Kyllä mä luulen, että katselen kisoja, mutta varmaan jotenkin hälläväliä-tyylillä. Tosin ei sitä tiedä mitä tapahtuu, pelissä TAI pelin ulkopuolella, ja mielenkiinto lisääntyy. Nyt ainoa mielenkiintoinen asia on se, että kisat tosiaan on myönnetty Qatarille ja miten FIFA toimii ja lähinnä typerästi toimiikin.
Futiksen MM-kisat on ollut skidistä asti aika tärkeitä hetkiä elämässä ja nyt on sitten näin, loppusyksy ja alkutalvi ja kisat jossain vitun Qatarissa. Varmaan tätä alemmas ei enää voi päästä. No, neljä vuotta sitten ne oli Venäjällä ja olympialaisia suksittiin viimeksi tänä vuonna Kiinassa. On tämä surkeata. Brasiliakin on isännöinyt vaikka mitä kilpailuja viime vuosina.
Mä en tiedä edes lohkojakoja enkä kokoonpanoja. Näin ei ole ollut koskaan ennen. Kuulemma Brasilia ja Argentiina suosikkeja? Toivon, että kannu lähtee Eurooppaan ja Englannista tykkään. Ranska toki sopii aina. Italia ei edes ole kisoissa, mikä on jo ihan hirveetä. Olisko Afrikan maa viimeinkin välierissä? Mikä niistä? Senegal oli muuten loistava silloin 20 v. sitten.
Brasiliaa en jaksa Neymarin takia. Tavallaan, koska olen ikävä ihminen, toivon Argentiinalle menestystä, koska mua vituttaa Ronaldo ja olisi hauska nähdä kaverin kärvistelevän koska Lionel Messi. Jos Ronaldon "vatsatauti" jatkuu niin Portugali menköön puolestani pitkälle. Onko USA kisoissa? Niistä jotenkin diggaan futiksen osalta.