluvat nopeasti jne. Kyllä kannattaa investoida hiukan enemmän, niin saa kunnon pelin. Ja käytetyistäkin löytyy tosiaan joskus todella hyviä yksilöitä.