Ensin ukko vetää polvitaklauksen (taas), tällä kertaa maalipörssin kakkosta eli Kovaltshukia, ja sitten kääntää selkänsä ja piiloutuu vaihtiaitioon.
Raukka mikä raukka.
Video tuolla:
http://scores.espn.go.com/nhl/recap?gameId=280130028
Aivan huikea keskustelunavaus. Itse olen, ässäfaniudestani huolimatta (on muutama ottelu mennyt J. Ruutua sadatellessa, lähinnä kait siitä syystä ettei ole koskaan pelannut Ässissä) ehdottomasti sitä mieltä, että tilanne on puhdas vahinko. Ja jos tuossa nyt joku kompuroi, se on Kovaltshuk. Vastaavantyyppinen tilanne tulee mieleen kevään 2006 puolivälieräsarjasta ja parivaljakosta Forsbacka vs. Grönvall. Siinähän samalla tavalla Grönvall epäonnisesti kompuroi, kun juna tulee päälle. Näitä sattuu, eikä mielestäni siitä pitäisi pusertaa yhtään kyyneltä enempää, on vastapallossa sitten Jagr, Geoff Sanderson, Kovaltshuk tai Antti Miettinen.
Piiloutuu vaihtoaitioon? Tosi mielenkiintoinen näkemys! Lähinnähän Atlantan jätkät työntävät sen vaihtoaitioon, Ruutuhan ei saa tuossa edes puolustauduttua. Vitonen on juuri sitä taustaa vasten tosi jännä näkemys tuomarilta.
Ehkä pitäisi luoda sellainen NHL, jossa ei saa taklata tähtipelaajia. Arvoturnauksista semmoisia karkeloita ei kannata tehdä; muistammehan, kenen tinkimätön pommi ratkaisi Torinossa muuan Suomi-Tsekki -pelin.
Jotenkin suomalaisten suhtautumisessa Ruutuun minusta henkilöityy osaltaan se, minkä takia Suomi on viime aikoina järjestään hävinnyt ratkaisuottelut arvoturnauksissa, vrt. viime kevään Kanada-Suomi. Tuskinpa Kanadassa peruskatsoja vääntää itkua, jos siellä pelaajat taklaavat kunnolla ja jotain vastapeluria voi sattua. Suomessa tämmöinen kulttuuri sitävastoin tuntuu olevan, ja se on jotenkin ihmeellistä. Mikrotasolla voidaan ottaa vertailuun, miten jopa monet porilaiset alkoivat viime syksynä suhtautua negatiivisesti erääseen Matt Nickersoniin. Perkele, taistelutahtoa ja tsemppiä tänne kotimaahan tarvitaan paljon enemmän. Sitä meininkiä, jolla Rick Nash tekee sen minkä tahtoo, harhauttaa kylmänviileästi ja pistää tyhjiin 4-2, vaikka selässä on 90 kiloa suomalaista Toni Lydmania. Voittajien ja häviäjien marginaali on joskus seitinohut, kuten muistamme Miedon sadasosan tappiosta Wassbergille.