Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta mun mielestäni sun kirjoituksessasi ja @MSU :n kirjoittamassa on vähintäänkin ”sävyero”. Se nyt on melko lailla selvää, että jos kiinnostusta nimenomaan päävalmentajan pestistä löytyy muualta, hyvin harva jää enää kakkoseksi. Edes HIFK:hon. Jolloin ihan perusneuvottelutkin etenevät niin, että on kiinnostunut kuluvan sopimuksen jälkeen ainoastaan päävalmentajan pestistä, ei muusta. Ei siis kovinkaan dramaattista ”uhkailua”, vaan normaali neuvottelutilanne.
Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti ”hetkessä ja tunteella elämisen”, mutta toisinaan täällä monella se tunne-elämän säätely tuntuu hyvin keskenkasvuiselta ja se tunne vie järjestä täydellisen voiton. Ikään kuin mitkään normaalin elämän lainalaisuudet eivät pätisi HIFK:n esitysten osalta ja kaikki on menetetty ikiajoiksi, kun peli ei toimi. On ihan totta, että Pikkaraisenkin aikakaudella on ollut hetkiä, jolloin on ollut todella vaikeaa ja peli on ollut täyttä paskaa. Toisaalta, suurimmalle osalle niistä hetkistä on ollut ihan järkeenkäypä ja looginen selitys, jolloin ainakin mun on ollut helppo olla rauhallinen ja ajatella järjellä, että niin kauan kuin on pelejä, on myös mahdollista korjata pelissä olevat epäkohdat. Etsiä niitä hyviä asioita ja uskoa, että palaset loksahtavat kyllä kohdilleen, kunhan saadaan onnistumisia. Ja kyllähän urheiluun aina kuuluu epäonnistumisen riski ja tässä vuosikymmenet HIFK:n matkassa olleena siihenkin on tottunut ja oppinut niitä sietämään. Jonkun mielestä varmasti liiankin hyvin tai jopa käyttämään niitä tekosyinä. Yksittäisillä tilanteilla voi kuitenkin olla todella suuri merkitys lopputuloksen osalta, koska kaikki toiminta tapahtuu ihmisten suorittamana. Joskus joku toinen omalla onnistumisellaan paikkaa toisen feelut, mutta jos näin ei käy, takkiin tulee.
Ja jos verrataan Manneriin ja Kärppiin, vaikuttaa siltä, että Oulussakaan ei ihan kaikki ole ollut priimakunnossa organisaatiossa ja joukkueessa, jolloin Manner on ollut, osin omien esiintymisiensäkin johdosta, helppo syntipukki. Meillähän on tästä kokemusta enemmän kuin riittävästi, että valmentaja on mitä mainioin syntipukki, koska se on helppo ja näkyvä kohde. Manner on varmasti tietoisestikin ottanut sen syntipukin roolin ennen kaikkea joukkueen edun nimissä, mutta rooli meni nyt vain täysin yli ja kääntyi lopulta häntä itseään vastaan. Mun mielestäni Mannerin tästä kaudesta jäi mieleen ennen kaikkea mies, joka on jo ylittänyt omat äärirajansa ja hän oli kertakaikkisen loppu. Kaksoisrooli seura- ja maajoukkueissa ovat varmasti olleet liikaa ja se kyllä näkyi miehen habituksessa. Jälkiviisaus on aina helppoa ja nyt on helppo todeta, että ehkä kaikille parasta olisi ollut siirtyä syrjään kesken kauden. Mutta, kun ei ole senkään joukkueen mukana ollut, niin pahahan se on sanoa, onko Mannerin käytös tai toiminta oikeasti muuttunut tämän kauden aikana. Todennäköisesti Oulussakin nähdään kannattajien keskuudessa tämän viimeisen kauden lopputuloksen taakse ja Manner tullaan muistamaan ennen kaikkea niistä positiivisista asioista tämän pannukakkukauden sijasta. Yleensä tällaiset tilanteet ovat aina oire jostain muusta kuin pelkästä yksittäisen kauden epäonnistumisesta.
