Hus geometrian tunnille siitä. Pukin kainalo on alle 150 cm jalkateristä (luin jostain, että kainalosta se mitattiin). Pukin jalkaterät olivat siinä pysäytyskuvassa selkeästi Alderweireldin takana. Miesten pituuseroa on yli 5 cm, millä ei ole valtavasti merkitystä, mutta sekin siis vähentää aavistuksen paitsion mahdollisuutta. Alderweireld on myös selkeässä etunojassa, eli joko otsa tai polvi ovat se kohta, mistä paitsioviiva vedetään. Käytännössä kaksikon nojauskulmat ovat hyvin likellä toisiaan, kun tuota pysäytyskuvaa (jota ei ole vaikea netistä löytää) katselee puolueettomin silmin (lisää sulkuja, tykkään niistä liikaa, en ole futiksessa Suomi- enkä Pukki-fani, fanitan ihan puhtaasti vain ja ainoastaan Poolia, Tottenham ei ole Poolille mikään uhka tällä kaudella, sulut kiinni). Käytännössä Pukin olisi pitänyt olla lähes makuuasennossa, jotta hänen kainalonsa olisi ollut Alderweireldin otsaa/polvea pitemmällä.