Palaan vielä tähän ketjuun, tällä kertaa henkilökohtaisemmalla muistelulla. Tämä ei suoranaisesti liity mihinkään tiettyyn hetkeen, vaan enemmän siihen, minkälaisia jalkapallon MM-kisat ovat minulle olleet.
Taustana sanottakoon, että omassa perheessäni ei urheilua oikeastaan seurattu. Jouduin vähän niin kuin opettelemaan kaiken itse. Muistaakseni aloitin jalkapallolla, sitten siihen ensin jääpallo (kyllä vaan!) ja myöhemmin jääkiekko. Tämän urheilun seuraamattomuuden takia ei myöskään perheen aikatauluja sovitettu mitenkään urheilukalenteriin. Mökille lähdettiin kesäkuussa, ja siellä oltiin koko kesä, oli arvokisoja tai ei. Ja mökillähän ei tietenkään ollut televisiota. Itse asiassa ei kaupungissakaan, mutta isovanhemmilla sentään oli. Sain erityisluvalla jäädä 1990 kisojen ensimmäisen viikonlopun ajaksi mummolaan, ja katsoin nuo ensimmäiset pelit. Yllä mainittu Kamerunin shokkiavaus ja sitten Salvatore "Toto" Schillacin voittomaali Itävallan verkkoon ovat syöpyneet mieleen.
Mutta se ei ollut tämän viestin pointti. Yllä mainituista syistä johtuen nuorempana jalkapallon arvokisojen seuranta televisiosta oli minulle aika satunnaista. Sen sijaan aina oli mahdollisuus kuunnella radiosta pelejä, ja niinpä juuri 90-luvun kisojen monet ottelut (oikeastaan ennen 1998 kisoja) tuli seurattua radion välityksellä. Ja jos ei ole sitä kokenut, niin se on jotain erilaista. Suomen kesän hitaasti laskeva aurinko, istut yksin pimenevässä huoneessa, kun ei kannata tuhlata kynttilää tai öljylampun petrolia, selostajan ääni... Kun ei ole kuvaa, on pakko käyttää omaa mielikuvitusta pelitapahtumien mallintamiseen. Näin seurasin kaikki '90 kisojen pudotusottelut ainakin, muistaakseni ainakin osan myös '94 kisoista (ml. loppuottelun). Mutta tärkeämpää kuin nämä yksittäiset hetket on se tunnelma, eristyneisyys muista, keskittyen vain selostajan hypnoottisen puheeseen, yrittäen muodostaa kuvaa tapahtumista. Koska opettelin penkkiurheilun ihan omin päin, minulle urheilun seuraaminen on aina ollut varsin yksinäistä puuhaa. Jopa silloin kun olen paikan päällä katsomossa, istun jännittyneenä ja hiljaa. Reagoin kyllä pelitapahtumiin, mutta vaikea kuvitella että pystyisin keskittymään johonkin chänttiin tms. :)