Mainos

Jarkko Ruutu – kova pelaaja vai rotta?

  • 695 568
  • 3 208

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei sm-liigassa saa taklata, jos selässä lukee Ruutu. Katsopa vaikka tuo Jarkon taklaus Meiän Mikkeen kauden alkupuoliskolta. Liukuminen pikku-Mikkeä päin tuomittiin jo 5+20 minuutin arvoiseksi ja syyksi arvottiin muistaakseni ryntääminen.

En puutu tähän viimeisimpään keskusteluun, mutta yllämainittu tilanne ei aivan noin mennyt. Ruutu taklasi Mikkeä ja kaatuessaan Granlundin päälle tempaisi poikittaisella naamaan, siis taklauksen jälkeen. Tilanteessa Granlundin naama aukesi jonkin verran ja femma oli selviö vahingoittamistarkoituksen perusteella. Muutenkin toi väitetty Miken käsittely silkkihansikkain tuomariston puolelta on täysin scheissea. Väitän, että HIFK:n 64:sta saa ottaa keskimäärin enemmän sääntöjen vastaisesti, koska kaveri pitää kiekkoa jo niin sairaan paljon per vaihto. Mikkeä on saanut taklata kunnolla (Tapparan Nestori Lähde ja Jokereiden Ossi Väänänen mm. tietävät tämän varsin hyvin) ja mailaa tulee sinne tänne pelissä kuin pelissä enemmän kuin laki sallii. Toki niitä vääriä tuomiotakin tulee vastustajalle Miken kohdalla, mutta ei yhtään sen enempää kuin kenenkään muun kohdalla.

Ruutu saa varmasti ekstraa kentällä tuomariston puolelta, mutta tämä on hyvässä balanssissa Jarkon makaamisiin jäänpinnassa raajat levällään ja kamojen lennettyä ties minne.
 
Viimeksi muokattu:

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Oliko Ruutun pelityyli sama NHL:ssä, mitä se on nyt SM-liigassa? Käsittääkseni Ruutu oli hyvä rottapelaaja NHL:ssa, mutta ei mennyt siellä näin pitkälle. Onko hän esimerkiksi antanut NHL aikanaan lajia niin voimakkaasti halventavia lausuntoja, mitä hän antoi viime syksynä Melart-kyykimisensä jälkeen.
Ruutun pelityyli oli ihan toinen, hän oli melko tyypillinen duunarisentteri ilman sen kummempia rottailuja, mikä toki porilaisen pitäisi tietääkin. Ruutulla ei ole pelityyliä nyt SM-liigassa, sillä hän lopetti uransa jo jonkin aikaa sitten ja viihtyy nykyään kahvioissa ja pressikatsomoissa Los Angeles Kingsin kykyjenetsijänä ja poikansa Alexanderin isänä.

Ruudun NHL-pelejä en toki nähnyt läheskään yhtä taajaan kuin olen nähnyt hänen pelejään tällä kaudella, mutta ei kai se pelityyli hirveästi ole muuttunut. Ehkä varastosta löytynyt pari uutta kikkaa, joita täkäläinen sääntökirja suosii, mutta ei se maine yhtenä NHL:n vihatuimmista pelaajista (niin vastustajien kuin näiden fanienkin joukossa) sattumalta tullut. Aika hyvän kuvan Ruudun asemasta NHL:ssä saa tästä Puck Daddyn jutusta.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Väitän, että HIFK:n 64:sta saa ottaa keskimäärin enemmän sääntöjen vastaisesti, koska kaveri pitää kiekkoa jo niin sairaan paljon per vaihto...

Tämä varmaan totta ja saman tietävät Jyväskyläläiset Vatasen kohdalla. Ketjun aiheeseen sen verran että Ruutu tekee niinkuin parhaaksi näkee ja esim. tuo Lahti-case osoitti että homma myös toimii. Jypin peli meni ihan sekaisin tuossa sähläyksessä. Pää ei kestänyt vaan Pesonen hankki itselleen tyhmän käytös kympin. Ruudun poissaolo ei vaikuta merkittävästi Jokereiden peliin mutta Pesosen jäähy vei intesiteetin Perriinin ketjun pelistä eikä sitä enää loppu pelissä löytynyt. Sikäli hyvä opetus loppukaudelle jos meinaa päätyyn saakka mennä. Sipulin pitää tuonlainen kestää ja tarvittaessa pistää Virtanen hakemaan kaveri pihalle...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ruutun pelityyli oli ihan toinen, hän oli melko tyypillinen duunarisentteri ilman sen kummempia rottailuja, mikä toki porilaisen pitäisi tietääkin. Ruutulla ei ole pelityyliä nyt SM-liigassa, sillä hän lopetti uransa jo jonkin aikaa sitten ja viihtyy nykyään kahvioissa ja pressikatsomoissa Los Angeles Kingsin kykyjenetsijänä ja poikansa Alexanderin isänä...

Käsittääkseni kielitoimisto sallii Ruutu ja Ruuttu nimen taivutuksen molemmilla tavoilla, tästä käytiin keskustelu vuosikausia sitten eli Ruutun ja Ruudun ovat molemmat oikein. Mutta oikein tärkeä huomio tähän keskusteluun, kiitos vaan.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Käsittääkseni kielitoimisto sallii Ruutu ja Ruuttu nimen taivutuksen molemmilla tavoilla, tästä käytiin keskustelu vuosikausia sitten eli Ruutun ja Ruudun ovat molemmat oikein. Mutta oikein tärkeä huomio tähän keskusteluun, kiitos vaan.

Tuomo Ruutu sanoi muistaakseni joskus, että hän toivoo nimensä vääntyvän muotoon Ruutun, ei Ruudun. Mutta Jarkko ei ole tietääkseni kertonut omaa näkemystään asiasta, joten eiköhän molemmat käy. Anteeksi aidinkieliosio. Jatkakaa.
 
Ruudun poissaolo ei vaikuta merkittävästi Jokereiden peliin

Ei ehkä tähän pitäisi tarttua kun en edes ole varma että tarkoititko pelkästään kyseistä ottelua mutta...

Jokainen Jokereiden pelejä vähemmän seuraava saattaa tietenkin nähdä asiat eri tavalla, mutta on aika lähellä että #25 kantaa playoffeissa kotiedulla pelaavan joukkueen kultakypärää. Eihän se nyt niin huonosti ole mennyt, muutamaa ylilyöntiä lukuunotattamatta, eihän?
 

roctum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käsittääkseni kielitoimisto sallii Ruutu ja Ruuttu nimen taivutuksen molemmilla tavoilla, tästä käytiin keskustelu vuosikausia sitten eli Ruutun ja Ruudun ovat molemmat oikein. Mutta oikein tärkeä huomio tähän keskusteluun, kiitos vaan.

Kotimaisten kielten keskus opastaa kuitenkin taivuttamaan Ruutu -> Ruudun ja vastaavasti Ruuttu -> Ruutun.

Ruutu-sukunimen taivutus

Ruuttu-sukunimen taivutus
 

Nynoamous

Jäsen
Ruutu -> Ruutun
No huhhuh. Yhtä idioottimaista, kuin joku keksisi yhtäkkiä taivuttaa vaikkapa esim.
Taimi -> Taimin.
Onneksi kukaan ei ole näin tyhmä.
 
Ammattilaisjääkiekkoilija J.Ruutu virtsaa hienon lajin kulttuuriperinnön päälle, mikä lienee myös syynä NHL-uran hiipumiselle. Nykyajan suomalaisesta kiekkokulttuurista kertonee jotain se, että Ruutu saa osalta lajin seuraajista lajia halveksivasta käytöksestään aplodit ja hurraa-huudot.

Ilmeisesti Ruutu on saanut osan porukkaa ihan sekoamaan, kun täällä arvuutellaan jo näin päättömiä syitä NHL-uran loppumiselle. Tai en tiedä, lieköhän näillä peltosilla ja kapasilla samat syyt.

Mitä kiekkokulttuuriin, johonkin mystiseen kulttuuriperintöön tai lajin halveksuntaan tulee niin ei vois vähempää kiinnostaa. Itseasiassa laji joka liiton siunauksella vertaa keväthöntsiä sotaan lähtöön on laji jonka päälle tulee ajoittain räkiäkin. Suomessa siis. Kiekkopelit on mulle pelkkää viihdettä ja mitä enemmän kentällä tapahtuu sen parempi. Tietysti ei joku ihan ääripää vitjaz tms. nappaa kun lajia ei enää aina samaksi tunnista.

Mutta sen sanon että älkää antako itkujen tonavan loppua, juurikin sitä mitä tähän hommaan kaipaan.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ehkä tähän pitäisi tarttua kun en edes ole varma että tarkoititko pelkästään kyseistä ottelua mutta...

Jokainen Jokereiden pelejä vähemmän seuraava saattaa tietenkin nähdä asiat eri tavalla, mutta on aika lähellä että #25 kantaa playoffeissa kotiedulla pelaavan joukkueen kultakypärää. Eihän se nyt niin huonosti ole mennyt, muutamaa ylilyöntiä lukuunotattamatta, eihän?

En ihan tuota tarkoittanut. Tekee toki myös paljon pisteitä kyllä ja kaikkensa joukkueen eteen. Tarkoitan sitä että Jokerit on joukkueena niin kova ettei Ruut/dun hetkellinen puuttuminen vahvuudesta vaikuta niin paljoa joukkueen tekemiseen kuin mitä esim. Pesosen kymppi/koko tilanne tuossa Jypin pelissä vaikutti kotijoukkeen tekemiseen. Mielestäni se vain osoittaa henkistä vahvuutta Jokereilta kun yhden miehen tekemiset eivät vaikuta muun joukkeen tekemiseen. Jypin henkinen kantti ei tuossa tilanteessa riittänyt, peli sekosi, Jokerit tuli rinnalle ja ohi.
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Lisäksi Jokereissa on pelaajia, jotka eivät arvosta JR:n toimia ollenkaan kaukalossa.

Onko tämä fakta? Jos on niin voitko kertoa ketkä heistä ovat näin sanoneet. Itse ainakin saanut kuvan, että Ruudusta pidetään joukkueen sisällä ja häntä arvostetaan. Tietenkään jotkut eivät ehkä arvosta kyykkäämistä jos tätä tarkoitat?


Mitä väliä sillä on, jos kerran kuitenkin taklaa ja lentää siitä pihalle, niin taklaisi kovaa ja puhtaasti, mies miestä vastaan, taklauksia kuten NHL:ssä. Tästä tulisi kanssapelaajilta arvostusta, vaikka ulos pelistä lentäisikin. Toisin kuin siitä, että kyykätään useammassa pelissä pois tulevan kovan taklauksen alta. Alkaako jo ikä painaa, kun ei uskalla ottaa taklauksia vastaan, tai niitä reilusti ja kovina antaa?

Sehän se joukkuetta auttaa, että taklaa kovaa ja puhtaasti ja siitä sit samalla vauhdilla suihkuun. Valoja päälle. Kyllä se Rudy niitä taklauksia vastaan ottaa, mutta ne pelit joissa on päättänyt hämmentää niin harrastaa myös kyykkäämistä ja ne pelit voidaan laskea yhdellä kädellä.



Tässä oli muuten hyvä ja hieno kirjoitus. Pitkästä aikaa jotain asiallistakin luettavaa tämän topikin alla.
 
Viimeksi muokattu:

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
TosiFanin mainitsema Kielitoimisto on viralliselta nimeltään Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osasto, jonka ohjeistuksesta siis on kyse. Kuten kyseinen verkkojulkaisukin toteaa "sukunimiä taivutetaan samoin kuin vastaavia yleissanoja",

Asiasta käytiin keskustelua jo vuonna 2005 Kielipoliisit -ketju. Viestistä #303 alkaa pohdiskelu. Tuon keskustelun ja täällä mainitun Tuomo Ruutun toivomuksen mukaisesti olen taivuttanut Ruutu nimen genetiivin Ruutun.

edit: Korjattiin freudilanen lipsahdus...
 
Viimeksi muokattu:

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tuon keskustelun ja täällä mainitun Tuomo Ruudun toivomuksen mukaisesti olen taivuttanut Ruutu nimen genetiivin Ruutun.

Niin, mitenkäs se menikään?

Mutta joo, eihän siitä mies pahene, oli sitten kyseessä Ruutun tai Ruudun Jakke. Itse en usko, että Jarkosta ei pidettäisi joukkueen sisällä. Yleensä tämäntyyppiset pelaajat ovat niitä joukkueen pidetyimpiä. Toki kyykkäämiset saattavat vaikuttaa myös omiin, mutta kyllähän Ruutu on tehnyt paljon muutakin, ihan positiivisessakin mielessä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Itse vähän epäilen kyllä tuota tappelukieltoa. Sillä kyllähän tuo rangaistuskäytäntö taklauksista on vielä tiukempi, ja johtaa myös pelikieltoihin. En minäkään usko, että Ruutu tappeluja pelkää, mutta jokuhan siinä on taustalla. Haluaako kuitenkin pitää sitä kovimman pojan viittaa löyhästi hartioillaan? Kun ei ottele, ei voi hävitäkään. Suoraan sanoen en oikein tähänkään usko, mutta miksei sitten tappele? Olisihan sekin sitä joukkueen sytyttämistä ja likaisen työn tekemistä. Varmaan haluaa pysyä kentällä ja provosoida myös tuolla tappelemattomuudellaan.

Lukon jasuhan muuten myönsi, että Ruudun pelleily tehoaa jollain lailla vastustajiin, ja varmaan runkosarjassa enemmänkin. En silti jaksa uskoa, että tuo pleijareissa antaisi Jokereille juuri mitään etua. Useammin Ruudulta on kuitenkin itseltään se kasetti pettänyt pleijareissa kuin vastustajalta. Mies tiedetään ja asiaan osataan varmasti suhtautua, kuten sanoitkin. Piirit on pienet.

Itse luulen, että tappelemattomuus johtuu osittain myös siitä, että mahdolliset hanskaajatoverit ovat yleensä vastustajan joukkueen turhakkeita. Jokerit jäisi Ruudun tappellessa kaikissa tapauksissa oikeastaan häviölle, jolloin tappio näkyy kenttätapahtumissa, koska Rudi on ollut Jokereiden top3 hyökkääjä ja on ollut sitä jo useamman kuukauden. Toisekseen Rudi saisi liigalta varmasti kovimman mahdollisen rangaistuksen minkä siitä nyhväyksestä voisi saada. Tappelutuomioissahan ei ole ollut ikinä minkäänlaista linjaa vaan tuomiot on vedetty täysin hatusta. Mikä siis olisi nyhväyksen hyöty ellei sillä saataisi vastustajan parhaimpia pelaajia pois? Rudi kaikesta huolimatta pelaa täydellisesti sitoutuneena joukkueelleen. Esimerkiksi nyhväys jotain Hodgmania vastaan olisikin järkevä temppu, mutta luulempa, että Hodgman, joka on Pelicansin parhaimpia pelaajia ei tuohon lähtisi ihan vain sen faktan takia, että häntä tarvitaan kentällä, kuten Jokeritkin tarvitsee Ruutua. Itse asiassa olisin Rudiin pettynyt, että hän hanskaisi jotain turhakketta vastaan vain sen hanskaamisen takia "näyttääkseen" jotain. Ruutua ei ole kiinnostanut kanssapelaajien, eikä fanien mielipiteet lainkaan ennenkään ja se on näkynyt kaikessa miehen toiminnassa. Miksi kaikki tämä muuttuisi vain jonkun hanskauksen takia?
 

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
En puutu tähän viimeisimpään keskusteluun, mutta yllämainittu tilanne ei aivan noin mennyt. Ruutu taklasi Mikkeä ja kaatuessaan Granlundin päälle tempaisi poikittaisella naamaan, siis taklauksen jälkeen. Tilanteessa Granlundin naama aukesi jonkin verran ja femma oli selviö vahingoittamistarkoituksen perusteella.

Mutta jäähyhän tuli ilmeisesti tuosta liukumisesta päin, koska syy oli kuitenkin se ryntääminen. Mikäli tuomarit olisivat nähneet vahingoittamisen poikittaisella mailalla tai olleet sitä mieltä, että se on ulosajon paikka, niin voisi kuvitella, että jäähyn syy olisi ollut jokin muu kuin ryntääminen. Vaikkapa sitten poikittainen maila tai väkivaltaisuus. Mutta kyllähän sen nyt kaikki tietää, miksi siitä tilanteesta Ruutu lensi ulos. Niinpä, Jarkko Ruutu ja Mikael Granlund.
 

Nynoamous

Jäsen
Asiasta käytiin keskustelua jo vuonna 2005 Kielipoliisit -ketju. Viestistä #303 alkaa pohdiskelu. Tuon keskustelun ja täällä mainitun Tuomo Ruutun toivomuksen mukaisesti olen taivuttanut Ruutu nimen genetiivin Ruutun.

edit: Korjattiin freudilanen lipsahdus...
Minäkin toivon, että oma nimeni taivutetaan genetiivissä jumalan. Toivon myös, että saan ampua naapurin räksyttävän koiran joutumatta vastuuseen seurauksista... Eiku hups. Aina ei saa, mitä toivoo.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minäkin toivon, että oma nimeni taivutetaan genetiivissä jumalan. Toivon myös, että saan ampua naapurin räksyttävän koiran joutumatta vastuuseen seurauksista... Eiku hups. Aina ei saa, mitä toivoo.

Kuten tuossa ketjussa sanottiin, usein julkisuuden henkilön toive otetaan huomioon:

Esimerkiksi taiteilija Markku Into ja työriitasovittelija Esa Lonka ovat moisen pyynnön esittäneet ("Markku Inton tuotanto", "Esa Lonkan ehdotus").

Lainaus Kielipoliisi -ketjusta.
 

Nynoamous

Jäsen
Kuten tuossa ketjussa sanottiin, usein julkisuuden henkilön toive otetaan huomioon:

Esimerkiksi taiteilija Markku Into ja työriitasovittelija Esa Lonka ovat moisen pyynnön esittäneet ("Markku Inton tuotanto", "Esa Lonkan ehdotus").

Lainaus Kielipoliisi -ketjusta.
Siellä sanotaan myös näin (jota en lähde tässä turhaan toisin sanamuodoin väkisin kirjoittelemaan, vaikka tämä toki kuuluukin ihan perussisivistyksen piiriin, ja on siten helposti jokaisen säännöt osaavan repertuaarista poimittavissa):
"Pääsääntö on, että jos sukunimellä on vastine yleiskielessä, taivutetaan sukunimeä samalla tavalla. Eli Ruutu -> Ruudun, koska ruutu on selkeästi yleiskielen sana."
Vastaavasti Ruuttu ei ole yleiskielen sana. Eikä Lonka. Lonka tosin lienee jotain murretta.

Tämä on ihan virallinen sääntö ollut, tietysti oikeinkirjoitustaito on uinut todella syvissä vesissä jo pitkään, kuten tämänkin palstan yhdyssan(att)o(muuks)ista voi päätellä, joten kai joku itseään täynnä oleva pullamössösukupolvea edeltäneen "olen pullamössö itsekin, mutta mun pappa oli hei sentään sotimassa niin olen kova jätkä" -sukupolven edustaja on keksinyt, että hei; molempi parempi.

Ja ainiin. Otetaanko tavallisen pulliaisen toive myös huomioon, vai ainoastaan julkisuuden henkilöt saavat päättää omien nimiensä taivutuksista? Missä menee raja?
Voin minä kutsua huomionkipeitä julkkiksia nimillä, joilla pyytävät, ei se ole minulle ongelma. Virallisten sääntöjen kanssa sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä.
Ruudun/Ruutun-sanaparivaljakko on vain mukavan jännä välipala siksi, että vastaavasti Ruuttu taivutetaan useimmiten juurikin Ruutun (mikä on ihan loogista, nojaten suomen kielioppiin).
Mutta antaa lapsien ja taiteilijoiden leikkiä, jos se on niille niin tärkeää.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kyllähän sen nyt kaikki tietää, miksi siitä tilanteesta Ruutu lensi ulos. Niinpä, Jarkko Ruutu ja Mikael Granlund.
Poikkari naamaan ja verta naamasta on ihan pätevä syy heittää ulos vaikka sen poikkarin olisi heittänyt Alpo Suhonen Kummolan pannuun. Jäähyn nimi on pelkkää semantiikkaa. Ainakin Levonen sanoo jossain haastiksessa verta tulleen ja sen painaneen ison jäähyn puolesta. Tietysti se on muodikasta mehustella ja marttyroida Ruudun puolesta. Ei asiasta sen enempää.

Tällä kaudella Ruutu tekee suunnilleen sen määrän pisteitä kuten itse arvelin ennen kauden alkua. Mikä on Ruudun arvo pleijareissa jää nähtäväksi. Voi olla hyvinki arvokas, mutta itse toivon työsulkukauden egoisti-, edari-, showboatsuoritusta. Raajat pitkällään jäälle makaamaan ;).
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Sen verran pitää oikoa tätä värikynää mikä täällä viuhuu, että ei Mikellä mitään verta naamasta tullut. Episodi tapahtui meiän päätyyn ja verestä ei ollut tietoakaa kai se naama vähän punotti mutta siihen se jääkin. Poikkari itsessään oli turha, mutta Rudimainen ei muuta.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen verran pitää oikoa tätä värikynää mikä täällä viuhuu, että ei Mikellä mitään verta naamasta tullut. Episodi tapahtui meiän päätyyn ja verestä ei ollut tietoakaa kai se naama vähän punotti mutta siihen se jääkin. Poikkari itsessään oli turha, mutta Rudimainen ei muuta.

Tästä mulla on toi Levosen maininta jommassa kummassa iltapäivälehdestä. Sitä en tiedä miten tulmaristo sen näki - ei sieltä nyt noron mitään blodea valunut. Varmasti olivat Ruutu-antipatioissa ja Mikke-symppiksissä täysin sekaisin. Tosin ottamatta kantaa vereen ja ko. tuomion syihin, niin jo poikkarin iskeminen naamaan tuossa tilanteessa täyttää femman merkit tahallisen vahingoittamisen muodossa. Oli mite oli, niin se oli.

edit. ja se oli Kalle Kustaa Kaisla, joka tuon veren mainitsi ja kommentoi tuomion oikeellisuutta. Linkki iltapäivälehden sivuille:
| Jääkiekko | Iltalehti.fi
 
Viimeksi muokattu:

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Rudi on mielestäni tuollainen köyhän miehen Claude Lemieux. Ilman menestystä toki. Mutta muuten otteet aiheuttavat näppylöitä aina, jos ei pelaa omassa jengissä. Sucker punchia, filmaamista, vihellyksen jälkeen hämmennystä ja siinä sivussa muutama tärkeä maali.

Itseä ei oikeastaan kummassakaan mainitsemistani herroista häiritse muu, kuin nuo törkeät filmaamiset. Niitä taitaa kyllä Rudilla tulla melkein joka pelissä, kun Claudelle riitti pari kaudessa.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rudi-Mikke -tapauksesta jäi mieleen olisiko ulosajo tullut kiekottoman äijän ajelemisesta levyiksi? Ainakin kevään finaaleissa Bluespakki (Varakas?) veti sinänsä puhtaan pommin Liivikiin siniviivalla mutta kiekko oli jo sillä hetkellä päädyssä. Ulosajohan siitäkin seurasi.

Arvelisin että Rudi ja muutkin jokerit ovat laittettu myllytyskieltoon. Ehkä Keklulla on jokin joukkueen imagollinen taka-ajatus johon myllyt eivät sovi. Sillä voi ainakin eroittua pahimmasta paikallisesta kilpailijasta. Onko yksikään narri tiputtanut hanskoja tällä kaudella?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös