Ekaksi pitää sanoa että olen varmasti todella tyhmä, sillä pelaan kiekkoa ja olen LitM. Lisäksi olen pelaillut fudista, säbää ja pesistä, jotka ovat siis tyhmyyttä lisääviä tekijöitä? Toisaalta liekö lapsuuden yleisurheilusta on jäänyt palanen viisautta mukaan...?
Viestiketjussa on ollut paljon puhetta joukkueurheilijoiden ja yksilöurheilijoiden koulutustasosta. Väittäisin että yksilölajien edustajien parempi koulutustaso johtuu pitkälti harjoittelun ja opintojen yhdistämisen mahdollisuudesta. Tällä tarkoitan sitä, että yksilölajin urheilija voi tehdä harjoituksensa oman aikataulunsa mukaan ja näin ollen opintojen aikataulutus myöskin helpottuu. Joukkuelajin edustajalla puolestaan menee lähes jokainen aamupäivä joukkueen mukana ja iltaharjoituksissakin pitää usein olla paikalla jo heti neljältä. Joukkueurheilija pystyisi siis olemaan läsnä opetuksessa pyöreästi arvioituna klo 12-15. Yksilöurheilijan on helpommin mahdollista muokata aikatauluja siten, että pystyy olemaan läsnä suurimmassa osassa opetusta.
Tässä kohdassa erityisesti asenne ja päättäväisyys punnitaan, sillä suurin osa joukkueesta lähtee nimenomaan pelaamaan pleikkaria tms. Ja kaikkihan tietävät että on helpompaa mennä joukon mukana kuin erottua joukosta.
Muutaman SM-sarjan joukkuelajien välillä tein vielä pikaisen vertailun kauden ottelumääristä: Jääkiekko 60, Salibandy 26, Jalkapallo 33, Pesäpallo 26, Koripallo 44 (ensi kaudella 32-36) ja Lentopallo 24. Ilman seurantaa epäilen, että myös nuorten sarjoissa jääkiekossa pelattaneen noin puolet enemmän pelejä kuin muissa lajeissa, joten opiskelulle jäänee kiekossa hiukan vähemmän aikaa ja "virtaa" kuin muissa joukkuelajeissa.
Sitten lätkä vs. säbä-keskustelusta. Mielestäni nämä lajit eivät vielä toistaiseksi kuulu samaan lauseeseen huippu-urheilusta puhuttaessa. Uskon kuitenkin, että salibandyssä ollaan menossa ammattimaisuutta ja huippu-urheilua kohti. Sitä asiaa Tiitu & kumppanit juuri ajavatkin eteenpäin. Salibandy on kuitenkin vasta nuori laji ja muistaakseni lätkässäkään ei 80-luvulla oltu viekä ihan niin ammattimaisia...Naisten lätkän olympiamitaleista puhumattakaan...
Ja sitten viimeiseen aiheeseen eli liikunta- ja kasvatustieteet...
Niin mikä on tyhmyyttä ja mikä viisautta? Myönnän, että en varmasti tiedä yhtä paljon sivistysanoja tms. kuin joku muu joka niitä on opiskellut. Toisaalta väitän, että tiedän esimerkiksi eri liikuntasuoritusten ydinkohtia enemmän kuin tämä sivistyssanoja osaava ja osaan ne vielä lisäksi näyttää ja opettaa.
Eihän kaikkien tarvitse osata kaikkea vai tarvitseeko? Eikö tämän takia Suomessa ole jokaisen mahdollisuutta suunnata sille alalle, jossa kokee olevansa hyvä ja joka itseään kiinnostaa. Yliopistoissahan on pääaineet ja niiden sisällöt poikkeavat toisistaan, jotta ne palvelisivat tulevaa ammattia. On myös yhteisiä aineita. Vanhapuuma mainitsi, että liikunnalla on helppoja kursseja ja tentteihin ei tarvitse lukea. Itselleni helpoimmat (vähiten työtä vaatineet) opintoviikot olivat tilastotieteiden 4ov vartin lukemisella ilman luentoja ja 30min tentti. Vaikeimmat olivat liikuntatieteistä, joissa ei ollut tenttiä laisinkaan. Ainoastaan 40h läsnäoloa, harjoittelua ja taitotestejä, jolloin palkintona oli 1ov. Esimerkkinä mainitakseni uinnin jatkokurssi, jossa puolet koostui uintitekniikoista (vapaa, rinta, selkä, perhonen) ja puolet uimahypyistä. Jos halusi saada jonkinlaisen (lue muu kuin 1) arvosanaan vaadittiin uintitekniikat 50m sujuvalla tekniikalla, muistaakseni vaparissa oli aikaraja kiitettävään oli 30s/50m. Uimahypyissä perussuoritukset metrin ponnahduslaudalta 1½ volttia eteenpäin, taaksepäin voltti, sisäänpäin voltti, ulospäin voltti. Lisäksi samoja tai vaikeampia hyppyjä 3 tai 5 metristä.
Mielestäni helppous, kuten viisaus ja tyhmyyskin ovat suhteellisia käsitteitä. Eivätkös ihmiset monesti ole hyviä/viisaita asioissa, joita ovat harjoitelleet/opiskelleet.
Ps. Ettei vaan vanhalle puumalle ole jäänyt raatikellarilla luu käteen kun liikunnanopiskelija on vienyt luokanopettajaopiskelijan mukanaan...? ;)