@Provider , hyvä kirjoitus, vaikka en kaikesta olekaan samaa mieltä. Itse lähestyn asiaa enemmän siltä kannalta, mitä HIFK haluaa olla ja miten sinne päästään, ei niinkään mitä tai missä se on juuri nyt. Olen aiemmin kirjoittanut, että HIFK hoiti uuden urheilujohtajan pestiin liittyvän ajoituksen päin persettä, sillä se karsi suuren joukon varmasti hyviä hakijoita pois ihan puhtaasti ajankohdan takia. Voi olla, että Salmelainen olisi valittu parhaana hakijana joukosta siltikin, mutta itse olisin toivonut, että seuran urheilujohdon ykköspestiin liittyvät asiat olisi hoidettu rauhassa ja parhaana mahdollisena ajankohtana, ei niin, että uusi uj aloittaa kesken kauden. Mutta jos vaihtoehdot tosiaan oli Kölli tai Salmelainen, ehdottomasti Salmelainen, vaikka Kölli hieno mies onkin.
Itse kuitenkin pidän siitä, että Salmelainen on nuori, innokas ja tulee tavallaan liigaympyröiden ulkopuolelta, vaikka liiga ja pelaajat ovat agenttihommissa varmasti tulleetkin tutuiksi. Pidän myös siitä, että Salmelainen on valinnut itselleen tutun päävalmentajan ja luottanut omiin kokemuksiinsa ja intuitioonsa, vaikka ymmärrän myös sen, jos joku pitää sitä yhteisen historian vuoksi riskinä tai että heidän välillään voisi olla "vääränlaista" lojaaliutta. Itse kuitenkin ajattelen niin, että tutun ihmisen kanssa on helpompi tehdä työtäkin, kun luottamus pelaa ja toimintatavat erilaisissa tilanteissa on tuttuja. Lisäksi, mikäli olen oikein ymmärtänyt, Pikkaraisen päävalmentajapesti ei suinkaan ole yksin mikään Salmelaisen päähänpisto, vaan Pikkaraisen nimi on ollut esillä jo aikaisemmin mahdollisena tulevana HIFK-luotsina ja Selinin apuvalmentajana toimiminen oli samalla mahdollisuus nähdä Pikkaraisen toimintaa läheltä. Kun hommat eivät enää Selinin kanssa toimineet, päädyttiin nostamaan Pike ykköseksi kesken kauden. Oliko turvallinen valinta? Tavallaan oli, koska tiedettiin, mitä saatiin ja hänellä oli jo suhteet pelaajiin olemassa. Oliko riski? Oli, koska menestyksestä ei ollut takeita ja huono alku olisi teoriassa voinut sabotoida tämänkin kauden asioita. Itse näen, että riski kannatti ottaa ja apaattisesta HIFK:sta kuoriutui taisteleva HIFK. Samalla myös potentiaaliset uudet sopimuspelaajat näkivät, millaista se Pikkaraisen haluama peli voi olla.
Jos katsotaan sitten sitä, ketkä valmentajat olisivat olleet käytettävissä HIFK:hon kaudelle 2019-20 Pikkaraisen sijaan ja joilla voisi olla edellytykset saada joukkue menestymään mahdollisimman nopeasti, nimilista on paperilla kovin lyhyt. Jussi Ahokas? Täysin katsomaton kortti aikuisten liigassa, eli ei. Pekka Tirkkonen? Varmasti hänkin ihan kelpo valmentaja, mutta ei habitukseltaan mitenkään sovi HIFK:hon eikä tuo Jypin tämän kauden meininki kerro mistään suuresta psykologisesta nerostakaan. Track record ei muutenkaan ole sellainen "varma onnistuja". Risto Dufva, Jyrki Aho, Marko Virtanen ja mitä näitä vanhoja Jypin koutseja nyt on? Kiitos, mutta ei kiitos. Puuttuuko joku? Kukaan näistä em. valmentajista ei vaikuta sellaiselta tulevaisuuden nimeltä tai herätä muutenkaan mitään sellaisia fiiliksiä, että heidän kanssaan HIFK kääntäisi uuden lehden ja heidät kannattaisi ehdottomasti palkata. Ja eikö HIFK nimenomaan sitä halunnut? Jättää mennyt keskinkertaisuus taakse ja mennä eteenpäin? Se, onko Pikkarainen tällainen valmentaja jää nähtäväksi, mutta monella on jo nyt vahvat mielipide puolesta tai vastaan. Ja näinhän HIFK:ssa on aina.
Joukkueessa on hyvin voinut ollakin jonkinlaisia ongelmia kauden aikana ja aivan varmasti myös tyytymättömyyttä valmennukseen. Yhdenkin pelaajan mielipide riittää "oppositioksi" valmentajaa "vastaan". Ei tarvitse olla mikään sherlock ymmärtääkseen tämän, kun katsoo, miten joukkue on tuloksellisesti vetänyt. Ehkä valmennuskin olisi voinut jotain tilanteita hoitaa eri tavalla, mutta olisiko se automaattisesti tarkoittanut, että kaikki olisi muuttunut paremmaksi? Ei voi tietää, mutta kyllä valmennuksen pitää omaakin toimintaansa aina kriittisesti tarkastella, se on selvä. Mutta tämä koskee myös aikoja, kun kaikki sujuu ja pelejä voitetaan. Omasta mielestäni on ihan selvää, että kun joukkueessa on pelannut n. 40 pelaajaa tällä kaudella, moni pelaaja on pettynyt. Osa on varmasti jollain tasolla pettynyt siihen, ettei peliaikaa pelaavassa kokoonpanossa ole tullut lainkaan (junnut), osa siksi, että sitä onkin tullut vähemmän kuin toivoi tai vaikkapa yv-vastuuta ei ole tullut riittävästi. Jengissä on myös todennäköisesti n. parikymmentä pelaajaa, jotka ovat
omasta mielestään ykkös-kakkosketjun pelaajia, mutta kun niitä paikkoja on vain kuudelle. Kaikki haluavat pelata tietenkin ykkös-yv:tä, mutta ei sitäkään riitä kuin viidelle kerrallaan. Mutta kuinka moni pelaaja on pettynyt valmentajaan ja kuinka moni yleisesti tilanteeseen? Ja onko pettymys niin suurta, että se oikeasti näkyisi käytännössä jotenkin? Hyvin suurella todennäköisyydellä kaikkien pelaajien kanssa on kuitenkin käyty sopimusneuvotteluissa läpi HIFK:n tilanne ja joukkueen nimekkyys ja varmasti jokainen on sen ymmärtänyt, että pelipaikoista tulee kilpailua. Tai ainakin on täytynyt ymmärtää, jos nyt ei ole missään säkissä elänyt. Ja se on varmasti kaikille ollut ihan ok, koska sopimus on syntynyt. Ok ainakin niin kauan, kunnes se oma paikka on löytynyt sieltä kolmosketjusta, kakkos-yv:n jämillä tai kenties kokonaan ilman yv-aikaa. Kaikki ymmärtävät asian varmastikin järjellä, mutta kun ihmisillä on ne helvetin tunteetkin. Ja odotukset. Kyllähän Pikkarainen on ketjujen numerointejakin vaihdellut kauden aikana, ihan varmasti psykologisistakin syistä.
Jos verrataan Pikkaraista vaikka KooKoon Ahokkaaseen, heillähän on kummallakin aivan eri lähtökohdat. Toisella on nippu nimekkäitä äijiä, joilta odotetaan tulosta tietyllä pelityylillä joka pelissä ja jokainen nimiäijä haluaa pelata paljon ja kärkiketjuissa. Vain mestaruus on tyydyttävä saavutus. Toisella taas on nimetön nippu, missä on ihan riittävän hyviä pelaajia liigaan ja joku pääsee pelaamaan ehkä ennakoitua suurempaankin rooliin. Homma toimii, jätkillä on hauskaa, kun pelit kulkee ja kaikki ihmettelee, että onpas mahtavaa, kun nimetön KooKoon nippu on liekeissä. Heidän mestaruutensa on lähtökohtaisesti säälipleijaripaikka, toki nälkä kasvaa syödessä. Samaan aikaan toisaalla, valmentaja yrittää saada joukon palkkasotureita (joskin moni hyviä joukkuepelaajia) hitsautumaan yksilöistä joukkueeksi, unohtamaan omat pisteet, ulkopuoliset paineet ja keskittymään yhteiseen hyvään. Osa näistä pelaajista on juuri niitä, jotka ovat aina olleet kentällä, kun pelit on ratkottu. Mutta nyt sinne ei kaikki pääse. Mä en usko, että siellä on varsinaisesti ollut mitään suurta draamaa tai koutsille itketty porukalla, että miksen mä pääse kentälle, mutta varmasti siellä on moni pelaaja ollut kauden aikana uuden edessä, pettynytkin ja asioista on varmasti keskusteltukin. Moni on saattanut pettyä myös itseensä. Myöskään kukaan Leskistä ja Sallista (ja ehkä Saarista) lukuunottamatta kahden ekan ketjun pelaajista ei viime vuosina ole pelannut sellaisessa jengissä, missä olisi ollut paljon muita nimekkäitä tähtiä, vaan he ovat lähinnä itse olleet niitä tähtiä ja isossa roolissa. Ehkä ovat saaneet jotain vapautuksiakin siksi. Nyt sitä roolia ei automaattisesti anneta, vaan se pitää ottaa ja se perustuu viime aikaisiin peliesityksiin. Jos et ota sitä itse nyt, joku muu ottaa sen kyllä. Psykologisesti erittäin suuri ero, vaikka ensimmäisessä se rooli olisikin aiemmin saatu nimenomaan niiden omien hyvien esitysten ansiosta. Nyt kaikki ovat aloittaneet alusta ja ovat samalla viivalla. Pitkäaikaisia luottosuhteita pelaajien ja valmennuksen välillä ei ole kellään, on vain lyhyitä ja vielä lyhyempiä. Joskus asiat loksahtaa jonkun kanssa heti, jonkun toisen kanssa voi mennä pitkäänkin ennen kuin ollaan samalla sivulla.
Ihan varmasti Pikkaraisella ei ole tällaisesta tähtisikermästä aiempaa kokemusta, mutta kenellä on? Mannerilla, Rautakorvella, Marjamäellä ja Jalosilla nyt ainakin, mutta heistä kukaan ei ole, eikä ole ollut HIFK:n käytettävissä. En laske tuohon joukkoon mukaan edes mestarivalmentaja Antti Pennasta, sillä ei hänellä mitään nimekkäitä nippuja ole Kerhossa ollut, vaan altavastaajina sielläkin lähdettiin kaikkiin pleijarimatseihin ja maajoukkueessa päävastuun kantaa J. Jalonen. Pikkarainen on hyvinkin voinut tehdä virheitä, mutta jälkiviisaus on turhaa. Tärkeintä on välttää samat virheet uudelleen. Mutta pitää myös muistaa, että kun ihmisten kanssa tehdään duunia, ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa toimia, vaan usein lopulta parhaat lopputulokset saadaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Elämää ei opi kuin elämällä.
Voi hyvin olla, että nykyinen joukkuerakenne ei todellakaan ole mikään ideaali Pikkaraiselle tai edes HIFK:lle. Mutta yhtälö on myös vaikea: täällä pitää olla nimekkäitä pelaajia, muuten joukkueen kasaaja on laiska eikä yleisö jaksa vaivautua hallille "katsomaan mitään nimetöntä puukäsijengiä". Samaan aikaan junnuille pitää antaa näyttöpaikkoja ja peliaikaa, mutta voittaa pitää silti. Jos junnu mokaa kahdessa tai kolmessa pelissä putkeen, alkaa valitus, että ei voida raakileille antaa mitään kiintiöpaikkoja tai että junnutuotanto on paskaa ja täällä vaan kokoonpanossa roikotetaan turhakkeita ja että seuraavaa junnua äkkiä kehiin. Usein muistetaan myös mainita, että puukätisiä duunareita on vuosikaudet ollut ihan liikaa, mutta kuitenkin joukkue on nyt hieman liian tähtipelaajapainotteinen ja roolitukset ovat viturallaan. Että kuka nyt tekee työt, jotta tähtipelaajat pääsevät näyttämään osaamistaan? Ja siltikään tämän kauden joukkueessa ei ole yhtään sellaista maailmanluokan tähteä, joka yksin ylivertaisella taidollaan pelit ratkaisisi. Teemu Turunen on ehkä eniten lähellä sellaista, mutta taidon lisäksi lopputuloksessa on kutakuinkin 50% ihan puhdasta periksiantamattomuutta ja raakaa duunia. Ei ole helppoa, koska aina joku on tyytymätön.
Mä arvostan itse sitä kunnianhimoa ja halua tehdä asioita muuten kuin varman päälle ottamalla. Jos tulee turpaan, entäs sitten. Ylös vaan kokemusta rikkaampana ja kohti uusia koitoksia. Eikä tällaisia kokemuksia/haasteita saa kuin ainoastaan joutumalla sellaisia kohtaamaan. Mä arvostan sitä, että on ollut rohkeutta altistaa itsensä myös epäonnistumisille. Koskee Salmelaista, valmennusta ja myös pelaajia. Ensi kaudella tilanne on, tai kaiken järjen mukaan ainakin pitäisi olla täysin toinen, koska nyt näitä haasteita on jo kohdattu. Uusia haasteita tulee varmasti, mutta niinhän elämässä aina. On aina helpompi laskea vaatimustasoa tai kriteereitä kuin kesken kaiken nostaa niitä. Itse en myöskään koe, että tässä olisi nyt kumpikaan Salmelainen tai Pikkarainen, ottanut mitään hallitsemattomia riskejä ja jotain olisi menetetty tai peruuttamatonta tapahtunut. Asiat eivät ehkä ole sujuneet odotusten mukaisesti, mutta harvoinpa täällä niin käy. Ja onneksi kysymyksessä on vain lätkä eikä esim. kirurgien joukkuekisat. Oltaisiin oikeasti muutamaa henkeä köyhempänä hyvissä kyttäysasemissa, kun tosipelit kohta alkaa :D.