Jatkoajan kaunokirjoittajat

[kovalev]

Kaapista ulos.
Kymmenisen vuotta kirjoitellut kaikenlaista laulujen sanoista pitempään proosaan. Tosin välissä oli aika pitkiäkin jaksoja, etten kirjoitellut; nyt pari vuotta erittäin aktiivista ja hedelmällistäkin aikaa.
Tällä hetkellä minulla on valmiina aika monta novellia, muutama aika pitkäkin, joihin olen pääsääntöisesti oikein tyytyväinen. Tyylini kirjoittaa on loputonta tekstin hinkkaamista ja viilaamista (mikä ei todellakaan ole hyvä asia). Keskeneräisiä kässäreitä on myös paljon; muutama romaaniyritelmäkin, joista toisen tulen melko varmasti saamaan ensi vuoden aikana valmiiksi.
Ongelmani, jonka tiedostan täysin, onkin juuri se, että minulta puuttuu pitkäjänteisyyttä silloin, jos tulee ongelmakohtia eli teksti jumiutuu. Silloin tulen yleensä aloittaneeksi jotain uutta ennen kuin palaan vanhaan, jos palaan enää ollenkaan.
Olen tällä hetkellä mukana eräässä kirjoittajaryhmässä, ja täytyy sanoa, että siihen pääseminen oli parasta, mitä meikäläiselle on vähään aikaan tapahtunut. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia kirjoittamisesta tosissaan kiinnostuneita pyrkimään mukaan johonkin aktiiviseen kirjoittajaryhmään; Suomesta löytyy vaikka mitä. Kirjoittamisen ja kehittymisen kannalta tuskin mikään on niin tärkeätä kuin toisilta kirjoittajilta saatu palaute!

Ilahduttavaa huomata, että täällä on aika paljon kynäilijöitä, mikä ei toisaalta kyllä ole minkään sortin yllätys; Suomessahan luetaan paljon ja pöytälaatikkokirjailijoita löytyy satojatuhansia.
Jatkakaa.

 

[Rööri]

Pöytälaatikkokirjailu/-runoilu on ihan kiva harrastus, niin kauan kun ne sydänverestä puserretut lopputuotteet malttaa pitää siellä piirongin pohjalla. Niiden luettaminen on usein ulkopuoliselle yhtä vaivaannuttava kokemus kuin kotiviinin, taikka näin joulun aikaan, omatekoisen sinapin maistelu. Myötähäpeä vetää mykäksi.

Runot ovat naiveja ja ”romaanit” miljoonaan kertaan luetut – kömpelyyksistään huolimatta. Kaikkein raskaimpia lukukokemuksia ovat kaikkien itseään mielenkiintoisina pitävien omaelämäkerrat. Tarinaa riittää riisitolkulla kehdosta haudan partaalle, eikä ketään kiinnosta. Lähes yhtä pitkästyttäviä ovat mainitut matkakertomukset. Reissuja on varmaan mukava itse lukiessa muistella, mutta eihän ne nyt muuten muita nappaa.

Itsekkin olen jonkin verran kirjoitellut erinäisiä tarinoita. Täysin fiktiivistä kirjoittelua en ole koskaan harrastanut. Lähinnä olen peilaillut omia ja muiden mielen maisemia. Sukulaiset ja tuttavat tilailevat pitoihinsa ja illanistujaisiinsa näitä juttuja juhlakaluilleen. Nykyisellään homma on vain mennyt tylsäksi, kun juuri kukaan ei enää ole edes loukkaantuvinaan. Kaikki on vain vaiti.

Oliko muita mykyyttäjiä?

ps. Hemmin innoittamana voisi kyllä kyrpä turvoksissa tuupata yhden pornokirjan ensi erotiikkamessuille ikään kuin kokeeksi.

 

[Crazy Diamond]

Asiallinen ketju ehdottomasti.

Ilmottaudun joukkoon sakeaan. Lähes joka päivä tulee jotain kaunokirjallista kirjoitettua, lähinnä runoja, proosaa, novelleja - jos ne johonkin täytyy luokitella.
Mitään julkaisuhommia en ole ajatellut sen enempää mitä hetkellisesti käynyt mielessä, mutta olisihan se hienoa tulevaisuudessa putkauttaa ulos runokokokoelma. Nimi on jo valmiina: ''Mulkkusaaren Huorat'' tai jotain tuontapaista.

Jossain vaiheessa sitten Ehdottomasti pidetään miitti jossain syrjäisessä kolkossa ja kynttilänvalossa luetaan omia tuotoksia. Eh?

Rakkasrunot.fi sivostolla allekirjoittanutkin häröilee.

 

[Yläpesä]

Pöytälaatikkokirjailu/-runoilu on ihan kiva harrastus, niin kauan kun ne sydänverestä puserretut lopputuotteet malttaa pitää siellä piirongin pohjalla.

Kukas kissan hännän alle nuuhkaisisi ellei kissalla pöytää pyyhkisi? Eli onhan noita Röörin armoitettuja tekstejä aikoinaan ihan semijulkisestikin hekoteltu...

 

[mjr]

Opiskeluaikana tuli ahkerasti kirjoitettua - vapaa-ajan ja itsekritiikin määrät eivät olleet optimaalisessa suhteessa. Tuloksena oli kolme uskomattoman huonoa romaania pöytälaatikkoon ja muistaakseni vielä yksi keskeneräinen käsikirjoitus. Sen verran holttia oli, että vain yhtä lähettelin kustantajille, jotka vastailivat virallisemmin, joskin joukossa oli jonkinlaista puolikannustavuuttakin. Into lopahti työelämään, tuli toki myös vastaan täällä mainittu intohimoisen lukijan dilemma: maailmassa on suuri määrä loisteliasta tekstiä, miksi lisätä joukkoon jotain enimmäkseen huonoa ja parhaimmillaankin vain keskinkertaista?

 

[Ted Raikas]

Terve itsekritiikki on tosiaan suotavaa, ennen kuin kuvittelee herättävänsä jotain reaktiota kirjailijapiireissä, mutta ei sen pitäisi sinänsä haluja kustantaa jotain viedä pois. Tässä kohtaa varmaan ne omakustanteet tulevat kuvaan. Onhan se varmasti kivaa nähdä joku oma tuotos selkeänä ja kompaktisti kansien välissä ja herättää se sitten mitä tuntemuksia herättääkin kanssaihmisissä, niin moisia voi vaikka lahjoitella. Omakohtaisesti olen kyllä huomannut, että monet arvostaa lahjoja, jotka on itse tehtyjä ja joissa on jotain omaa, eikä vaan kaupasta ostettu. Tietty joku omakustannekirja on yksi kappale monesta ja ei nyt samalla lailla verrannollinen lahja kuin vaikkapa joku maalaus tai sen sellainen, mutta miksei se voisi ilahduttaa.

Itse nyt tosiaan jakelisin muuten vaan, tuskin varsinaisesti lahjaksi. Se olisi ehkä vähän turhan urpoa touhua.

Kirja nidottuna on ihan kiva muoto jos omien henkilökohtaisten tuotoksien portfoliota kasaa, sitä on helppo tarkastella. Mistäs sitä koskaan tietää, vaikka kyseinen nide olisi joskus aikojen päästä jossain kulttuuriarvossa, toki olet itse ollut puskemassa horsmaa jo tovin, etkä ole keräämässä siitä kunniaa, mutta ajatus etukäteen lämmittää... ;)

 

[Evil]

Olen kirjoittanut aina, paljon ja monenlaista. Jo ihan pienenä sinttinä piti sepittää jos jonkinmoista tarinaa. Vähän toisella kymmenellä tuli kuvioihin bändiharrastus, ja koska lauloin soiton ohella, halusin myös päättää mitä laulan. Biisintekstien rinnalle tuli pian runous ja jonkinlaiset novellitkin. En kuitenkaan ole mitään kaupalliseen levitykseen julkaissut, ja hyvä niin. Nuoruuden viritelmät ovat näin jälkikäteen ajatellen liikuttavan kehnoja, ja vaikka kirjoitan paljon nykyisinkin, en ikimaailmassa voisi kuvitellakaan edes tarjoavani mitään julkaistavaksi.

Ai miksikö? No siksi, ettei minulla ole mitään agendaa. En halua sanoa kenellekään mitään. Kirjoitan koska on pakko; kirjoitan etten joutuisi purkamaan matalia tunteita kanssaihmisiini. Rakentava ja melko vaaraton tapa käsitellä vitutusta. Sielun oksennukset paperilla.

Oikeastaan ainoa muoto jota voisin edes harkita kirjoitusteni julkaisemiseksi olisi pakina sanomalehdessä, ja sekin nimimerkin takaa. Ei siksi, etten seisoisi ajatusteni takana - en vain halua naamaani esille mihinkään, mistään syystä.

Vaikka kirjoitan paljon, niin varsinaista päiväkirjaa en ole koskaan pitänyt. Lähinnä olen raapustellut lauseita ja ideantynkiä muistivihkoihin ja niitä sitten hyödyntänyt enimmäkseen laulunlaitossa. Joskus muinoin minulla oli muovipussillinen sekalaisia paperilappuja, lautasliinoja, röökiaskinkansia jne, kaikki täynnä tekstinpätkiä ja ideoita, joita oli putkahtanut päähän baareissa, liikennevälineissä... On se ehkä vielä jossakin. Pitäisi etsiä oikeastaan, jos sieltä löytyisi se kultajyvänen. Jonka voisi sitten pitää itsellään.

 

[ms.qvist]

Minulla itsensä toteuttaminen kirjallisesti alkoi vaikeuksien kautta, enkä tiedä voinko vieläkään sanoa/kirjoittaa päässeeni vaikeuksien kautta voittoon. Jo lukemaan oppiminen oli työläs urakka erinäisten hahmotusongelmien tähden - meni siis aikansa kunnes sain jotain kirjallisesti "järkevää" tuotettua mutta sitten kun sain niin lähes poikkeuksetta aineitani luettiin luokan edessä, (onneksi opettaja luki ala-asteella mutta yläasteella se pirun "manu" pisti minut itse niitä itsekin lukemaan).

Ainekirjoitus oli aina mitä miellyttävintä puuhastelua, vaikka lauserakenteet olivat välillä mitä sattuu, samaten oikeinkirjoitus - samoja ongelmia havaittavissa edelleen. Kiitos näiden varhaislapsuuden ongelmien. Edelleen kirjaimet heittävät paikkaansa, uudelleen lukemisenkin jälkeen virheitä jäänee sanoihin.

Harmillista sikäli, että suurin osa ainevihoistani on kadonnut lukuisten muuttojen seurauksena. Olisihan se mukava tutustua niihin kömpelöihin teksteihin (ja nauraa makoisasti). Aina olen kuitenkin ollut vakava kirjoittaja, huumori ei ole ominta aluettani - jollei mukaan lasketa makaaberia huumoria kuoleman kustannuksella.

vlad.

 

[Toejoen Veikko]

Muutamia vuosia sitten tuli kirjoitettua Satakunnan Työ-lehden kilpailuun, jolla voitin kyseisen pienimuotoisen skaban. Aineistoa ja tietoa on tullut haalitua sen verran paljon, että jossain vaiheessa se täytyisi saada purkaa.

 

[Blue J]

Nuorempana lähettelin oikein runokokoelman kustantajille ja vaikka ei läpi mennytkään yllättäen, niin pari tekstiä haluttiin kuitenkin eräässä nettimediassa julkaista. Arkistosta löytyy kyllä valtaisa kasa sekalaista tekstiä, runoja, novelleja ja sekalaisia matkapäiväkirjoja sekä epämääräisiä kirjoituksia hämyisissä baareissa. Kirjoitustyyli tuppaa olemaan usein sellaista "go with the flow" - henkistä ympäristöstä ammentavaa beattia, jossa tekstiin revitään mukaan kaikki mahdollinen huuruisesta sielunelämästä vieressä haukkuvan koiran ulosteisiin asti.

Into kuitenkin laantui tuossa jossain vaiheessa ja vaikka olen myynyt kerran jollekin Koffin kaljaroudarille runon 50 sentillä, niin ammattimainen kirjoittaminen ei ole koskaan ollut erityisesti tavoitteena. Jää kuitenkin nähtäväksi, onko viime vuosien kirjoitusvimman vähittäinen hyytyminen Rimbaud-tyylisesti lopullista, vai kirjoitanko joku päivä kirjan. Ehkä pitää kuitenkin ensin vähän vielä elää enemmän, ennen kuin lähtee sille tielle.

 

[varatuomari]

Haa! Vai on tänne avattu tällainenkin ketju. Mukavaa että jatkoajastakin löytyy kynäniekkoja. Luovuus kunniaan!

Minulle kirjoittaminen on muutamista tärkeänä pitämistäni harrastuksistani ehkä se kaikkein tärkein. Toimittajan töitä olen jonkin verran tehnyt ja mielelläni tekisin vielä paljon enemmänkin. Oikeastaan ainut työ, joka ei ole milloinkaan alkanut vituttaa, eikä homma oikeastaan edes tunnu työltä. Tavoitteena olisikin saada tulevaisuudessa itsensä elätettyä näillä toimittajan toimeksiannoilla, mutta siihen pisteeseen on vielä kosolti matkaa.

Nuorempana kirjoittelin lähinnä synkeähköjä runoja ja biisien sanoja, mutta nykyään runoja syntyy perin harvakseltaan. Kämpästä löytyy kuitenkin useampi laatikollinen tekstejä ja tekstiluonnoksia, joita sitten aina toisinaan on mukava käydä läpi ja ottaa onnistuneimmat uusinta- käsittelyyn.

Runojen sijaan olen sittemmin siirtynyt novellien pariin ja jokunen pidempikin teos on tällä(kin) hetkellä työstämis- vaiheessa. Hiljattain myös lähetin kokoelmallisen novelleja kustantajille, vaikka en uskokaan olevani vielä niin hyvä, että tekstini tulisivat julkaistuiksi. Mutta vastausta odotellessa.

Kehittymisen kuitenkin huomaa varsin selvästi vertaillessa vanhoja tuotoksia uudempiin. Monia osa- alueita on vielä kehitettävä valtavasti ja vahvuuksiakin entisestään vahvistettava. Mutta uskon että tekemällä oppii. Aikaa kulutan kirjoittamisen harrastamiseen tunteja päivittäin, harvassa ovat viime vuosina olleet ne päivät, jolloin ei olisi mitään tullut kirjoitettua.

Biisien sanoituksia syntyy niitäkin viikottain, osa bändimme käyttöön, mutta suurin osa jää kyllä kokonaan käyttämättä. Terapeuttista puuhaa ja aina hienompaa, jos saa kuulla muidenkin saaneen omista tuotoksistaan positiivisia fiiliksiä.

Parin harrastelijakirjailijan kanssa pitäisi piakkoin julkaista novelli- kokoelma omakustanteena. Nähtäväksi jää, millaisen vastaanoton saa tämä teos. Kovin suurta painosta tosin ei olla aikeissa ottaa, ehkä 50- 100kpl voisi olla riittävä määrä.

Haave, tai pikemminkin päämäärä on kuitenkin joskus julkaista jotain kokonaan omaa. Novellikokoelma tai romaani, kustannettuna tai itse rahoittaen. Siinä etappi, jota kohti olen kääntänyt pyrkimykseni ja itseluottamus on tällä saralla yllättänkin vahva, vaikka se muilla elämän osa- alueilla rypeekin usein liki pohjamudissa tämän "taiteilijan" tapauksessa.

 

[Evil]

uusinta- käsittelyyn.

työstämis- vaiheessa.

novelli- kokoelma

Vielä kun vähän panostat yhdys- sanojen oikein- kirjoitukseen, niin kyllä se siitä.

 

[varatuomari]

Vielä kun vähän panostat yhdys- sanojen oikein- kirjoitukseen, niin kyllä se siitä.

Muistaakseni mainitsin, että heikkouksia löytyy. Nopeasti kirjoittaessani käytän usein väliviivaa, milloin en ole saletti onko sana varmasti yhdyssana. Pahoittelen tumpelointini aiheuttamaa ilmeisen suunnatonta mielipahaa arvon paholainen.

 

[Ted Raikas]

Vielä kun vähän panostat yhdys- sanojen oikein- kirjoitukseen, niin kyllä se siitä.

On sinänsä ihan oikein puuttua räikeisiin kirjoitusvirheisiin, mutta olen ollut aina ja olen edelleen sitä mieltä, että kirjoitusvirheetkin voidaan hyväksyä, jos sisällöntuottaminen on kuitenkin hallinnassa. Meinaan, kirjoitusvirheet voidaan aina oikolukea, mutta jos teksti on tyhjänpäiväistä ja köyhää sisällöllisesti, niin sille ei voi kyllä yhtikäs mitään. Ihan se ja sama, kuinka hyvää kieliopillisesti siinä kohtaa jos vaan ajatusta ei löydy.

Eli pelko siitä, että tekee virheitä kirjoitusasussa ei pitäisi koskaan olla este halulle kirjoittaa. Kaikenlaiset kielipoliisit on kyllä ihan omiaan tappamaan ihmisten halun kirjoittaa.

En osoita tätä nyt mitenkään erityisesti sinuun, tuli vaan nyt yleisesti ottaen mieleen.

 

[Evil]

Muistaakseni mainitsin, että heikkouksia löytyy. Nopeasti kirjoittaessani käytän usein väliviivaa, milloin en ole saletti onko sana varmasti yhdyssana. Pahoittelen tumpelointini aiheuttamaa ilmeisen suunnatonta mielipahaa arvon paholainen.

Ei tullut mielipahaa. Ihan vinkkinä vain: kirjoittaja antaa itsestään huomattavasti vakuuttavamman kuvan eliminoimalla tietyt perusvirheet. Toimittajana tämän tietänet. Reliabiliteetti laskee kohisten mikäli kieli tökkii. Fiktiossa voi toki tyylitellä, mutta kohtuuden rajoissa.

Edit. Veli Ted on kyllä toisaalta ihan oikeassa. Minulla tämä kielenhuoltomissio menee välillä liiallisuuksiinkin.

 

[varatuomari]

Ei tullut mielipahaa. Ihan vinkkinä vain: kirjoittaja antaa itsestään huomattavasti vakuuttavamman kuvan eliminoimalla tietyt perusvirheet. Toimittajana tämän tietänet. Reliabiliteetti laskee kohisten mikäli kieli tökkii. Fiktiossa voi toki tyylitellä, mutta kohtuuden rajoissa.

Toki. Ja tietysti myös kirjoitusasuun ja kielioppiin tulee panostettua enemmän, jos on vaikkapa lehtijuttua väkertämässä, ajan kanssa ja oikolukien kunnolla. Tosin aiemmin mainitsemaani kokoelmaan, jota kustantajille tyrkytin, jäi sinnekin melko räikeä ja harmittava virhe heti ensimmäisen novellin alkupuolelle. Valitettavasti liian myöhään tuli se huomattua. Noh, tuskinpa yritys kuitenkaan moiseen kaatuu.

 

[Andrew]

Oletteko kohdanneet semmoista ongelmaa kuin Suomen kielen kömpelyys?!

Vaikka oma äidinkieleni on Suomi niin tykkään kirjoittaa englanniksi ja se onnistuu yllättävän hyvin. Jotenkin tuntuu vaan, että suomeksi on hirveän vaikea ilmaista tunteita tai ylipäätänsä monia eri asioita.

Tiedän miltä tämä kuulostaa ja varmasti hassulta, että joku kirjoittaa muulla kuin omalla äidinkielellään mutta omasta mielestäni englanti vain rimmaa paremmin ja en ole vielä ainakaan kokenut sitä rajoittavaksi tekijäksi, että se ei ole oma äidinkieleni.

 

[Samsonov]

Oletteko kohdanneet semmoista ongelmaa kuin Suomen kielen kömpelyys?!

Vaikka oma äidinkieleni on Suomi niin tykkään kirjoittaa englanniksi ja se onnistuu yllättävän hyvin. Jotenkin tuntuu vaan, että suomeksi on hirveän vaikea ilmaista tunteita tai ylipäätänsä monia eri asioita.

Tiedän miltä tämä kuulostaa ja varmasti hassulta, että joku kirjoittaa muulla kuin omalla äidinkielellään mutta omasta mielestäni englanti vain rimmaa paremmin ja en ole vielä ainakaan kokenut sitä rajoittavaksi tekijäksi, että se ei ole oma äidinkieleni.

Joskus teininä ku alettiin bändin kans väsään biisejä ni Englanti tuntu tosi paljon helpommalta. Tietty se kuulostaa paljon coolimmalta, mut sen sai rimmaamaan helposti ja jotenki vaan sopimaan paikkaan ku paikkaan.

Sittemmin kun oon tätä pöytälaatikkoon runoilemista (ja rakkausrunot.fi) harrastanu ni Suomi on ollu ehdoton. Sanavarasto on kuitenki on monta kertaa laajempi. Ja kun sitä englantii en ikinä tuu täydellisesti oppimaan, slangii, vivahteita ja merkityksiä nii oon pyrkiny kehittään tota Suomen kielen puhumista ja omaa ilmasua muutenki kuin kirjottamalla. Työharjottelussa ovat kehuneet et puhun aika hyvin niille jotka sitä tarvittee.

 

[Evil]

Joskus teininä ku alettiin bändin kans väsään biisejä ni Englanti tuntu tosi paljon helpommalta. Tietty se kuulostaa paljon coolimmalta, mut sen sai rimmaamaan helposti ja jotenki vaan sopimaan paikkaan ku paikkaan.

Kun kirjoittaa lauluntekstejä äidinkielellään, nousee rima kummasti eli ihan paskaa ei viitsi suoltaa (paitsi Popeda). Englanniksi taas voi laittaa vaikka mitä lässynlässyä eikä tarvitse hävetä.

Eivät muuten taida hävetä britti- ja jenkkirokkaritkaan. Monet ihan kehututkin ja älykkäinä pidetyt bändit tekevät niin kehnoja sanoituksia että kummastuttaa. Yleisesti ottaen Suomessa tehdään helvetin tasokasta tavaraa tekstitysrintamalla.

 

[Yläpesä]

Englanniksi taas voi laittaa vaikka mitä lässynlässyä eikä tarvitse hävetä.

Let's born to rock!

 

[Tarinankertoja]

jaa, kait tähänkin pitää uskaltautua . . .

paljon biisejä ja muutamia näytelmiä on työstetty ja työnalla niiden yhdistelmä eli musikaali. Leffakässäriäkin on tullu tyrkyteltyä... Kirjankin kirjoittamisesta haaveilen, mutta vaikka tarina on kasassa, 100 sivua enempää se ei ole edistynyt..

juu ei, ei ihan ammatiksi taida lahjat riittää, laiskakin kun on.
Jörn Donnerhan tokaisi, kun kysyttiin, että kumpaa tarvitaan, lahjakkuutta vai ahkeruutta tulla kirjailijaksi, jotta "molempia" ja kun ei ole kumpaakaan...

 

[Uleåborgir]

Nyt on romaanin tekelehtimistä takana sivumäärissä vähän, mutta tuntimäärissä aika paljon. Ihan hyvän alun jälkeen alkoi vaivata rankka Kalle Päätalo -efekti. Ei sentään onnettoman kieliopin vuoksi, vaan siksi, että jostakin saatanan kalanperkuusta tulee sivu helposti täyteen. Taidan siirtyä takaisin runouteen.

Ja kieliähän on moneen lähtöön. Toisissa ilmaisuvoima on voimakkaampaa joissakin asioissa kuin toisissa. Eskimot puhuvat lumesta paremmin kuin tuaregit. Suomalaiset osaavat ilmaista impulsiivisesti negatiivisia tunteita paremmin kuin ruotsalaiset. Ranskalaisilla on enemmän nimityksiä kainalokarvoille kuin islantilaisalbiinoilla.

 

[krobbe]

Kirjoittaminen on mukavaa touhua, suorastaan nautinnollista.
Joulukuussa 2007 aloitin (idea juonineen oli muhinut päässäni tuolloin jo vuosikausia) ja n. kolmen kuukauden päästä valmista tekstiä oli yli 200 sivua. Lähetin käsikirjoituksen arvioitavaksi Nuoren Voiman Liittoon ja jäin odottamaan jännäkakit pöksyissä. Parin kuukauden päästä arvostelu kolahti postiluukusta. Arvostelu oli hyvä. Lähetin käsikirjoituksen muutamalle kustantajalle ja alkoi pitkä odotus.

Vastaukset tulivat ajallaana, aikahaitari oli n. neljä - seitsemän kuukautta. Yleinen linja vastauksissa oli aivan mukava humoristinen ote ja uskottavat, persoonalliset henkilöt, mutta...
Pettymys oli suuri, mutta kun aloin miettiä asiaa lähemmin, tulin siihen tulokseen, että vaikka en aivan maaliin asti päässytkään voisin olla aivan ylpeä itsestäni

Käsikirjoitukseni on sittenkin ylittänyt julkaisukynnyksen, eli kustannussopimus on nyt sitten allekirjoitettu ja odotellaan touko-kesäkuuta, jolloin esikoisromaanini julkaistaan, etten sanoisi että mahtavaa, ja sanonkin!

Tästä sitä sai tuntuvasti hyvän mielen lisäksi uutta motivaatiota jatkaa jo aloittamaani toista kässäriä.

 

[Hemingway]

Käsikirjoitukseni on sittenkin ylittänyt julkaisukynnyksen, eli kustannussopimus on nyt sitten allekirjoitettu

Onneksi olkoon! Kertovat, että se on hieno tunne. Ideoita ja intoa kirjoittamiseen jatkossakin!

 

[Yläpesä]

Käsikirjoitukseni on sittenkin ylittänyt julkaisukynnyksen, eli kustannussopimus on nyt sitten allekirjoitettu ja odotellaan touko-kesäkuuta, jolloin esikoisromaanini julkaistaan, etten sanoisi että mahtavaa, ja sanonkin!

Vau, lämpimät onnittelut! Sitten vaan kiiltomatoa jännäämään.