Jatkoaika-cup 2022, arvonta- ja suunsoitto-ketju

  • 6 805
  • 175

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Haastattelusta palattu, saunassa käyty ja pari lohdustusolutta otettu. Mikäs tässä. Haastattelijat käänsivät puukkoa haavassa, mutta en lähtenyt mukaan. Korostin sitä, että on kunnia olla mukana näin hienossa kilpailussa. Järjestelyt ovat sujuneet loistavasti, eikä jatkoerääkään voi moittia. Se järjestyi nopeasti ja oli erinomainen. Kiitin kilpailun järjestäjää, direktoraattia, jyryä ja tuomarointia sekä kanssakilpailijoita. Nyt on oikeastaan helpotus siirtyä katsomon puolelle lukemaan kaikkien vastauksia ja arvuutella mielessä tulevien kysymysten vastauksia. Loppuun asti seuraan tätä mielenkiintoista ja jännittävää kilpailua.
 

Outsider

Jäsen
Tässähän saa muiden otteluparien tuloksia seuraillessa jännittää onko korona iskenyt omaan vastustajaan ja saadaanko sieltä joukkuetta ollenkaan jalkeille.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tässähän saa muiden otteluparien tuloksia seuraillessa jännittää onko korona iskenyt omaan vastustajaan ja saadaanko sieltä joukkuetta ollenkaan jalkeille.
Ettei vaan pelaisi jotain henkistä sodankäyntiä? Selkeästi ainakin epävarmuuden siemen on kylvetty vastustajaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Aavistin että meni hyvin mutten 7 pistettä odottanut sentään saavani. Erittäin kova suoritus @Daro ja onnea jatkokierroksille!
Kiitoksia. Itsellä oli sellaiset 7 varmaa ja 3 epävarmaa. Näköjään osui sitten se yksi oikeaan. Tiukka otatus oli kyllä. Vastus oli heti kova. Taitaa tulla noutaja seuraavalla kiekalla, kun ihan hapoilla jo nyt olen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Onnea @Huono pakki , nyt lähti kyllä halvalla jatkopaikka:D

Olipahan suoritus itseltäni, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. No, aamulla töihin niin ei ehdi murehtia tämmösiä.
Kiitoksia. Joo, hyvin halvalla tuo nyt meni, mutta näinkin voi joskus käydä, että yhtä "kujalla" ollaan molemmat.

Tästä ei pääse kuin yhteen suuntaan. Ja se ei ole alaspäin. :)

Edit. Vähän kyllä nolottaa, että pääsin jatkoon tuollaisella suorituksella ja moni oikeasti kova tietäjä lähti laulukuoroon. Tämä on kuitenkin tämän Cup-kilpailun suola, että arpaonni ratkaisee myös paljon, niin hyvässä kuin pahassa.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Oikeat vastaukset:

1. Millä englantilaisella joukkueella on eniten Ballon D’or -voittajia? Eli pelaajia jotka pelasivat seurassa voittaessaan palkinnon.

- ManU ja neljä.

2. Kuka pelaaja on pelannut pisimpään samassa seurassa top5-liigoissa tällä hetkellä (Englanti, Ranska, Saksa, Espanja ja Italia)?

- Chiellini Juvessa 16 kautta. Usein arvattu Noble ollut Hammersissa ”vain” 15 kautta.

3. Chelsea voitti juuri seurajoukkueiden maailmanmestaruuden (FIFA club world cup). Tämä turnaus aloitettiin vuonna 2000, mutta millä nimellä oli vastaava turnaus ennen (1960-2004), joka yhdistyi FIFA club world cupin kanssa 2005?

- Intercontinental Cup

4. Mikä joukkue?

Kolumbia

Italia-Kosovo-Senegal-Portugali

Espanja-Slovakia

Italia-Puola-Italia

Nigeria

Tämähän oli hyvin tiedetty ja kyseessä tosiaan Napoli.

5. Alexander Mitrovic nousi tasoihin Championshipin maaliennätyksen kanssa viikonloppuna. Kenen nimissä ennätys oli aikaisemmin?

- Ivan Toney

6. Kuka pelaaja? Voitetut tittelit yhdessä seurassa: Valioliiga, FA Cup, Liigacup, Mestareiden Liiga, Eurooppaliiga, Euroopan supercup ja Seurajoukkueiden maailmanmestaruus

- Azpilicueta kyseessä ja Chelseassa.

7. Kuka ja minkä joukkueen paidassa? (Kuva)

- Tämähän oli Eric Cantona, joka oli tryoutilla Sheffield Wednesdayssä ennen siirtoaan Leedsiin.

8. Kuinka monta kertaa Englannin ”kultainen sukupolvi” aloitti ottelun yhdessä? (Kuva)

- Ei kertaakaan.

9. Mitä erikoista oli Stefan Schwarzin sopimuksessa jonka hän teki Sunderlandin kanssa vuonna 1999?

- Sopimuksessa oli pykälä joka kielsi pelaajan menemästä avaruuteen. Schwarz oli aikaisemmin urallaan sanonut haastattelussa tämän olevan hänen suuri unelmansa.

10. Kuka on voittanut isoimmalla maalimäärällä MM-kisojen maalikuninkuuden 2000-luvulla?

- ”Oikea” Ronaldo ja kahdeksan maalia vuonna 2002.
 
Viimeksi muokattu:

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hetkinen 7 oikein @Outsider onnittelut. Ei menny rankkipotkuille tämä. Ei nuo nyt niin pahoja kysymyksiä etteikö olisi voinut enemmänkin tietää. Pitääkö tässä aloittaa Championship Manager vuosien tauon jälkeen... Muutenkin pänttäys hommiin joutuu.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Ääh. Tein arvonnan jo. Joten video latautumaan YouTubeen ja parit arvottu.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jahas @maken veivi jr. , we meet again! Katsellaan, veisikö havaijitaktiikka vielä yhden kierroksen eteenpäin vaiko ei.
Joo lähdetään pelaamaan kovaa mutta rehellisesti. Toivottavasti ratkaisu nähdään varsinaisella peliajalla, kahden suuren kohtaamisen kun ei toivosi ratkeavan pilkkuki… eikun siis kuva-arvoituksiin.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kas vain, @Gostisbehere . Tässähän voisi olla pientä Battle of Pennsylvania-henkeä, jos Ghost vielä pelaisi Phillyssä. Eli ei päästä lähellekään BoP:aa. Onneksi minulla on salainen ase. Aion lyödä vetoa, että kakkosmokkeni syö rasiallisen maksalaatikkoa ottelun aikana. Joten jos en jatkoon pääse, niin hyville rahoille ainakin.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tasanen kierros tulossa, kun kumpikin tahkonut jatkoaikaa 3-3 tuleman jälkeen. Eli tästä tulee tasainen taistelu, joskin kyttäämään ei lähetä. Tsemppiä @KwutsNI
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Kas vain, @Gostisbehere . Tässähän voisi olla pientä Battle of Pennsylvania-henkeä, jos Ghost vielä pelaisi Phillyssä. Eli ei päästä lähellekään BoP:aa. Onneksi minulla on salainen ase. Aion lyödä vetoa, että kakkosmokkeni syö rasiallisen maksalaatikkoa ottelun aikana. Joten jos en jatkoon pääse, niin hyville rahoille ainakin.

@Malkkinen kaikkea hyvää tälle kierrokselle. Itse kokeilen hyökkää kysymysten kimppuun huomenna illalla Saarioisten pizzan voimalla. Taktiikka lienee Hattrickissä hyväksi havaittu 4-5-1. Tällä ollaan poljettu monta vuottta 6divarissa.
 

Outsider

Jäsen
Ensimmäisen kierroksen maali-iloittelun jälkeen taktiikka vaihtoon ja lähdetään hakemaan varsinaiselta peliajalta nolla-nollaa ja pilkkujen kautta jatkopaikkaa.
 

Barney

Jäsen
Ensimmäisen kierroksen maali-iloittelun jälkeen taktiikka vaihtoon ja lähdetään hakemaan varsinaiselta peliajalta nolla-nollaa ja pilkkujen kautta jatkopaikkaa.
Täällä meni myös vähän roiskimiseksi tällä kertaa. Ensimmäisellä kierroksella murskattiin vastustaja kliinisellä viimeistelyllä, mutta tällä kertaa tuli tehtyä vain pari varmaa maalia. Aika roiskimiseksi meni, mutta toivotaan, että vuosia hiotun kovan kuntopohjan ja laukaisutekniikan ansiosta vähän epävarmemmatkin laukaukset löytävät tiensä verkon perukoille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös