No niinpä tietysti
Odottelin tässä jo ratkaisua otteluun, mutta näköjään onnistui Nieminen vielä venyttämään. Nyt tilanne vikassa erässä on 5-3 Haasille ja kohta siis Haas voittaa pelin. Eihän tässä sinänsä mitään erikoista ole, mutta taas voidaan todeta, että vieläkään ei ole Nieminen valmis haastamaan kovimpia hyvässä kunnossa. En sitten tiedä pitäisikö olla. On se nyt helvetti kumma juttu jos täällä porukka tyytyy sijoituksiin 50 jne. Kyllä se nyt pakko on Top-20 joukkoon uralla päästä kun nytkin on jo tultu näin pitkälle näin nuorena. Mikä ajattelutapa tuokin oikein on...toivottavasti Nieminen ei ajattele noin. Olen pettynyt, jos Nieminen ei lähivuosina taistele sijoituksista kymmenen joukossa ja myös Grand Slamien voitosta. No huhhuh, nyt se on jo 5-4. Hyvä nousu mutta liian myöhään. Tuskin Haas nyt omaa syöttöänsä tässä tilanteessa tössii. Eli 6-4 päättyy viimeinen erä. Ihan hyvin venytty ja sinänsä hyvä, että sai kuitenkin taas yhden erän voitettua noinkin kovaa vastustajaa vastaan. Kohta lienee kuitenkin aika alkaa odottaa voittojakin näistä matseista. Toinenkin erä näyttää muuten olleen aika tasainen.
Tällä kertaa kolmannelle kierrokselle ja ulos. Ehkä seuraavaksi askel eteenpäin. Ei tuota suoritusta nyt varmaankaan sen enempää haukkua kehtaa. En ole peliä nähnyt kun ei tuota Digiboxia ole...tai on mutta Canaalin sellainen...ja jälkilähetyksiä ei todellakaan jaksa katsoa. Live tai ei mitään. Joo-o, kylläpäs pojat mätkivät kauan tuota vikaa erää. Jarkkohan taitaa myydä nahkansa kalliilla. No, niin pitääkin. Pitää kaatua saappaat jalassa. On tämä kyllä suoraan sanottuna perseestä, että joutuu seuraamaan tätäkin peliä Ylen teksti-TV:ltä ja odotella kun erälukemat vaihtuvat...tai pelilukemat. Lähettäisivät jonkun ryhmän kuvaamaan vain Niemisen pelejä niin näkisi niitäkin silloin tällöin...no eikö se Tommy nyt saa sitä peliä poikki. Ei näköjään. Jos Nieminen nyt sattuisi tuonkin vielä tasoittamaan, niin on varmaan parempi jatkaa seuraavassa viestissä tai jotain. Olisi se sen verran naurettavaa kun olen tässä selitellyt tappiota ja katsonut jo tulevaisuuteen jos sitten itse asiassa peli menisikin viidenteen erään...just joo, ei olisi kyllä uskonut 5-1 tilanteessa, että Tommy vielä tössii....kai se on parempi jatkaa kirjoittelua kun se näyttää auttavan Niemisen pelillisiin suorituksiin. Peli siis edelleen 5-4 Haasille ja on ollut jo ties kuinka kauan. Mahtaakohan siellä tulla Deucea toinen toisensa perään...vai onko Yleltä taas joku nukahtanut päivityspuolella...Toivottavasti kyseessä on ensin mainittu vaihtoehto.
Jännä juttu tosiaan, miten tilanteet vaihtuvat. Tuli mieleen, että ehkä Haas kolmannessa erässä tappiolla reilusti ollessaan jo odotteli tuota neljättä jossa sitten voisi ratkaista pelin. Olisiko hänessä samaa kuin Niemisessä, eli että aletaan varmistella kun voitto näyttää selvältä...no, aika selvältä se minun mielestäni vieläkin näyttää joten ei muuta kun varmistelemaan vaan. NO NIIN, nyt se Haas sitten otti sen vikankin pelin kun joku Arvi Lind saatiin elvytettyä. Varmaan otti sen nollilla vaikka itse olen elänyt siinä uskossa, että erä on ollut kovinkin tiukka. Just joo. No niin. Ensi kerralla sitten uudestaan perkele.
Huhhuh mitä paskaa tähänkin viestiin sai.